Matematiikkaa, matematiikkaa…

Terve! Tammikuu vierähti nopeasti, mutta mitä olen puuhaillut? Aikani on mennyt paljolti pitkän matematiikan kurssien kertaamiseen Mafynetissä ylioppilaskokeen uusimista varten. Olen tehnyt tehtäviä jo ihan hyvin, mutta vielä on paljon opiskeltavaa. Yo-koe on 18.3, joten vielä on aikaa, mutta ei kuitenkaan tuhlattavaksi.

ylioppilaskokeet

Voin suositella Mafynettiä alustana kaikille. Kuten olen aiemmin blogissa maininnut, niin lukiossa minulla oli Mafynetin kertauskurssi fysiikassa ja kemiassa. Olen kokenut sen entistä paremmaksi nyt erityisesti pitkän matematiikan saralla. Tykkään Mafynetissä esimerkiksi siitä, että teoriat ovat tehtävien lomassa. Niitä on helpompi sisäistää verrattuna siihen, että suuri möhkäle teoriaa heitetään kerralla eteen ja vasta lopuksi on tehtävien aika. Mafynetissä on myös helppo seurata omaa ajankäyttöä ja etenemistä tehtävissä.

Itselleni isoin jännityksen aihe matematiikassa on yo-kokeen sähköistyminen. Olen koittanut ottaa selvää, että millainen matematiikan yo-koe on tietokoneella tehtäessä ja mitä apuvälineitä ja ominaisuuksia se pitää sisällään. Mafynetistä on ollut apua myös tähän, koska on erikseen tehtävätyyppejä, jotka harjoittavat juuri sähköistä ylioppilaskoetta varten. Koulussa olen aina laskenut ja palauttanut tehtävät paperille, joten matematiikan tekeminen tietokoneella ei ole tuttua. Epäröin usein sitä, että kuinka hyvin homma tulee toimimaan käytännössä. Se jääköön nähtäväksi.

Käyn myös uusimassa englannin yo-kokeen, jonka opiskelua en ole vielä aloittanut. Kielen kertaamisessa aloittaminen tuntuu hankalalta, koska ei ole oikein tarkkaa ideaa siitä, kuinka se kannattaisi tehdä näin pitkän tauon jälkeen. Aion pian aloittaa ainakin  muistuttelemaan kielioppia ja katselemaan vanhoja englannin yo-kokeita. Pääpaino on kuitenkin matematiikan puolella, koska jos kirjoitan siitä vähintään C:n, niin voin ohittaa arkkitehtuurin pääsykokeissa matematiikan vaiheen.

ennakkotehtävät lähestyvät!

10.2. julkaistaan arkkitehtuurin ennakkotehtävät. Odotan niitä oikeastaan innolla, koska olen hyvin kiinnostunut siitä, että minkälainen teema on tällä kertaa tiedossa. Toivottavasti olisi innostavat tehtävänannot! Viime vuonna, kun olin armeijassa, niin tein ennakkotehtävät kahden viikonlopun aikana lomille päästyäni. Ideoita pyörittelin toki siinä välissä, mutta toteutukseen käytin loppujen lopuksi varsin vähän aikaa. Pääsin ennakkotehtävistä viime kerralla kuitenkin läpi, joten en nää niissä mitään karmivaa. Ennakkotehtävät tulee palauttaa 10.2.-1.4. välisenä aikana. Tekoaikaa on reilusti, joten saan toivottavasti panostettua niin ideointiin, kuin myös toteutukseen. Tehon blogista löydät myös opettajien analyysin arkkitehtuurin ennakkotehtävistä 2020.

 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Pääsykoesimulaatio ja ajatukset kohti kevättä

Hyvää uutta vuotta! Nyt ensimmäinen puolikas Teho-Opiston Maxi-kurssia on takana, mutta vielä on aikaa yhdelle blogipostaukselle vuonna 2019. Miltä ensimmäinen pääsykoesimulaatio Teho-Opistolla tuntui ja millaiset fiilikset jäivät viime syksystä Teholla?

Pääsykoesimulaatio

Teho-Opistolla on pääsykoesimulaatiossa omat tehtävät eri aloille, riippuen siitä mihin aikoo hakea opiskelemaan. Itse tein arkkitehtuurin tehtävän, joka muistutti hyvin vahvasti viime pääsykokeessa ollutta 2. tehtävää. Tehtävässä muutama yksityiskohta oli muutettu, mutta perusidea oli sama. Muistan, kun viime pääsykokeissa tuskastelin tehtävän parissa varsinkin, koska se piti toteuttaa lyijykynillä. Lyijykynät eivät ole vahvuuteni, mutta onneksi nyt sai tehdä vapaalla tekniikalla. Tein työn peiteväreillä, mutta jälkikäteen ajattelin, että olisiko pitänyt tehdä työ sittenkin niillä lyijykynillä. Päätöksiä, päätöksiä.

Tässä oma tuotokseni. En pidä sitä hyvänä suorituksena, mutta olen iloinen, että sain paineen alla kolmessa tunnissa jotain aikaiseksi. Tässä kuitenkin totutellaan pääsykoetilanteeseen. Olen ollut istumassa neljä päivää viime pääsykokeissa, mutta simulaatio on silti todella hyvä, koska tilanne ei ole ollenkaan tuttu tai turvallinen. Nyt kun reflektoin, niin ongelmana työssä oli liian pitkä luonnosteluvaihe. Itse maalaamiseen ei jäänytkään paljon aikaa ja sen seurauksena monet ratkaisut jäivät hätäisiksi. Ajankäyttö on jatkuvasti yksi haastavimmista osa-alueista, vaikka tässä syksyn mittaan siinä on tullut hieman kehitystä.

Sain työstä arvosanan 3, joka oli positiivinen yllätys. Kritiikissä mainittiin esimerkiksi siitä, että valo ei tunnu tulevan aukoista, koska ne ovat tummemmat kuin seinä. Olen aivan samaa mieltä enkä edes ajatellut asiaa. Valon ja varjon esittäminen on mielestäni vaikeaa, mutta toivottavasti opin siitä enemmän keväällä.

 

Ensimmäinen puolikas Maxi-kurssia takana ja toinen edessä

Kaiken kaikkiaan olen nauttinut ajastani Teholla. Tuntuu myös, että Teho-Opisto on auttanut omassa kehittymisessäni huomattavasti,  vaikka onkin vielä paljon asioita, joita haluan oppia ennen pääsykokeita. Sen takia odotankin innolla, että mitä seuraava puolisko tästä valmennuskurssista tuo tullessaan. Syksyllä käytiin erilaiset tekniikat läpi, ja uskon, että meno kasvaa vain kiinnostavammaksi. Kevättä kohti mentäessä tunnelma tiivistyy ja jännitys kasvaa, kun arkkitehtuurin ennakkotehtävät lähestyvät.

Olen saanut tehtyä kotitehtäviä mielestäni hyvin. Viikon parhaita hetkiä on ollut palauttaa maanantaisin lähikurssilla omia kotitehtäviä ja jännittää, että mikä arvosana sieltä tipahtaa. On ollut myös tosi hienoa nähdä muiden upeita töitä ja erilaisia lähestymistapoja samoihin tehtäviin. Pari tehtävää on vielä rästissä, mutta aion pian tehdä ja palauttaa ne etänä.

Toivottavasti 2020 on se vuosi, milloin mahdollisimman monen unelmat toteutuvat oli kyseessä sitten koulupaikan lunastaminen tai jokin muu asia.

Instagram: @tehoopisto @jesservaus
 

 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Rakentelutehtävät

Moi! Toivottavasti teillä kaikilla oli mukava jouluaatto! Itse olisin toivonut lunta myös tänne Etelä-Suomeen, mutta muuten joulu sujui mukavan rauhallisissa merkeissä. Marraskuun aikana Teholla on käyty läpi paljon erilaisia rakentelutekniikoita. Tykkään itse kovasti tehtävistä, joissa pääsee rakentamaan sekä varsinkin pienoismallien tekemisestä, joten päätin omistaa oman postauksen niille. Alla on erilaisia rakentelutekniikoita, joita olemme käyneet ja tekemiäni tehtäviä niihin liittyen.

Paperitekniikat:

   

             Puettava tekoälykäsine                                             Start Up-yrityksen 3D-esite

 

Kävimme paperitekniikoiden kurssikerralla paljon läpi lähestymistapoja, kuinka tehdä paperista/kartongista muotoja ja erilaisia lopputuloksia. Paperi itsessään tekniikkana jännitti minua ja ehkä jopa vähän ahdistikin, koska paperissa on omat vaikeutensa sen käsittelemisessä ja siinä, että työstä tulee sellainen, kuin suunnittelikin. Minun on myös vaikeaa löytää kärsivällisyyttä ja taitoa origami-tyyppiseen taitteluun varsinkin, kun tehtävässä on aikaraja. Tehtävät sujuivat kuitenkin hyvin ja nyt minulla on itsevarmempi ja mukavempi olo paperitekniikoista.

 

Puutikkutekniikat:

               

                                 3D-pinta                                                                   Lauttasaaren vesitorni

 

Puutikut olivat kaikista rakentelutekniikoista se oma ehdoton suosikkini. Puutikuista saa rakennettua monenlaisia kestäviä rakennelmia. Tykkään myös materiaalina puutikuista paljon, koska niitä on mielestäni suhteellisen helppo käsitellä, mutta niillä voi kuitenkin yltää hienoihin lopputuloksiin. Odotan innolla seuraavaa kertaa, kun käytän rakentelutehtävään puutikkuja.

Rautalankatekniikat:

               

                                   Jännite                                                                        Yhteiskuljetusväline     

 

Rautalanka tuntui aluksi hyvin vaikealta saada siitä mitään järkevää aikaan. On tärkeää valita juuri oikeanlaista rautalankaa, koska paksua ja vahvaa rautalankaa on vaikea taivutella ja saada sitä menemään sellaisiin suuntiin ja asentoihin, kuin haluaa. Liian ohut ja heiveröinen rautalanka taas ei tee yhtä kestäviä muotoja ja sitä pitää käyttää hyvin paljon, että saa osista paksumpia ja näyttävämpiä. Rautalangasta oli kivempaa tehdä tehtäviä, mitä alunperin ajattelin, mutta se on silti haastavaa ja vaatii paljon kärsivällisyyttä. Työstettävää riittää vielä paljon, mutta se kuuluu asiaan.

Viime pääsykokeet ja Tehon pikkujoulut

Edellisessä arkkitehtuurin pääsykokeessa oli kaksi rakentelutehtävää. Koin molemmat tehtävät kiinnostaviksi ja minulla oli todella hauskaa niitä tehdessä, vaikka kyseessä olikin pääsykoetilanne. Työt olivat mielestäni myös ulkoisesti hienoja. En kuitenkaan saanut tehtävistä hyviä pisteitä, sillä uskon syyn olevan heikko tehtävänannon/arvosteluperusteiden huomiointi. Idea ja sen sisältö on kuitenkin kaiken ydin, mutta samalla pitää onnistua pelaamaan tehtävänannon säännöillä. Seuraavissa 2020 vuoden arkkitehtuurin pääsykokeissa aion korjata virheeni ja suoritua mahdollisesta rakentelutehtävästä kunnialla läpi. Uskon, että vaikka tehtävien määrä väheneekin neljään seuraavissa pääsykokeissa, niin ainakin yksi tehtävistä tulee olemaan rakentelutehtävä.

Viime perjantaina oli myös Tehon pikkujoulut! Juhlissa oli todella kivaa, mutta paras fiilis jäi siitä, kun teimme yhdessä joulukortin neljän henkilön porukalla ja vielä hyvin lyhyessä ajassa. Kyseiseen porukkaan kuului myös toinen arkkitehtuurin opiskelusta haaveileva bloggaaja, eli Netta! Suunnittelimme kaikki yhdessä korttia hetken aikaa, kunnes jokainen ryhtyi tekemään omaa osaansa korttiin. Joulupukki rakentui korttiin kuin palapeli konsanaan. Yhteistyöstä jäi hyvä maku suuhun, koska teimme paineen alla kaikki mielestäni hienon lopputuloksen ja on yleisesti kivaa puhaltaa yhteen hiileen toisten kanssa.

 

 

Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Valencian monipuolinen arkkitehtuuri

Hyvää alkanutta viikkoa! Tämä on Espanjan matkaani käsittelevä toinen osa, jossa puhun hyvin erilaisista nähtävyyksistä, joita kohtasin päivän aikana Valencian kaupungissa. Kyseinen kaupunki pitää sisällään hyvin vanhoja ja arvokkaita rakennuksia, mutta myös hyvin modernia ja jopa futuristista arkkitehtuuria. Uusi kohtaa vanhan!

Paikallinen jouluisa kauppahalli

 

Pere Compte: Lonja de la Seda

 

Lonja de la Seda on hieno ja historiallinen goottilaista arkkitehtuuria edustava rakennus. Kuvissa näkyvä pylväshalli on ollut entisaikaan paikka silkin kaupankäynnille. Halli on valaistu monesta kohtaa ja todella näyttävästi. Ihastuin myös erityisesti verkkomaiseen kattorakenteeseen sekä pylväisiin, joista tulee kuvassa näkyvät sipsit mieleen:Kuvahaun tulos haulle taffel raffel
 

 Santiago Calatrava & Félix Candela: City of Arts and Sciences

 

 



 
Kävin kävelemässä ympäri aluetta, joka on kuin oma pieni kaupunki suoraan jostakin sci-fi elokuvasta. Olen jo pitkään halunnut päästä näkemään paikan päällä jonkin Santiago Calatravan suunnitteleman rakennuksen. Nyt minulla oli tilaisuus nähdä kerralla useampi! Calatrava on kuuluisa erityisesti tyylistään ammentaa inspiraatiota luonnon omista muodoista. Puutarhaa (yllä oleva kuva) lukuunottamatta en päässyt nauttimaan rakennusten sisätiloista, mutta se ei haittaa, koska rakennuskompleksin julkisivussa on jo niin paljon ihasteltavaa ja pureskeltevaa. Kaikilla rakennuksilla on oma käyttötarkoitus ja Calatravan vaikutus on havaittavissa kaikkialla.
 
El Museu de les Ciències Príncipe Felipe/tiedemuseo (muoto pohjautuu valaan luurankoon):

 
L’Hemisfèric/elokuvateatteri ja planetaario (muoto pohjautuu jättimäiseen silmään ja lasiset sivustat voidaan avata luomen tavoin):

 
El Palau de les Arts Reina Sofia/ooppera ja kulttuurikeskus (oma henkilökohtainen suosikkini):

 
 

Puunrunkoja muistuttavat tukirakenteet

 
Näin lopuksi haluan vielä sanoa, että huomaan jatkuvasti kuinka tärkeää on sisäistää ja palata tekemiinsä huomioihin kaupungeista, taideteoksista ja yleisesti ympäristöstä. Se tuntuu itselleni ainakin täällä Suomessa erityisen haastavalta kaiken pimeyden keskellä, mutta se kannattaa. Eikö tämä ole ilmiselvä pointti, koska totta kai on hyvä tarkastella ympärillä olevaa maailmaa + etsiä inspiraatiota ja hyödyntää sitä omissa töissä? Kuitenkin ajatuksen toteutuminen käytännössä on itselläni ainakin ihan toisenlainen. Monesti tulee mentyä eteenpäin silmät ummessa miettimättä näkemiään asioita sen pidemmälle.  Mitä vähemmän ottaa seikkoja, kuten vaikkapa erilaisia rakennuksia itsestäänselvyyksinä, niin yksityiskohtiin ja muihin seikkoihin kiinnittää enemmän huomiota.
Pyörän keksiminen uudelleen ei usein tuota tulosta, mutta toisten ideoita ei kannata myöskään lähteä kopioimaan. Siksi on hyvä “kokea” ympäristöään ja sen tunnelmaa, että osaa välittää sitä eteenpäin esimerkiksi juurikin omiin pääsykoetöihin. Muualta jalostettuja ideoita voi soveltaa omiin töihin ja keksiä näin uusia ja hienoja asioita.

 

Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Barcelonan upeat rakennukset ja taidekaupat

Terve! Olen tullut takaisin Suomeen Espanjan matkalta ja minulla olisi paljon näytettävää. Matka oli antoisa monella tapaa, mutta etenkin mielikuvitusta tuli ruokittua oikein kunnolla. Pääsin kokemaan inspiroivia nähtävyyksiä, kiinnostavaa tekemistä ja yleisesti rikasta kaupunkikulttuuria. Vietin neljä päivää Barcelonassa ja päivän Valenciassa. Tämä postaus on ensimmäinen osa, jossa käsittelen erityisesti Barcelonaa. Toisessa osassa taas keskityn Valencian kaupungin monipuoliseen arkkitehtuuriin.
 

Ludwig Mies van der Rohe: Barcelona-paviljonki

 




Barcelona-paviljonki oli itselleni reissun suosikkikohde. Legendaarisen arkkitehti Mies van der Rohen suunnittelema (ja myöhemmin uudelleen rakennettu) paviljonki maailmannäyttelyä varten on minimalistinen sekä kaunis. Rakennus on hyvin pelkistetty, mutta erilaiset tilat ja materiaalivalinnat tuovat paviljonkiin ihan oman tunnelman. Tykkäsin kovasti matalista vesialtaista, koska yhdessä muun kokonaisuuden kanssa niistä tulee mieleen peili. Design-klassikko Barcelona-tuoliin oli myös kiva istahtaa.

Paviljongin yhteyteen oli liitetty myös kauppa, jossa tuotteiden teemana oli hyvin vahvasti arkkitehtuuri. Yleensä en tykkää “gift shop”-tyyppisistä turistikrääsämyymälöistä, mutta kyseinen kauppa yllätti positiivisesti. Tuotteet olivat oikeasti kiinnostavia ja hyvään hintaan. Mukaan tarttui pari julistetta, t-paita sekä vihdoin ja viimein sain itseni ostamaan kyseisen kirjan:

Kuvahaun tulos haulle yes is more

 

Antoni Gaudí: Casa Battló

 


 
Gaudí on suunnitellut paljon hienoa nähtävää ympäri Barcelonaa, mutta olen tyytyväinen, että kävin katsomassa juuri tämän rakennuksen läpi. Casa Battló on erittäin eloisa ja mielenkiintoinen rakennus. Tunnelma on täysin vastakkainen aikaisempaan paviljonkiin verrattuna. Rakennuksesta tuli jollakin tapaa mieleen Linnanmäen Vekkula, mutta samaan aikaan tuntui myös siltä, kuin olisi jonkin fantasiamaailman olennon sisällä. Kuvat puhuvat puolestaan, mutta rakennukseen olisi voinut jäädä useiksi tunneiksi ihastelemaan kaikkia värejä, materiaaleja, yksityiskohtia ja rakennuksen yleistä “luurankomaista” olemusta.

Barcelonan taidekaupat

 

 

Kun koitin netissä etsiä hyviä taidetarvikeliikkeitä Barcelonassa, tuli vastaan monta hyvännäköistä hakutulosta. Aikaa oli kuitenkin rajatusti, joten paikaksi valikoitui kauppa nimeltä Belles Arts Ferran. Kauppa oli pieni, mutta se oli ahdattu täyteen paljon kaikkea kivaa. Hintataso oli myös hyvä! Ostin useamman tuotteen ja etenkin maalit olivat edullisia. Suosittelen käymään kyseisessä kaupassa, mikäli liikut Barcelonassa ja muutenkin ulkomailta saattaa löytyä moniakin tuotteita edullisemmin, kuin täältä kotimaasta. Olisin halunnut vielä löytää Copic-tusseja halvempaan hintaan, mutta niitä ei harmillisesti löytynyt.

Kävin myös toisessa Raima-nimisessä taide/askartelukaupassa. Kyseinen kauppa oli monta kerrosta korkea, mutta valikoima taidetarvikkeiden (maalit, kynät, tussit jne.) osalta oli aika vajaa eivätkä hinnat olleet suurimmassa osassa tuotteita erityisen edullisia. Päädyin kuitenkin ostamaan sieltä pensselin hyvään hintaan.


 
Lopuksi (mitäh vieläkö näitä kuvia tulee) muutama kuva paikallisesta taidenäyttelystä:
 

 
Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Kuulumisia ja suunnitelmia

Terve ja hyvää alkanutta joulukuuta! Olisi hyvä päivitellä vähän yleisesti kuulumisia ja suunnitelmia kohti kevättä!
Nyt joulukuun alussa vaihdan töissäni kokoaikaisesta osa-aikaiseksi. Se on tosi mahtava ja paljon kaivattu muutos, koska pystyn nyt keskittymään enemmän muihin juttuihin. Lisääntynyt aika kuitenkin hupenee muihin asioihin kuin vapaa-aikaan, sillä nyt joulukuussa aloitan kertaamaan pitkää matematiikkaa ja englantia.
Käyn korottamassa ylioppilaskirjoituksia kummankin aineen osalta. Suurempi painoarvo on kuitenkin pitkän matematiikan puolella, koska jos saan kevään 2020 kirjoituksista vähintään C, niin voin ohittaa arkkitehtuurin matematiikan kokeen kokonaan. Aikaisempi arvosanani oli B ja tähtään M. Jos C tulee niin olen siihen myös tyytyväinen, koska matematiikka ei ole vahvuuksiani ja asiat ovat päässeet pahasti unohtumaan.
Matematiikkaa varten olen ostanut Mafynetin YO-kertauskurssin. Minulla oli aikaisemmin lukiossa abivuonna Mafynet kemian ja fysiikan osalta ja ainakin silloin tykkäsin. Sähköinen ylioppilaskoe matematiikassa vähän jännittää, koska en ole itse koskaan tehnyt matematiikan tehtäviä sähköisesti, mutta toivotaan parasta.
Englannista koitan kirjoittaa E tai L ja aikaisempi arvosanani on M. Englanti oli lukiossa sellainen aine, jossa pärjäsin todella hyvin, mutta yo-kirjoitukset eivät menneet ihan nappiin. Saa nähdä miten käy, koska englannin säännöllisestä opettelusta on myös aikaa.
Valmistuin lukiosta tosiaan keväällä 2018, joten monet asiat ovat päässeet pahasti ruostumaan. Koitin valikoida korotettaviksi aineiksi sellaisia, joissa uskon olevan realistista “korotusmahdollisuutta”, ja jotka eivät olisi hakukohteeni (arkkitehtuurin) kannalta epäolennaisia. Täältä näkee, miten eri ylioppilasaineita ja arvosanoja painotetaan: https://dia.fi/haluan-arkkitehdiksi/valinta-arkkitehtuurin-hakukohteisiin/. Pitkästä matematiikasta ja englannista saa hyvin pisteitä verrattuna moniin muihin aineisiin ja esimerkiksi äidinkielen arvosanaa olen käynyt korottamassa jo aikaisemmin.
 

 
YO-kokeisiin preppaamisen lisäksi olisi tarkoitus pikku hiljaa alkaa piirtämään ihan kunnolla, eli päivittäin. Taito piirtää ja luonnostella on kuitenkin sellainen asia, mitä testataan seuraavissa kokeissa ihan kunnolla, koska se on yksi tärkeimmistä taidoista osata arkkitehtuurin kokeessa. Hyvät taidot taas tulevat pitkään kestäneen harjoittelun kautta. Yritän jatkuvasti päästä yli siitä, että ei ole niinkään väliä mitä piirtää ja piirtääkö aina jotain uutta, vaan empimisen sijaan tekisi. Luonnosteluiden ei tarvitse myöskään olla kauniita ja kenenkään muun ei tarvitse niitä nähdä.
Itsenäisyyspäivänä matkustan Barcelonaan viideksi päiväksi! Lomamatka ja eri paikanvaihdos on syksyn kiireiden jälkeen kyllä tarpeen, mutta kyseinen miljöö varmasti myös ruokkii inspiraatiota. Ajattelin reissun jälkeen tehdä Barcelonasta ihan oman postauksen. Saa nähdä mitä kiinnostavaa kyseinen kaupunki pitää sisällään.

(kuvat parin vuoden takaiselta Espanjan reissulta)
Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Kritiikki ja kuinka ottaa sitä vastaan

Terve! Taas on tovi vierähtänyt, joten olisi paikallaan käsitellä tämän kerran aihetta, eli kritiikkiä. Yksi isoista syistä miksi tulin Teholle, oli töistä saatavat palautteet. Olen kokenut, että opetuskerroilla annettava kritiikki on ollut yksi isoimmista vaikuttavista tekijöistä kehittymiseni kannalta.

Miten Teho-Opistolla annetaan kritiikkiä?

Teho-Opistolla työt arvostellaan asteikolla 0-5. Huomioitavaa kuitenkin on, että puolikkaita pisteitä voidaan myös antaa. Tämä pohjautuu siihen, että monilla luovilla aloilla joihin Teho-Opisto valmentaa pisteskaala on 0-10. Puolikkaiden pisteiden myötä arviointi tapahtuu siis samalla tavalla, kuin oikeissa pääsykokeissa. Aikaisemmin arkkitehtuurin arvioinneissa on käytetty 0-5 pisteytystä, mutta nyt seuraavissa pääsykokeissa se päivitetään myös 0-10.
Lähikurssilla on yleensä aina kaksi opettajaa arvioimassa töitä, mikä on tosi kiva ettei arvosana muodostu vain yhden ihmisen mielipiteen pohjalta. Itse pääsykoetöitä arvioi myös useammasta henkilöstä koostuva raati.
Palautettavat tehtävät kannattaa aina yrittää tehdä 3 tunnin aikarajan mukaan, ei yli tai alle. Itse olen pariin otteeseen rykäissyt työn alle tuntiin, oli syynä sitten se, että ei tahdo löytyä aikaa tai ei ole hyvää ideaa työhön. Tälläisissä tapauksissa en voi väittää, että huono arvosana olisi tullut yllätyksenä.
 

 

Miten ottaa kritiikkiä vastaan?

Kirjoitin seuraavan kappaleen edellisenä viikonloppuna: ”Olen saanut paljon erilaisia pisteitä töistä kakkosesta neloseen asti. Yhtään vitosta, eli korkeinta arvosanaa en ole vielä saanut, mutta en ole sellaista odottanutkaan omilta töiltä sellaisina, kun olen ne palauttanut. Vitosta päin ollaan kuitenkin askel askeleelta menossa ja toivon mukaan se jostakin työstä tipahtaa tulevaisuudessa”.
Tämän viikon maanantaina sain kuitenkin ensimmäisen vitosen työstä! Se tuntui erityisen hyvältä, koska takana on kuitenkin muutama kakkonen, jotka ovat jättäneet huonon maun suuhun. Olen mielestäni ihan hyvä ottamaan palautetta vastaan. Ei silti tunnu hyvältä saada kakkosia, vaikka tietääkin syyt ja on monesti samaa mieltä opettajien kanssa. Välillä taas tuntuu, että on panostanut työhön enemmän, mutta idea ei kuitenkaan ole kantanut pitkälle.
Joskus yksinkertaisimmat asiat ovat kaikista vaikeimpia sisäistää. Itselleni vaikeuksia tuottaa tehtävänannon noudattaminen + sen rajoissa pysyminen ja arvosteluperusteiden tarkka huomionti. Riskejä voi myös tehdä, mutta se pitää tehdä erittäin harkitusti ja lopputuloksen pitää oikeuttaa mahdollinen ylilyönti, jonka työssä tekee. On hyvä olla ovela, mutta välillä se ei myöskään kannata.
Minusta on kuitenkin kehittävämpää saada risuja, kuin ruusuja, koska opettelemassa tässä ollaan ja haluan nostaa omaa tasoani huomattavasti korkeammalle ennen seuraavia arkkitehtuurin pääsykokeita. Tämän takia palaute ja siinä ilmenevät korjausehdotukset ovat todella tärkeitä. Opettajien palautteista on turha ottaa itseensä, sillä kritiikistä on tarkoitus oppia. Tehon opettajien arviointeja ei kannata ottaa myöskään kiven kovina järkähtämättöminä totuuksina. Kannattaa ottaa mahdollisimman paljon kehittämisehdotuksia vastaan hautumaan ja synnyttämään uusia sekä entistä parempia ideoita.
-Jesse
Instagram: @tehoopisto @jesservaus
 


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Inspiraatiota etsimässä: Youtube

Parin viime viikon aikana on tuntunut, ettei inspiraatiota oikein ole löytynyt ja on ollut vaikea aloittaa tekeminen. Minulla ei ole ollut luottoa omiin taitoihin saada jotain järkevää aikaiseksi annetuilla työvälineillä sekä ei ole syntynyt hyviä ideoita palautettaviin töihin. Tykkään viettää ehkä vähän liiankin paljon aikaa Youtubessa katselemassa vaikka mitä eri videoita (vältellen projektien aloittamista). Samalla olen kohdannut Youtube-kanavia ja videoiden tekijöitä, jotka koen inspiroiviksi ja hyödyllisiksi esimerkiksi arkkitehtuurin, kuvataiteiden ja ideoinnin osalta. Kun katsoo inspiroivaa sisältöä, niin on helpompi muistaa kaikki syyt miksi haluaa niin kovasti opiskelemaan ja lähteä tavoittelemaan unelmaa opiskelupaikasta. Youtube on pullollaan sisältöä ja tässä on vain osa kanavista, jotka olen nyt nostanut esille.
 

Arkkitehtuuri:

 
Aiheeseen liittyvä kuva
Eric Reinholdt on kokenut arkkitehti, kuka tekee videoita hyvin monista eri aiheista, kuitenkin usein liittyen arkkitehtuurin ja suunnittelun maailmaan. Hän osaa selittää hyvin ajatuksensa auki ja esittää kiinnostavia näkökulmia esimerkiksi siitä, millaista on arkkitehdin työ yrittäjänä ja millaisia vaiheita eri projekteissa on + miten hän lähestyy niitä. Eric on innostava, koska hänen kauttaan voi edes vähän eläytyä siihen, mitä arkkitehdit tekevät.
30×40 Design Workshop
 
 
 

Jo edesmennyt arkkitehtuurin konkari Barry Berkus teki lyhyitä, mutta mahtavia videoita Youtube-kanavalleen. Hän näytti, kuinka helppoa luova prosessi voi olla ja kuinka yksinkertaisista ideoista voidaan kehittää jotain suurempaa. Barryn avulla olen voinut  helpommin lähestyä ja oppia luonnostelua. Hän osaa myös hienosti keksiä ja esittää ratkaisuja moniin rakennuksien esittämiin vaatimuksiin.
Barry Berkus
 
 
 
 

Drew Paul Bell ei ole vielä vuosikymmeniä alalla pyörinyt arkkitehti, mutta hänellä on kiinnostavia videoita, joissa hän yleensä pohdiskelee jotain tiettyä arkkitehtuuriin liittyvää aihetta tai käsittelee esimerkiksi kirjaa. Drew’n oma näkemys ja kokemus arkkitehtuurista on mielestäni inspiroivaa ja hän tuo esiin monia tärkeitä aiheita, joista muualta Youtubesta ei löydy videoita. Tutustu ihmeessä!
Drew Paul Bell
 
 
 
Muita hyviä Youtube-kanavia erityisesti arkkitehtuurin osalta on Mooch, Themodmin, ARTiculations, Llyan Austria ja How to Architect. Kyseisistä Youtube-kanavista löytyy laidasta laitaan erilaista arkkitehtuuriin liittyvää sisältöä, kuten vinkkejä piirtämiseen, millaista on tehdä töitä tai opiskella arkkitehtuurin parissa, arkkitehtuurin historiaa ja niin edelleen. Suosittelen tutustumaan jokaiseen näistä Youtube-kanavista ja löytämään se sisältö ja aiheet, mitkä kiinnostavat itseä eniten.
 

Piirtäminen ja maalaaminen:


 

Suurimpia suosikkeja maalaamisen ja mielentilan osalta on totta kai itse legenda Bob Ross, mutta toinen ehdoton suosikki on Japanin oma Bob Ross eli Shibasaki. Hän on herttainen mies ja erittäin taitava akvarellien mestari. Tykkään erityisesti Shibasakin omasta tyylistä, tekniikoista ja kuinka hän maalaa vesiväreillä nopeasti erilaisia luomuksia.

Watercolor by Shibasaki

 
 
 
Youtubesta löytyy todella kattavasti opastavia videoita piirtämiseen ja maalaamiseen. Hyviä Youtube-kanavia on muun muassa Circle Line Art School (avulias Youtube-kanava esim. perspektiiviasioiden harjoitteluun) ja arielbrindissketch (kuinka piirtää erilaisia muotoja/kappaleita ja videoiden tekijä osaa käyttää tusseja todella hienosti).
 
Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Teho-Opiston tutustumisilta

Hei! Tässä olisi lyhyt ja ytimekäs katsaus viime viikon torstaina pidettyihin Teho-Opiston tutustumisbileisiin. Ajattelin piipahtaa siellä työpäivän jälkeen ja katsoa millainen meininki oli. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta olen iloinen, että päätin mennä.
Ajattelin alkuun, että kyseessä olisi huomattavasti pienemmät kekkerit ja olin epävarma siitä, kuinka moni kurssilainen tulisi loppujen lopuksi paikalle. Ennakkoluulot murenivat kunnolla, mutta hyvällä tavalla. Keskustelujen äänet raikasivat hyvin portaikkoon, kun kapusin paikalle. Ihmisiä oli saapunut paljon enemmän tutustumisiltaan, kuin kuvittelin. Juomaa ja naposteltavaa löytyi hyvin ja tunnelma oli katossa!
 

 

Illan aikana pääsin keskustelemaan monenlaisten ihmisten kanssa useista eri aiheista. Opettajien kanssa oli kiinnostavaa keskustella ja saada esimerkiksi katsausta siihen, millaista opiskelu voi olla eri kaupungeissa. Paikalle oli tullut paljon porukkaa niin pidemmän matkan takaa, kuin lähemmiltä paikkakunnilta, mutta siitä huolimatta melkein kaikki olivat uusia naamoja. Oli todella mukavaa tavata myös kaikkia muita Teholaisia, keitä ei omalla lähikurssilla näe.

 
Teho-Opiston opettajia:                                          Teho-Opiston sangriaa (nam): 

 

 

Tärkeänä huomiona haluaisin nostaa esiin tutustumisillan huikean ilmapiirin. Ihmiset olivat innokkaita tutustumaan toisiinsa ja kaikilla vaikutti olevan hauskaa! Tehon ensimmäiset bileet olivat kaiken kaikkiaan erittäin hyvä kokemus ja odotan innolla tulevia pikkujouluja!

 
 
 
 
 
 
 
Instagram: @tehoopisto @jesservaus

 

 


 

Fiilikset kurssin alkamisesta

Moikka taas! Nyt on pari kurssikertaa takana ja on ollut yleisesti tosi hyvät fiilikset. Olen tykännyt opetuksesta, ilmapiiristä ja harjoituksista, joita olemme kurssikerroilla työstäneet. Elämä on kuitenkin ollut paikoittain aika hektistä. Töiden, harrastusten ja kaiken muun vapaa-ajan (ja miten sen käyttää) kanssa pallottelu voi olla aika vilkasta ja puuduttavaa. Tehon valmennuskurssi tuo onneksi arkeen iloa ja kiinnostavuutta.
Kotitehtävät olen saanut valmiiksi, vaikka on myös tullut tehtyä alle tunnissa hutaistuja töitä, joiden laatuun ja ideointiin en ole tyytyväinen. Viimeiselle hetkelle ei kannata luonnollisesti jättää mitään aikaavievää. Kolme tuntia on yleinen standardi aikarajalle pääsykokeissa ja Teholla se koitetaan iskostaa selkärankaan.
Joissakin töissä taas kolme tuntia ei ole halunnut millään riittää. Ajankäyttö on itselleni vaikea asia, koska joskus hyvän idean saamisessa voi kestää ja totta kai huolellisesti tehty toteutus on tärkeää. Onneksi tässä on pitkä aika ja monia harjoituksia edessä, kunnes pääsykokeet koittavat. Toivon, että siihen mennessä ajankäyttöä ei tarvitse juuri edes miettiä, koska siihen on vain sopeutunut.

 

Lyijykynät ja tussit

Muutamalla ensimmäisellä kurssikerralla olemme käyneet läpi lyijykyniä ja tusseja. Koen itse lyijykynät hyvin vaikeiksi. Oma kärsivällisyys ei tahdo riittää ja lyijykyniä pitäisi käsitellä aika rennosti, tai ainakin sellainen kuva minulla niistä on. Niiden oppiminen on kuitenkin tärkeää, sillä lyijykynien käyttö on tärkeä perustaito sekä monen muun asian perusta esimerkiksi luonnosteluun. Tusseista tykkään taas niiden helppokäyttöisyyden ja pysyvyyden takia, koska niillä saa tehtyä nopeasti isojakin kokonaisuuksia, mutta mokia ei voi kumittaa pois. Virheet pitää joko hyväksyä tai mukauttaa osaksi teosta, sekä tekemisessä täytyy olla itsevarmuutta.
 
Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!