Ennakkotehtävät – Hyvän työn tunnusmerkit

Taide-alojen pääsykokeisiin kuuluvat usein ennakkotehtävät, joista karsitaan jopa 80% hakijoista ennen varsinaisinaisia pääsykokeita. On hyvä tietää muutama asia ennakkotehtäviä varten, jotta matka jatkuisi hakuprosessissa. Listasimmekin nyt toimivat viisi hyvän työn tunnusmerkkiä, jotka auttavat sinua menestymään ennakkotehtävissä. Tässä postauksessa tunnusmerkkien havannoinnin avuksi on pääsykoetöitä, ennakkotehtäviä ja tehon kurssityö. Inspiroidu ja ota vinkit haltuun, tuloksena on menestyksekästä menoa ennakkotehtävissä sekä pääsykokeissa!

Viisi hyvän työn ominaisuutta

1.Sommittelu

Pidä huolta, että työsi on jännitteisesti sommitteltu, helppolukuinen, tarpeeksi yksinkertainen, tehokkaasti rajattu ja siinä korostuu oikeat asiat, eli teoksen pääkohteet.

Lahden Sisustusarkkitehtuurin pääsykokeet 2020 : Tehtävä: Tee 2 mielestäsi kaunista ja/tai visuaalisesti kiinnostavaa asetelmaa kodistasi löytyvillä esineillä ja materiaaleilla. Asetelmien aiheet ovat: 1. Muodot & varjot 2. Värit & struktuurit.
Näissä asetelmissa on tuotu hyvin esiin hakijan omaa näkemystä aiheista. Tehtävää on rohkeasti lähdetty toteuttamaan. Yksinkertaisuus ja kauneus tulee hyvin esiin. Tämä työ kuului joukkoon, joilla ansaittiin opiskelupaikka Lahdesta.

Tehon kurssityö. Aihe: Valo ja Varjo: Muutos
Tämä työ on sommitelmasti onnistut. Työssä ei ole mitään ylimääräistä ja se asettuu hyvin tehtävänantoon.
Arvosana: 5/5
+ erittäin onnistunut sommitelma, jossa valo ja varjo paljastavat tilannetta katsojalle
+ teknisesti hieno: esimerkiksi köydestä välittyy materiaalin tuntu

2.Tekniikka

Työn on oltava teknisesti näyttävä, voimakas ja luokseen kutsuva, jotta se erottuu massasta ja sen huomaa jo kauempaa satojen joukosta. Voimakas, selkeä ja kirkas tehoväri ja/tai vahvat kontrastit ovat omiaan herättämään huomiota ja auttamaan erottumaan massasta. Yksi hyvä kikka testata onko työssäsi tarpeeksi kontrasti on, että kuvaa katsoessa siristä silmiäsi. Jos kontrastia on liian vähän, siristäessä kuvaa on vaikea havaita.

Tässä vertailuksi kaksi kuvaa, joista tulee ilmi kuinka pienellä kontrastin voimistamisella saa aikaan vaikuttavaampaa kuvaa. Vasemmalla olevalla ennakkotehtävä työllä lunastettiin pääsykoepaikka Lahden sisustusarkkitehtuurin pääsykokeisiin. Oikealla oleva kuva on “luonnos” kyseisestä työstä.

3.Yksinkertaistaminen ja abstrakti muotoilu

“Less is more” on vanha lentävä lause Mies Van der Rohelta, mutta pitää paikkansa edelleen. Yleensä parempaan tulokseen pääset yksinkertaisen voimakkailla, geometrisillä tai orgaanisilla muodoilla, joka/jotka muodostavat yhtenäisen, jännitteisen kokonaisuuden. Älä rakastu ideaasi liian nopeasti – uskalla pelkistää!

Lahden Sisustusarkkitehtuurin pääsykokeet 2020. Aihe: Aulaistuin. Tässä työssä korostuu yksinkertaiset muodot, jotka luovat näyttävän ja nykyaikaisen kokonaisuuden. Tämä työ kuului joukkoon, joilla ansaittiin opiskelupaikka Lahdesta.

4.Punainen lanka – yksi selkeä linja läpi työn

Parhaimpaan ja selkeimpään tulokseen pääset aina valitsemalla yhden selkeän muotoilullisen teeman ja luomalla kokonaisuuden tätä teemaa varioimalla.

Xamkin Sisustusarkkitehtuurin pääsykokeet 2020. Aihe: Kaooksesta järjestykseen. Tämä työ sai täydet pisteet 25p/25p pääsykokeissa. Tässä työssä korostuu juuri selkeä idea ja yksinkertainen teema, jonka ansioista työn tulos on selkeä kokonaisuus.

5.Ajan henki ja trendit

Jokaisella aikakaudella on omat muotoilulliset trendinsä. Parhaimpiin tuloksiin pääset olemalla ajan hermolla ja tietoinen siitä, minkälaiset suunnitelmat voittavat kilpailuja eli minkälaista suunnittelua arvostetaan tänä päivänä. Tietoisena trendeistä voit poimia parhaita ideoita inspiraatioksi omaan suunnitteluun.

Lahden sisustusarkkitehtuurin pääsykokeet 2020. Aihe: Kohtaamisentila.Tässä työssä ajanhenki tulee hyvin ilmi. Nykypäivänä korostuvat juurikin materiaalit joiden avulla pystytään tuomaan tunnelmaa ja vaikuttamaan käyttäjän kokemuksiin eri tiloissa.

Lue myös miten etenet ennakkotehtävä prosessissa onnistuneesti -> Onnistu ennakkotehtävissä.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Valon ja varjon tasapaino – niksit onnistuneeseen pääsykoetehtävään!

Huh hei, nyt ollaan taas täyttä höyryä painamassa eteenpäin kohti kevättä! Tuntuu hullulta ajatella, että syksy on takana ja ennakkotehtävien julkaisupäivä on viikon kuluttua!

Harjoitteita on kertynyt jo kivasti, mutta aina on uutta opeteltavaa ja jokaisella tunnilla kokee sellaisen “AHAA” elämyksen. Tuntuu hyvältä oppia ja oivaltaa. Toisaalta samalla on paniikki siitä, että ei ole harjoitellut tarpeeksi ja aika tuntuu olevan todella kortilla. Muutamia vinkkejä on kuitenkin jäänyt mielen sopukoihin ja tässä niistä muutama;

  1. Kun teet työtä mustalle paperille, tarkista, että paperi on tarpeeksi karheaa. Karhealle paperille jää kynien pigmentti kiinni paremmin, sileässä paperissa kynä vaan liukuu, eikä tartu.
  2. Varmista, että kynäsi ovat tarpeeksi pigmenttisiä. Hailakkailla kynillä tehty työ on väljähtänyt ja näyttää keskeneräiseltä.
  3. Kontrastit kaakkoon, tärkeetä, että työssä on sitä mustinta mustaa ja ihan valkoista.

Alla video, missä teen kotitehtävää mustalle paperille. Pidin mielessäni nää vinkit ja sainkin tästä työstä arvosanaksi 5! Tsemppiä kaikille tähän kevääseen!

Ensimmäinen Tehokasta-haaste

Heissan ! Hurjaa vauhtia taas mennään kohti kevättä. Vaikka syksyn ankeus saattaa monia väsyttää, on silti tärkeää pitää kiinni harjoittelu rutiineista. Siksipä päätinkin antaa hieman lisää boostia teidän pääsykoeharjoitteluun ja kannustaa harjoitteluun hauskan tekemisen parissa. Ideoin teille uudenlaisen Tehokasta- haasteen, joka ilmestyy joka toinen torstai tänne tehon blogiin ja Youtube -kanavalle! Tämän haasteen avulla nostat pääsykoeharjoittelun uudelle tasolle, hauskaa pitäen!

Kokemusta itselleni tästä haasteesta kylläkin on, sillä kun itse hain kouluun treenasin erilaisten haasteiden parissa. Voin sanoa, että nämä haasteet haastavat oikeasti, mutta ideointi saa hirmuisen kovan treenin näiden haasteiden avulla!

Näin etenet haasteessa :

Voit toteuttaa haasteen videon mukana, pysäyttämällä videon annetun aiheen ja tekniikan jälkeen. Laita vain kellosta itsellesi aikaa 10 minuuttia ja hommiin! Kun aika on mennyt voit käynnistää videon uudelleen ja katsoa analyysini omasta työstäni. Sen jälkeen/aikana voit analysoida omaa työtä, miten onnistuit? Voit jakaa myös työsi somessa , #tehokasta . Näin ollen muutkin haasteen tekijät pääsevät ihastelemaan ja oppimaan muiden töistä.

Muista nämä ennen haastetta:

  1. Varaa itsellesi eri työvälineitä lähettyville, se nopeuttaa haasteen aloittamista ja aikaa jää hyvin työn tekemiseen.
  2. Älä keskity siihen ovatko esim. viivat täysin suorassa, vaan keskity ideointiin!! Nämä haasteet on hyvä toteuttaa “luonnostelemalla”
  3. Nauti tekemisestä ja pidä hauskaa!

Videon alussa on pieni esittely haasteesta, jos haluat hypätä suoraan haasteeseen se alkaa kohdasta 1:38! Muista katsoa video loppuun, sillä sieltä saat vinkkejä itse pääsykokeisiin ja tietoa siitä miksi itse päädyin juuri siihen työhön! Ei muuta kuin haasteen pariin! Tsemppiä ja pitäkää hauskaa!

~Netta

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!



Eroon epävarmuuksista ja kohti unelmia!

Unelmoitko opiskelupaikasta luovilla aloilla, mutta epäilet omaa osaamistasi? Ei hätää, et ole yksin! Ovet luoville aloille voivat aueta lähtötasosta riippumatta kunhan motivaatio on kohdallaan. Lue viisi yleistä harhaluuloa luoville aloille hakemiseen liittyen ja karista epävarmuutesi!

1. ”En osaa piirtää – en voi hakea luoville aloille”

Arviointikriteereinä esimerkiksi muotoilun ja sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa on usein ollut muunmuassa mielikuvitus, muodon taju, värien käyttö ja kokonaisuuden hallinta, ei suinkaan piirustustaidot. Piirtämistekniikoita voi tietysti harjoitella ja hioa esimerkiksi Tehon kursseilla, jotta itsevarmuus piirtämistä kohtaan nousee eikä ideoiden välittäminen tuota ongelmia!

Parhaat pisteet saa töistä, joissa on hyvä idea. Sisään valitaan monenlaisia piirtäjiä – tärkeintä on osata tuottaa uudenlaisia luovia, kekseliäitä ideoita ja ajassa kiinni olevia oivalluksia ja suunnitelmia!

– Sini Koivisto, Tehon pääopettaja

2. ”Matematiikka on heikkouteni – en voi hakea arkkitehdiksi”

Arkkitehtuurin pääsykokeissa matematiikasta ei saa enää lisäpisteitä vaan on täytettävä ainoastaan kynnysehto: ylioppilaskirjoituksissa pitkästä matematiikasta C tai lyhyestä E. Jos nämä eivät täyty, pääsee tekemään arkkitehtuurin matematiikan kokeen, josta on saatava vähintään 6/24 pistettä. Rakennusarkkitehtuurin opintoihin hakevien kannattaa kehittää matematiikan taidot vielä astetta korkeammalle tasolle, sillä valintakokeissa tarvitaan vahva osaaminen lukion matematiikan perusteista ja loogisesta päättelystä.

Kokeisiin osallistuvienkaan ei kannata stressata läpipääsystä liikaa, sillä matematiikka on piirtämisen lailla täysin harjoiteltavissa oleva taito. Teholla onkin ihan erilliset kurssit matematiikan harjoitteluun, joilla voi kehittää taitojaan ja päästä irti epävarmuuksistaan! Rakennusarkkitehtuurin opintoihin hakevalle sopii mainiosti pitkä matematiikan kurssi ja arkkitehdiksi hakevalle hieman lyhyempi arkkitehtuurimatematiikan kurssi. Opetus ja ohjaus on Teholla myös henkilökohtaisempaa, joten voit yllätykseksesi vaikka tykästyä matematiikkaan! Never say never.

3. ”Olen tasaisen hyvä kaikessa, mutta en yhtä hyvä kuin muut”

Opiskelemaan hakiessa on hyvä muistaa, että muutkaan hakijat eivät ole superihmisiä. Luovien alojen opiskelijoille tehdyssä Jodel kyselyssä 67:n vastaajan joukosta 49 % oli kokenut epävarmuutta ennen luoville aloille hakemista. Et siis ole yksin! Avain onkin, että löydät omat vahvuutesi ja keskityt niihin. Oman tyylin löytämällä erotut suurestakin hakijajoukosta ja kasvatat itsevarmuuttasi!

Pelkäsin, että mun tuleva ala on täynnä ihmisiä, jotka vaan osaa ja menestyy. On itse asiassa ollut helpottavaa nähdä miten moni tällä alalla kamppailee samojen ongelmien ja vähemmyydentunteiden kanssa.

– Annika, graafisen suunnittelun opiskelija Aalto-yliopistosta

4. ”En osaa alaa, jolle olen hakemassa – en voi päästä sisään”

Jos oman alan taidot ja tiedot tuntuvat vielä kaukaisilta, ei hätää! Koulu on kuitenkin sitä varten, että sinne mennään oppimaan sitä itselle kiinnostavaa alaa ja kehittämään taitoja siihen liittyen! Kukaan ei onneksi oleta, että olet valmis tekemään täydellisiä designtuotteita tai toteutusvalmista rakennussuunnitelmaa ensipäivästä alkaen.

Omaan unelma-alaan on tietysti hyvä perehtyä etukäteen, jotta voi myös itse varmistua omasta motivaatiostaan kyseiselle alalle. Esimerkiksi vanhojen pääsykoetehtävien selaaminen ja arviointiperusteisiin tutustuminen auttavat keskittymään harjoitellessa asioihin, joita omalla alallasi painotetaan!

Luovuutta voi harjoittaa ja tekniikat oppii tekemällä. Mitään kokeissa tarvittavaa ei tarvitse osata valmiiksi, vaan kaikki on harjoiteltavissa kursseilla!

– Sini Koivisto, Tehon pääopettaja

5. ”Luovilla aloilla on huono työllisyys”

Korkeakoulutetut luovilta aloilta valmistuneet työllistyvät yleisesti erittäin hyvin omaa koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uraseurantakyselyyn vastanneista 86 % oli työelämässä viisi vuotta valmistumisen jälkeen ja Lapin yliopistosta valmistuneilla taiteen maistereilla vastaava luku oli 91 %. Luovat alat ovat myös hyvin turvassa tekniikan kehittyessä, sillä tekoälykään ei pysty tuottamaan samalla tavalla innovatiivista ja luovaa sisältöä kuin ihminen. Jos tuleva työllistyminen silti epäilyttää, voi sitä helpottaa opiskelemalla työllistymistä edistäviä taitoja, kuten henkilökohtaisen brändin rakentamista tai yrittäjyyttä!

Inspiroidu myös aiemmin onnistuneiden tarinoista

Eroon epävarmuuksista?

Moni opiskelupaikan saanutkin on kamppaillut epävarmuuksien kanssa, joten älä anna niiden estää unelmiesi tavoittelua! Omia taitojaan on helppo kehittää kursseillamme ammattitaitoisten opettajien ohjauksessa. Tule mukaan Tehon kursseille löytämään omat vahvuutesi ja kasvattamaan itsevarmuuttasi!

Miten saada unelmien opiskelupaikka? Kolme paikkaa saavuttaneen Netan vinkit

Netta Kuosmanen haki viime keväänä kolmeen kouluun ja sai kaikki hakemansa opiskelupaikat eli arkkitehtuurin ja kaksi sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikkaa. Onko sinulla visuaalisten alojen pääsykokeet edessä ja mietit milloin ja miten sitä lähtisit tavoittelemaan? Tiedätkö mitä, nyt olet oikeassa paikassa: lue kolminkertaisen onnistujan Netan vinkit alta!

Lojuuko taidetarvikkeesi pölyisenä kaapinpohjalla vai sauhuaako kynäsi vielä edellisestä piirrustuskerrastasi? Olipa lähtökohtasi kumpi tahansa, on silti erittäin tärkeää aloittaa pääsykoeharjoittelu ajoissa, sillä rutiini ja itseluottamuksen kasvattaminen kantaa pitkälle pääsykokeissa. Koin itse ensimmäisellä hakukerralla suuren pettymyksen ja jäin kokonaan ilman opiskelupaikkaa. Vahingosta viisastuneena tein muutoksia omaan harjoitteluuni ja ero aikaisempaan oli dramaattinen – viime keväänä sain kaikki kolme hakemaani opiskelupaikkaa!

Haluan nyt jakaa opit kokemuksistani teille ja tässä vinkit tuleviin harjoitteluihin:

  1. TEE SUUNNITELMA Kaiken lähtökohtana on laatia jonkinlainen harjoittelusuunnitelma. On tärkeää, että suunnitelma on laadittu juuri sinun tarpeitesi mukaan. Fakta on, ettei niinkään määrällä ole väliä vaan laadulla. Jos pystyt tekemään laadukkaasti harjoittelua se kantaa pitkälle. Tottakai toistettavuus opettaa mutta tärkeää on oppia tuntemaan ne osa-alueet jotka tarvitsevat enemmän hiomista, ja löytämään se oma persoonallinen tyyli, jota pääsykokeissa arvostetaan
  2. KESKITY KÄYTTÄMÄÄN AIKASI TEHOKKAASTI Kolme tuntia mennyt ja on vain ajatus siitä, että voisi vaikkapa harjoitella pääsykokeisiin? Kuulostaa varmasti monen korvaan tutulta. Pääsykokeisiin harjoittelussa ajankäyttäminen tehokkaasti on todella tärkeää. Luovuuden harjoittelu on paljon muutakin kuin sitä, että opit piirtämään jonkin asian. Taide-alojen pääsykokeissa tarvitaan esimerkiksi valojen ja varjojen oppia sekä värioppia. Siksi on erittäin tärkeää muistaa pitää myös taukoa harjoittelusta, että aivot pääsevät lepäämään ja prosessoimaan opittuja asioita.
  3. TÄRKEINTÄ ON SISÄLTÖ Monesti uskomus on, että taide-aloille hakevat on ainoastaan taideluokalla olevat kympin oppilaat. Puhinat pois! Jos sinulla on unelma taide-alojen opintojen parissa, sinulla on mielinmäärän ideoita ja rakastat luovuutta niin eikun vain kohti unelmia! Loppujen lopuksi kokeissa teknistä taitavuutta tärkeämpää on kuitenkin töiden sisältö, ja siksi opiskelupaikat usein lunastaa ne, joilla on pää täynnä hyviä ideoita ja jotka osaavat ajatella luovasti.
  4. NAUTI TEKEMISESTÄ Vaikka pääsykoeharjoittelu on vakavaa hommaa niin muistakaa nauttia siitä. Pitäkää hauskaa, oppikaa virheistä ja uskokaa itseenne! Mitä aiemmin harjoittelun aloitat, sitä rennommin mielin pystyt valmistautumaan tuleviin kokeisiin!

Etsi siis itsellesi oikea aika aloittaa pääsykoeharjoittelu. Älä koskaan vertaa itseäsi muihin. Jotkut toiset tarvitsevat enemmän aikaa harjoitteluun kuin toiset, ja se on ok! Ole sinnikäs ja harjoittele. Kova työ tuottaa tulosta ja se on useasti todettu Teholla!

~Netta

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Nappaako aikainen lintu opiskelupaikan?

Arkkitehdin työvälineet

Milloin kannattaa aloittaa valmistautuminen taidepuolen pääsykokeisiin? Aalto-yliopiston ja Tehon opettaja Eeva sekä Teho-Opiston perustaja Sini kertovat, millaisella valmistautumisella pääsee heidän mielestään parhaiten maaliin.

MOTIVOITUNUT, visuaalisesti taitava, idearikas, tilallisesti hahmotuskykyinen, omaperäinen. Suunnilleen sellainen tuntuu olevan taidealan korkeakoulujen unelmaopiskelija. Mutta kuka on tuo tarunomainen toivekandidaatti, ja kuinka sellaiseksi tullaan? Hyvä uutinen on, että määrätietoisella harjoittelulla ja oman tekemisen kehittämisellä se ei ole mikään mahdoton temppu!

Ajoissa oleminen kannattaa

Kaikki luovilta aloilta opiskelupaikkaa tavoittelevat eivät ole välttämättä hetkeen maalanneet, piirtäneet tai verestäneet pienoismallinrakennustekniikoitaan. Silloin on hyvä puhaltaa tomut taitojensa pinnalta jo hyvissä ajoin, ja aloittaa pääsykokeisiin valmistautuminen mahdollisimman ajoissa. Näin tekniikat ehtivät tulla tutuiksi ja oma tyyli hioutua varmaksi, sillä ideointikyvyn, taitojen, tekniikoiden sekä rajoitetun ajan puitteissa toimimisen opettelu vie aikaa.
To do lista

Ei se määrä, vaan laatu

Vaikka ajoissa aloittaminen kannattaakin ja takaa, että taidot, rutiini sekä varmuus ehtivät kehittyä ennen todellista koitosta, voi lyhemmälläkin virittäytymisellä yhtälailla onnistua! Loppujen lopuksi on kuitenkin hyvin yksilöllistä, mitä oikea aika aloittaa valmistautuminen kullekin hakijalle tarkoittaa.  Siksi Sinin mielestä treeneissä merkityksellisintä onkin määrä, laatu sekä saatu palaute; ei niinkään se, kuinka kauan treenaa.
– Kyse on treenin määrästä, ei kestosta! Oleellista on, että treenataan juuri olennaisia osa-alueita ja ollaan tuttuja tehtävätyyppien kanssa, hän neuvoo.
Eeva jatkaa:
– Vain omalla kehittymisellä on merkitystä. Toisten harjoittelun määrä ei kerro sinusta mitään.

Tärkeintä on sisältö

Jos olet koskaan leikitellyt ajatuksella hakea taidepuolelle opiskelemaan, tunnistat ehkä supinan, jonka mukaan opiskelupaikasta sopii haaveilla vain, jos on oikeasti todella lahjakas, synnynnäinen taiteilija tai pyrkinyt kouluun jo vuosia. Supisijoiden maailmassa koulujen ovet siis avautuisivat vain niille, jotka ovat valmistautuneet koitokseen lähes koko elämänsä ajan. Sinin mukaan kuitenkin joka vuosi kymmenet ensimmäisellä hakukerrallaan sisään päässeet todistavat, että hyvällä valmistautumisella ja luovuuttaan harjoittamalla kenellä vain on mahdollisuus napata itselleen opiskelupaikka. Loppujen lopuksi kokeissa teknistä taituruutta tärkeämpää on kuitenkin töiden sisältö, ja siksi opiskelupaikat tuppaavat lunastamaan ne, joilla on pää täynnä hyviä ideoita ja jotka osaavat ajatella luovasti.
– Lopulta vain sillä, millaisia ideoita pystyy kokeissa esittämään parhaalla mahdollisella tavalla, on merkitystä sisäänpääsyn kannalta, Eeva kannustaa.
Taidepuolen opinnot eivät siis ole vain aikaisten lintujen temmellyskenttä, vaan niiden, jotka pyrkivät määrätietoisesti kohti tavoitettaan piirtäen, maalaten, tekemästään oppien ja muistaen:

  1. Mahdollisimman ajoissa on hyvä aloittaa, koska silloin ehtii muodostaa rutiinin, hioa taitojaan ja kerryttää itseluottamusta.
  2. Lyhemmälläkin valmistautumisella pärjää, kunhan harjoittelu on oikeanlaista ja laadukasta.
  3. Lähtötasolla ei ole väliä, vaan ovet voivat avautua kenelle vain, jolla on hyviä ideoita ja kykyä tuoda ne vakuuttavasti esiin.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Kitspiraatio – Pääsykoesimulaatio

Pääsykoesimulaatio

Tehon valmennuskurssilla saamme joka viikko kaksi pääsykoetyyppistä kotitehtävää, jotka teemme itsenäisesti seuraavalle kurssikerralle. Kotitehtävien parissa pääsee harjoittamaan piirrustus- sekä ideointitaitojaan. Jokaisen kotitehtävän tehtävänanto on joko tehty tietyllä tekniikalla (esim. vesivärit, puukynät) tai se liittyy kurssikerran teemaan. (vesivärit, ihminen, tila jne). Syksyn viimeinen kurssikerta oli pääsykoesimulaatio.
Pääsykoesimulaatio toimii niin, että tulemme paikalle Teholle ja saamme kolme tuntia aikaa tehdä yhden pääsykooetyyppisen tehtävän. Tämän jälkeen tehtävät arvostellaan keskenään ja niille annetaan numerot (lisää aiheesta aikaisemmassa blogipostauksessa). Saimme etukäteen listan materiaaleista, jotka pitää ottaa mukaan. Eri hakukohteissa oli omat listat:

Arkkitehtuurin ja Maisema-arkkitehtuurin ja Sisustusarkkitehtuurin hakukohteet: Liimaa paperin liimaamiseen, A3 piirustuslehtiö, vapaavalintaiset piirustus- ja/tai maalausvälineet.
 
Muotoilun ja Muodin hakukohteet: A3-kokoinen piirustuslehtiö, vapaavalintaiset piirustus- ja/tai maalausvälineet.
 
Graafisen suunnittelun, graafisen viestinnän, 3D-suunnittelun  ja Kuvataidekasvatuksen hakukohteet:  Liimaa paperin liimaamiseen, valkoista ja värillistä kartonkia, vapaavalintaiset piirustus- ja/tai maalausvälineet.
 

Tämän lisäksi tietysti lyijykynä, sakset, luonnostelupaperi ja kumi ovat aina oltava mukana.

Pääsykoesimulaation hyödyt

Pääsykoesimulaatio antaa mahdollisuuden huomata, onko esimerkiksi oma työskentelynopeus tarpeeksi nopea pääsykokeisiin. Kannattaa jo kotona kurssitehtäviä tehdessä harjoitella kolmen tunnin aikarajan käyttöä. Mutta, jos työskentelee pienissä erissä, on vaikeaa hahmottaa ajankäyttöä. Pääsykoesimulaatiossa aika ei ole armollinen.
Kun teemme pääsykoetyyppisiä tehtäviä viikoittain, näemme toistemme teokset vasta kun saavumme kurssille (tai katsomalla ne netistä jälkeenpäin). Pääsykoesimulaatissa olemme kaikki saman pöydän äärellä. Tämä antaa mahdollisuuden harjoittaa taitoa, ettei kiinnittäisi huomiota muiden työskentelyyn. Pääsykoesimulaatio kehittää myös taitoa, ettei lannistu siitä kun näkee muiden töitä. Jos pääsykokeissa katselee muiden töitä niin voi alitajuisesti käyttää jonkun muun ideaa, ja voi tulla epäilevä olo omiin kykyihinsä. Jos lannistuu jo tehtävää tehdessä, niin lopputulos kärsii siitä. Pääsykoesimulaatio antaa erinomaisen mahdollisuuden harjoittaa stressinsietokykyä.
Kannattaa opetella erilaisia menetelmiä keksiä ideoita jos stressi painaa päälle pääsykokeissa. Tehon kurssilla olemme käyneet läpi erilaisia tapoja luonnostella, ja esimerkiksi sen että perusmuotoja varioimalla pääsee pitkälle monessa työssä.
Haen kuvataidekasvatukseen joten listallani oli mm.  valkoista ja värillistä kartonkia, vapaavalintaiset piirustus- ja/tai maalausvälineet. Mietin kotona, minkälainen tehtävä voisi olla kyseessä. Liiman ja kartongin kautta mietin, että kyseessä voisi olla jonkinlainen kollaasitehtävä, tai ehkä jonkinlainen paperin taittelutehtävä. On kuitenkin mahdotonta etukäteen arvata mikä tehtävä onkyseessä, joten otin mukaan ison kasan välineitä simulaatioon.
Koetilanne itsessään ei ollut minusta stressaava. Tämä johtuu osin siitä, että olen jo kaksi kertaa aikaisemmin osallistunut simulaatioon MIDI kurssilla. Toinen syy miksi ei stressannut, on koska Tehon tilat ovat tuttuja. Olen tutustunut kurssitoveteihini ja tiedän että olemme kaikki samassa veneessä simulaatiota tehdessä.
Aikaisemmissa pääsykoesimulaatiossa tehtäväni ovat menneet huonosti, joten minulla ei ollut tämän takia suorituspaineita. Toivoin että tehtäväni tällä kertaa ylittäisi aikaisempien kertojen tason.

Kitspiraatio vinkit pääsykoesimulaation onnistumiseen:

  • Ota mukaan enemmän materiaaleja kun luulet tarvitsevasi.
  • Lue tehtävänanto huolella. Tarkista vielä paperin suunta, ja alleviivaa oleelliset sanat tehtävänannosta.
  • Ole tarkka ajankäyttösi kanssa, harjoittele jo etukäteen aikarajan sisällä pysymistä.
  • Yritä keskittyä vain omaan työskentelyysi, näytä oma tyylisi!
  • Ota tarvittaessa taukoja, keskittymisesi voi paremmin jos pyhität pari minuuttia syvään hengittämiseen työskentelyn aikana.

Tehtävänanto: pakkausdesign

Tällä kertaa tehtävänantona oli tehdä pakkaus ”Hölmöläisten tarinoille”. Valitettavasti puhelimeni meni rikki ,joten minulla ei ole näyttää hienoja kuvia eri työskentelyvaiheistani. Minusta tehtävä oli erittäin vaikea, koska en ollut aikaisemmin tehnyt pakkausta enkä kuullut Hölmöläisten Tarinoista. Yritin miettiä miten onnistuisin tekemään pakkauksesta erilaisen kun tyypilliset pakkaukset, eli neliön jossa on tekstiä. Mutta, en keksinyt mitään muuta lähestymistapaa joten toteutin kuution muotoisen pakkauksen.
Kuitenkin tehtävää tehdessä olin täysin hukassa siitä, mitä voisin tehdä. Huomasin heti lukiessani tehtävänantoa, että menin äimilleen. Yritin loppuajan keskittyä siihen, että teen nyt vaan tehtävän jotta saan jotain palautettua. Kun aikaa oli kulunut vasta tunti, olin jo valmis pakkaukseni kanssa.
Aloin työstää pakkaustani lisää, koska enhän nyt voinut vaan istua kaksi tuntia paikoillaan! Tehtäviin on myös asetettu noin kolmen tunnin aikarajat. Eli kun olin valmis ajoissa, niin tehtäväni ei mitenkään voinut olla sillä tasolla, mitä sen pitää olla. Mutta lopputulos oli sotkuinen ja ylityöstetty, eikä sen idea välittynyt. Minulla ei ole kuvia omasta työstäni (tai no on yksi mutta en kehtaa näyttää sitä) joten tässä pari kuvaa muiden kurssilaisten tehtävistä. Nähdessäni muiden työt sain uudenlaisen näkökulman siihen, miten monella eri tapaa voi lähestyä tehtävää! Pääsykoesimulaatioon osallistuminen oli erittäin opettavainen ja hyvä juttu.

Kitty


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Inspiroidu ja löydä uutta kulmaa tekemiseen – listasimme tärpit!

Maailma on auki verkon kautta eri tavalla kuin ennen, jonka myötä myös inspiraation hakeminen on helppoa. Ihania kuvia pullollaan olevat insta-tilit ja ideanystyröitä hierovat verkkosivut sekä mielenkiintoista luettavaa tarjoavat blogit kannustavat ahmimaan vaikutteita myös omaan tekemiseen. Kokosimme tsekkaamisen arvoiset sivut!

The Best Designs 

Nimensä mukaisesti verkkosivusto on keskittynyt kokoamaan yhteen eri suunnittelijoiden tyylikkäitä tuotoksia, keskittyen lähinnä web designiin ja graafiseen puoleen. Inspiraatiota voi myös tilasuunnitteluun ja sisustukseen, sillä sivuilta löytyy muun muassa kuvia makeista työtiloista.
trendy office workspace design vinkit

Life of an Architect

“What it’s like to be and work with an architect.” Lause kuvastaa hyvin englanninkielisen blogin asiantuntevaa teemaa.  Tästä postauksesta löytyy muuten asialleen omistautuneen arkkitehdin best of 2016 -lista arkkitehtuuria käsittelevistä sivustoista. Kannattaa katsastaa!

you wanna be an architect haluatko arkkitehdiksi nettisivusto
Listattuna 90 graafiseen suunnitteluun liittyvää Instagram-tiliä

CreativeBoom.com nettisivuston postauksessa on aika kattavasti listattuna 90 seuraamisen arvoista Instagram-tiliä. Graafiseen suunnitteluun inpiraatiota tarjoilevat tilit on kategorisoitu valmiiksi, joten pääset heti käsiksi itseäsi kiinnostaviin tileihin: haluatko löytää typograafisia ideoita vai vakoilla huippusuunnittelijoiden henkilökohtaisia tiliä? Creative Boom-verkkosivusto on myös
muutakin koukuttavaa sisältöä täynnä. Listat – ne vaan toimivat!
typografia design instagram vinkit

Decor Design Show: Top 12 Interior Instagram Accounts

..Ja insta-listoilla myös jatketaan! Herkullisia näkymiä sisustussuunniteluun tarjoavassa artikkelissa on on listattu TOP12-tunnukset, joita seuraamalla pysyt kiinni uusimmissa trendeissä.
instagram account top 10 interior

Mites ne häshtägit?

No tässähän niitä sisustussuunnitteluun liittyen:
https://blog.brabantia.com/2014/09/get-inspired-top-19-must-know-interiors-hashtags-pinterest-instagram/
Vaikka kyseessä on sisustussuunnitteluun keskittyvä lista, inspiraatiota löytää myös yleisesti designiin, muotoiluun, arkkitehtuuriin ja graafiseen suunnitteluun liittyen. Sisustussuunnittelu omalla tavallaan kokoaa nämä kaikki elementit yhteen.
(Varoitus: Jo näitä muutamaakin sivustoa kahlatessa ajantaju katoaa. Eli fiilistelyyn ja inspiroitumiseen kannattaa varata aikaa 🙂 Aika on jo itsellään yksi merkittävimpiä inspiraation tarjoajia!)


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!