Kevään aiheita

Moi! Tehon Maxi-kurssilla käytiin syksyllä läpi erilaisia tekniikoita, kun taas keväällä syvennyttiin erilaisiin osa-alueisiin ja muotokieliin, jotka ovat pääsykoetöissä tärkeitä  Nyt kun valmennuskurssi on loppumaisillaan, niin ajattelin kelata hieman taaksepäin ja miettiä, että mitä kaikkea keväällä onkaan käyty läpi. Käsittelen tässä vain osaa aiheista, koska Teholla on ollut paljon eri aiheita ja luentoja.

 

Sommittelu + valo & varjo

                                                                                         “Välitila”

Sommittelu on yksi suosikkiaiheistani. Se on monesti itselleni ensin huomaamaton seikka omassa tekemisessäni, mutta niin tärkeä pääsykoetöissä. Tämä johtuu siitä, että kiinnostavan sommittelun avulla saa esimerkiksi korostettua töiden jännitteitä ja tunnelmaa sekä yleisesti vähentää tylsyyttä. Mielestäni monet onnistuneet arkkitehtuurin pääsykoetyöt menneiltä vuosilta ovat erityisesti onnistuneen sommittelun tulosta.

Olen koko valmennuskurssin aikana saanut parempaa käsitystä valon ja varjon esittämisestä harjoitustöiden kautta. Ymmärrystä näistä syvensi  myös oma valo & varjo -luento. Tämä on erittäin tärkeä aihe, koska hyvällä valon ja varjon käytöllä töihin saa paljon napakamman kolmiulotteisuuden ja realistisuuden. Myös materiaalintuntua saa korostettua paremmin hyvällä valon ja varjon käytöllä. Eri materiaalien kuvaaminen onkin yksi isoimmista asioista, joissa haluan vielä kehittyä ennen pääsykokeita.

                                                                                                                       “Paikan henki”

Ihminen

Perspektiiviluennolla minulle uusi juttu oli ihmisten kuvaaminen perspektiivissä oikeaoppisesti. Ihminen-luennolla, joka tapahtui vielä kun lähiopetus oli mahdollista, teimme nopeita luonnoksia toisistamme. Kyseessä on croquis piirtäminen, mutta en ollut ennen kokeillut sitä. Koin sen hyväksi harjoitteluksi, koska pääsykoetöiden tekeminen on samanlaista tappelua aikaa vastaan.

 

 

 

 

Alakohtaiset luennot

Vaikka olenkin hyvin paljon juuri arkkitehtuurista kiinnostunut ja siihen orientoitunut, niin koin myös eri alojen luennot kiinnostaviksi. Erityisesti muotoilu ja siinä tulleet niksit ideointiin ovat hyödyksi jokaisella Tehon valmentamalla alalla. Muotoilun luennolla avattiin hyvin myös koko prosessia siitä, kuinka tuote syntyy.

Massoittelun ja rakenteiden luennoista sai paljon inspiraatiota, sillä niissä oli kootusti erilaisia tyylejä ja tapoja siitä, kuinka rakennuksien rakenteet voivat muodostua. Teholla on voitu aiemmin lähiopetuksessa harjoitella massoittelua esim. LEGO-palikoilla, mutta harmillisesti se jäi välistä koronatilanteen takia.

 

       “Ihminen ja kappale”                            “Daimon”                                   “Paviljonki”

 

Artikkelissa on osa tänä keväänä tekemistäni Tehon harjoitustöistä. Ensi postauksessa aiheena on kevään pääsykoesimulaatiot!

 

Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Pääsykoesimulaatio vaihe vaiheelta

Tervetuloa seuraamaan, super läheltä mun työskentelyn etenemistä pääsykoesimulaation aikana! Tällä kertaa en vain höpöttele teille tekstin merkeissä, vaan pääsette mukaan videon parissa.

Videon kuvasin tehdessäni sisustusarkkitehtuurin pääsykoesimulaatio tehtävää. Tehtävän arvioinnin löydätte videon alta! 🙂

Pääsykoesimulaatiotehtävän anto: 

Sisustusarkkitehtuuri, SILTA
SILTA
Oulun Vellamontie jatkuu noin 20 metriä leveän vesireitin molemmilla puolilla. Suunnittele paikalle ennennäkemättömän hieno kevyen liikenteen silta, joka yhdistää molemmat rannat ja jolta avautuvat näkymät sekä vesireitin, että vellamontien suuntiin.

Toteutus: Tee sillasta pienoismalli valkoisesta kartongista. Mallissa voi käyttää myös puutikkuja ja ompelulankaa. Pienoismalli rakennetaan ja kiinnitetään pahvista rakennettuun joen törmään niin, että ympäristö ja silta sulautuvat luontevasti toisiinsa.
Arviointiperusteet: Mielikuvitus ja oivallus, rakenteen ja tilan yhdistäminen, toteutuksen siisteys

 

Tällä videolla pääsette seuraamaan mun pääsykoesimulaatiota ! Videon olen nopeuttanut ja leikellyt niin, että tärkeimmät työvaiheet tulisivat esille. Kerron myös videolla samalla mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Ääni voi värähdellä ( ja katketa) välillä, sillä äänenlaatu kärsi hieman videota leikatessa. Mutta älkää välittäkö 😀

Tehtävän arviointi 

Opettajien arvionti: 

5
+ tilallinen, erottuva modulaarinen rakenne-idea
+ leijuva efekti rakenteellisilla moduuleilla
+ selkeä rakenteellinen kokonaisuus

Omat ajatukset tehtävästä: Tehtävä meni loppupeleissä tosi hyvin, vaikka varmasti videoltakin huomasitte, että homma meinasi mennä päin seinään kun lähdin ensiksi toteuttamaan työtä ohuemmilla moduuleilla. Onneksi vaihdoin rohkeasti ideaa ja vein sen loppuun asti. Vaikka tehtävästä sainkin täydet pisteet niin on vielä parannettavaa tehtävän teon aikana. Lähden useasti liian nopeasti toteuttamaan tehtävää, jolloin tehtävän teon aikana tahdon muuttaa ideaa. Se on kyllä aika riski, jos aikaa on kulunut jo paljon. Mutta nämä pääsykoesimulaatiot on kyllä tarpeen ja aion vielä ahkerasti treenata ennen pääsykokeita!

~Netta


Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Kevään Top-5 kurssityötä

Heissan! Niin se aika vaan hurahtaa ja kohta onkin käytynä koko tehon Maxi- etäkurssi. Olen niin kiitollinen, että lähdin tälle kurssille mukaan, sillä olen löytänyt uusia taitoja itsestäni ja oppinut näyttämään enemmän omia vahvuuksiani. Olen saanutkin yhteydenottoja koskien kurssin harjoitustöitä, että niitä olisi kiva nähdä. Nyt saattekin postauksen kevään aikana tulleista onnistumisista eli omat top-5 työt. (HUOM! tässä on tosiaan kaikista onnistuneimmat ja omiin töihin mahtuu mukaan myös useat työt joista olen saanut 2 tai 3 pistettä!)

 

MASSOITTELU ; KUUTIO

Tehtävä: Suunnittele 10x10x10cm kokoisen kuution sivujen pinnat (tahkot).

Palaute: 5 +kuutio on otettu kolmiulotteisesti käyttöön. Julkisivut muodostuvat massojen pinnoista. Hieno ja erilainen!

Tämä työ on ehdottomasti lemppari työ jonka olen kurssilla tehnyt! Toteutus on siisti ja kaunis.

 

RAKENTEET ; DAIMON

Tehtävä: Philip Pullmanin Universumin tomu-kirjatrilogiassa jokaisella ihmisellä on oma Daimon, sielueläin, joka kulkee ihmisensä rinnalla koko tämän elämän ajan. Ihminen ja Daimon ovat erottamattomat, eivätkä pysty olemaan kovin kaukana toisistaan.  Valmista rakenteellisesti kiinnostava oman daimonisi luuranko vapaavalintaisista materiaaleista.

Palaute: 5. Työ on erittäin siisti ja harkiten tehty. Perhosen siivet ovat ehkä hieman geneeriset, niihin olisi voinut keksiä jotain erilaista.  Muuten työ on erittäin kiinnostava ja hyvin onnistunut.

 

VALO JA VARJO ; MUUTOS

Tehtävä: Tee kolmen kuvan sarjakuva / kuvasarja, jossa muutos valossa ja varjossa kertoo tai paljastaa tarinassa tapahtuvan muutoksen.

Palaute: 5
+ erittäin onnistunut sommitelma, jossa valo ja varjo paljastavat tilannetta katsojalle
+ teknisesti hieno: esimerkiksi köydestä välittyy materiaalin tuntu
– kuvan alareunassa ei tarvitsisi olla noin paljon tyhjää

 

Ympäristö: Dioraama

Tehtävä; Luonnontieteellinen museo on tilannut sinulta suunnitelman uutta dioraamaa varten. Aiheessa he ovat antaneet sinulle vapaat kädet, mutta toivovat uuden dioraaman sisältävän sekä vaikuttavan luontomaiseman että eläimiä.

Palaute: 4,5
+Tila, jonne dioraama sijoittuu on selkeästi esitetty. Saa hyvän kuvan siitä, mikä tunnelma kävijänä tilassa olisi
+Mielenkiintoista, että teknologia on otettu käyttöön, onko etualalla ar-lasit? Puhutteleva teos
-Esitystä voisi vielä vähän viimeistellä, ripaus kontrastia ja ar-lasien näkymä voisi olla vähän selkeämpi

KAIKEN KESKELLÄ : OMATOIMINEN LISÄTEHTÄVÄ

Tehtävä: Piirrä ja/tai maalaa näkymä tilaan tai tilanteeseen, jossa olet kaiken keskellä.

Palaute: 5 Upeaa symboliikkaa ja dramatiikkaa kuvassasi! Hyvin onnistunut työ! Jos jotain muuttaisin, niin ehkä soutaja voisi olla vähän vähemmän kuvan keskiössä, ja esimerkiksi enemmän alalaidassa jolloin aavalle vedelle saisi lisää tilaa näyttää valtavalta ja loputtomalta.

 

Tämä työ on tosiaan omatoiminen lisätehtävä, joka piti toteuttaa 2 tunnin aikana.

 

Hassua, en olisi uskonut, että tähän top-5 postaukseen saisin laitettua rakentelu töitä. Ne ovat aina olleet heikkouteni, mutta tosiaan niissäkin on kehitystä huomattavissa!

~Netta

PS. minut löytää instagramista @nettakuosmanen_ ja teho-opiston @tehoopisto. Stooreihin ilmestyy useasti muitakin töitäni, joita teen kurssin ulkopuolella! Jos tahdotte nähdä lisää töitä ottakaa tilit seurantaan!


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Homma etenee

Hommat etenee ennakkotehtävien parissa, hyvä niin, sillä siitähän on JO kuukausi kun ennakot julkaistiin. Kauheaa kun aika menee nopeaa. Kun tehtävien palautuspäivä lähenee, niin myös aikataulu kiristyy. Vaikka jo kuukausi ennakoiden parissa on kulunut, niin pakko myöntää, että en yhtäkään tehtävää ole saanut valmiiksi. Mutta eikös se oo niin, että hyvin suuniteltu on puoliksi tehty? Ideat on kutakuinkin hallussa, joten tulevat viikot kuluu intessiivisesti tehtävien toteutuksissa. Toivottavasti lopputulos ja yhtä hyvä kuin ideatkin! 😀

Aiemmassa julkaisussa höpisin niin arkkitehtuurin kuin sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä. Päätavoitteena toki on vielä saada hiottua arkkarin ennakot kuntoon ja sen jälkeen vasta sisustusarkkitehtuurin ennakot. Suunitelmissa on edelleen hakea Metropolin sisustusarkkitehtuuriin, mutta Lahden sisustusarkkitehtuuriin haen, jos ehdin tehdä ennakkotehtävät. Kuten mainitsinkin viime postauksessa, että ennakkotehtävät Lahteen pitäisin “harjoituksena”, että en stressaisi ihan liikaa !

Kivasti olen päässyt rakentelemaan, mutta myös kiristelemään hermoja. Nyt on tuntunutkin, että tämä on kaikkea muuta, kuin helppoa ja kivaa. Mutta eihän unelmien saavuttaminen kuulukkaan olla liian helppoa. Monet demo mallit munakenno rakentelutehtävästä olen tehnyt ja muutamat turhautumisen kyyneleetkin olen tihrustanut… Vaikka välillä tuntuukin, että tämä on hikeä ja kyyneleitä, niin silloin on hyvä muistaa, että juuri ne kyyneleet kertoo siitä kuinka tärkeä tämä asia on itselleni!

Miten aikataulutan työt, kurssin sekä ennakot?

Olen varma siitä, että en ole ainoa joka saa pähkinän purtavaksi siitä, kuinka aikatauluttaa kurssin,ennakot,työt ja muut arkipäivän touhut. Itselläni on ollut tavoitteena käydä kurssikerta ajallaan, sekä saada tehtyä kurssin tehtävät ennen seuraavaa kurssi kertaa. Samoille viikoille on pitänyt sijoittaa sopivasti ennakoiden tekoa sekä työt! Huh on tekemistä!

Pieni flunssailu vei vähän voimia viimeisiltä parilta viikolta ja se myös näkyi tehtävien aikatauluissa. Väsyneenä ei oikein jaksanut keskittyä ja ajatus ei kulkenut. Nyt taas tuntuu, että puhti on tallella ja on sopiva hetki kiristää tahtia. Vaikka olen tarkkaan yleensä suunitellut, miten ja missä vaiheessa kurssi tehtävät teen on muutama tehtävä vielä rästissä. Mutta ei paniikkia! Tämä viikko kurssilla keskitytään ennakoihin ja ensi viikolla vietetää tauko viikkoa! Sopiva hetki kiriä kiinni ja keskittyä nimenomaan siihen tämän hetken tärkeämpään asiaan nimittäin ennakkotehtäviin.

Olen ollut nyt vähän hiljaa matikan suhteen, mutta ikävä myöntää, että se on jäänyt vähemmälle. Matikan harjoittelussa onkin parannettavaa ja sen aion tehdä!

Tässä tiivistettynä omat kuulumiset ennakoiden parissa! Tästä jatkellaan ja hommat etenee! Tsempit!

~Netta


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Triplasti ennakkotehtäviä

Kevään kuumimman puheenaiheen pariin. Elikkäs taide-alojen ennakkotehtävät! Kuten jo tiedättekin niin haen opiskelemaan arkkitehtuuria. Kuitenkin tämän kevään aikana mielenkiintoni sisustusarkkitehtuuriin on kasvanut. Pähkäilin jonkin aikaan, että onko liian iso taakka ottaa useammat ennakkotehtävät työnalle. Kysäsin asiasta myös Tehon opettajilta ja he kehottivatkin hakemaan useampaan paikkaa jos mielenkiintoa löytyy. Tällä tavalla saan myös avattua itselleni lisää uusia ovia, ja saan myös hyvää treeniä niin ennakkotehtävistä kuin pääsykokeista. Pidän kuitenkin arkkitehtuurin- kouluun hakemisen ykkös prioriteettina ja aion panostaakkin niihin ennakkotehtäviin hitusen enemmän. Alla on pohdintoja arkkitehtuurin, Metropolian sekä Lahden sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä!

Arkkitehtuurin- ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät

Kumpi tuli ensin muna vai kana? No tälläkertaa munakenno! Viime päivät onkin mennyt munakennoja keräillen ja grillitikkuja hamstraten.

Kuten arvattavissa oli ennakkotehtävissä säilyy sama tuttu tyyli. Rakentelua ja kuvaamista rankenteesta sisältä sekä ulkoapäin. Tällä kertaa tehtävänanto oli paljon rajatumpi kuin esimerkiksi viime vuoden tehtävissä. Rajatumpi tehtävän anto tuo vähän lisää haastetta. Mielenkiintoisia ja haastavia tehtäviä, mutta parhaani aion yrittää ja antaa reilusti aikaa tehtäville!

Olen tehnyt jo luonnoksia niin rakentelutehtävästä kuin piirustustehtävistä. Olen myös harjoitellut hieman eri tekniikoita piirustus/maalaustehtäviin. Tarkoitus olisikin pian jo rueta rakentelemaan sillä sain vihdoin tilaamani Scotchin liimat!! (Se on ollutkin nyt vaikeasti saatavilla.)

Tästä pääsette vielä kurkkaamaan Tehon opettajien analyysin arkkitehtuurin ennakkotehtävistä!

Metropolian sisustusarkkitehtuuri

Nyt jos joskus saa Draamailla ihan kunnolla! Nimittäin tehtävän aiheena onkin Draama. En ole aiemmin hakenutkaan sistusarkkitehtuurin puolelle! Tälläkertaa ennakkotehtävät koostuu vain yhdestä tehtävästä, joten sen merkitys on suuri. Tehtävänä on toteuttaa kokonaisuus, jossa ovat kumisaappaat, takki, tuoli ja sateenvarjo. Tämä tehtävä antaakin vapaat kädet mielikuvitukselle. Jännää nähdä mitä kaikkea tästä tehtävästä saa aikaan!

Tästä löydätte Tehon opettajien analyysin ennakkotehtävistä.

Lahden sisustusarkkitehtuuri

Ennakkotehtävät koostuvat kolmesta tehätävästä ; 1. Mielitila, 2. Veistoskaluste, 3. Motivaatiokirje.

Myös näissä ennakkotehtävissä pääsee rakentelemaan ja piirtämään/maalaamaan. Näihin ennakoihin en ole kerennyt sen enempää perehtyä kuin lukemaan läpi. Mutta päällepäin kuulostavat haastavilta mutta myös siltä, että tämän haasteen voin ottaa vastaan! En ota näistä niin suurta “stressiä” vaan ns. treeni mielessä! Vaikkakin paikka sisustusarkkitehtuurin opinnoissa kelpaisi!

Tästä linkistä pääsette tutustumaan tarkemmin ennakkotehtäviin.


Onneks mulla on maailman parhain kaveri tekemässä ennakoita.

~Netta


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Kuinka ottaa perspektiivi haltuun?

Moikka moi! Viime kerrat ollaan kurssilla harjoiteltu perspektiiviä, tilaa ja ihmisten roolia tilassa. Tilallisuus onkin yks merkittävimmistä kriteereistä arkkitehdin pääsykokeissa! Vaikka takataskusta löytyy jo pientä havaintoa siitä miten perspektiivit töihin luodaan ja miten tila saadaan näyttämään tilalliselta, niin kuitenkin yllättävän paljon lisää on tietoa tullut. Esimerkiksi tämän viikon kurssikerralla Perspektiivin Demovideoista sai jo paljon vinkkejä! Miten sitten itse olen harjoitellut tilallisuuden piirtämistä ja perspektiivin haltuun ottoa? Tässä postauksessa annan omat vinkit harjoitteluun! Suosittelen ehdottomasti koittamaan seuraavia kanavia perspektiivin oppiseen.

Näin piirrät rakennuksia 15- minuutissa

Syksyllä olin kiertelemässä suomalaisessa kirjakaupassa, kun eteeni sattui tulemaan kirja, jossa harjoitellaan nimenomaan rakennuksien piirtämistä ja perspektiiviä. Kirja oli edullinen, joten se lähti matkaani. Olen piirrellyt siitä muutamia harjoituksia ja se on loistava! Jos löytyy harrastuneisuutta ja tahdotte oppia lisää niin suosittelen!! Kirjan harjoitukset voi suorittaa lyhyessä ajassa eikä se siten vie aikaa kaikelta muulta tai harjoituksiin voi paneutua vaikka ihan monen tunnin harjoituksena. Kirjassa tehtävät vaikenee kirjan loppua kohden mentäessä, joten siinä pääsee haastamaan itseään ihan kunnolla! Alla muutama kuva harjoituksista, joita olen tehnyt! Kuten näette olen mennyt todella luonnosmaisella otteella eteenpäin.

Videot rakennuksien piirtämisestä

Sitten ihan loistokas paikka erilaisten rakennuksien ja perspektiivien piirtämiseen on niin tuttu paikka kuin Youtube. Kun haku kenttään syöttää vain “How to draw buildings” löytyy aivan rajaton määrä erilaisia opetus videoita. Youtube on hyvä paikka, jos haluaa päästä treenailemaan ihan opastusten mukaan myös haastavempia piirroksia.

 

Tehon Demo- videot

Ja tottakai Tehon Demo-videot!! Demo-videot eivät ole pitkiä, mutta niistä saa sen perusopin irti. Tykkään tehdä harjoituksen videon perässä, jotta saisin kaiken hyvän opin irti. Vaikkakin Demot ovat aika yksinkertaisia, niin ne luo pohjan vaativimmille tehtäville, joista on helpompi lähteä soveltamaan. Iso peukku näille Demoille! Demo-videot ja opettajien ohjaukset onkin oiva syy tulla mukaan tehon kursseille 😉

Lisäksi viikko sitten julkaistiin arkkitehtuurin sekä maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät! En ole vielä ehtinyt hirveästi paneutua tehtäviin sen enempää, kuin keräämään munakennoja ja grillitikkuja 😀 Kunhan pääsen prosessoimaan tehtäviä paremmin, saatte oman postuksen ennakoihin liittyen! Joten pysykäähän kuulolla! Teho-Opiston opettajien analyysin arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävistä 2020 löydät Tehon Blogista.

-Netta

 


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Askel lähempänä?

Askel lähempänä? Kehittyminen havaittavissa?

Kehittyminen- niin pitkä prosessi ja kaiken lisäksi itse niin hankala huomata. Vaikka monet kolmen tunnin pääsykoe työt on tullut tehtyä niin välillä fiilis omasta kehittymisestä on huono. On päiviä jolloin tehtävät sujuu ja kädenjälki on parempaa, toisiniaan ideat ei synny ja aika rientää ennenkuin tehtävä on valmis. No ymmärrettävää on se, että kaikilla on hyviä ja huonoja hetkiä. Epäonnistumisia tulee ja menee, mutta niin tulee myös onnistumisia.

No sitten tulee se hetki, kun tajuaa itsessään sen kehittymisen, sen oivalluksen, joka tulee kun työtä tekee. Huomio kiinnittyy entistä enemmän valon ja varjon havannointiin sekä kuvien sommitteluun. Kolmen tunnin työ urakasta uskaltaa antaa tilaa ideoinnille, jonka jälkeen onkin huomattavasti helpompi lähteä tekemään työtä.

Itse havahduin siihen, että kehitystä on tullut kun tein kurssityötä ( kuva työstä ylhäällä). Uskalsin tosiaan antaa oman ajan ideoinnille, jonka jälkeen lähdin työstämään ideaa. Ihan hassua, miten tuntui paljon luonnollisemmalta laittaa valo ja varjo kohtia. Tästä on hyvä jatkaa.

Maxi etäkurssia alkaa olla jo hyvä tovi käytynä, mutta onneksi on paljon oppia edessä! Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että kehitystä on tullut, mutta kehitystä kaipaan vielä suuren kourallisen lisää. Lisäksi olen tosi malttamaton luonteeltani ja tahdon, että valmista olisi “tässä ja nyt”. Kurssin aikana olen oppinut myös kärsivällisyyttä. Ei hetkessä tapahdu se hyvä lopputulos. Se vaatii kärsivällisyyttä ja niitä istumalihaksia. Siksi tavotteena onkin paneutua entistä tehokkaammin kurssitehtäviin ja reakoida ahkerammin niihin omiin heikkouksiin. Etenkin maalaus on edelleen se heikkous! Vajaa viikko ennakoihin ja fiilis alkaa olla jo jännä. Onneksi ennakoiden teko aika on suhteellisen pitkä, joten aijon antaa niissäkin ensin aikaa ideoinnille, sitten rueta vasta hommiin. Onhan hyvin suuniteltu jo puoliks tehty, eikö?

Muistakaa myös tarkastella teidän kehitystänne ja saa olla myös ylpeä itsestään, se antaa motivaatiota tulevaan ja varmuutta seuraaviin tehtäviin.

Mikäli teille tulee kysyttävää tai haluatte kuulla kokemuksistani pääsykokeista tarkemmin, niin saa tulla jutustelemaan! Itsellekkin oli todella jännittävä tilanne vuosi sitten, kun ensimäistä kertaa lähdin tekemään piirustus- ja suunittelukokeita.

Tehokasta kevättä kaikille!

~Netta

 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Kuinka saada hyvä startti pääsykokeisiin valmistautumiseen? Asiantuntijan 5 vinkkiä

Pääsykokeissa menestymiseen ei ole oikotietä vaan menestymisen resepti on pitkäjänteisyys. Siksi onkin tärkeätä, että tehokas valmistautuminen lähtee käyntiin jo heti alussa. Arkkitehtuurin ja taidealojen valmennuskursseja tarjoavan Teho-opiston pääopettaja Sini Koivisto kokosi sinulle viisi vinkkiä kuinka aloittaa pääsykokeisiin valmistautumisprosessi tehokkaasti jo ensiaskelista lähtien.

Viisi vinkkiä pääsykokeisiin valmistautumisen aloittamiseen

Tutustu pääsykokeissa vaadittaviin tekniikoihin

Aloita tutustumalla tekniikoihin ja siihen mitä kaikkea pääsykokeissa sinun odotetaan osaavan. Tutustu ja harjoittele monipuolisesti eri piirustus-, maalaus- ja pienoismallitekniikoita. Vaadittavia pienoismallitekniikoita ovat esimerkiksi puutikut, paperitekniikat, rautalanka sekä savi. Tutustumalla aikaisempien vuosien pääsykokeisiin saat vihiä siitä, millaisia asioita sinun odotetaan osaavan mitä todennäköisemmin myös omassa pääsykokeessasi.

Voita aloittamisen kankeus luonnostelemalla

Alkuun pääseminen voi olla joskus haastavaa ja tyhjä paperi tuntua pelottavalta. Hyväksi todettu lääke tähän on luonnoskirjan kuljettaminen mukanaan kaikkialle. Luonnoskirjaan voi esimerkiksi luonnostella ratikassa istuessaan. Arkinen luonnostelu kehittää pään ja käden yhteyttä. Erilaiset hahmotelmat voivat auttaa löytämään uusia muotoja.

Pyydä palautetta

Omien töiden näyttäminen muille ja subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalta. Töitään kannattaa näyttää rohkeasti muille alalla työskenteleville tai alasta kiinnostuneille ja pyytää rakentavaa palautetta. Teho-opiston kursseilla keskeisintä onkin, että opiskelijat saavat tukea ja palautetta alansa usean vuoden kokemuksen omaavilta ammattilaisilta. Teho-opistolla opiskelijat pääsevät näyttämään ja keskustelemaan töistään aina vähintään kahden opettajan kanssa.

Ota ajankäyttö haltuusi

Pääsykoetehtäviin on varattu keskimäärin kolme tuntia aikaa. Tehtäviä kannattaakin opetella jo heti alusta lähtien tekemään annetuissa aikarajoissa, jotta ajankäytöstä muodostuu rutiini. Töiden kellottaminen auttaa sinua myös hahmottamaan, kuinka kauan kukin työvaihe sinulta yleensä vie.

Ruoki idea-kirjastoasi

Parhaat pisteet pääsykokeissa yleensä saavat työt, joissa osoitetaan hakijan kykyä katsoa tulevaisuuteen sekä kekseliäisyyttä, omaperäisyyttä että visionäärisyyttä. Jokaisen työn ”sydän” on sen idea-sisältö. Ideointi ja sen harjoittelu onkin kaikkein olennaisinta. Harjoittele ideointia tutustumalla oman alasi tämänhetkisiin trendeihin. Idea-kirjastoasi pääset täydentämään lukemalla alasi blogeja ja seuraamalla ajankohtaisia kilpailuvoittajia. Joukosta erottuvien ja uudenlaisten töiden luomista voi edistää leikittelemällä ja revittelemällä ideoilla jo pääsykokeisiin valmistautumisen aikana.

Aloita matkasi kohti unelmiesi opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!

 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Takaisin Maxi -etäkurssin pariin

Heissan! Nyt on taputeltu pieni tauko kurssilta ja on taas aika jatkaa hommia kurssin parissa. Ihan ok oli ottaa vähän taukoa pääsykoe jutuista ja keskittyä välillä muihin hommiin. Nyt on taas motivaatiota ja energiaa pakattuna keväälle, sillä sitä tarvitaanki, nimittäin enää vajaa kuukausi niin ennakkotehtävät julkaistaan. Alkaa jo olla vähän jännittävä fiilis! Tässä postauksessa kerron hieman puuhailuistani maxi-kurssin tauon ajalta sekä matematiikan opiskelusta!

Matematiikkaa 📐📝

Tosiaan olen päässyt nyt hommailemaan kunnolla matiikan parissa. Viime viikolla alkoikin matiikan kertaus -kurssi Oulun Aikuislukiolla. Ja tällä viikolla pääsen myös Geometria kurssin pariin. Otin kursseja Aikuislukiolta ihan sen takia, että pääsen treenailemaan laskemista ihan kunnolla ja oppisin käyttämään sähköisessä yo-kokeessa tarvittavaa ohjelmaa, sillä olen niitä jotka kirjoittivat vielä matematiikan paperille. Onneksi kuitenkin arkkitehti matematiikan koe on vielä paperillisena! Lisäksi aion kirjoittaa matiikan uudelleen nyt keväällä. Se toivottavasti antaa lisää boostia arkkitehtimatematiikan kokeeseen. En ole koskaan ollut  mikään mestari matiikassa mutta viime keväänäkin matiikan kokeen suoritin, niin toivottavasti myös tänä keväänä. Toivotaan, että hyvä tahti ja tsemppi myös matemaatikan opiskelussa säilyy koko kevään. Tsemppiä kaikille myös matiikan osalta!

Rentoa maalailua ja fiilistelyä 🎨👩‍🎨

Aika joulun jälkeen on mennyt aikalailla töitä tehdessä ja reennaillessa. Sekä hieman maalaillen rennoin ottein. Olen pyrkinytkin nyt tauon aikana ottamaan hieman tilaa kurssi hommista, että motivaatiota ja energiaa kertyisi kevättä varten. Pidimmekin oikein hauskan ja rennon maalailu illan poikaystäväni kanssa. Otettiin vanha pääsykoe tehtävä, jonka aiheena oli ihminen ja puu. Kuva työstä on alhaalla. Tarkoitus olikin ettei mitään paineita vaan rennoin fiiliksin tehdään. Hauskaa oli! Mutta tosiaan ylihuomenna keskiviikkona jatkuu maxi-kurssi ja päästään taas tosi toimiin! Olen niin kiitollinen, että lähdin mukaan tälle kurssille. Aikaa pääsykokeisiin on, eli on hyvä tovi vielä oppia uutta! Kalenteri on taas pikku hiljaa saanut täyttöä ja on taas aika suunitella tarkemmin minne ehtii ja mitä ehtii tehdä. Pyrin olemaan rennoin fiiliksin läpi kevään ja tehdä parhaani, toivotaan, että se riittää ja kova työ palkittaisiin. Ihanaa kurssin jatkoa kaikille maxi- kurssilaisille ja tervetuloa teholle uudet midi-kurssilaiset! 🥰

~ Netta

 

 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Kooste syksyn töistä

Viimeinen postaus tälle vuodelle! Tarkoitus oli tehdä video, jossa esittelen syksyn työt ja niiden arviointia, mutta koska aikataulu ei antanut periksi niin teen nyt pienen postauksen. Toivottavasti keväällä pääsen rupattelmaan kurssista videolla. Tässä postauksessa pääsette nyt näkemään syyskauden töitäni sekä niiden arviointia!

 Lyijykynä/Värikynä/ Skissi/ tussi/ vesiväri/ akvarellitekniikat

 

 

 

 

 

 

 
Tehtävä: Lux- helsinki Arviointi: 3 +valuva jääpuikkoidea -lisää tummuutta ja tunnelmaa -etualalle voisi tuoda jotain

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rakentelutehtävät

 
 

 
 

Tässä oli tosiaan pieni katsaus syksyn töistäni. Ihan hämmästyin miten paljon on päässyt syksyn aikana ahertamaan ja oppimaan uutta. Niin ISO peukku tälle maxi- kurssille! Ja jos epäröit etäkurssia, niin rohkeasti mukaan! Tässä on vapaat kädet aikatauluttaa omaa tekemistä ja loistavat kurssi- ja luento materiaalit! lisäksi aivan mahtava oli itse yllättyä, että vaikka onkin tullut 2 ja 3 pisteitä nii suuri osa töistä onkin 4 ja 5. Mutta nöyrin mielin kohti kevättä. KIITOS kaikille lukijoille syyskaudesta! Ja jatketaan taas keväällä! Ihanaa uutta vuotta kaikille!


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!