Fiilikset kurssin alkamisesta

Moikka taas! Nyt on pari kurssikertaa takana ja on ollut yleisesti tosi hyvät fiilikset. Olen tykännyt opetuksesta, ilmapiiristä ja harjoituksista, joita olemme kurssikerroilla työstäneet. Elämä on kuitenkin ollut paikoittain aika hektistä. Töiden, harrastusten ja kaiken muun vapaa-ajan (ja miten sen käyttää) kanssa pallottelu voi olla aika vilkasta ja puuduttavaa. Tehon valmennuskurssi tuo onneksi arkeen iloa ja kiinnostavuutta.
Kotitehtävät olen saanut valmiiksi, vaikka on myös tullut tehtyä alle tunnissa hutaistuja töitä, joiden laatuun ja ideointiin en ole tyytyväinen. Viimeiselle hetkelle ei kannata luonnollisesti jättää mitään aikaavievää. Kolme tuntia on yleinen standardi aikarajalle pääsykokeissa ja Teholla se koitetaan iskostaa selkärankaan.
Joissakin töissä taas kolme tuntia ei ole halunnut millään riittää. Ajankäyttö on itselleni vaikea asia, koska joskus hyvän idean saamisessa voi kestää ja totta kai huolellisesti tehty toteutus on tärkeää. Onneksi tässä on pitkä aika ja monia harjoituksia edessä, kunnes pääsykokeet koittavat. Toivon, että siihen mennessä ajankäyttöä ei tarvitse juuri edes miettiä, koska siihen on vain sopeutunut.

 

Lyijykynät ja tussit

Muutamalla ensimmäisellä kurssikerralla olemme käyneet läpi lyijykyniä ja tusseja. Koen itse lyijykynät hyvin vaikeiksi. Oma kärsivällisyys ei tahdo riittää ja lyijykyniä pitäisi käsitellä aika rennosti, tai ainakin sellainen kuva minulla niistä on. Niiden oppiminen on kuitenkin tärkeää, sillä lyijykynien käyttö on tärkeä perustaito sekä monen muun asian perusta esimerkiksi luonnosteluun. Tusseista tykkään taas niiden helppokäyttöisyyden ja pysyvyyden takia, koska niillä saa tehtyä nopeasti isojakin kokonaisuuksia, mutta mokia ei voi kumittaa pois. Virheet pitää joko hyväksyä tai mukauttaa osaksi teosta, sekä tekemisessä täytyy olla itsevarmuutta.
 
Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Tallinnan taidekaupat

Tallinnan taidekaupat

Tallinna on Helsingistä vain vajaan sadan kilometrin päässä ja laivaan on niin helppo hypätä, että siellä tulee helposti vierailtua varsinkin Helsingissä asuessa ja täällä vieraillessa. Päätimme ottaa pienen irtioton arjesta pari viikkoa sitten, pakkasimme tavarat viikonlopuksi ja hyppäsimme laivaan. Lauttamatka Tallinnaan kestää vain 2.5 tuntia suuntaansa ja halusimme päiväreissun sijaan hieman lisäaikaa reissulle, joten päätimme yöpyä yön hotellissa. Majoituttiin Centennial Hotel Tallinnassa jota suosittelen lämpimästi kaikille Tallinnaan matkustaville! Edullinen, hyvä sijainti, juuri avattu hotelli ja mieletön aamiainen. 
Tallinnassa agendana oli lähinnä kierrellä kaupunkia niin arkkitehtuurin näkökulmasta kuin vain fiilistelyn kannalta, syödä hyvin, nukkua hyvin ja ihan vain rentoutua. Yhtenä osasyynä tälle pienelle viikonloppulomalle oli kuitenkin Tallinnan taidekaupat! Olen aikaisemminkin haaveillut Tallinnasta ja sen taidekaupoista, joten nyt oli hyvä aika lähteä tsekkailemaan tarjontaa, kun pääsykokeetkin häämöttävät taas kesällä. 
 

Tallinnassa taidekaupoiksi valikoitui runsaan googlettelun jälkeen Rocca Al Mare -kauppakeskuksessa sijaitseva Kunst & Hobi Galerii ja Galerii-G, joka sijaitsee aivan Tallinnan vanhan kaupungin tuntumassa. Listallani oli myös Arte kunst & hobi sekä Vunder, mutta aikataulun ja Kunst & Hobi Galeriissa sekoamisen jälkeen päätin kuitenkin käyttää jäljellä olevan ajan mielummin maisemien ihasteluun ja valokuvaukseen. 
Hintataso Tallinnassa on yleisesti edullisempi kuin Suomessa, varsinkin syömisen ja juomisen hintataso jaksaa aina yllättää. Myös taidekauppojen hintataso eroaa jonkin verran Suomesta ja sain kotiinviemisinä erittäin laadukasta ja edullista kannettavaa! Kunst & Hobi Galeriista mukaan tarttui akvarelleille soveltuvia luonnoskirjoja, askarteluveitsiä, lyijykyniä ja 11(!!) kappaletta Copic Sketch -tusseja. Okei, mopo ehkä karkasi hieman käsistä, mutta en voinut vastustaa 5.70€ kappalehintaa verrattuna suomen reiluun 8€/kappale. Rakastan tusseja ja niitä oikeastaan lähdin etsimäänkin! Papereita olisi löytynyt kaupoista vaikka kuinka edullisesti, mutta laiskuus niiden kantamiseen vei tällä kerralla voiton. Myös laadukkaita venäläisiä akvarellejä olisi löytynyt 1.20€/nappi, samoja myydään täällä tällä puolen noin 5€ luokkaan, hui! Harmikseni olin kuitenkin juuri täyttänyt akvarellivarastoni.

Galerii-G sijaitsi aivan keskustan tuntumassa, ja oli pieni mutta sympaattinen. Söpö ja pieni taidekauppa, jossa on vaikka ja mitä, paljon edullisemmalla kuin Suomessa. Täältäkin olisin halunnut hamstrata varsinkin akvarellilehtiöitä, mutta laiskuus vei voiton tälläkin kerralla. Kaupan valikoima oli pieni mutta täynnä laatua, varsinkin öljy- ja akryylivärejä oli runsain mitoin. Ostin kyseisestä taidekaupasta 6 kappaletta Micronin finelinereita (jotka on muuten mielestäni parhaita akvarellien kanssa, ei leviä vaikka maalaisi päälle tai tussaisi märkää paperia!) joiden hinta oli huimat 1.70€/kappale verrattuna Suomen 2.50€-3€/kappale!
Tallinnan taidekaupoista jäi todella positiivinen fiilis; tarpeellisia tarvikkeita löytyi runsain mitoin ja lompakkokin keventyi näistä ostoksista huomattavasti vähemmän kuin täällä tehtynä olisi kustantanut. Suosittelen siis tarkastamaan tarjontaa Tallinnassa vieraillessa, tai jopa suunnitella sen varjolla pientä päivä- tai viikonloppureissua!
Palataan pian! ♥︎


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Kuinka ottaa kritiikki vastaan?

Kuinka ottaa kritiikki vastaan?

Varmasti jokainen meistä tietää tunteen, kun olet käyttänyt tunteja johonkin tiettyyn työhön, mutta arvioija tai ohjaaja ei syystä tai toisesta pidä sitä aivan yhtä hyvänä ideana kuin olet oman pääsi sisällä pohtinut. Se tuntuu siltä kuin joku vetäisi maton jalkojen alta ja pettymyksen tunteesta selviäminen voi olla varsinkin aluksi vaikeaa. 
Luovien alojen pääsykokeissa esitetään kuvallisesti tai pienoismallin avulla omia ideoita tuomareille, ja kun töitä ei pääse itse selostamaan, on niissä onnistuminen melkoisen työn takana. Valmistautumiseen tarvitaan paljon aikaa ja intohimoa ja veikkaan, että vahingossa kukaan ei näihin kouluihin pääse opiskelemaan. Tässä kohtaa Teho-opisto onkin korvaamaton apu siinä, kun he kertovat puolestasi tehtävät, joita tekemällä olet lähempänä tavoitettasi ja myös arvioivat työsi. 
 

Voin kertoa kokemuksesta, että ensimmäiset kritiikkitilanteet on kaikkea muuta kuin helppoja. Tilanteeseen saa helpotusta, kun ei ota tehtäviä niin henkilökohtaisesti. Yritin ottaa itse rennon asenteen tämän vuoden pääsykoeprosessiin ja pyrin pitämään hauskaa tehtäviä tehdessä; sillä tulee yleensä paras mahdollinen tulos eikä aikaa kulu turhaan pohtimiseen. Hauskanpito näkyy tehtävistä ja jos ei aseta itselleen niin pahoja vaatimuksia, tekemisestä saattaa tulla yhtäkkiä paljon hauskempaa!
Kritiikkitilanteessa on hyvä pyrkiä miettimään, että teit parhaasi, mutta otat opiksi uusista vinkeistä ja ideoista. Ajattele kritiikkiä lähinnä ohjauksena äläkä arvosteluna työtäsi tai pahimmillaan sinua itseäsi kohtaan. Kritiikki on tehokas tapa oppia ja kehittyä tekijänä, kunhan sen osaa ottaa oikein vastaan ja muistaa myös iloita onnistumisista. Kirjaa esimerkiksi sekä plussat että miinukset paperille, niin ne jää paremmin mieleen ja osaat parantaa juuri näissä asioissa ensi kerralla. Näin saat tilanteesta paljon enemmän irti, turha soimaaminen ei auta ketään! Harjoittelun ja epäonnistumisten kautta voittoon, inspiroivaa maanantaita ❤︎


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Kitspiraatio – Ihmisten piirtäminen

Ihmisten asennot ja katseet luovat jännitettä kuvaan

Vuosi on vaihtunut ja nyt Teholle on saapunut lisää porukkaa osallistumaan MIDI kursseille, jotka alkoivat tammikuussa.  Viikonloppuna meillä oli ensimmäiset juhlat, oli todella mahtavaa tavata minulle uusia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita taiteesta! MIDI kurssin alkaessa kurssisisällöt vaihtuvat nyt tekniikoista eri aihepiireihin. Tämän viikon teemana on ihmisten piirtäminen.
Tärkeintä ihmisten piirtämisessä on se, että mittasuhteet ovat oikeat ja että hahmoilla on jonkinlainen vaatetus päällä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi tekee mittakaavaihmisiä, niin ihmisten muodot eivät ole sileitä viivoja jotka myötäilevät vartaloa. Myös ihmisten siluettien tekemisessä on tärkeää, että heillä on jonkinlainen vaatetus joka ryppyilee ihoa vasten. Ihmisten asennot ja katseet luovat jännitteitä kuvaan. Kuvissa on tärkeää, että teokseen syntyy liikettä ja rytmiä. Liikkeen tuntua saa tehokkaasti aikaan piirtämällä ihmisiä erilaisissa asennoissa. Esimerkiksi tangoa tanssiva pariskunta jotka katsovat toisiansa silmiin, on kiinnostavampi aihe kuin edestä kuvattu pariskunta joilla ei ole katsekontaktia toisiinsa.
Tämän viikon teoria osuudessa saimme tietoa ihmisten mittasuhteista. Useimmat meistä ovat 7-8 pään pituisen kokoisia, tämä tieto auttaa ihmisten oikeiden mittasuhteiden piirtämisessä. Muistan edellisenä vuotena osallistuessani MIDI kurssille, että monessa kotitehtävässäni ihmisten mittasuhteet olivat väärät. Kritiikissä opettajat luulivat ihmisiäni lapsiksi, koska mittasuhteissa hahmojen päät olivat suurempia kehoon verrattuna. Osallistuessani tällä lukukaudella kurssille, olen onnistunut monessa tehtävässä ihmisten piirroksissani. Olen tästä erittäin iloinen, koska huomaan että olen edennyt tässä asiassa.

Elävän mallin piirtämistä, croquis

Tunnilla harjoittelimme croquis töiden tekemistä, eli nopeita elävän mallin luonnoksia. Luonnosta piirtäminen on erittäin hyvä tapa oppia piirtämään.  Kirjoitin aikaisemmassa kirjoituksessani luonnoksien tekemisestä ja mittakaavaihmisten tärkeydestä.
Tunnilla minulla oli mukana iso valikoima erilaisia lyijykyniä. Lyijykynien pehmeys on kategorisoitu kahden eri skaalan mukaan, H kova ja B pehmeä. Yleensä perus lyijykynät kouluissa ovat olleet 2HB. Itse tykkään luonnostelussa käyttää pehmeitä lyijykyniä (2-6B). Pehmeissä kynissä on hyvänlaatuisissa kynissä tumma jälki. Niiden käytössä voi olla hyvä pitää leivinpaperia lähellä, koska lyijykynänjälki irtoaa paperista käsille ja työstä voi nopeasti tulla suttuinen.

Tunnilla jokainen osallistuja sai vuorollaan mennä valitsemaansa asentoon luokan eteen. Mallin piti pysyä samassa asennossa viisi minuuttia, kun muut luonnostelivat hänestä nopeita kuvia.  Vaikka aikaraja ei kuulosta niin pitkältä, jos on valinnut epämukavan asennon niin aika voi tuntua tuskaiselta.  Olen aikaisemmin tehnyt croquis piirustuksia ja ne ovat minusta hauskoja.

Erilaisten tekstuurien luominen on hyvä muistaa kurssitöitä tehdessä, ja ilahduin luonnosten piirtämisessä siitä, että yhdellä kurssikaverillani oli päällä samettinen paita. Paita tuntui paksulta ja painavalta, joten yritin luonnostella sen niin. Valitettavasti en ehtinyt perehtyä paidan piirtämiseen ajatuksella, koska olin ajanottaja sekä minun piti ehtiä ottaa kuvia tähän kirjoitukseen.


Minusta tunnilla oli erittäin hauskaa piirtää kurssikavereita. Luonnoksissa tärkeää on myös se, että ei jää kiinni yksityiskohtiin tai epävarmuuteen omista kyvyistään vaan että yrittää mahdollisimman nopeasti saada aikaiseksi kokonaisuus. Minun pitää harjoitella sitä, miten saan tehtyä onnistuneen luonnoksen kurssitöihini. Usein hahmoni ovat sarjakuvamaisia, vaikka tällaisissa luonnostöissä ihmiseni ovat onnistuneita!
Olen itse ollut viimeiset pari päivää sängyssä kuumeisena, joten en ole ollut tarpeeksi voimissani tekemään tämän viikon kotitehtäviä. Kotitehtävissä pitää tehdä rautalangasta veistos sekä urheiluryhmän harjoituksista maalauksen. Jään varmaan huomisen kurssikerran vielä sänkyyn, mutta Tehon kurssimateriaalit tulevat kaikille osallistujille myös nettiin, joten voin seurata luentoa kotoa!
Kitty


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Kitspiraatio – Pääsykoesimulaatio

Pääsykoesimulaatio

Tehon valmennuskurssilla saamme joka viikko kaksi pääsykoetyyppistä kotitehtävää, jotka teemme itsenäisesti seuraavalle kurssikerralle. Kotitehtävien parissa pääsee harjoittamaan piirrustus- sekä ideointitaitojaan. Jokaisen kotitehtävän tehtävänanto on joko tehty tietyllä tekniikalla (esim. vesivärit, puukynät) tai se liittyy kurssikerran teemaan. (vesivärit, ihminen, tila jne). Syksyn viimeinen kurssikerta oli pääsykoesimulaatio.
Pääsykoesimulaatio toimii niin, että tulemme paikalle Teholle ja saamme kolme tuntia aikaa tehdä yhden pääsykooetyyppisen tehtävän. Tämän jälkeen tehtävät arvostellaan keskenään ja niille annetaan numerot (lisää aiheesta aikaisemmassa blogipostauksessa). Saimme etukäteen listan materiaaleista, jotka pitää ottaa mukaan. Eri hakukohteissa oli omat listat:

Arkkitehtuurin ja Maisema-arkkitehtuurin ja Sisustusarkkitehtuurin hakukohteet: Liimaa paperin liimaamiseen, A3 piirustuslehtiö, vapaavalintaiset piirustus- ja/tai maalausvälineet.
 
Muotoilun ja Muodin hakukohteet: A3-kokoinen piirustuslehtiö, vapaavalintaiset piirustus- ja/tai maalausvälineet.
 
Graafisen suunnittelun, graafisen viestinnän, 3D-suunnittelun  ja Kuvataidekasvatuksen hakukohteet:  Liimaa paperin liimaamiseen, valkoista ja värillistä kartonkia, vapaavalintaiset piirustus- ja/tai maalausvälineet.
 

Tämän lisäksi tietysti lyijykynä, sakset, luonnostelupaperi ja kumi ovat aina oltava mukana.

Pääsykoesimulaation hyödyt

Pääsykoesimulaatio antaa mahdollisuuden huomata, onko esimerkiksi oma työskentelynopeus tarpeeksi nopea pääsykokeisiin. Kannattaa jo kotona kurssitehtäviä tehdessä harjoitella kolmen tunnin aikarajan käyttöä. Mutta, jos työskentelee pienissä erissä, on vaikeaa hahmottaa ajankäyttöä. Pääsykoesimulaatiossa aika ei ole armollinen.
Kun teemme pääsykoetyyppisiä tehtäviä viikoittain, näemme toistemme teokset vasta kun saavumme kurssille (tai katsomalla ne netistä jälkeenpäin). Pääsykoesimulaatissa olemme kaikki saman pöydän äärellä. Tämä antaa mahdollisuuden harjoittaa taitoa, ettei kiinnittäisi huomiota muiden työskentelyyn. Pääsykoesimulaatio kehittää myös taitoa, ettei lannistu siitä kun näkee muiden töitä. Jos pääsykokeissa katselee muiden töitä niin voi alitajuisesti käyttää jonkun muun ideaa, ja voi tulla epäilevä olo omiin kykyihinsä. Jos lannistuu jo tehtävää tehdessä, niin lopputulos kärsii siitä. Pääsykoesimulaatio antaa erinomaisen mahdollisuuden harjoittaa stressinsietokykyä.
Kannattaa opetella erilaisia menetelmiä keksiä ideoita jos stressi painaa päälle pääsykokeissa. Tehon kurssilla olemme käyneet läpi erilaisia tapoja luonnostella, ja esimerkiksi sen että perusmuotoja varioimalla pääsee pitkälle monessa työssä.
Haen kuvataidekasvatukseen joten listallani oli mm.  valkoista ja värillistä kartonkia, vapaavalintaiset piirustus- ja/tai maalausvälineet. Mietin kotona, minkälainen tehtävä voisi olla kyseessä. Liiman ja kartongin kautta mietin, että kyseessä voisi olla jonkinlainen kollaasitehtävä, tai ehkä jonkinlainen paperin taittelutehtävä. On kuitenkin mahdotonta etukäteen arvata mikä tehtävä onkyseessä, joten otin mukaan ison kasan välineitä simulaatioon.
Koetilanne itsessään ei ollut minusta stressaava. Tämä johtuu osin siitä, että olen jo kaksi kertaa aikaisemmin osallistunut simulaatioon MIDI kurssilla. Toinen syy miksi ei stressannut, on koska Tehon tilat ovat tuttuja. Olen tutustunut kurssitoveteihini ja tiedän että olemme kaikki samassa veneessä simulaatiota tehdessä.
Aikaisemmissa pääsykoesimulaatiossa tehtäväni ovat menneet huonosti, joten minulla ei ollut tämän takia suorituspaineita. Toivoin että tehtäväni tällä kertaa ylittäisi aikaisempien kertojen tason.

Kitspiraatio vinkit pääsykoesimulaation onnistumiseen:

  • Ota mukaan enemmän materiaaleja kun luulet tarvitsevasi.
  • Lue tehtävänanto huolella. Tarkista vielä paperin suunta, ja alleviivaa oleelliset sanat tehtävänannosta.
  • Ole tarkka ajankäyttösi kanssa, harjoittele jo etukäteen aikarajan sisällä pysymistä.
  • Yritä keskittyä vain omaan työskentelyysi, näytä oma tyylisi!
  • Ota tarvittaessa taukoja, keskittymisesi voi paremmin jos pyhität pari minuuttia syvään hengittämiseen työskentelyn aikana.

Tehtävänanto: pakkausdesign

Tällä kertaa tehtävänantona oli tehdä pakkaus ”Hölmöläisten tarinoille”. Valitettavasti puhelimeni meni rikki ,joten minulla ei ole näyttää hienoja kuvia eri työskentelyvaiheistani. Minusta tehtävä oli erittäin vaikea, koska en ollut aikaisemmin tehnyt pakkausta enkä kuullut Hölmöläisten Tarinoista. Yritin miettiä miten onnistuisin tekemään pakkauksesta erilaisen kun tyypilliset pakkaukset, eli neliön jossa on tekstiä. Mutta, en keksinyt mitään muuta lähestymistapaa joten toteutin kuution muotoisen pakkauksen.
Kuitenkin tehtävää tehdessä olin täysin hukassa siitä, mitä voisin tehdä. Huomasin heti lukiessani tehtävänantoa, että menin äimilleen. Yritin loppuajan keskittyä siihen, että teen nyt vaan tehtävän jotta saan jotain palautettua. Kun aikaa oli kulunut vasta tunti, olin jo valmis pakkaukseni kanssa.
Aloin työstää pakkaustani lisää, koska enhän nyt voinut vaan istua kaksi tuntia paikoillaan! Tehtäviin on myös asetettu noin kolmen tunnin aikarajat. Eli kun olin valmis ajoissa, niin tehtäväni ei mitenkään voinut olla sillä tasolla, mitä sen pitää olla. Mutta lopputulos oli sotkuinen ja ylityöstetty, eikä sen idea välittynyt. Minulla ei ole kuvia omasta työstäni (tai no on yksi mutta en kehtaa näyttää sitä) joten tässä pari kuvaa muiden kurssilaisten tehtävistä. Nähdessäni muiden työt sain uudenlaisen näkökulman siihen, miten monella eri tapaa voi lähestyä tehtävää! Pääsykoesimulaatioon osallistuminen oli erittäin opettavainen ja hyvä juttu.

Kitty


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Kitspiraatio – Kokemuksia valmennuskurssille osallistumisesta

Valmennuskurssille osallistuminen on oiva tapa oppia

Hakiessani viime vuonna ensimmäistä kertaa taidealoille havahduin siihen, etten lukion jälkeen ollut osallistunut minkäänlaiseen taideopetukseen. Ennen kurssille osallistumista minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, minkälaisia töitä sisäänpääsyyn mahdollistamiseksi vaaditaan. En ollut myöskään nähnyt muiden pyrkijöiden töitä. Toki minulla oli mielikuva siitä mitä luulin vaadittavan, mutta tulin siihen tulokseen että minun kannattaa osallistua valmennuskurssille. Olen erittäin iloinen siitä, että uskalsin tarttua toimeen ja ilmoittautua kurssille.

Osallistuin keväällä Teho-opiston Midi kurssille, ja kirjoitin Facebookiin arvostelun seuraavan tekstin saattamana;

”Teho-opistolla on osaavat opettajat ja kannustava ilmapiiri. Midi kurssilla saa teoreettista tietoa kuvien rakentamisesta sekä käytännön kokemusta pääsykoetehtävistä kotitehtävien muodossa. Kurssin rakenne kannustaa oppilaita aktiivisesti tekemään omia töitä, ja työskentelyyn muodostuu rutiineja jotka ovat hyödyllisiä pääsykokeissa. Opettajat antavat ohjeistuksia siitä, miten voit työstää työtäsi kiinnostavammaksi ja paremmaksi työksi joka erottuu massasta. Töitä verrataan myös kurssitovereiden keskuudessa toisiinsa, joka on todella hyödyllistä verrattuna siihen että yksin valmistautuu pääsykokeisiin, ja ei näe millä tavalla muut ajattelevat tehtävänantoja. Näin vältät myös pahimmat sudenkuopat. Kurssilla tähtäimessä on opiskelupaikan saaminen, mutta vaikkei saisi haluamaansa opiskelupaikkaa, kurssi antaa valmiudet työstää omaa osaamistaan oikeaan suuntaan. On mukavaa tavata ihmisiä jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista ja joilla on myös kiinnostusta hakea opiskelemaan luovia aloja.”

 
Kirjoitin siis rehellisen arvosteluni ennen kuin tämä blogi oli pystytetty.

Valmennuskurssin hyödyt

Minusta on hyvä osallistua valmennuskurssille koska se on tapa maksimoida oma oppiminen. Valmennuskurssi antaa myös tilaisuuden huomata missä osa-alueissa sinulla on parantamisen varaa. Huomasin valmennuskurssilla että minun tarvitsee kehittää taitojani  perspektiivin piirtämisen parissa, ihmisten mittasuhteeissa ja abstraktissa ajattelutavassa.
En ollut ennen kurssia tiennyt minkälaisia tehtävänantoja kokeissa voi tulla vastaan. Kurssilla pääsee tutustumaan erilaisiin tehtävänantoihin, piirtotehtävistä rakenelmiin. Tämän lisäksi kurssilla saa tietoa siitä,  mitä tehtävänannoilla haetaan. Tehtävänannossa lukee mihin työssäsi kannattaa panostaa, ja on tärkeää kiinnittää pieniin yksityiskohtiin huomiota. Ensimmäisessä kotitehtävässä viimevuonna minulla on paperi väärään suuntaan, tällaisten pienten virheiden takia kokeissa pisteet laskevat huomattavasti.
Joka viikolla on kaksi kotitehtävää, jotk ovat pääsykoetyyppisiä tehtäviä. Tämä antaa rutiineja pääsykokeiden tekemiseen. Kotitehtävät otetaan mukaan seuraavalle tunnille ja omista töistä saa palautetta ja työt pisteytetään keskenään. Toimintatapa on sama kuin pääsykokeissa eli oman työ pisteytys on sidottu siihen, miltä muiden työt näyttävät.
Teknisten valmiuksien lisäksi valmennuskurssille on mukavaa osallistua koska se on mukavaa ajanvietettä. Taideopetukseen osallistuminen antaa tilaisuuden havahtua siihen, onko taideopiskelu mieluisaa puuhaa. Valmennuskurssilla pääsee tutustumaan ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita taiteesta. Teho-opistolla järjestetään juhlia jossa kurssilaiset pääsevät tutustumaan toisiinsa, ja kukapa ei juhlimisesta tykkäisi!
Olen rehellinen joten voin myös kertoa sen, että kurssiin osallistuminen ei ollut vain ruusuilla tanssimista. Omien tehtävien kritiikit tuntuivat pahalta, koska harmikseni melkein joka kurssikerralla työni olivat huonoiten pisteiden kohdalla.  Tuntui pahalta kun omat työni saivat negatiivista kritiikkiä niiden sommitelmista, ideoista tai toteutuksesta. Mutta tämä ei kerro mitään opetuksen laadusta, vaan omien taitojeni kehittymisestä. Joten nyt on aika harjoittaa taitojani lisää!
 
Kitty


 

Mielipiteitä tarvikelistasta arkkitehtuurin pääsykokeisiin

Veera Villgren, Haaveista todeksi

Arkkitehtuurin pääsykokeiden ensimmäisiin kokeisiin on aikaa enää alle viikko, joten tässä vaiheessa on hyvä tehdä pientä päivitystä, että miten pääsykokeisiin harjoittelu sujuukaan. Kotitehtäviä ja harjoituskokeita olen tehnyt minkä töiltä olen kerennyt ja yrittänyt henkisesti valmistautua tuleviin kokeisiin :D.
Myös pääsykokeisiin tarvittava tarvikelista on postitettu kaikille hakijoille jo viimeviikolla, mutta tänne Berliiniin asti posti ei ole vielä ehtinyt. Sain kuitenkin Tehon sähköpostista jo aika paljon tietoa, mitkä välineet ovat tänä vuonna sallittuja. Kuulakärkikynät ovat yksi mielenkiintoisimmista välineistä tänä vuonna ja vähän pelottaa, kun niillä piirtämistä en itse ainakaan ole aikaisemmin oikeastaan ollenkaan harjoitellut. Tähän saatiin Tehon opeilta ainakin sellaista vinkkiä, että mukaan kannattaa ottaa myös muun värisiä kuulakärkikyniä sen perus sinisen lisäksi.Arkkitehtuurin pääsykoesimulaatio niitit ja paperi
Myös viime vuoden inhokkini eli niitit ovat mukana myös tänä vuonna. Niittaamalla oli ainakin omasta mielestäni viime vuoden pääsykokeissa todella vaikea saada siistiä jälkeä, eli tätä pitää mun vielä ennen pääsykokeita kokeilla ja harjoitella. Yksi mikä myös harmittaa, on värillisten papereiden puuttuminen tarvikelistasta. Värillisellä paperilla saa helposti luotua tunnelmaa ja oman työn erottumaan joukosta. Mutta saa nähdä, ehkä pääsykokeissa päästään käyttämään kuitenkin jossain tehtävässä väripaperia.
Arkkitehtuurin pääsykoesimulaatio niitit ja paperi
Muut välineet tälle vuodelle (ainakin ne mistä tiedän :D) vaikuttivat aika tavalliselta pääsykoemateriaalilta. Akvarellejä, peitevärejä, lyijykyniä ja sivuleikkureita on tullut tämän lukuvuoden aikana sen verran käytettyä, että kyllä niillä taiteilu pitäisi onnistua. Pääsykokeiden tekijät ovat näköjään tänä vuonna myös innostuneet tulitikkuaskeista, mutta tätä onneksi päästiin jo harjoittelemaan ennakkotehtävissä.
Mitä mieltä muut on tämän vuoden tarvikelistasta? Alkaako pääsykokeet jo jännittämään? Itse olen tähän mennessä pysynyt ihmeellisen rauhallisena, mutta enköhän mäkin pienen pääsykoepaniikin vielä ehdi kokea. Onnea kaikille myös ensiviikon matikankokeisiin!
 
Veera


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



RÄSTITEHTÄVIÄ JA ULKOMAILLA OPISKELUA

Kotitehtäviä tehon Maxi-kurssilta

Pitkän joululoman jälkeen on taas mukava aloittaa pääsykokeisiin harjoittelu ja tietysti blogin pitäminen. Näiden muutaman viikon aikana on tullut tehtyä kaikenlaista, joten ajattelin tänään aloittaa ihan tavallisella kuulumis -postauksella.
Rentoutumisen ja parin viikonloppumatkan lisäksi olen viettänyt paljon aikaa Tehon rästiin jääneiden kotitehtävien parissa. Mulle ovat ainakin kurssilta pidettävät taukoviikot tulleet todella tarpeeseen ja varsinkin nyt joululoman olen saanut lähes kaikki rästitehtävät tehtyä. Ja suurinpaan osaan töistäni olen jopa ollut melko tyytyväinen.
Kotitehtäviä tehon Maxi-kurssilta
Hassua miten olen oppinut nykyään tykkäämään enemmän pienoismalli- ja rakentelutehtävistä, kuin piirtämisestä ja maalaamisesta. Helppoa savesta muovaaminen ja tikuilla rakentelu eivät vieläkään ole, mutta on se jollain tapaa terapeuttista puuhaa. Ihanaa on myös nähdä oma kehitykseni rakentelussa ja kokea onnistumisen tunteita työn ollessa parempi, kuin odotin.
Kotitehtäviä tehon Maxi-kurssilta
Viime viikolla Teho -kurssilla pidettiin myös vapaaehtoinen ulkomailla opiskelu -ilta. Osallistuin tottakai tunnille ja sainkin sieltä paljon informaatiota mm. hyvän portfolion kokoamisesta. Tärkeintä on tiivistettynä valita vain parhaat työt mukaan (yleensä vähintään kymmenen kappaletta) ja esitellä mahdollisimman laajasti omia osaamisalueitaan. Missä muodossa portfolio täytyy lähettää, riippuu koulusta. Myös tämän vuoksi olen saanut puhtia kotitehtävien tekemiseen, sillä suurin osa munkin portfoliossa nähtävistä töistä, tulevat olemaan lähes varmasti Teholla tehtyjä töitä. Onneksi oman portfolion deadlineen on vielä aikaa, Saksassa kouluihin haku kun on vasta heinäkuussa.
Kotitehtäviä tehon Maxi-kurssilta
Ulkomailla opiskelu -tunnilla kerrottiin toki myös muista asioista, mitä ulkomaille opiskelemaan lähtiessä täytyy ottaa huomioon, kuten hakupäivämäärät ja lukukausimaksut. Lopuksi jakauduttiin kahteen eri ryhmään (Ruotsiin/Tanskaan tai Britteihin hakevat), mutta mähän en valitettavasti kuulunut näihin kumpaankaan porukkaan. Päätin sitten jakaa neuvojani Skotlantiin hakeville, kun sen olen jo edellisenä vuonna kokenut. Muuten oli oikein antoisa tunti ja mukava kuulla muiden kokemuksia muualla opiskelusta. Siitä sai paljon lisää rohkeutta omaan päätökseen opiskella Saksassa.
Tästä on nyt hyvä aloittaa kevätlukukausi Teho-opistossa ja ennakkotehtävien odotus. Ensi viikkoon!


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Unelmien opiskelupaikka luovilta aloilta

Arkkitehtuurin, muotoilun ja taidealojen ennakkotehtävät ja pääsykokeet lähestyvät kovaa vauhtia. Jos haaveissasi on opiskelupaikka jollain näistä aloista, kannattaa tuloksellinen harjoittelu ja rutiinien hiominen aloittaa viimeistään nyt. Teho-Opiston Midi-kurssi alkaa tammikuussa ja tarjoaa huippuhyvät valmiudet pääsykokeissa – ja myöhemmin myös opinnoissa – menestymiseen.
[mk_blockquote style=”line-style” text_size=”16″ align=”left” width=”1/1″ el_position=”first last”]“Midi-kurssin aikana kävimme läpi kaikki mahdolliset tehtävätyypit.”[/mk_blockquote]
Midi-kurssilla keskitytään ilmaisun vahvistamiseen ja oman persoonallisen tyylin kehittämiseen sekä kerrataan erilaisia tekniikoita. Keskeisimpiä kokonaisuuksia ovat muun muassa sommittelu, värit, valon ja varjon käyttö, ihminen, tila ja muotoilu. Mikä tärkeintä, osaamistasi kehitetään ja pidetään yllä koko kevään viikoittaisten tehtävien ja kritiikkien avulla. Pitkähkö kurssi ja sen myötä saamasi säännöllinen harjoittelu varmistaa taitojen omaksumisen sekä kehittää hyvän silmän sille, millaisen työt ovat kiinnostavia ja nousevat esiin pääsykoetöiden kovatasoisesta joukosta.
Kevään mittainen Midi-kurssi valmentaa taitosi huippuunsa arkkitehtuurin, muotoilun ja taidealojen pääsykokeita varten.
[mk_blockquote style=”line-style” text_size=”16″ align=”left” width=”1/1″ el_position=”first last”]“Asiat, joita täällä opitaan, kantavat paljon pääsykokeita pidemmälle.”[/mk_blockquote]
Tavoitteenamme on, että kurssin aikana omaksut arkkitehtuurin, muotoilun ja taidealojen pääsykokeissa olennaiset ideointitaidot ja muotokielen. Kurssin tehtävät auttavat sinua kehittämään omaa persoonallista tyyliäsi ja oppimaan, miten erottautua töilläsi massasta. Tavoitteellinen harjoittelu kevään ajan mukavassa porukassa opettaa omaa ajankäytön hallintaasi ja saat vahvan rutiinin pääsykoemaisten töiden tekoon.
Kevään mittainen Midi-kurssi valmentaa taitosi huippuunsa arkkitehtuurin, muotoilun ja taidealojen pääsykokeita varten.
[mk_blockquote style=”line-style” text_size=”16″ align=”left” width=”1/1″ el_position=”first last”]“Kurssien ryhmäkoot ovat sopivan pieniä ja opetus on henkilökohtaista.”[/mk_blockquote]
Midi-kurssilla on 14 opetuskertaa, joista jokainen kestää kerrallaan neljä opetustuntia. Opetusta on siis yhteensä 56 opetustuntia. Kurssi sisältää myös kaksi pääsykoesimulaatiota, joilla testaat osaamisesi ja harjoittelet ajankäyttöä ja paineen alla työskentelyä koetilanteessa. Opetuskerran aikana opiskellaan tunnin aihealue ja harjoitellaan pikatehtävillä. Kotitehtävinä tehdyistä pääsykoetyyppisistä tehtävistä pidetään kritiikki ja ne arvioidaan kuten oikeat pääsykoetehtävät, jolloin opit oman työsi lisäksi muiden oivalluksista.
Kevään mittainen Midi-kurssi valmentaa taitosi huippuunsa arkkitehtuurin, muotoilun ja taidealojen pääsykokeita varten.


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Esittelyssä: Tuleva arkkitehti

Veera Villgren aloitti syyskuussa paitsi Tehon opiskelijabloggaajana, myös tiukan valmistautumisen kohti ensi kevään pääsykokeita. Haastattelimme tähtibloggajaamme, ja hän kertoi muun muassa, mikä säännöllisessä pääsykokeisiin harjoittelussa on hankalinta.
Miksi juuri arkkitehdiksi, Veera?
“Arkkitehtuuri kiinnostaa minua, koska siinä yhdistyy käytännöllinen ja taiteellinen puoli. Minua kiinnostaa miltä rakennukset näyttävät, mutta myös se, miten suunnittelussa täytyy aina ottaa huomioon käytännönläheisyys. Myös se miten arkkitehtuurilla voidaan ratkaista erilaisia ongelmia. Tällä hetkellä olen ollut esim. erityisen kiinnostunut pienrakentamisesta kuten Aallon arkkitehtuuriosaston diplomityönä tehdystä projektista, Yksiö puutarhassa.”
Millaiset rakennukset tai mikä tyylisuunta kiinnostaa eniten?
“Minua kiinnostaa paljon ekologisuuden ottaminen huomioon rakentamisessa. Erilaisista tyylisuunnista tykkään Helsingin ja Tampereen jugend rakennuksista. Australiassa Melbournen Viktoriaaniset rakennukset oli myös tosi upeita.”
Millä tekniikalla piirrät mieluiten? Miksi, mikä siinä kiehtoo?
“Aikaisemmin olen tykännyt akvarellimaalauksesta ja ihan lyijykynällä työskentelystä, mutta Tehon tussipiirustustunnin jälkeen innostuin tästä tekniikasta ja luultavasti tulevaisuudessa teen paljon töitä juuri tusseilla.”
Millaisessa ympäristössä tykkäät harjoitella?
“Teen yleensä kotitehtäviä mieluiten kotona. Kännykän laitan yleensä silloin pois päältä, koska en pysty keskittymän jos kuulen että joku laittaa viestiä tai soittaa. Muuten kotona on rauhallisinta tehdä töitä. Joskus laitan myös radion tai TV:n päälle, jotta jaksan istua kauemmin paikallani piirtämässä.”
Mikä säännöllisessä harjoittelussa on sinulle hankalinta?
“Säännöllisessä harjoittelussa vaikeinta on aikatauluttaminen. Haluaisin tehdä kotitehtävät pääsykoetyyppisesti kerralla kolmen tunnin aikana, mutta usein on hankala löytää kalenterista tilaa kolmelle tunnille kerralla.”
Kiitos haastattelusta, Veera – ja paljon tsemppiä isoon urakkaasi!
Veera taivalta kohti kevään pääsykokeita ja unelma-ammattia voit seurata Haaveista todeksi -blogissa.


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!