Teholainen avoimen kalustesuunnittelu­kilpailun voittoon

Greta Ehrnrooth

Teho-Opiston opiskelija on voittanut avoimen kalustesuunnittelukilpailun.
Tämän kevään kurssilaiset osallistuivat avoimeen kalustesuunnittelukilpailuun kursseilla tehdyillä töillään. Kovatasoisen kilpailun voittoon ylsi Tehon Midi-kurssilainen Greta Ehrnrooth. Palkinnoksi hän pokkasi 1000€ lahjakortin ja hänen suunnittelema kaluste valmistetaan kevään aikana! Pääsemme kaikki ihastelemaan sitä Sasu’s Playhousen liikkeessä vielä tänä kesänä.
Jälleen on siis löytynyt timanttista lahjakkuutta Teho-Opiston riveistä. Tänä keväänä kuvataidekasvattajaksi pyrkivä Greta osallistui kalustesuunnittelukilpailuun upealla työllään Unelmien tiikkikaluste.
Greta Ehrnrooth
Idea työhön syntyi omista tarpeista
“Meillä on niin pieni eteinen tällä hetkellä, että on joutunut muutenkin miettimään pienen tilan säilytysratkaisuja. Olen valmistunut muotoilijaksi ammattikorkeakoulusta ja minua on kiinnostanut kalustesuunnittelussa erityisesti toiminnallisuus. Kilpailuun suunnittelin minimalistisen ja käytännöllisen tiikkikalusteen, joka olisi ajan hengen mukainen”
Greta on tyytyväinen lopputulokseen
“Onhan se tosi hienoa päästä näkemään itse suunnittelema kaluste tuotannossa. Ei niitä – ainakaan tässä vaiheessa ole liian usein saanut tuotantoon mallikappaleiksi saakka.”
Onnittelut vielä kerran Gretalle, ihan huikee juttu! 
Teho-Opisto
Ja tsempit pääsykokeisiin!
Miten Gretan on kevään aikana valmistautunut pääsykokeisiin?
”Mun valmistautuminen pääsykokeisiin on sujunut hyvin. Olen pyrkinyt treenaamaan mahdollisimman monipuolisesti erilaisia tehtäviä. Midi-kurssille palautettavat työt on “pakottaneet”  koko kevään ajan, mikä on ollut hyvä juttu. On ollut myös kiva nähdä laajasti muiden kurssilaisten harjoitustöitä, ja huomata miten erilaisia toteutuksia samasta tehtävästä voi syntyä,”


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Näillä arkkitehtuurin ennakkotehtävillä jatkoon

askel ennakkotehtävät

Tulokset arkkitehtuurin ennakkotehtävistä 2018 julkaistu – Aleksi esittelee miten läpipääsyn tuonut Valmariyhdyskunta syntyi. Seuraavaan askeleeseen eli itse pääsykokeisiin Aleksi panostaa täydet laskemalla matematiikkaa ja tekemällä kaksi harjoitustyötä viikossa.
Arkkitehtuurin ennakkotehtävissä oli esittelyssä uusi laji – valmari. Kyseisellä nilviäislajilla on kerrottu olevan sekä valaiden että kamarien ominaisuuksia. Valmarit ovat kuulemma hyvin sosiaalisia ja seurustelevat hyräilemällä, hohtaen samalla valoa. Mielenkiintoinen tehtävänanto, joka antoi mahdollisuuden eläytymiseen ja tarinallisuuden rakentamiseen. Tehtävillä mitattiin massoittelun ja valon käytön taitoa, mittakaavan ja perspektiivin tajua sekä kokonaisuuden hallintaa ja muotoilukykyä.
Tehon kursseilla on tänäkin vuonna hionut taitojaan ja tekniikoitaan suuri joukko tulevia arkkitehtejä ja maisema-arkkitehtejä. Suuri osa heistä jatkaa matkaansa kohti pääsykokeita. Yksi heistä on arkkitehdiksi hakeva Aleksi. Saamme vihdoin tulosten julkistuksen jälkeen nähdä hänen ennakkotehtävänsä. Ei voi muuta kuin ihailla millaisen valmariyhdyskunnan hän on luonut!
Aleksi ennakkotehtävät arkkitehtuuri
Aleksin Valmariyhdyskunta Arkkitehtihaun ennakkotehtävissä 2018

Aleksin mietteitä ennakkotehtävistä

“Ennakkotehtävät oli tänä vuonna niin perus arkkariennakkot – vähän tollainen outo tehtävä, josta ei saanut aluksi oikein kiinni. Materiaali oli aika vaikee ja haastava, liukas muovi kun on niin hankala liimailtava. En alkanut suunnittelemaan työtä etukäteen, vaan lähdin työskentelemään heti materiaalin kanssa. Koitin muutamaa erilaista muotokieltä ja löysin vahvan muotin, jota lähin sit rakentamaan. Työ syntyi oikeastaan siinä tekiessä. Uskon, et parhaat työt syntyykin kun keksii selvän, simppelin mut kiinnostavan muotokielen, jota voi lähteä massoittelemaan.
Aiempina vuosina olen tehnyt ennakoita vikaan yöhön asti ja palauttanut ne nipin napin ennen palautusajan päättymistä. Tällä kerralla palautin työt jo hyvissä ajoin. Koko ennakkotehtäväprosessi sujui ongelmitta. Mulla oli hyvä flow tehtävien tekemisessä, koska oon tehnyt varmaan yli 40 työtä tämän lukuvuoden aikana. Toki prosessin edetessä työ näyttää välillä kauhealta, mut sit kun alkaa vaan leikkimään tehtävän kanssa – uskaltaa tehdä ja toteuttaa, niin lopputuloksesta tulee hyvä. Suunnittelu ja näpertely ei toimi mulla, vaan täytyy keskittyy suurempaan kuvaan. Se on oikeastaan mielialasta kiinni, miten hyvä työstä tulee. Kun on hyvä fiilis ja flow, niin ainakin mulla syntyy aina parhaat työt.
Tällä hetkellä mulla on täydet panokset kiinni sisäänpääsyssä. Pääsykokeisiin valmistaudun laskemalla matematiikkaa ja tekemällä kaksi kertaa viikossa Tehon harjotustehtäviä, joista saan aina arvostelun. Lisäksi haen jatkuvasti inspiraatiota ja tutkin erilaisia tyylejä tehdä kuvia. Oon hakenut inspistä jopa leffoista – keräilly ideoita töihin, ja siihen miten luoda omaa tyyliä. Ilman inspiraatiota töitä tulee geneerisiä, sellaisia mitä muutkin tekee. Pääsykokeissa täytyy erottua massasta!”

Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin pääsykokeet

Teho-Opiston tiimi onnittelee Aleksia ja kaikkia jatkoonpäässeitä sekä toivottaa tsemppiä pääsykokeisiin.
Seuraava askel teillä on siis pääsykokeet! Ensimmäiseksi testataan hakijoiden matemaattisia taitoja arkkitehtimatematiikan kokeessa maantaina 21.5.2018 klo 13-16. Matematiikan kokeessa ansiokkaasti menestyneet jatkavat nelipäiväisiin piirustus- ja suunnittelukokeisiin 4.-7.6.2018 Maisema-arkkitehdeillä on edessään vielä kolmaskin vaihe – luonnontieteellinen koe 7.6.2018. Muistattehan kaikki ilmoittautua valintakokeisiin! Jokainen hakija ilmoittautuu siihen yliopistoon, jonka on hakulomakkeeseensa merkinnyt. Tiedot ilmoittautumisesta päivittyvät Dia.fi-sivustolle toukokuun aikana.
Pääsykokeisiin voi, ja kannattaa valmistautua. Hyvää treeniä on tehdä vanhoja pääsykokeita ja laskea arkkitehtimatematiikan tehtäviä. Pääsykoearkistosta löydät paljon viime vuosien tehtäviä. Mikäli kaipaat buustia pääsykokeita varten, Teho-Opisto järjestää arkkitehdiksi pyrkiville eri mittaisia kursseja, joihin voit varata paikkasi. Kaikilla kursseilla on mahdollisuus myös etäopiskeluun.
Haluatko tietää millainen tilanne pääsykoe on? Simulaatio-kurssillamme pääset sen testaamaan. Simulaatio on kenraaliharjoitus pääsykoetta varten, jossa pääset osallistumaan neljän päivän pääsykoetta vastaaviin tehtäviin ja harjoittelemaan paineen alla toimimista.


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Piirustuskilpailun voittajat on valittu!

Aleksi Vähäkangas Tyrsky

Teho-Opiston perinteinen piirustuskilpailu on jälleen saatu päätökseen ja voittajat on valittu. Kilpailun aiheena oli suunnitella omaan kotikaupunkiin Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi pysyvä muisto. Saimme kymmenittäin toinen toistaan upeampia suunnitelmia ympäri Suomea.
Vaikeiden valintojen eteen joutuneessa raadissa voittajia oli valitsemassa kuvataidekasvattaja ja muotoilualan yrittäjä Eeva Jokinen, kansainvälisesti palkittu arkkitehti ja taidekasvattaja Sini Koivisto sekä arvostetun, palkintoja niittäneen lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin rehtori Pihla Meskanen sekä taidegraafikko, maalari ja taidekasvattaja Heini Lindvall.
Kilpailun kova taso häikäisi tuomaristomme. Tästä syystä päädyimme palkitsemaan kolmen sijaan neljä työtä! Kilpailun voittajat pokkasivat itselleen Teho-Opiston valmennuskurssin arkkitehtuurin, muotoilun tai taiteiden alalle.

Voittaja

Aleksi Vähäkangas
Tuomaristomme valitsi voittajaksi Aleksi Vähäkankaan Tyrskyn.

Tyrsky sijoittuu Jätkäsaaren meriympäristöön.

Mä haluan kertoa tällä teoksella, että vaikka joskus vaikuttaa siltä, että aika ei riitä ja “deadlinet” painaa päälle, jotenkin kaikki aina selviää ja ollaan valmiita kohtaamaan uusia haasteita tyrskyn tavoin. Aina nousee uusi aalto. Tämä on kai sitten sitä kuuluisaa suomalaista sisua nykypäivässä, näin nuorin silmin katsottuna.

Tuomariston kommentit:
“Tyrskyn upea muoto sopii hyvin sijoituspaikkaansa Jätkäsaareen. Moderni ote näkyy muotoilun lisäksi hiotussa kokonaisesityksessä selostusta myöten. Istutus maisemaan -kuva täydentää pienoismallin kuvan tyylikkääksi, kauniiksi kokonaisuudeksi. Abstrakti muoto on hiottu ja edustaa modernia, muotoilustaan ja arkkitehtuuristaan tunnettua Suomea.”
“Teos on dynaaminen ja vaikuttava kokonaisuus. Teoksen kaareva hahmo muodostuu toisiinsa kohtisuoraan limittyvistä levyistä. Toisaalta katsottuna muoto hahmottuu yhtenäisenä puolikupolina, toisesta suunnasta näkyy rakenteen kiinnostava rytmi. Maisemaan sijoitettuna rakennus näyttää vaikuttavalta.”
Palkinnoksi Aleksi saa valita vapaasti minkä tahansa Teho-Opiston kurssin. Onnittelut voittajalle!

2. SIJA

Linnea Herlevi
Hopealle ylsi Linnea Herlevin Aaltojen leikki.

Kokkolan asuntomessualueen rantaan voisi rakentaa muotokieleltään modernin kohtaamispaikan. Ihmiset kokoontoisivat aaltoja muistuttavalle monumentille katsomaan auringonlaskua iltaisin. Auringon valo tuo monumentille kuin uuden ulottuvuuden massiivisten varjojen myötä.

Puhtaat ja laajat vesistöt, joista monumentti meitä muistuttaa, ovat ylpeyden aihe meille suomalaisille.

Tuomariston kommentit:
“Aaltoilevasta aukotetusta pinnasta syntyy upea valon ja varjon leikki! Vesi teemana sopii hyvin aiheeseen. Paviljongissa yhdistyy kaunis ilmavuus rytmikkääseen ja orgaaniseen pintaan.”
“Teos on kaunis kokonaisuus, joka näyttäytyy eri puolilta katsottuna alati muuttuvana muotona, ikään kuin se olisi liikkeessä. Yksittäiset eri tavoin kiemurtavat kaaret muodostavat kiinnostavat runollisen valon ja varjojen leikin.”
Palkinnoksi Linnea saa valita Teho-Opiston kursseista Matikan, Tehon, Finaalin tai Simulaation. Upea työ, onnittelut kakkossijasta!

Kunniamaininta

Yad Anwar: Pohjantähti
Ensimmäisen kunniamaininnan ansaitsee Yad Anwarin Pohjantähti.

Pohjantähti rakennettaisiin Helsinkiin, Töölönlahden puistoon ja se olisi noin 15 metriä korkea.
Se olisi uusi symboli siitä kuinka Suomi ja suomalaisuus on pitänyt yhtä ja noussut kuin tähdeksi taivaalle.
Kesällä Pohjantähden alla voisi tavata kavereita tai lukea itsekseen kirjaa ja talvella taas luistella ympäri tähteä kun sisäpuoli on valaistu valoilla.

Tuomariston kommentit:
“Ihana orgaaninen pinta, joka sopii loistavasti Suomi-teemaan. Tulee mieleen metsä ja kääpä-sienet. Pohjantähden monikäyttöisyys ilahdutti, luistinrata sen alla on hieno ajatus!”
“Mielenkiintoinen ja kiehtova tilallinen elämys, jonka monimuotoinen olemus ja tunnelma on onnistuneesti esitetty valokuvissa. Muodot muistuttavat jylhästä luonnosta ja kohottavat katseen kohti valoa, Pohjantähteä.”
Palkinnoksi Yad saa Teho-Opiston Finaali– tai Simulaatio -kurssin. Onnittelut!

Yleisöäänestyksen voittaja

Linnea Bohm
Facebookissa käyty yleisöäänestys keräsi hurjan määrän tykkäyksiä. Äänikuningattareksi ylsi huiman äänivyöryn kerännyt Sanna Bohmin Sielumme hahmo.

Elämme lintukodossa maailman laidalla. Suomalainen on luonteeltaan nöyrä ja hänen todelliset taitonsa näkyvät usein vasta lopputuloksessa, jota tässä kuvastaa varjo joutsenen päästä. Asiat tulevat ilmi tietyssä valossa.
Joutsen on ollut suomalaisessa sielunmaisemassa mukana ammoisista ajoista asti.
Sielulintu viittaa vanhaan uskomukseen, että ihminen kuollessaan muuntuu linnun hahmoon ja poistuu kehosta viimeisen henkäyksen mukana. Joutsen edustaa puhtautta ja rakkautta.
Teokseen on ikuistettu joutsenen siiveniskun kaunis hetki kuin elämä, joka muistuttaa myös valkovuokkoa.
Veistos voitaisiin sijoittaa Suomenlinnaan

Tuomariston kommentit:
“Abstrakti kaunis muoto, joka luo yllättävän esittävän varjon. Kuvaus nostaa työstä esiin myös uusia puolia. Kauniisti vangittu pala suomalaisuutta tähän muodon, valon ja varjon leikkiin. Toimii kauniisti kilpailun teeman Suomi muotoina tulkintana.”
Yleisöäänestyksen voittanut saa palkinnoksi valita minkä tahansa Teho-Opiston kurssin. Onnittelut Sanna!
Onnelliset voittajat taiteilivat siis itselleen Teho-Opiston valmennuskurssit. Otamme yhteyttä voittajiin henkilökohtaisesti. Tehon tiimi onnittelee vielä kerran voittajia ja kiittää kaikkia osallistujia upeista töistä!
 

Aalto-yliopiston taidealat – Ennakkotehtävät 2018

Aalto-ylipisto ennakkotehtävät 2018

Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulu on julkaissut tämän vuoden ennakkotehtävätPääopettajamme Sini kertoo, millaiset ovat hänen mielestään Aallon tämän vuoden kuvataidekasvatuksen, muodin, muotoilun, sisustusarkkitehtuurin ja visuaalisen viestinnän eli graafisen suunnittelun ennakkotehtävät.
Aiemmista vuosista poiketen ennakkotehtävät julkaistaan jo ennen yhteishaun alkamista, joten hakijoille jää hieman pidempi aika niiden työstämiseen. Eli käännä luovuusvolyymit maksimiin, aloita suunnitteluprosessi ja upota kätesi töihin!
Aalto ennakkotehtävät 2018

KUVATAIDEKASVATUS

 

RAJA
Rajan voi esimerkiksi:

  • asettaa
  • rikkoa
  • kuvitella
  • kohdata
  • ylittää
  • kaataa
  • siirtää
  • tunnistaa
  • menettää

Pohdi rajojen monimerkityksellisyyttä eri näkökulmista. Tarkastele aihetta kolmen työn kautta, jotka muodostavat kokonaisuuden. Anna jokaiselle työlle nimi.
TOTEUTUSTAPA
Töiden toteutustapa on vapaa.
Noudata seuraavia ohjeita:

  • Merkitse jokaiseen työhön näkyvästi oma nimesi ja työlle antamasi nimi.
  • Yksittäinen työ ei saa koostua irrallisista osista. Töissä ei saa olla irtoavia osia eikä särkyviä materiaaleja, esimerkiksi lasia. Yksittäisen työn suurin sallittu koko on A3. Töiden tulee mahtua C3 (A3) -kuoreen.

Digitaalisten töiden osalta huomioi seuraavat ohjeet:

  • Digitaaliset työt palautetaan muistitikulla. Tiedostot nimetään hakijan, koulutusohjelman ja työn nimen mukaan (esim. Kuvataidekasvatus_Virtanen_työnnimi). Muistitikkuun on merkittävä selvästi hakijan nimi ja syntymäaika. Hakija on vastuussa tikun pakkaamisesta ja toimittamisesta siten, että se säilyy vahingoittumattomana.
  • Digitaalisen kuvan pidemmän sivun enimmäispituus 1024 pikseliä. Hyväksyttävät tallennusmuodot JPEG tai PDF. Videon enimmäiskesto on 1 min ja tallennusmuoto MOV, AVI tai MPEG4. Tiedoston enimmäiskoko 500 Mt.

ARVIOINTIPERUSTEET
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota kuvalliseen ja käsitteellinen ajatteluun sekä toteutustapojen hallintaan.

Sinin kommentit kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävistä: 
Kuvataidekasvatuksen ennakot ovat kuten useana aiempana vuonna, kolmen tehtävän kokonaisuus – triptyykki. Aihe on usein yhteiskunnallinen ja/tai kantaaottava, sekä monenlaista tulkintaa mahdollistava kokonaisuus.
Nyt tehtävänantona on jälleen kolmen työn sarja, mutta aihe ovat abstrakti, mikä jättää paljon tilaa omalle tulkinnalle. Teknisesti taitava toteutus on aina plussaa ja arvostettavaa, mutta näkisin että pääpaino tässä tulee omalle näkökulmalle, omalle mielipiteelle sekä aiheen valinnalle ja sen käsittelylle. Kiinnostava ja omakohtainen, mahdollisesti ajankohtainen ideasisältö ja sen kautta rakennettu oivaltava kokonaisuus kantavat varmasti pitkälle. Kannattaa ehdottomasti miettiä aiheen valintaa, kokonaisuuden rakentamista ja omaa henkilökohtaista näkökulmaa tarkkaan.
Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät ovat usein muista taidealojen tehtävistä hieman eroavia. Niiden tarkoituksena ei ole aina selvittää hakijan teknisiä taitoja piirtäjänä, vaan kuvallista ja käsitteellistä ajattelua. Opiskelemaan halutaan opiskelijoita, joilla on ideoita, ajatuksia ja intohimoa kuvataidetta kohtaan sekä kykyä kyseenalaistaa ja ottaa kantaa. Tämän vuoksi kuvataidekasvatuksen tehtävänannot ovat usein monitulkintaisia.
Kannattaa aina muistaa, että vaikka tehtävänanto saattaa aluksi tuntua hieman etäiseltä, tärkeintä on kyetä kuvittamaan ja visualisoimaan omat ajatukset mahdollisimman hyvin. Koska tulkinnalle on annettu täysi vapaus, luovuutta saa käyttää, mutta haasteeksi saattaa tulla abstraktien asioiden ja ideoiden näkyväksi tuominen. Muista siis pohtia ideoidessasi myös sitä, miten saisit toteutettua työn kaikkein selkeimmin!
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/kuvataidekasvatus-valmennuskurssi/”]TUTUSTU KUVATAIDEKASVATUKSEN VALMENNUSKURSSIIN[/mk_button]
 
 
Aalto-yliopisto ennakkotehtävät 2018
MUOTI

TEHTÄVÄ 1. 
HUONE JA PIHA
Ota valokuva sekä omasta huoneestasi että kotisi pihasta. Suunnittele molempien valokuvien pohjalta 2 abstraktia (eiesittävää) pintaa. Jaa A2-paperiarkki kahtia ja kuvaa pintasi sen molemmille puoliskoille. Tulosta myös ottamasi valokuvat ja liitä ne A2-paperiarkin kääntöpuolelle.
TOTEUTUSTAPA
Koko A2, väritehtävä, väline vapaa, mutta ei tietokoneella tehtyä toteutusta.
ARVIOINTIPERUSTEET
Idearikkaus, värin ja pinnan käyttö, sommittelu.
TEHTÄVÄ 2. 
MALLISTO
Luonnostele A2-arkille 10 asukokonaisuuden naisten- tai miestenvaatemallisto, jonka asukokonaisuudet kuvaat ihmisen päällä edestä ja takaa. Mallistoluonnoksen materiaaleissa käytät hyväksesi edellisessä tehtävässä suunnittelemiasi pintoja.
TOTEUTUSTAPA
Koko A2, väritehtävä, väline vapaa, mutta ei tietokoneella tehtyä toteutusta.
ARVIOINTIPERUSTEET
Omaperäisyys, kokonaisuuden hahmottaminen, värien ja pintojen käyttö.
TEHTÄVÄ 3. 
SUOJA
Suunnittele toiminnallinen ja esteettinen suojavaate festivaaleille. Jaa A2-paperiarkki kahtia, esitä tuotteesti edestä ja takaa sen vasemmalle puoliskolle ja kuvaa oikealle puoliskolle suojavaatteesi ihmisen päällä festivaalitilanteessa. Selitä lyhyesti paperiarkin kääntöpuolelle minkälaiselle dfestivaalille olet vaatteen suunnitellut, mitä vastaan ja miten se suojaa kantajaansa sekä missä materiaalissa toteuttaisit suunnittelemasi tuotteen.
TOTEUTUSTAPA
Koko A2, väritehtävä, väline vapaa, mutta ei tietokoneella tehtyä toteutusta.
ARVIOINTIPERUSTEET
Idearikkaus, toiminnallisuus, värien käyttö, materiaalin taju.

Sinin kommentit muodin ennakkotehtävistä: 
1.  Pinnat on muodin ennakkotehtävissä aiheena hyvin tyypillinen  – se on toistunut useasti viime vuosina, lähes joka vuosi. Muodon taju on pinnan rakentamisessa kaiken a ja o. Aiheiden valinta – tällä kertaa ulko- ja sisätilat – muodostuu tässä olennaiseksi, sillä se määrittelee pintojen tyypit ja aiheiston tai teemat. Kolmiulotteisuus on huomionarvoista tässä tehtävässä. Tärkeäksi muodostuu siis myös lähtömateriaalit, niiden tyypit ja värit, joista pintoja alkaa tekemään. Ne määrittelevät pintojen ilmeen.
Vaikka äkkiseltään pinnan suunnittelu tuntuisi helpolta, kannattaa ideointiin käyttää aikaa: mitä yksinkertaisempi tehtävä ja pelkistetympi tyyli, sitä helpommin moni hakija tekee hyvin samantyylisiä tuotoksia. Mieti siis mahdollisimman monipuolisesti, miten voisit hyödyntää työvälinettäsi pintaa tehdessä ja miten saisit pelkistetystä ideasta luotua oivaltavan työn.
Tilat aiheena ovat tietenkin koko tehtävän kantava teema ja selkäranka, tässä korostuu nyt oma ideointikyky ja visio. Muista että tehtävässä 2. käytetään hyväksi näitä pintoja mallistoa suunnitellessa – materiaalien ja värien valinnat kannattaa siis tehdä sillä silmällä!
2. Tässä tehtävässä hyödynnetään ensimmäisessä tehtävässä kehiteltyjä tiloista inspiroituneita kolmiulotteisia pintoja. Kyseessä on siis tiloihin ja kolmiulotteisiin pintoihin perustuva tai niistä inspiraationsa saava sarja. Asukokonaisuuksissa tärkeää on tietenkin yhteinen kantava teema, mutta tarpeeksi laaja vaihtelu eri tilanteisiin.
Tarkoituksena on suunnitella mallisto – tehtävä on aikaisemminkin esiintynyt lähes joka vuosi vaatetusalan pääsykokeissa. Inspiroivaa on tehtävänannon ohje suunnitella mallisto joko miehille tai naisille. Usein kun muotialan tehtävät automaattisesti suunnitellaan naisille, ellei tehtävä ole erikseen miestenvaatteisiin keskittyvä. Tässä tehtävänannossa saa itse valita! Kannattaa miettiä asuja tällä kertaa sekä muodin että tilallisuuden näkökulmasta. malliston olisi tarkoitus olla selkeä kokonaisuus – sekä idearikas että pintojen kautta tiloista ja väreistä inspiraationsa hakeva.
3. Muotoilun ihanteet ja yleiset trendit yhdistävät eri aloja. Kannattaa tutustua ja olla perillä ajan hengestä ja trendeistä, sekä oman alansa uusimmista tuulista. Olennaista on huomata ensimmäiseksi kaksi eri suuntaa mistä vaate pyydetään kuvaamaan, sekä niiden välinen suhde ja muutos. Lisäksi suojavaate pyydetään kuvaamaan ihmisen päällä festivaalitilanteessa. Tässä kuvassa sekä selitysteksteissä kuvataan miltä vaate suojaa, miten se suojaa ja miten se onnistuu silti olemaan esteettinen kuten pyydetään. Miltä vaatteen tulisi suojata juuri festivaaleilla? Anna mielikuvituksesi lentää!
Kannattaa miettiä suojavaatteita sekä muodin että käytettävyyden näkökulmasta. Suojalla kun on olemassa funktio, ja arviointiperusteissakin painotetaan toiminnallisuutta, joten malliston olisi tarkoitus olla sekä idearikas että toimiva. Lisäksi arviointiperusteissa painotetaan värien käyttöä ja materiaalin tajua – joten suunnittelu kannattaa tehdä näitä painottaen.
 

Aalto ennakkotehtävät 2018

MUOTOILU

TEHTÄVÄ 1.
UUSI IDEA
Muotoilijan työkenttänä on koko maailma. Vaikka maailma on tilastojenkin valossa koko ajan aiempaa parempi paikka elää, varjostaa nykypäivää myös joukko vaikeita ja laaja-alaisia ongelmia, kuten esimerkiksi ilmaston lämpeneminen, hyvinvoinnin epätasainen jakaantuminen ja ikääntyvän väestön terveydenhoito. Tehtävänäsi on ideoida ja esittää tuote, teos tai palvelu, joka ratkaisee tai tuo esiin jonkin ajankohtaisen ongelman tai osan siitä.
TOTEUTUSTAPA
Etsi päivän sanomalehdestä lehtijuttu, joka käsittelee jotakin nykyajan laaja-alaista ongelmaa. Ideoi tuote, palvelu tai taiteellinen teos, joka tarjoaa ongelmaan ratkaisun, osan ratkaisua tai kommentoi sitä. Esitä tehtävä kolmella A3- kokoisella tukevalla paperilla tai kartongilla seuraavasti:1. Esitä yhdellä kartongilla ongelma. Liimaa sivulle ongelmaasi käsittelevä lehtijuttu tai sen kopio sekä 200-400 sanan perusteluteksti, miksi tartuit juuri tähän ongelmaan. Voit esimerkiksi kertoa, miksi ongelma on merkittävä.2. Esitä toisella kartongilla prosessi. Esittele ideointiprosessisi vaiheet visualisoimalla ja avainsanoilla. Kerro, miten etenit ongelmasta tuote-, teos- tai palveluideaasi. Kuvaa myös, miten tuotetta, teosta tai palvelua käytetään.3. Esitä kolmannella kartongilla ratkaisu. Kuvaa tuote, teos tai palvelu piirtämällä, maalaamalla, tekstinä tai kuvakollaasina siten, että tuotteesta, palvelusta tai teoksesta saa kokonaiskuvan sekä käsityksen, miten se vastaa lehtijutusta poimimaasi ongelmaan.Kirjoita nimesi ja tehtävän numero jokaisen kartongin kääntöpuolelle.
ARVIOINTIPERUSTEET
Idean omaperäisyys, visuaalisen ja kirjallisen ilmaisun selkeys, esityksen johdonmukaisuus.
TEHTÄVÄ 2. 
TAITTUVA LELU
Elämän digitalisoitumisen vastapainoksi fyysiset lelut ovat jälleen suosittuja. Tehtävänäsi on rakentaa kokoontaittuva, avattava tai avautuva lelu.
TOTEUTUSTAPA
Leikkaa, liimaa ja taittele tukevasta paperista tai muusta tukevasta levymäisestä materiaalista lelu, joka pysyy avattuna omin voimin. Lelun kokoa avattuna ei ole rajattu. Kokoon taitettuna lelun tulee mahtua housujen taskuun. Anna lelulle nimi sekä kerro lyhyesti, millaiseen leikkiin lelu on tarkoitettu. Kirjoita lelun nimi, lelun käytön kuvaus sekä oma nimesi ja tehtävänumero A5-kokoiselle paperille. Lähetä paperi samassa kuoressa tehtävien kanssa.
ARVIOINTIPERUSTEET
Lelun kekseliäisyys, rakenteen toimivuus, toteutuksen huolellisuus, yleisilme.

Sinin kommentit muotoilun ennakkotehtävistä:
1. Muotoilun ensimmäisen tehtävän kolmen työn sarja poikkeaa aiempien vuosien tehtävätyypeistä selkeästi. Kolme tehtävän osaa muodostavat kokonaisuuden, jossa testataan nimenomaan muotoilijan työn tärkeimpiä osia: ideointikykyä, ongelmanratkaisukykyä, muodon tajua ja muotoiluprosessia. Uutena mukaan tulee myös palvelumuotoilu, joka on otettu mahdolliseksi tavaksi ratkaista tehtävän ongelma.
Tehtävän ensimmäisessä osassa esitetään ongelma kollaasitekniikalla. Lehdestä leikkaamalla ja itse kommentoimalla on esitettävä miksi juuri tämä ongelma on valittu ja miksi se on merkittävä. Kollaasitekniikka, oman tekstin asettelu ja typografia – sekä tietenkin sisältö – nousevat tässä tehtävässä merkittäviksi. Kokonaissommitelma eli layout on tärkeä osa tätä tehtävää.
Toisessa osassa pyydetään esittämään jokaisen muotoilijan ja suunnittelijan työn olennaisin ja tärkein osa eli prosessi. Prosessi kuvaa muodon tai idean syntyä vaiheittain. Tämä on kiinnostavaa ja olennaista, sillä tämä tehtävä kertoo mitä kaikkea tekijä on ajatellut ja minkälaisten vaiheiden kautta hän on päätynyt lopullisiin ratkaisuihin. Prosessi on hyvä esittää esimerkiksi luonnosvaiheiden ja niiden lyhyiden selitetekstien avulla. Usein sanotaan että luomisen prosessi on kaikkein tärkein osa tehtävää. Se kertoo paljon tekijästä muotoilijana, ideoijana ja sisällöntuottajana.
Kolmas osuus tässä tehtävässä on perinteinen muotoilutuotteen esittelyplanssi. Tässä on tarkoitus kuvata tuote tai palvelu mahdollisimman selkeästi ja havainnollisesti tarpeellisista suunnista/tarpeellisilla tavoilla niin, että katsojalle muodostuu selkeä kokonaiskuva. Tässä on hyvä olla perillä havainnollisista tuotteen esittämistavoista ja kulmista sekä muotoilijan luonnostelu- ja esitystyyleistä. Jos valintana on teos tai palvelu, on mietittävä mitä kaikkea esitykseen tarvitaan, jotta katsojalle selkenee kokonaiskuva ongelman ratkaisusta.
2. Toisessa tehtävässä on kyseessä usein toistuva esineen muotoilutehtävä, tällä kertaa kivan monitulkintaisena. Tehtävänanto johdattelee muotoiluajatteluun leikin kautta. Tehtävänä on tällä tausta-ajatuksella suunnitella kolmiulotteinen, kokoontaitettuna taskuun sopiva lelu/leikittävä esine luonnollisessa koossa. Hauska muotoilutehtävä annetun tausta-ajatuksen, digitaalisuuden vs. fyysisyyden ja leikin modernin tulkinnan kannalta.
Tärkeäksi muodostuu kaksiulotteisen paperin kolmiulotteinen käsittelytaito eli paperitekniikoiden ja rakenteiden hallinta. Kyseessä on ns. pop-up tekniikka sillä lelun on avauduttava ja taituttava kokoon ja toisaalta pysyttävä auki omin voimin. Kokoontaittuvuus ja auki pysyminen asettavat omat haasteensa rakenteelle – eli paperitekniikat haltuun.
Tehtävässä pyydetään myös lelun käytön kuvaus erilliselle paperille, missä tekijä pääsee avaamaan ja täydentämään lelun tarinaa – on silti hyvä että itse lelu on niin selkeä että se itsessään kertoo mahdollisimman hyvin mitä sillä tehdään. Toisaalta sekä muotoilijat että leikkivät lapset ovat erittäin luovia, joten leikkikalun monipuolisilla käyttömahdollisuuksilla vain taivas on rajana.
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/muotoilu-valmennuskurssi/”]TUTUSTU MUOTOILUN VALMENNUSKURSSIIN[/mk_button]
 
Aalto-yliopisto ennakkotehtävät 2018

SISUSTUSARKKITEHTUURI

TEHTÄVÄ 1.
KAIKEN ALKU
Maalaa näkemyksesi kaiken alusta.
TOTEUTUSTAPA
Väreillä maalaten A3-kokoiselle paperille.
ARVIOINTIPERUSTEET
Ilmaisuvoima, tilallisuus, tunnelma, värien käyttö.
TEHTÄVÄ 2. 
IKILIIKKUJA
Suunnittele ja rakenna ikiliikkuja.
TOTEUTUSTAPA
Materiaali ja tekniikka vapaa.
Ota rakentamastasi ikiliikkujasta kuva yksiväristä taustaa vasten ja tulosta kuvasi A3-kokoiselle paperille.
ARVIOINTIPERUSTEET
Kekseliäisyys, rakenteen ja materiaalin hallinta, kolmiulotteinen sommittelu.
TEHTÄVÄ 3. 
IKKUNA TULEVAISUUTEEN
Piirrä itsesi katsomassa tulevaisuuteen.
TOTEUTUSTAPA
Lyijykynällä mustavalkoisena A3-kokoiselle paperille.
ARVIOINTIPERUSTEET
Tilan ja ihmisen suhde, mielikuvitus, tunnelma, sommittelu.

Sinin kommentit sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä: 
1. Tämä tehtävä on abstrakti ja erottuva viime vuosien tehtävistä. Tulkinnalle ja ideoinnille annetaan hyvinkin vapaat kädet. Kannattaa muistaa oma tulkinta, välttää kliseisyyttä ja mahdollisesti helppoja ratkaisuja. Tunnetiloja ja muuta abstraktia on esiintynyt maalaustehtävissä sisustusarkkitehtuurin ennakoissa, mutta tässä tehtävässä mukaan tulee myös kiinnostava ajan funktio. Minkä kaiken alku on kyseessä? Miten kuvata ns. fifth element? Todella mielenkiintoinen ja haastava tehtävä.
2. Toisena tehtävänä on lähes joka vuosi toistuva pienoismallin/kolmiulotteisen esineen mallin rakentaminen. Aiheena on haastava, mutta kiinnostava ikiliikkuja on aihe, jonka voi tulkita todella monella tavalla. Luovuudelle annetaan tässäkin tehtävässä tilaa, vaikka toisaalta edelytetään myös pientä insinöörimäisyyttä. Kyseessä on kuitenkin liikkuvan ikiliikkujan suunnittelu ja toteutus pienoismallin muodossa. Tehtävä on kiinnostavan abstrakti ja se antaa tilaa luovuudelle sekä mielikuvitukselle. Erilaisia ikiliikkujia on kehitelty aikojen saatossa, mutta tässäkin tehtävässä kannattaa muistaa oman idean ja tulkinnan tärkeys helppojen tai valmiiden ratkaisujen sijaan.
Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan ja tuotoksiaan valintaraadille isoissa postipaketeissa, mutta nyt käytännöt alkavat muuttua entistä enemmän tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Muutokseen kannattaakin siis suhtautua innostuen; nyt hakijalla on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, kokeilla valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen. Mikä tässä on mielestäni haastavinta, on ikiliikkujan liikkeen saaminen esitettyä pysäytetyn hetken, valokuvan avulla. Onneksi valokuvan keinot ovat monet ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan. Haaste on heitetty!
3. Kolmas tehtävä on hyvin tyypillinen ennakkotehtävämäinen tulevaisuuden suunnitelmineen. Usein – lähes joka vuosi – jopa useamman alan ennakkotehtävissä tai pääsykokeissa halutaan selvittää, millaisena hakija näkee tulevaisuutensa ja miten hän sen visualisoisi tai kertoisi. Mistä asioista hakija unelmoi? Mitkä innostavat häntä, minne hän osaa tai haluaa kuvitella itsensä tulevaisuudessa? Tällä kertaa ikkunana tulevaisuuteen toteutettava tehtävä sisältää ajan kulun ja muutoksen – se antaa myös mahdollisuuksia kertoa menneestä tai nykyisyydestä mistä tekijä katsoo tulevaisuuden haaveita kohti. Muista myös huomioida arvosteluperusteet: arvioinnissa katsotaan tilan ja ihmisen suhdetta, sommittelua sekä tunnelmaa ja mielikuvitusta, joten muista ottaa ne huomioon työtä toteuttaessasi!
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/sisustusarkkitehtuuri-valmennuskurssi/”]TUTUSTU SISUSTUSARKKITEHTUURIN VALMENNUSKURSSIIN[/mk_button]
Aalto-yliopisto ennakkotehtävät

VISUAALISEN VIESTINNÄN MUOTOILU

 

MANIFESTI 
Manifesti tarkoittaa julistusta. Se on julkinen ilmoitus, jolla yksilö tai ryhmä voi ilmaista periaatteita, tarkoitusperiä ja aikomuksia, joita pitää tärkeinä ja tavoittelemisen arvoisina. Usein se tähtää muutokseen. Suunnittele ja toteuta oma manifesti itsellesi tärkeästä aiheesta. Nimeä manifestisi. Manifestin tekotapa on vapaa, mutta siinä tulee olla itse kirjoittamaasi tekstiä (yhteensä 1000–2500 merkkiä sanavälit mukaan lukien) sekä itse tekemääsi infografiikkaa, kuten esimerkiksi kartta, diagrammi tai käyttöohje.
TOTEUTUSTAPA
Kahdeksan (8) sivua käsittävä kokonaisuus, tulostettu tai käsin tehty, sivukoko korkeintaan A3. (Ota huomioon, että emme palauta ennakkotehtävää.)
ARVIOINTIPERUSTEET
Sisällölliset ratkaisut, kyky kuvata asioita omaperäisesti ja kiinnostavalla tavalla, visualisointitaidot, vaikuttavuus, sommittelukyky, kerronnallisuus ja kokonaisuuden hallinta.

Sinin kommentit visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävistä:
Visuaalisen viestinnän muotoilun (ent. graafinen suunnittelu) tehtäväkokonaisuus on säilynyt samantyyppisenä jo pidemmän aikaa, aiemmin julkaisu on kulkenut nimellä Zine. Nyt tehtävällä on kantava, vahva ja yhteiskunnallisesti kantaaottavakin teema: Manifesti. Tärkeää on tietenkin aiheen valinta ja oma tulkinta aiheesta. On mietittävä oma kannanotto, itselle tärkeät sisällöt, kuvasto ja grafiikka teemaan liittyen. Sommittelu ja taitto, sekä typografia ovat tietysti tässäkin julkaisussa tärkeinä kantavina punaisina lankoina, kuten aina. Eheä kokonaisuus on hyvin suoritetun tehtävän edellytys.
Kuten aiempina vuosina, myös tänä vuonna julkaisuun sisällytetään infografiikkaa – kartta, diagrammi tai vaikka käyttöohje. Vahva teema erottaa tehtävän vapaammin tulkittavana kokonaisuutena, graafisen suunnittelun sääntöjen, trendien ja graafisten tyylien säilyttäessä aina tärkeän asemansa osana kokonaisuutta.
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/graafinen-suunnittelu-valmennuskurssi/”]TUTUSTU VISUAALISEN VIESTINNÄN VALMENNUSKURSSIIN[/mk_button]
 
 
 
Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulun tämän kevään ennakkotehtävät olivat siis siinä. Pääopettajamme Sinin kommenttien avulla pääsimme tehtävissä hieman pintaa syvemmälle, joten toivottavasti niistä on teille hakijoille paljon apua.
Pistä muistiin ennakkotehtävien palautus päivämäärä 28.3.2018. Samana päivänä päättyy myös tämän kevään yhteishaku. Huomaathan, että Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulu on tehnyt joitain muutoksia valintakoepäiviin ja valintakokeen vaiheisiin. Taiteen alan valintakokeet järjestetään 24.5.-1.6.2018, ja niihin kutsutaan ennakkotehtävien perusteella. Kannattaa siis alkaa heti töihin ja ihastuttaa kevään tuomaristo omalla työlläsi.


 

Mallivastaukset: Arkkitehtivalinnan matematiikan koe 2017

Arkkitehtivalinnan matematiikan koe

Arkkitehtivalinnan ennakkotehtävät julkaistiin pari viikkoa sitten, joten matka kohti pääsykokeita on alkanut. Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin pääsykokeiden ensimmäinen osa on matematiikan koe, johon kutsutaan ennakkotehtävien perusteella. Matematiikan koe koostuu lukion matematiikan pitkän oppimäärän tasoisista tehtävistä, joten pitkän oppimäärän erinomainen hallinta on avain kokeessa menestymiselle ja kokeesta saataville valintapisteille.
Hyvää treenausta tämän kevään matematiikan kokeeseen on laskea aiempien vuosien kokeita. Kokeiden taso on vaihdellut viimeisten vuosien varrella yllättävänkin paljon, joten suosittelemme harjoittelemaan mahdollisimman monen vuoden tehtäviä. Opettajamme Jarnon laskemat mallivastaukset vuoden 2016 arkkitehtuurivalinnan matematiikan kokeeseen löytyvät täältä ja vuoden 2017 mallivastaukset alta.
[pdf-embedder url=”https://teho-opisto.fi/wp-content/uploads/2018/02/mallivastaukset-matematiikan-koe-2017.pdf”]
 

Jarnon kommentteja viime vuoden tehtävistä:

Vuoden 2017 koe oli kokonaisuutena hiukan keskimääräistä helpompi. Yleisestä linjasta poiketen ensimmäinen tehtävä oli aika teoreettinen, kun yleensä tehtävät ovat enemmän käytännön ongelmanratkaisua. Se testasi kuitenkin ihan perusasioita, joten ei sikäli kovin vaikea. Muutoin koe oli erittäin tavanomainen, yksi tasogeometria-tehtävä (t. 2) ja yksi avaruusgeometria-tehtävä (t. 5). Kuten yleensäkin, mukana oli se yksi pakollinen todennäköisyyslaskennan tehtäväkin (t. 3). Tällä kertaa viimeisenä oli avaruusgeometriaa ja derivaattaa yhdistelevä tehtävä, jossa piti selvittää pallon sisään asetetun suoran ympyräkartion suurin mahdollinen tilavuus. Viimeinen tehtävä olikin yleistä linjaa vaikeampi. Derivaattaa tai ingtegraalia tai muitakaan vaativampia alueita kun ei joka vuosi kokeessa ole.

Tuntuuko siltä, että kaipaisit kertausta tai apua tulevaa matematiikan koetta varten? Onko pallo matematiikan osalta hukassa?
Arkkitehtuurivalinnan matematiikkaTeho-Opisto järjestää eri mittaisia arkkitehtuurimatematiikan valmennuskursseja. Tehon pitkä arkkitehtuurimatematiikka järjestetään tammi-toukokuussa. Lyhyempi kurssi on 7 viikon, mittainen perehdytys arkkitehtimatematiikan keskeisiin teemoihin. Molemmille kursseille on mahdollisuus osallistua myös etänä, jolloin voit opiskella omaan tahtiin, omien aikataulujen mukaan. Ilmoittautuminen kursseille onnistuu täältä!
Tehon arkkitehtimatematiikan kursseilla matematiikan opettajamme Jarno ja Daniel varmistavat kurssilaisillemme yksilöllisen opetuksen. Ei ole väliä oletko lukenut lukiossa pitkän vai lyhyen matematiikan oppimäärän, kursseillamme tärkein tavoite on nostaa jokaisen matemaattiset taidot pääsykokeiden vaatimalle tasolle. Lisäksi kursseilla valmennetaan siihen, miten pääsykokeessa toimitaan ja saadaan maksimoitua omat pisteet hyvällä koetekniikalla ja ajankäytöllä.
 
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/arkkitehtimatematiikka-valmennuskurssi/”]TUTUSTU ARKKITEHTIMATEMATIIKAN VALMENNUSKURSSIIN[/mk_button]

Kitspiraatio – Ihmisten piirtäminen

Ihmisten asennot ja katseet luovat jännitettä kuvaan

Vuosi on vaihtunut ja nyt Teholle on saapunut lisää porukkaa osallistumaan MIDI kursseille, jotka alkoivat tammikuussa.  Viikonloppuna meillä oli ensimmäiset juhlat, oli todella mahtavaa tavata minulle uusia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita taiteesta! MIDI kurssin alkaessa kurssisisällöt vaihtuvat nyt tekniikoista eri aihepiireihin. Tämän viikon teemana on ihmisten piirtäminen.
Tärkeintä ihmisten piirtämisessä on se, että mittasuhteet ovat oikeat ja että hahmoilla on jonkinlainen vaatetus päällä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi tekee mittakaavaihmisiä, niin ihmisten muodot eivät ole sileitä viivoja jotka myötäilevät vartaloa. Myös ihmisten siluettien tekemisessä on tärkeää, että heillä on jonkinlainen vaatetus joka ryppyilee ihoa vasten. Ihmisten asennot ja katseet luovat jännitteitä kuvaan. Kuvissa on tärkeää, että teokseen syntyy liikettä ja rytmiä. Liikkeen tuntua saa tehokkaasti aikaan piirtämällä ihmisiä erilaisissa asennoissa. Esimerkiksi tangoa tanssiva pariskunta jotka katsovat toisiansa silmiin, on kiinnostavampi aihe kuin edestä kuvattu pariskunta joilla ei ole katsekontaktia toisiinsa.
Tämän viikon teoria osuudessa saimme tietoa ihmisten mittasuhteista. Useimmat meistä ovat 7-8 pään pituisen kokoisia, tämä tieto auttaa ihmisten oikeiden mittasuhteiden piirtämisessä. Muistan edellisenä vuotena osallistuessani MIDI kurssille, että monessa kotitehtävässäni ihmisten mittasuhteet olivat väärät. Kritiikissä opettajat luulivat ihmisiäni lapsiksi, koska mittasuhteissa hahmojen päät olivat suurempia kehoon verrattuna. Osallistuessani tällä lukukaudella kurssille, olen onnistunut monessa tehtävässä ihmisten piirroksissani. Olen tästä erittäin iloinen, koska huomaan että olen edennyt tässä asiassa.

Elävän mallin piirtämistä, croquis

Tunnilla harjoittelimme croquis töiden tekemistä, eli nopeita elävän mallin luonnoksia. Luonnosta piirtäminen on erittäin hyvä tapa oppia piirtämään.  Kirjoitin aikaisemmassa kirjoituksessani luonnoksien tekemisestä ja mittakaavaihmisten tärkeydestä.
Tunnilla minulla oli mukana iso valikoima erilaisia lyijykyniä. Lyijykynien pehmeys on kategorisoitu kahden eri skaalan mukaan, H kova ja B pehmeä. Yleensä perus lyijykynät kouluissa ovat olleet 2HB. Itse tykkään luonnostelussa käyttää pehmeitä lyijykyniä (2-6B). Pehmeissä kynissä on hyvänlaatuisissa kynissä tumma jälki. Niiden käytössä voi olla hyvä pitää leivinpaperia lähellä, koska lyijykynänjälki irtoaa paperista käsille ja työstä voi nopeasti tulla suttuinen.

Tunnilla jokainen osallistuja sai vuorollaan mennä valitsemaansa asentoon luokan eteen. Mallin piti pysyä samassa asennossa viisi minuuttia, kun muut luonnostelivat hänestä nopeita kuvia.  Vaikka aikaraja ei kuulosta niin pitkältä, jos on valinnut epämukavan asennon niin aika voi tuntua tuskaiselta.  Olen aikaisemmin tehnyt croquis piirustuksia ja ne ovat minusta hauskoja.

Erilaisten tekstuurien luominen on hyvä muistaa kurssitöitä tehdessä, ja ilahduin luonnosten piirtämisessä siitä, että yhdellä kurssikaverillani oli päällä samettinen paita. Paita tuntui paksulta ja painavalta, joten yritin luonnostella sen niin. Valitettavasti en ehtinyt perehtyä paidan piirtämiseen ajatuksella, koska olin ajanottaja sekä minun piti ehtiä ottaa kuvia tähän kirjoitukseen.


Minusta tunnilla oli erittäin hauskaa piirtää kurssikavereita. Luonnoksissa tärkeää on myös se, että ei jää kiinni yksityiskohtiin tai epävarmuuteen omista kyvyistään vaan että yrittää mahdollisimman nopeasti saada aikaiseksi kokonaisuus. Minun pitää harjoitella sitä, miten saan tehtyä onnistuneen luonnoksen kurssitöihini. Usein hahmoni ovat sarjakuvamaisia, vaikka tällaisissa luonnostöissä ihmiseni ovat onnistuneita!
Olen itse ollut viimeiset pari päivää sängyssä kuumeisena, joten en ole ollut tarpeeksi voimissani tekemään tämän viikon kotitehtäviä. Kotitehtävissä pitää tehdä rautalangasta veistos sekä urheiluryhmän harjoituksista maalauksen. Jään varmaan huomisen kurssikerran vielä sänkyyn, mutta Tehon kurssimateriaalit tulevat kaikille osallistujille myös nettiin, joten voin seurata luentoa kotoa!
Kitty


 

Minkälaisilla töillä menestyt pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



TEHO-OPISTON YSTÄVÄNPÄIVÄ-ARVONTA

Ystävänpäivä arvonta

YSTÄVÄNPÄIVÄ-ARVONTA

Löytyykö sinun ystäväpiiristäsi joku, joka haaveilee muotoilun, sisustusarkkitehtuurin tai arkkitehtuurin aloille? Keskiviikkona vietetään ystävänpäivää ja Teho-Opisto haluaa olla mukana auttamassa ystäväsi unelman toteutumisessa!
Teho-Opisto järjestää ystävänpäivän kunniaksi arvonnan, jossa palkintona ilmainen muotoilun, sisustusarkkitehtuurin tai arkkitehtuurin valmennuskurssi. Voittaja voi valita itselleen Tehon Finaali- tai Simulaatio-kurssin. Arvonta käydään Tehon Facebook-sivulla, mutta Facebook ei luonnollisesti ole mukana arvonnassa millään tavalla. Arvonta suoritetaan 14.2.2018 klo 20.00.
Muokattu 14.2.2017: Arvonta on nyt suoritettu ja onnellinen voittaja on Tiina Hietanen. Onnittelut voittajalle!

<3 YLLÄTÄ YSTÄVÄSI <3

Lahden Muotoiluinstituutti – ennakkotehtävät 2018

Lahden muotoiluinstituutti ennakkotehtävät

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti on julkaissut tämän kevään ennakkotehtävät! Ne on nähtävillä valinta-oppaasta. Visuaalisen viestinnän ja mediasisällön suunnittelun koulutusohjelmien ennakkotehtävät ovat lähes samanlaiset, yhtä lukuunottamatta. Muotoilun aloilla luotetaan jälleen pelkän portfolion voimaan. Millaiset ovat tämän kevään ennakot?
Onko sinulla on haaveena opinnot Muotsikassa? Edessä siis ennakkotehtävien tekeminen. Mietityttääkö, millaisia töitä tuomaristo mahtaa hakea tämän vuoden tehtävillä? Miten koota onnistunut portfolio muotoilun ennakkotehtävään? Jos painiskelet näiden kysymysten äärellä, kannattaa lukaista alta Tehon pääopettajan Sinin mietteet tämän vuoden ennakkotehtävistä!
Kurkista myös muut tämän kevään hakukohteet, sillä näitä aloja voit opiskella myös muualla.

VISUAALINEN VIESTINTÄ – graafinen suunnittelu

Visuaaliseen viestintään on tänä vuonna ennätyslaajat ennakkotehtävät!  Kolme ennakkotehtävää ja portfolio jossa esitellään 10 omaa työtä – tsemppiä tämän kokonaisuuden tekemiseen! Ennakkotehtävien tekoon on vielä aikaa, mutta huomioithan että palautus on 28.3. klo 15.00. Tehtävien kimppuun kannattaa hypätä pikimmiten!
ENNAKKOTEHTÄVÄ 1.

Riittääkö ruoka?
Tee 3 ruudun tarinallinen kuvasarja tai sarjakuva otsikon ajankohtaiseen aiheeseen liittyvästä tapahtumasta, ilmiöstä tai tilanteesta.
Toteutus: Mustavalkoinen, yhdelle A4-kokoiselle paperille. Voit halutessasi käyttää myös tekstejä. Toteutus vapaa. Tehtävän voi toteuttaa piirtäen, maalaten, valokuvaten tai kollaasein jne.
 Arviointi: Tulkinta, sisällölliset ideat, kyky kertoa kuvin, omaperäisyys, sommittelu (tekstien ja kuvallisten elementtien muodostama kokonaisuus).

Sinin kommentit: Sarjakuva on usein eri graafisen alan kokeissa toistuva tehtävätyyppi. Sarjakuva on kiinnostavalla tavalla haastava tehtävä jossa kuvin välitetään tarinaa ja otetaan kantaa. Aiheena on tällä kertaa globaalisti koskettava ja tärkeä aihe Riittääkö ruoka. Idea ja sisältö nousee siis tässä sarjakuvatehtävässä hyvinkin tärkeään asemaan. Ota rohkeasti kantaa tärkeään aiheeseen ja välitä ideasi kolmen kuvan välityksellä! Tässä erityisesti voi miettiä sarjakuvan eri tyylejä ja minkälainen tyyli sopisi aiheeseen.
 

 
 

ENNAKKOTEHTÄVÄ 2.

Jyväskylä – Kulttuuripääkaupunki 2019
Suunnittele kuvitteellista tapahtumavuotta markkinoiva juliste.
Toteutus: Värillinen, A3-paperille. Muuten vapaa toteutus.
Arviointi: Idea, esitystapa, viestivyys, sommittelu, omaperäisyys.

Sinin kommentit: Julistetehtävä tulee jossain muodossaan graafisen suunnittelun osastoille joka vuosi. Erilaiset tapahtumat esiintyvät aiheena myös toistuvasti. Tapahtuma onkin tällä kertaa tärkeä kulttuuritapahtumien sarja – kokonainen kulttuuripääkaupunkivuosi, mikä antaa paljon mahdollisuuksia mielikuvitukselle ja oikein vaatii tyylikästä aiheen arvoista toteutusta ja ilmettä. Tietysti sommittelun ja julistesuunnittelun toimivat kikat on aina näissä tehtävissä hyvä tietää ja sisäistää. Toteutustapa on erityisen vapaa tänä vuonna – vapaat kädet käyttää omia parhaita värillisiä tekniikoitaan siis! Go Jyväskylä!!
 
ENNAKKOTEHTÄVÄT 3.

”Minä ja tulevaisuuden toivetyöpaikkani”
Kuvaa itsesi tulevaisuuden toivetyöpaikassasi tekemässä jotain sellaista, mistä olet aina haaveillut.
Toteutus: Tee mustavalkoinen toteutus aiheesta. Voit käyttää esimerkiksi mustetta, tussia tai vesiväriä ja sivellintä. Koko vapaa, maksimikoko A3.
Arviointi: Kerronnallisuus, ympäristön ja toiminnan esitystapa, sommittelu.

Sinin kommentit: Lähes joka vuosi  tulee jossain koulussa graafisella tehtäväksi jonkinlainen tulevaisuuden visio – sisällöllisesti tärkeäksi nousee tässä kyky eläytyä, tarinallisuus ja tietenkin innovatiivisuus. Mitä ihmettä tulevaisuuden minä tekee ja missä hän on töissä. Sisällöllä ja tarinalla on kiinnostavuuden kannalta suuri merkitys. Tässä on lupa unelmoida – mitä toivot tulevaisuuden unelmatyöltäsi. Katse tulevaisuuteen siis!!
 
ENNAKKOTEHTÄVÄ 4.

Omat työt
Esittele kymmenen omaa työtäsi.
Toteutus: Tee kymmenestä tekemästäsi työstä maksimissaan A4-kokoinen portfolio tulostaen tai itse rakentaen. Liitä jokaiseen työhön lyhyt kuvaus sen tarkoituksesta. Älä liitä portfolioon alkuperäisiä töitäsi. Valokuvaa, skannaa tai kopioi alkuperäinen työsi ja liittää se sitten portfolioosi. Sivumäärä ja rakenne ovat vapaasti valittavissasi. Sisältö pitää kuitenkin olla tarkasteltavissa ilman apuvälineitä, joten älä liitä portfolioon esim. dvd-levyä tai online-portfoliosi osoitetta.
Arviointi: Oman tuotannon omaperäisyys, laatu ja esitystapa.

Sinin kommentit: Portfolio -tehtävä osoittaa ennakkotehtävien kansainvälistyvän – ulkomaisiin yliopistoihin on haettu jo pitkään portfoliolla.  Portfolio -tehtävä mahdollistaa hakijan parhaiden puolien ja omimpien tekniikoiden ja taitojen korostamisen, unohtamatta portfolion monipuolisuutta.  Hyvä portfolio esittelee tekijän monipuolisuutta ja parhaita töitä, ollen silti eheä kokonaisuus – siinä on myös punainen lanka, joka johdattaa katsojan läpi töiden. Portfolioon voi koota hyvinkin erityyppisiä töitä, sekä myös valokuvia kolmiulotteisista töistä. Sen voi koota joko käsin tai taittaa koneella. Portfolion kokoamisessa hyvä kokemus ja asiantuntijan näkemys voivat olla kullanarvoisia, jotta töistäsi juuri oikeanlainen kokonaisuus päätyy portfolioon esiteltäväksi. Myös töiden sisällöllä ja niiden muodostamalla kokonaisuudella sekä tarinalla, punaisella langalla on suuri merkitys! Sekä tietysti relevanssilla alalle jolle on hakemassa, ainakin osalla töistä.
Tässä portfolio-tehtävässä korostettiin omaperäisyyttä ja laatua sekä esitystapaa. Portfolion töitä valitessa nämä on tietysti hyvä pitää mielessä ja koota omat työt sekä tehdä niitä nämä ominaisuudet edellä.
Portfolio

MEDIASISÄLLÖN SUUNNITTELU

Mediasisällön suunnittelun ennakkotehtävät ovat lähes identtiset visuaalisen viestinnän tehtävien kanssa. Poikkeuksena ainoastaan kolmas tehtävä: hahmosuunnittelu. Lue alta Tehon pääopettajan Sinin kommentit ennakkotehtävistä.
 
ENNAKKOTEHTÄVÄ 1.

Riittääkö ruoka?
Tee 3 ruudun tarinallinen kuvasarja tai sarjakuva otsikon ajankohtaiseen aiheeseen liittyvästä tapahtumasta, ilmiöstä tai tilanteesta.
Toteutus: Mustavalkoinen, yhdelle A4-kokoiselle paperille. Voit halutessasi käyttää myös tekstejä. Toteutus vapaa. Tehtävän voi toteuttaa piirtäen, maalaten, valokuvaten tai kollaasein jne.
Arviointi: Tulkinta, sisällölliset ideat, kyky kertoa kuvin, omaperäisyys, sommittelu (tekstien ja kuvallisten elementtien muodostama kokonaisuus).

Sinin kommentit: Sarjakuva on usein eri graafisen alan kokeissa toistuva tehtävätyyppi. Sarjakuva on kiinnostavalla tavalla haastava tehtävä jossa kuvin välitetään tarinaa ja otetaan kantaa. Aiheena on tällä kertaa globaalisti koskettava ja tärkeä aihe Riittääkö ruoka. Idea ja sisältö nousee siis tässä sarjakuvatehtävässä hyvinkin tärkeään asemaan. Ota rohkeasti kantaa tärkeään aiheeseen ja välitä ideasi kolmen kuvan välityksellä! Tässä erityisesti voi miettiä sarjakuvan eri tyylejä ja minkälainen tyyli sopisi aiheeseen
 
ENNAKKOTEHTÄVÄ 2.

Jyväskylä – Kulttuuripääkaupunki 2019
Suunnittele kuvitteellista tapahtumavuotta markkinoiva juliste.
Toteutus: Värillinen, A3-paperille. Muuten vapaa toteutus.
Arviointi: Idea, esitystapa, viestivyys, sommittelu, omaperäisyys.

Sinin kommentit: Julistetehtävä tulee jossain muodossaan graafisen suunnittelun osastoille joka vuosi. Erilaiset tapahtumat esiintyvät aiheena myös toistuvasti. Tapahtuma onkin tällä kertaa tärkeä kulttuuritapahtumien sarja – kokonainen kulttuuripääkaupunkivuosi, mikä antaa paljon mahdollisuuksia mielikuvitukselle ja oikein vaatii tyylikästä aiheen arvoista toteutusta ja ilmettä. Tietysti sommittelun ja julistesuunnittelun toimivat kikat on aina näissä tehtävissä hyvä tietää ja sisäistää. Toteutustapa on erityisen vapaa tänä vuonna – vapaat kädet käyttää omia parhaita värillisiä tekniikoitaan siis! Go Jyväskylä!!
 
ENNAKKOTEHTÄVÄ 3.

Hahmosuunnittelu
Suunnittele kaksi päähahmoa animaatioelokuvaan, joka perustuu Suomen kansalliseepokseen Kalevalaan.
Toteuta hahmot niin, että hahmojen erilaiset luonteenpiirteet ja ominaisuudet tulevat esille.
Esitä animaatiohahmot yhdellä A4-kokoisella paperilla suoraan edestä kuvattuna. Sivulle ei saa sijoittaa tekstiä.
Toteutustekniikka on vapaa. Voit piirtämisen ja maalaamisen lisäksi käyttää tietokoneella tuotettua materiaalia tulostettuna paperille.
Toteutus: Värillinen, A4-paperille. Muuten vapaa toteutus.
Arviointi: Idea, esitystapa, viestivyys, sommittelu, omaperäisyys.

Sinin kommentit: Hahmojen suunnittelu on toistunut useita kertoja ja miksi ei, se on niin kiinnostava ja mielikuvitusta hauskalla tavalla testaava tehtävätyyppi.

Aiheena Suomen kansallliseepos Kalevala on arvokas ja tästä syntyykin mielenkiintoinen twist hahmojen suunnitteluun. Päähenkilöt kuitenkin itse eepoksessa tunnetaan – toteutus vaatii siis harkintakykyä, hahmojen tuntemusta ja tietenkin sitä luovuutta!
 
Eri luonteenpiirteet ja ominaisuudet kuvataan yhdessä edestäpäin olevassa kuvassa kummastakin hahmosta, mikä lisää myös tehtävän haasteellisuutta. Kaikki paukut tähän yhteen kuvaan siis!
 
Toteutus on vapaa ja tämä myös omalta osaltaan vapauttaa käyttämään omia vahvuuksiaan. Toteutustavoissa on erikseen mainittu sallittuna tietokoneella tuotettu materiaali, joten erilaiset mallintamisen sekä tietokoneella piirtämisen ja maalaamisen, sekä näiden yhdistelyn ja kollaasin tekniikat tulevat siis myös kyseeseen – tekniikan puolesta on siis melkein taivas rajana.
 
Vaativa mutta kekseliään hauska tehtävä!
 

ENNAKKOTEHTÄVÄ 4.  

Omat työt
Tee omaa ilmaisullisuuttasi kuvaava pienoisportfolio, jossa voi olla tekemiäsi töitä tai osia niistä. Kerro lyhyesti kunkin työn tekemisen taustasta ja miten se kuvaa ilmaisullisuuttasi. Työt voivat olla myös harrastus- tai kehittymistarkoituksessa tehtyjä tai tätä hakuportfoliota varten toteutettuja. Portfolion koko on A4 tai pienempi. Esiteltyjen töiden maksimi lukumäärä on viisi. Portfolion sivut tulee laittaa yhteen läpinäkyvään muovitaskuun, älä sido tai kiinnitä sivuja toisiinsa. Huom: Portfolioita ei palauteta hakijalle.
Toteutus: Arkkikoko A4 tai pienempi, toteutustapa vapaa
Arviointi: Oman tuotannon omaperäisyys. Töiden kiinnostavuus. Portfolion sommittelu

Sinin kommentit: Portfolio -tehtävä osoittaa ennakkotehtävien kansainvälistyvän – ulkomaisiin yliopistoihin on haettu jo pitkään portfoliolla.  Portfolio -tehtävä mahdollistaa hakijan parhaiden puolien ja omimpien tekniikoiden ja taitojen korostamisen, unohtamatta portfolion monipuolisuutta.  Hyvä portfolio esittelee tekijän monipuolisuutta ja parhaita töitä, ollen silti eheä kokonaisuus – siinä on myös punainen lanka, joka johdattaa katsojan läpi töiden.
Portfolioon voi koota hyvinkin erityyppisiä töitä, sekä myös valokuvia kolmiulotteisista töistä. Sen voi koota joko käsin tai taittaa koneella. Portfolion kokoamisessa hyvä kokemus ja asiantuntijan näkemys voivat olla kullanarvoisia, jotta töistäsi juuri oikeanlainen kokonaisuus päätyy portfolioon esiteltäväksi. Myös töiden sisällöllä ja niiden muodostamalla kokonaisuudella sekä tarinalla, punaisella langalla on suuri merkitys! Sekä tietysti relevanssilla alalle jolle on hakemassa, ainakin osalla töistä.

Tässä portfolio-tehtävässä korostettiin ilmaisullisuutta, omaperäisyyttä ja kiinnostavuutta sekä sommittelua. Portfolion töitä valitessa nämä on tietysti hyvä pitää mielessä ja koota omat työt sekä tehdä niitä nämä ominaisuudet edellä.
 
 
Ennakkotehtävät Lahti muotoiluinstituutti
 

MUOTOILU

Muotoilun puolella Lahden Muotoiluinstituutissa valittavat opintokokonaisuudet ovat:
Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu – Teollinen ja brändimuotoilu – Kokemus- ja palvelumuotoilu 
PORTFOLIO (Työnäytekansio)

Esittele kansiolla näytteitä osaamisistasi, joiden uskot tukevan valintaasi opiskelijaksi. Tuo esiin töitä, joilla mielestäsi erotut muista hakijoista. Ole rohkea, uniikki ja persoonallinen. Esittele työnäytekansiossa omaa persoonaasi ja taitojasi esimerkkitöiden avulla.
Töiden ei tarvitse olla puhtaita muotoilutöitä vaan ne voivat olla esimerkiksi työhösi, harrastuksiisi tai aikaisempaan koulutukseesi liittyviä tuotoksia. Sisällytä portfolioon lyhyet töitä selittävät tekstit. Portfolio voi koostua esim. piirustuksista, valokuvista, mallinnuksista tai maalauksista. Haluamme nähdä erityisesti käsivarapiirroksiasi.
Huom! Ei videoita, tallenteita tai linkkejä.
Ohjeet:

  • Portfolion maksimikoko voi olla A3 ja siinä tulee olla  4–10 sivua.
  • Portfolion ensimmäisellä aukeamalla tulee olla motivaatiokirje.
    Motivaatiokirjeen pituus voi olla maksimissaan A4-liuskan pituinen teksti.
  • Käsittele motivaatiokirjeessä ainakin seuraavia asioita:
  • Kerro itsestäsi lyhyesti.
  • Miksi haluat opiskelemaan muotoilua?
  • Mitä sinä osaat?
  • Kerro aikaisemmasta koulutuksestasi ja työkokemuksesta tai harrastuksen kautta hankitusta osaamisesta lyhyesti.
  • Miksi erityisesti haet Muotoiluinstituuttiin?
  • Miksi haluat juuri valitsemaasi koulutukseen?
  • Millainen on tulevaisuuden suunnitelmasi opiskelun jälkeen?

 

Sinin kommentit: Muotoilussa taas vain portfolio

Portfolio -tehtävä osoittaa ennakkotehtävien kansainvälistyvän – ulkomaisiin yliopistoihin on haettu jo pitkään portfoliolla.  Portfolio -tehtävä mahdollistaa hakijan parhaiden puolien ja omimpien tekniikoiden ja taitojen korostamisen, unohtamatta portfolion monipuolisuutta.  Hyvä portfolio esittelee tekijän monipuolisuutta ja parhaita töitä, ollen silti eheä kokonaisuus – siinä on myös punainen lanka, joka johdattaa katsojan läpi töiden. Portfolioon voi koota hyvinkin erityyppisiä töitä, sekä myös valokuvia kolmiulotteisista töistä. Sen voi koota joko käsin tai taittaa koneella. Portfolion kokoamisessa hyvä kokemus ja asiantuntijan näkemys voivat olla kullanarvoisia, jotta töistäsi juuri oikeanlainen kokonaisuus päätyy portfolioon esiteltäväksi. Myös töiden sisällöllä ja niiden muodostamalla kokonaisuudella sekä tarinalla, punaisella langalla on suuri merkitys! Sekä tietysti relevanssilla alalle jolle on hakemassa, ainakin osalla töistä.

Portfolioon tulee liittää mukaan myös motivaatiokirje. Sen tavoiteena on selvittää, kuinka hyvin hakija tuntee hakemaansa alaa, mitata hänen sisäistä motivaatiotaan sekä kykyä kuvitella työskentelevänsä hakemallaan alalla. Portfolio ja motivaatiokirje muodostavat näin moniuloitteisen kokonaisuuden, jossa tarkastellaan hakijan teknistä osaamista, ideointia ja luovuutta sekä motivaatiota opiskelua ja hakemaansa alaa kohtaan.
Muotoiluinstituutti ennakkotehtävät

Portfolion kokoaminen

Millainen on hyvä portfolio?
Portfolion tulee olla ennen kaikkea tekijänsä näköinen! Portfoliossa on hyvä tuoda mahdollisimman monipuolisesti ja laajasti esille omia taitojaan sekä hallitsemiaan tekniikoita. Teknisen puolen lisäksi myös luovuus ja ideointikyky ovat erityisen tärkeitä kriteereitä. Esittelemällä mahdollisimman laaja-alaisen, mutta samalla selkeän ja eheän kattauksen osaamisestasi, erotut eduksesi ennakkotehtävissä.
Lue ammattilaisen vinkin portfolion kokoamiseen täältäMikäli kuitenkin tuntuu, että saattaisit kaivata vielä apua oikeiden töiden valintaan tai monipuolisemman portfolion kokoamiseen, Tehon kursseilta löytyy apua. Ammattitaitoiset opettajat auttavat sinua oman portfoliosi kanssa. Portfolion kokoaminen valmennuskurssilla on oiva tapa saada ammattilaisen ohjauksessa kiinnostavista tehtävänannoista, eri tekniikoilla yhtenäinen kokonaisuus, joka kantaa alusta loppuun.
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/kurssit/”]TUTUSTU KURSSEIHIN[/mk_button]


 

Muotoilija = persoonallinen ajattelija. Visionääri.

Muotoilija Juuli Ränkö

JUULI RÖNKÄ – TEOLLINEN MUOTOILU, METROPOLIA
”Olen aina ollut kova kritisoimaan ympärilläni olevia tuotteita. Mietin usein, miten jostain saisi nätimmän näköisen, ja ajattelin että pystyn itse parempaan.” Näin pohtii uravalintaansa teollisen muotoilun opiskelija Juuli Rönkä.
Juuli Rönkä muotoilija
“Olin nuorempana kiinnostunut taidealoista, mutta jossain vaiheessa innostus lopahti. Löysin innostuksen uudelleen muotoilun kautta. Muotoilussa kiinnosti se, että pystyisin teollisesti tuottamaan visuaalisia asioita. Pystyisin tuoda visuaalista puoltani konkreettisesti esiin. Tekeminen on kuitenkin se, mitä minä haluan tehdä.”
Juuli Rönkä muotoilija

 

Muotoilun opiskelu Metropoliassa

“Aloitin muotoilijan opinnot syksyllä. Tähän menneessä opinnoissa on tutustuttu muotoilun alaan yleisesti. Olen huomannnut, että alalla on valtava määrä suuntautumisvaihtoehtoja, joista esimerkkeinä palvelumuotoilu, tuotemuotoilu, ja tekninen muotoilu. Omien kiinnostusten mukaan pystyy suuntautumaan lähes mille alalle vaan, jopa automuotoilun alalle.
Metropoliassa teollisen muotoilun puolella kukaan ei ole paasaamassa mitä ja miten asiat tulee tehdä. On itsestä kiinni, kuinka paljon haluaa oppia ja hakea tietoa. Parasta opiskelussa on se, että pääsen tekemään joka päivä sitä mistä tykkään. Opinnot vievät minua kokoajan lähemmäksi sitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä – tuotemuotoilua.”
Muotoilija Juuli RönkäJuuli Rönkä muotoilijaMuotoilija Juuli Rönkä

Millainen tyyppi sopii muotoilijaksi?

“Ei ole olemassa yhtä tiettyä oikeanlaista tyyppiä, joka voi hakea muotoilijaksi. Jokainen voi loistaa omilla vahvuuksillaan. Meiltä kysyttiin jo pääsykokeiden haastatteluvaiheessa, millainen tyyppi olet. Metropoliaan halutaan erilaisia persoonia, jotka tuovat alalle omat vahvuutensa. Meidän luokalla on tosi laajalla skaalalla jengiä; sosiaalisia ja vähän hiljaisempia, tosi visuaalisia ja osa perfektionisteja. Täytyy olla vain persoonallinen ajattelija – visionääri. Muotoilijat tekevät harvoin töitä yksin. Usein kyse on projektitöistä, joissa eri alojen asiantuntijat kohtaavat. Onkin tärkeää tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.”
Muotoilija Juuli Rönkä
 

Juulin vinkit alalle hakeville

“Pääsykokeisiin voi valmistautua vain harjoittelemalla. Teholta saadun ammattilaisten kritiikin perusteella pystyin itse kehittämään omaa tekemistäni. Ja vaikka kuulostaa kuinka kliseiseltä, täytyy vain uskoa itseensä – vaikka se olis välillä #### vaikeeta.”


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Rakennusarkkitehti – Mukana luomassa näkyvää ympäristöä

Rakennusarkkitehtiopiskelija

Millaista on opiskella rakennusarkkitehtuuria? Metropoliassa rakennusarkkitehtuuria opiskeleva Suvi Wallius-Valo valottaa, mitä rakennusarkkitehtuurin opinnot pitävät sisällään. 
Suvi työskenteli aiemmin kielten parissa kymmenisen vuotta, mutta kaipasi uralleen uudenlaisia haasteita. Oma kiinnostus rakentamiseen ja isän esimerkki johtivat luontevasti rakennusarkkitehtuurin valintaan.

”Rakennusarkkitehtuurin alassa kiinnostaa se, että voi olla mukana luomassa näkyvää ympäristöä.”

“Opinnot metropoliassa ovat yllättäneet konkreettisuudellaan, määrätietoisuudellaan ja käytännönläheisyydellään. Välillä työkuorma kasvaa suureksi, mitä ei oikein osannut ennen koulua odottaa. Meidän opinnot sisältävät suunnitteluprojekteja, jotka vaikeutuvat asteittain. Esimerkiksi nyt kolmantena syksynä suunnittelemme suura myymälärakennusta ja kerrostaloa.
Projektien rinnalla opiskelemme mm. materiaalioppia, arkkitehtuurin historiaa, tietotekniikka, talotekniikkaa, rakennushankkeen ohjausta, yritystoimintaa ja rakentamistaloutta. Rakennusarkkitehtiopiskelijalta vaaditaan paineensietokykyä, pitkäjänteisyyttä ja organisointitaitoja – eikä näistä ominaisuuksista varmasti ole haittaa työelämässäkään.
Rakennusarkkitehtiopiskelija Suvi Wallius-Valo
Parasta rakennusarkkitehtuurin opinnoissa on ehdottomasti opiskelukaverit! Lisäksi minulle mieluisaa on ollut nimenomaan opintojen konkreettisuus. Opintojen ohella työskentelen itse tällä hetkellä insinööriharjoittelijana rakennusliikkeessä. Opiskelujen jälkeisistä tulevaisuuden suunnitelmista en ole vielä päättänyt. En ole varma haluanko isona suunnittelupöydän ääreen vai toteuttamaan hankkeita projektinjohtopuolelle, mahdollisuus kun rakennusarkkitehdilla on molempiin.”

Suvin matka kohti rakennusarkkitehtuuria.

“Hain opiskelemaan kahtena keväänä, joista ensimmäisellä kerralla vain Aaltoon arkkitehtiosastolle. Silloin en vielä tiennyt ammattikorkeakoulun rakennusarkkitehtuurin linjasta. Toisena hakuvuonna hain siis myös rakennusarkkitehtuuriin ja pääsin sisään. Opiskelu ammattikorkeakoulussa sopii minulle ehdottomasti yliopistoa paremmin. Uskon, että sisäänpääsyyni vaikutti ennen kaikkea sinnikäs treenaus piirtämisen ja matematiikan osalta. Itse kävin myös Teho-Opiston Midi-kurssin keväällä 2015, josta lämpimästi mielessä hyvä yhteishenki ja illanvietot.”
Rakennusarkkitehtiopiskelija
 
Suvin terveiset rakennusarkkitehtuurin uraa pohtiville:
“Jos haluat konkreettisen lähestymiskulman suunnitteluun ja haluat liittyä huikeaan opiskeluporukkaan, tule opiskelemaan rakennusarkkitehtuuria! Parhaimman hyödyn pääsykokeisiin valmistautumisesta saat, kun treenaat ja treenaat vielä lisää!”
 
 
 
 

 

 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!