Maailma on auki verkon kautta eri tavalla kuin ennen, jonka myötä myös inspiraation hakeminen on helppoa. Ihania kuvia pullollaan olevat insta-tilit ja ideanystyröitä hierovat verkkosivut sekä mielenkiintoista luettavaa tarjoavat blogit kannustavat ahmimaan vaikutteita myös omaan tekemiseen. Kokosimme tsekkaamisen arvoiset sivut!
Nimensä mukaisesti verkkosivusto on keskittynyt kokoamaan yhteen eri suunnittelijoiden tyylikkäitä tuotoksia, keskittyen lähinnä web designiin ja graafiseen puoleen. Inspiraatiota voi myös tilasuunnitteluun ja sisustukseen, sillä sivuilta löytyy muun muassa kuvia makeista työtiloista.
“What it’s like to be and work with an architect.” Lause kuvastaa hyvin englanninkielisen blogin asiantuntevaa teemaa. Tästä postauksesta löytyy muuten asialleen omistautuneen arkkitehdin best of 2016 -lista arkkitehtuuria käsittelevistä sivustoista. Kannattaa katsastaa!
CreativeBoom.com nettisivuston postauksessa on aika kattavasti listattuna 90 seuraamisen arvoista Instagram-tiliä. Graafiseen suunnitteluun inpiraatiota tarjoilevat tilit on kategorisoitu valmiiksi, joten pääset heti käsiksi itseäsi kiinnostaviin tileihin: haluatko löytää typograafisia ideoita vai vakoilla huippusuunnittelijoiden henkilökohtaisia tiliä? Creative Boom-verkkosivusto on myös muutakin koukuttavaa sisältöä täynnä. Listat – ne vaan toimivat!
..Ja insta-listoilla myös jatketaan! Herkullisia näkymiä sisustussuunniteluun tarjoavassa artikkelissa on on listattu TOP12-tunnukset, joita seuraamalla pysyt kiinni uusimmissa trendeissä.
Mites ne häshtägit?
No tässähän niitä sisustussuunnitteluun liittyen: https://blog.brabantia.com/2014/09/get-inspired-top-19-must-know-interiors-hashtags-pinterest-instagram/ Vaikka kyseessä on sisustussuunnitteluun keskittyvä lista, inspiraatiota löytää myös yleisesti designiin, muotoiluun, arkkitehtuuriin ja graafiseen suunnitteluun liittyen. Sisustussuunnittelu omalla tavallaan kokoaa nämä kaikki elementit yhteen. (Varoitus: Jo näitä muutamaakin sivustoa kahlatessa ajantaju katoaa. Eli fiilistelyyn ja inspiroitumiseen kannattaa varata aikaa 🙂 Aika on jo itsellään yksi merkittävimpiä inspiraation tarjoajia!)
Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!
Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.
Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!
Harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelu. Siinä resepti, jolla onnistut oikeastaan missä vain – myös pääsykokeissa.
Synnynnäistä luovuuden lahjaa kannattaa harjoittaa.
Luovuus on tapa tehdä ja ajatella, vaikka erheellisesti se usein sekoitetaan lahjakkuuteen. Luovuus ei myöskään ole pelkästään taiteilijoiden tai pienen joukon ominaisuus. Vaikka tuntuu, että et saisi puserrettua itsestäsi irti maailmaa vavahduttavia ideoita, ne ovat kuitenkin sisälläsi – sinun täytyy vain löytää ne. Saavutaankin olennaiseen kysymykseen: Kuinka sitten kaivaa luovuuttaan esille? Erityisesti tilanteissa, joissa luovuus ei synny spontaanisti vaan ulkoapäin pyytäen, voi epätoivo iskeä. Siksi omaa luovuuttaan kannattaa treenata päivittäin arjessaan: kokeile muun muassa väärällä kädellä maalaamista ja nauramista, jotta avoimesta ja innostuneesta asenteesta tulee lähes automaatio ja tiukan paikan tullen luovat ratkaisutkin tulevat kuin apteekin hyllyltä. Luovuus on turhaan mystifioitu ominaisuus – sitä kun löytyy meiltä kaikilta!
Tekniikkaa ei voi hioa kuin tekemällä.
Totta se on. Kyse on motoristen taitojen ja hahmottamisen harjoittamisesta, jota ei voi treenata kuin tarttumalla kynään tai pensseliin. Myös erilaiset piirtämisen ja maalaamisen tekniikat vaativat harjoittelua. Joten vaikka olisit hyvä lyijykynätekniikan kanssa, ota myös muut tekniikat, kuten akvarellityöt ja tussipiirtäminen, haltuun. Kun oikeat tekniikat ovat hallussa, voit keskittyä itse luomiseen ja ideointiin täysillä. Tutkimusten mukaan harjoitellessa uusi taito takoutuu aivosoluihin.
Vaihtelua treeniin!
Kun harjoituksissa on pieniä vaihteluita, tapahtuu uuden omaksuminen nopeammin. Harjoittelustakin saa täyden tehon irti tutkimuksenkin mukaan tekniikkaa vaihtelemalla. Kokeile siis rohkeasti uutta ja kehityt koko ajan niin teknisesti kuin myös luovalla tasolla.
Motivoi itsesi ennen harjoittelua.
Psykiatrin erikoislääkärin Ben Furmanin mukaan on viisi askelta motivaatioon: 1) Koet tavoitteen omaksesi, 2) Tavoite on sinulle tärkeä, 3) Uskot saavuttavasi sen, 4) Näet edistyksen ja 5) Olet valmistautunut pettymyksiin ja selviytymään niistä. Mieti nämä viisi kohtaa siis kuntoon ja sitouta itsesi harjoitteluun! Sitä kun ei kukaan voi tehdä puolestasi.
Tsemppiä – you can do it! 🙂
Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?
Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.
Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!
Järjestämme jo perinteeksi muodostuneen piirustuskilpailun, jonka tarkoituksena on rohkaista nuoria ilmaisemaan itseään ja ottamaan kantaa ajankohtaiseen teemaan kuvataiteen kautta. Ammattilaisraadin valitsemat voittajat palkitaan ilmaisilla valmennuskursseilla Tehon laajasta valikoimasta – tsekkaa säännöt alta ja osallistu!
Burning Man – veistokset aavikolla piirustuskilpailu
Kilpailun ohjeet ja säännöt
Katsot aavikolle missä näkyy toinen toistaan inspiroivampia tilataideteoksia – näkymä lumoaa sinut. Kolmiulotteisten muotojen leikki. Valot ja varjot. Näkymä on lähellä surrealistista. Veistoksia katsomassa on paljon ihmisiä.
Tehtävänä on tutustuaBurning Man -festivaaliin aavikolla ja esittää kuviteltu näkymä aavikolle ihmisen näkökulmasta.
Burning Man on vuotuinen taiteen ja itseilmaisun festivaali, joka järjestetään Yhdysvalloissa Black Rockissa, Nevadan aavikolla. Tapahtumaa kuvataan yhteisöllisyyden ja taiteen kokeiluna, joita ohjaavat tapahtuman periaatteet kuten kaikkien hyväksyntä, omavaraisuus, itsensä ilmaiseminen, yhteisöllisyys ja yhteistyö sekä kansalaisvastuu, lahjoittaminen, osallistuminen ja välittömyys. Suurten taide-installaatioiden lisäksi ihmiset koristautuvat ja pukeutuvat halunsa mukaan. Burning Man järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1986 ja tänä vuonna juhlittiin festivaalin 30. juhlavuotta.
Arvosteluperusteina ovat kuvaillun näkymän esittäminen, luovuus, mielikuvitus ja piirustustaito. Työn toteutustapa ja tekniikka on vapaa.
Kilpailuun osallistuminen
Kilpailutyö toimitetaan joko skannattuna sähköpostiin sini@teho-opisto.fi tai postitse osoitteeseen Teho-Opisto, Vilhonkatu 4 C 27, 00100 Helsinki. Kuoreen tai sähköpostiviestiin merkintä ”Piirustuskilpailu 2016: Burning Man”. Kilpailutyöhön liitetään mukaan tekijän nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite sekä mahdollinen nykyinen koulu. Kaikki 16.1.2017 mennessä toimitetut työt osallistuvat mukaan kilpailuun. Kilpailutyöt jäävät järjestäjälle. Kilpailun järjestäjällä on oikeus julkaista ja käyttää kilpailutöitä muun muassa koulutuksessaan ja viestinnässään.
Kilpailuun voi osallistua 16.1.2017 saakka. Palkitsemme kaksi voittajaa ilmaisella valmennuskurssilla, joka valmistaa sinua kohti unelmaasi arkkitehtuurin, muotoilun tai taidealojen opintojen parissa:
1. Pääpalkinto: Vapaavalintainen Teho-Opiston valmennuskurssi (arvo jopa 1590€)
2. Kunniamaininta: Teho-opiston Teho- tai Finaali-kurssi (arvo 690€)
Voittaja voi valita palkintokurssin ja osallistumisvuoden vapaasti.
Kilpailuaika
Kilpailuun voi osallistua 12.10.2016–16.1.2017 välisenä aikana. Tuomaristo arvioi kilpailutyöt tammikuun 18. päivä. Voittaja julkistetaan 19.1.2017 Teho-Opiston nettisivuilla sekä ilmoittamalla voittajalle henkilökohtaisesti.
Kilpailuun osallistumisoikeus
Kilpailu on avoin kaikille lukiolaisille, lukiosta valmistuneille sekä muille luovien alojen opinnoista haaveileville.
Lisätietoja
Annamme mielellämme lisätietoja osoitteessa sini@teho-opisto.fi ja numerossa 040-5545595. Kilpailun ohjeet sekä lisätietoa kursseista löytyy myös nettisivulta www.teho-opisto.fi. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Tsemppiä kisaan!
Muotoilun, arkkitehtuurin ja taiteen opiskelijoille suunnatun Habitare-suunnittelukilpailun voiton vei SYLI-teos. Työ syntyi Aalto-yliopiston muotoilun opiskelijosta koostuvan ryhmän toimesta. Voitokkaan työryhmän jäsenistä seitsemän ovat entisiä Tehon opiskelijoita. Keko-teemaisen kilpailun voittaja ja neljä muuta finalistityötä ovat esillä Habitaressa 7.-11.9. Teho onnittelee!
Kilpailun teemana ollut Keko viittaa monista pienistä osista koottuun teokseen, joka syntyy ihmisten yhteistyöllä. Yhdessä tekeminen oli myös kantavana teemana voittajatyö SYLIssä.
– Eräs koulun opettajamme ehdotti meille kilpailuun osallistumista, sillä luokassamme vallitsee niin hyvä luokkahenki. Lähdimme kilpailuun mukaan koko luokan voimalla, työryhmän jäsen ja entinen teholainen Sara Urbanski kertoo.
Ensimmäisellä kierroksella töiden suunnitelmat lähetettiin eteenpäin ja SYLI pääsi jatkoon. Sitten alkoi varsinainen tekeminen. SYLI on poisheitetyistä kankaista ja vaatteista kerroksittain koottu pesämäinen rakennelma, jonka sisään voi mennä. Jo alussa oli selvää, että työssä tullaan hyödyntämään kierrätettyjä tekstiilejä.
Yhdessä tekeminen välittyi vahvasti valmiista työstä. Erityisenä vahvuutena Sara näkee sen, että luokka saa yhdessä aikaan paljon. Jo itsessään teoksen valmiiksi saattaminen on saavutus. Kilpailutyön suunnittelu aloitettiin jo keväällä ja se rakennettiin kesällä. Työryhmä koostui kahdestatoista jäsenestä.
– Vaikka isolla ryhmällä tekeminen voi olla haastavaa, on se myös erittäin palkitsevaa. Kannatan yhdessä tekemistä ja oppimista, Sara sanoo.
Päätuomari taitelilija Lucy Ortan mukaan SYLI on erinomainen sosiaalinen ja ekologinen vastaus Keko-teemaan. Syli on samaan aikaan luova, esteettinen, ekologinen, käytännöllinen ja hauska.
SYLI-työryhmään kuuluivat Sisko Anttalainen, Karita Asmala, Mindele Grant, Paula Hyry, Jenni Inciarte Villaverde, Piia Jalkanen, Noora Katajalaakso, Pinja Koskelin, Sanni Rajapolvi, Miika Ruotsalainen, Sara Urbanski ja Liisa Vuorenpää.
Riemukkaat onnittelut kaikille voittajille! 🙂 Vaikka työryhmään kuuluneista kahdestatoista hengestä seitsemän on entisiä teholaisia (yli puolet – wau!), eivät he tunteneet toisiaan ennen opintojen aloittamista Aalto-yliopistossa. Ryhmähenki on hioutunut opiskeluiden aikana. Sara näkee Tehon kurssista olleen hyötyä paitsi pääsykokeissa, myös itse opiskelussa. – Koen, että Teholla olosta on ollut paljonkin hyötyä. Taidekurssi, jolla oppii olennaiset pääasiat, esimerkiksi värien käytön ja sommittelun, kehitti myös taiteellista ajattelua. Intensiivisellä kurssilla jo ennestään tutut asiat oppi vasta kunnolla ymmärtämään, Sara sanoo.
Hox sinä muotoilun, taiteen tai arkkitehtuurin alalle pyrkivä tyyppi! Nyt on upea tilaisuus blogata tai vlogata itsellesi ilmainen valmennuskurssi ja samalla unelmiesi opiskelupaikka: 70 % Tehon kurssilaisista on päässyt hakemaansa kouluun. Opiskelijabloggaajahakumme lukuvuodelle 2016-2017 on käynnissä!
Viime vuoden opiskelijabloggaajamme Susanna sai kummatkin hakemansa sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikat sekä Lahden Muotoiluinstituutista että Aalto-yliopistosta: “Ihan mahtava fiilis! I did it! We did it! Hypittiin kurssikaverin kanssa melkein S-Marketin katosta läpi kun kuulimme, että opiskelupaikat napsahti! Vieläkin menee kädet kananlihalle kun muistelen sitä fiilistä!“
Oletko hakemassa keväällä 2017 muotoilun, sisustusarkkitehtuurin, arkkitehtuurin, rakennusarkkitehtuurin, graafisen suunnittelun, vaatesuunnittelun tai taidekasvatuksen aloille opiskelemaan? Oletko motivoitunut hiomaan osaamisesi huippuunsa pääsykokeita varten? Haaveiletko valmennuskurssille osallistumisesta? Jos vastasit kyllä, saatat olla uusi opiskelijabloggaajamme tai -vloggaajamme!
Me Teholla haluamme kannustaa jokaista pyrkimään kohti unelmiensa ammattia. Haku opiskelemaan on jännittävä matka, joka sisältää useita etappeja ennakkotehtävistä piirustus- ja suunnittelukokeisiin ja sisäänpääsystä opiskelijaelämän aloittamiseen. Kuka muukaan olisi parempi jakaamaan tietoa ja fiiliksiä matkasta, kuin sellainen, joka käy itsekin sitä parhaillaan läpi?
Blogin tai vlogin avulla saat huikean tilaisuuden tsempata ja tukea kanssahakijoita ja kannustaa muitakin tavoittelemaan unelmiaan! Saat täyden vapauden kertoa matkastasi kohti unelmisi opiskelupaikkaa omalla tyylilläsi: jännityksestä ennakkotehtäviä rustatessa, kokemuksista ja vinkeistä valmennuskurssilta, fiiliksistä hakuprosessista sekä toivottavasti niistä onnen hypyistä, kun hyväksymiskirje kolahtaa postiluukusta ensi vuoden heinäkuussa! Miksi minusta opiskelijabloggaaja/-vlogaaja?
Saat osallistua veloituksetta vapaavalintaiselle Teho-Opiston valmennuskurssille 2016-2017
Laaja yleisö jutuillesi, tukea sisällön tuottamiseen ja valmis blogi-/vlogialusta
Kurssilta saatava mieletön vertaistuki ja huippukivat tyypit!
Etsimämme henkilö osaa kirjoittaa pirskahtelevasti tai esiintyä videolla luontevasti. Plussaa on taito napsia kiinnostavia ja aitoja kuvia, niin blogiin kuin sosiaaliseen mediaankin. Ei hätää, vaikket ole äidinkielen mestari – pääasia on, että sinulla on palo ilmaisutaitojesi kehittämiseen pääsykokeita odotellessa. Tekstit, videot ja kuvat kertovat kasvutarinaa matkastasi kohti unelmaasi, joten persoonasi saa näkyä! Voit olla joko kirjoittava bloggari tai videoita tekevä vloggaaja. Lisätietoja tehtävästä saat Siniltä: sini(at)teho-opisto.fi tai p. 040-5545595. Haku päättyy 14.9., mutta kannattaa täyttää hakulomake jo nyt 🙂
Vuorovaikutteinen etäopetus pitää huolen, että jokainen voi saada valmennuskurssilta maksimaalisen hyödyn – aikatauluista ja asuinpaikasta riippumatta. Tehon etäopetus muotoilun, taiteiden ja arkkitehtuurin aloille uudistettiin vuosi sitten ottamalla käyttöön virtuaaliset luokkahuoneet sekä videoluennot. Paljon innokkaita oppilaita, mutta liian pitkä matka. Monta kertaa haave valmennuskurssista tuntui kaatuvan joko välimatkaan tai aikataulujen haastavuuteen. Teho-Opistolla tultiin tulokseen, että myös etäopiskelijoille halutaan tarjota paras mahdollinen kokemus ja läsnäoleva opettaja, joka on tavoitettavissa. Ajatus oli kytenyt pitkän aikaa ja etsimme esimerkkejä miten muut oppilaitokset ovat järjestäneet etäopetuksen Suomessa ja ulkomailla. Emme kuitenkaan löytäneet tarpeeksi hyvää esimerkkiä, joten niinpä vuosi sitten käärimme hihat ja ryhdyimme kehittämään Teho-Opiston tapaan uusia opetusmenetelmiä, tällä kertaa taideaineiden etäopiskeluun.
Tavoitteena paras etäopetuskokemus
Aikaisempina vuosina olimme tarjonneet etäopetusta SlideSharen, kurssigallerian ja sähköpostin välityksellä ja sekin oli jo paljon enemmän kuin itseopiskelua, mutta Teho-Opistolla haluttiin tarjota oppilaille enemmän. Kuluneiden vuosien palaute koottiin yhteen, jonka pohjalta etäopetusta ryhdyttiin parantamaan. Ajatuksena oli – ja on edelleen – halu tarjota parasta ja laadukkainta etäopetusta taiteen ja arkkitehtuurin aloilla. Tavoitteenamme oli tarjota etäopetusta, joka olisi yhtä tehokasta ja innostavaa kuin opettajan luokkahuoneessa pitämä henkilökohtainen ohjauskin. Ja luokkahuoneeseen etäopiskelijatkin nykyisin pääsevätkin. Sähköpostiin pohjautuneesta vuorovaikutuksesta siirryttiin virtuaaliseen luokkahuoneeseen, jossa opettajat pitävät video-luentoja, oppilaat tekevät tehtäviä ja opettajat antavat palautetta tehdyistä tehtävistä videokritiikeillä ja henkilökohtaisesti jokaisesta harjoitustyöstä. Uudistus onnistui, sillä oppilailta saatu palaute on ollut huikean hyvää. – Etäopiskelijat ovat tykänneet tosi paljon videoista. Tsemppi välittyy niistä ja kauden päättäjäisiin saapuneet etäopiskelijat kertoivat “kaikki tuntui niin tutulta, ihan kuin olisimme olleet itse paikalla”, kertoo Tehon tekniikkavelho Kimmo uudistuneen opetuksen vastaanotosta.
Joustoa laadusta tinkimättä
Etäopiskelun valttina on aikataulujen joustavuus ja paikasta riippumattomuus. Opetus on kehitetty vaihtoehdoksi sellaisille oppilaille, joiden matka lähiopetukseen on liian pitkä tai opiskelu- tai työaikataulujen takia kurssille osallistuminen ei onnistu. Myös lähikurssilaiset hyötyvät etäopetuksesta, sillä he voivat käyttää etäopetuksen materiaaleja esimerkiksi matkoilla ollessaan, sairastuessaan tai ihan vain kerratakseen asioita. Teholle hankittiin vuosi sitten videokamera, jonka käyttöä alettiin rohkeasti harjoitella. Opettajat heittäytyivät virtuaalisen opetuksen maailmaan ja ovat tavoitettavissa näppiksen tai puhelinsoiton päässä. Kun kysymyksiä tulee mieleen, yhteyden ottamiseen kannustetaan. Siksi opettajat ovat aina tavoitettavissa.
Pitää sanoa, että olin hyvin skeptinen alussa video-opetuksen onnistumisesta, mutta ylititte totaalisesti odotukseni. Loistavasti järjestetty etänä, hyvä te!
Etäoppilas saa tunteen kuin olisi itse läsnä luokkahuoneessa. Esimerkiksi kritiikkivideoilla tarkastellaan kurssikavereiden töiden saamaa palautetta, jonka näkeminen on hyödyllistä oman oppimisen kannalta.
Kävi miten kävin oman sisäänpääsyn kanssa, nyt varsinkin kokeiden ollessa takana pystyn allekirjoittamaan oman kehityksen kurssin ansiosta ja siitä suuri kiitos koko Tehon porukalle! Opettajat ovat kaikki omalla tavallaan antaneet paljon. Kritiikivideot olivat mielestäni kurssin hedelmällisin osa (itse kurssitöiden tekemisen lisäksi) ja niistä välittyi jokaisen opettajan välittäminen, ammattitaito ja palo hommaan, mutta aina pilke silmäkulmassa 😉 Etä-maxilainen, 2015-2016
Etäopiskelua harkitessa huolia mieleen saattavat nostaa oman ajankäytön hallinta sekä harjoittelun ohjaaminen. Miten pysyn opiskelurytmissä kiinni? Totta on, että niin etä- kuin lähiopiskelukin vaatii itsekuria: kotitehtäviä on ja treenaaminen on loppupeleissä itsestä kiinni. Etäopetuksen tarkoituksena on simuloida valmennuskurssi mahdollisimman samanlaisena kuin lähiopetus. Säännöllinen viikkorytmi toistuu etäopetuksessakin, joka on pitkäjänteisen harjoittelun kannalta tärkeää.
Omalla kohdalla täytyy sanoa, että ilman kurssia ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä kouluun. En olisi luultavasti selvinnyt edes ennakkotehtävistä eteenpäin. Kaikki kurssilla käydyt asiat eri tekniikoista lähtien ovat todella tärkeitä varsinkin kun omalla kohdalla osaaminen syksyllä oli todella heikkoa. Nyt kuitenkin on paljon varmempi olo ja osaa varautua kaikennäköisiin koetehtäviin. Etä-maxilainen, 2015-2016
Etäopiskelijat saavat kokea aitoa tsemppiä, jotta harjoittelu sujuisi mahdollisimman kivuttomasti ja opiskelu ei tuntuisi opiskelulta. Fiilis yhteenkuuluvuudesta onkin välittynyt myös ruudun toiselle puolelle ja auttanut harjoittelussa. Yksi tärkeä tekijä on vertaistuki, jota on aina saatavilla.
Ruusuja: 1. Kysymyksiin vastattiin aina ja nopeasti. 2. Kannustava ilmapiiri välittyi myös etäkurssin kautta. Etä-maxilainen, 2015-2016
Opiskelijoiden yhteinen keskusteluryhmä ei ole rajattu etä- ja lähikurssilaisiin, vaan se on koko kurssiryhmälle tarkoitettu avoin tsemppauskanava. Kurssikaverit tulevat tutuiksi videoluennoilta ja keskusteluista. Kasvotusten voi tutustua Tehon illanvietoissa ja etäkurssilaiset ovat aina tervetulleita piipahtamaan kurssitiloissa Kaisaniemessä. Etäopiskelijoiden halutaan saavan myös fiilis siitä, että opiskelu Teholla on enemmän kuin valmennuskurssi. Vaikka palaute on ollut erinomaista, ei kehitystyötä ole silti jätetty kesken. Etäkurssien uudistuminen ja parantaminen jatkuu edelleen oppilaiden kanssa. Vierivä kivi ei sammaloidu. -Nina P.S. Opiskelijamme Veera muutti kesken lähikurssin ulkomaille ja kirjoitti kokemuksistaan sekä lähi- että etäopetuksessa, kannattaa tutustua!
70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan
Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?
Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!
Jos opiskelupaikkaa ei ole vielä tiedossa, ei hätää. Välivuosi tarjoaa unohtumattomia kokemuksia, joista saat hyviä eväitä tulevaisuutta varten. Vaihtoehtoja välivuoden viettämiseen on monia: reissaten, töitä tehden tai tuleviin opintoihin valmistautuen.. Vai houkuttelevatko nämä kaikki? Sekin onnistuu. Katse tulevaan Tiukan lukiopuserruksen jälkeen mieluisin vaihtoehto voi olla vuosi vailla stressiä opiskelusta. Työ saattaa tuntua ihanan raikkaalta vaihtelulta koulunpenkillä istumisen sijaan ja jos säästöjä on kertynyt, reissaaminen ja hauskanpito kokemuksia keräten vetää luonnollisesti puoleensa. Ja mikä olisikaan sille parempi ajankohta? Välivuosi tarjoaa myös mahdollisuuden skarpata itsensä pääsykoekuntoon ja varmistaa tulevan välivuoden jäävän viimeiseksi. Vain 17 prosenttia lukiolaisista tietää tarkasti, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä. Tärkein syy välivuoden pitämiselle onkin juuri tulevaisuuden pohtiminen. Vuosi ilman opiskelupaikkaa antaa erilaisia mahdollisuuksia:
Työ. Työn tekeminen rytmittää arkea ja antaa arvokasta kokemusta: työelämän pelisäännöistä, sosiaalisista tilanteista kuin myös vastuun kantamisesta. Työpaikalla tutustut uusiin ihmisiin, luot verkostoja ja opit uusia taitoja. Ansioluettelosi kiittää ja työllistyminen on tulevaisuudessakin helpompaa kokemuksen karttuessa. Raha on myös motivaattori. Työ mahdollistaa sen, että roposia jää käyttöön myös vapaa-ajalle. Säästämistä tulevia opiskeluaikoja varten kannattaa myös harkita. Voit myös suunnitella vuotesi niin, että työskentelet osa-aikaisesti, jolloin myös tilaa jää työn ulkopuolisille asioille enemmän (esimerkkinä katso listan seuraavat kohdat).
Matkustelu. Maailman näkeminen laajentaa perspektiiviä, sivistää ja rikastaa kokemusmaailmaa, jota ei voi rahassa mitata. Matkustelun ohessa voit myös tehdä töitä ulkomailla tai kotimaassa pätkittäin. Au pair-vuosi on myös varteenotettava vaihtoehto tutustua toiseen maahaan ja itsenäiseen elämään. Vapaaehtoistyö ulkomailla tai reppureissaaminen vailla tarkkoja suunnitelmia sopii seikkailijoille. Matkabudjetti kuitenkin kannattaa laatia ja pohtia valmiiksi. Buon viaggio!
Pääsykokeisiin valmistautuminen. Opiskelupaikka ei aina aukea ensiyrittämällä. Jos haluat pelata varman päälle ja saada haluamasi opiskelupaikan, pääsykoerumbaan varautuminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin. Pääsykokeet vaativat ennen kaikkea oikeaa asennetta ja tahtotilaa sekä tietenkin taitoa, jota on pakko harjoitella menestyäkseen. Tapoja on erilaisia: joku treenaa yksin tahdonvoimalla itsensä sisään, joku taas kaipaa opetusta ja vertaistukea. Oli tyylisi mikä tahansa, suunnitelmallinen valmistautuminen pääsykokeisiin mahdollistaa vuodesta nauttimisen luottavaisin mielin – luopumatta mahdollisesta työstä ja hauskanpidosta.
Miten minimoida välivuoden kustannukset?
Menoissa voit säästää monella tavalla. Kun suunnittelet talouden hyvin, saat enemmän liikkumavaraa ja vapautta.
Asumismuoto. Jos sinulla on mahdollisuus asua vielä yksi vuosi vanhempiesi luona, se mahdollisuus kannattaa luultavasti hyödyntää. Vuokra-asuminen on kallista ja asuminen syö ison osan tuloista, erityisesti isoissa kaupungeissa. Jos kaipaat kuitenkin jo omaan kotiin, kavereiden kanssa kimppakämpän pystyyn laittaminen ei välttämättä ole laisinkaan huono idea. Jos haluat nähdä maailmaa, vuokraan menevät rahat voit sen sijaan käyttää lentolippuihin ja edulliseen majoittumiseen ulkomailla.
Kulutustottumukset. Suunnittele ostoksesi. Tee kauppalista aina etukäteen, älä mene nälkäisenä kauppaan. Suosi satokauden kasviksia ja tarkkaile ketjujen ruokatarjouksia. Vältä heräteostoksia. Kiertele ensin kirppikset tai huutele Facebookin kirppisryhmät läpi, kun tarvitset jotain. Saat tarvittavat asiat – kuten vaatteet, huonekalut ja keittiötarvikkeet – edullisesti ja ekologisesti.
Mieti pidemmälle. Pitkän tähtäimen kustannukset on myös syytä laskea. Välivuosi kannattaa suunnitella niin, että pääsykokeiden aikaan keväällä olet täydessä terässä ja valmiina hoitamaan itsesi sisään haluamaasi opiskelupaikkaan. Vaikket vielä tietäisi, mitä haluat tehdä, välivuoden aikana ehdit kuulostella itseäsi. Seuraava kuvitteellinen esimerkkilaskelma konkretisoi sen, mitä yksi välivuosi maksaa:
Teet välivuotenasi töitä kahvilassa, tulosi ovat 1600 €/kk.
Treenaat samalla pääsykokeita varten tavoitteellisesti. Pääset opiskelemaan heti välivuoden jälkeen.
Ilman valmistautumista olisit päässyt opiskelemaan vasta kahden yrittämän jälkeen, joka tarkoittaisi myös valmistumisesi viivästymistä ja kahta välivuotta kahvilassa työskennellen. Valmistuttuasi palkkasi tulisi olemaan tuplaten kahvilatyösi verran, noin 3200 €/kk.
Karkeasti laskettuna: opiskelemaan pääsyn viivästyminen tarkoittaa hukkaan heitettyä rahaa noin 19 200 euroa per vuosi, työssäkäynnistä huolimatta. (Summa on laskettu erotuksena 3200 euron ja 1600 euron kuukausipalkkojen vuosiansioista.)
Miten sitten valmistautua pääsykokeisiin? Piiiitkän opintoputken jälkeen ymmärrettävästi tekisi mieli heittää jalat pöydälle ja nauttia opiskelemattomuudesta. Epäilemättä akkuja kannattaakin ladata niin paljon kuin mahdollista. Jos mielit taidealalla, välivuosi mahdollistaa pitkäaikaisen koko vuoden tai vaikkapa lukukauden kestävän treenaamisen. Säännöllinen harjoittelu kehittää ilmaisutekniikoita, ideointikykyä ja luo oman persoonallisen tyylin massasta erottautumiseen. Miten sitten päätätkään välivuotesi viettää, ota siitä kaikki ilo irti. Muista, että onnistut kyllä, kun vain uskot itseesi ja seuraat sydäntäsi. Suunta löytyy kyllä.
Tilasuunnittelua, kuoseja, graafisia julisteita, arkkitehtuuria.. Monipuolinen katsaus edellä mainittuihin löytyy Helsingin kauppatorilta, jossa on tällä hetkellä mahdollisuus ihastella ilmaiseksi tasokasta taidenäyttelyä. Teho-Opiston valmennuskurssilaisten töistä koottu näyttely on nähtävillä 13.-22. heinäkuuta Kauppatori 2017-tapahtumassa. Raikkaat teokset ovat tänä keväänä opiskelupaikan vastaanottaneiden Teho-Opistolaisten kurssitöitä. Kuluneena vuonna Tehon opiskelijat ovat loihtineet toinen toistaan upeampia ja vangitsevampia teoksia ja nyt nämä työt on viety Suomen tunnetuimmalle kauppapaikalle, Helsingin kauppatorille, kaiken kansan ihasteltavaksi. Teho-Opisto valittiin torille monien halukkaiden joukosta elävöittämään kaupunkikulttuuria. Nyt onkin hieno tilaisuus päästä tulevaisuuden lupausten ensimmäiseen taidenäyttelyyn! Kauppatori 2017 -nimellä kulkevan projektin tarkoituksena on löytää Helsingin paraatipaikalla sijaitsevalle torille uusi ilme suomalaiseen designiin nojaten. Helsinkiin kotiutunut Yhdysvaltain ex-diplomaatti Bruce Oreck on hankkeen isä. Oreck on rahoittanut omasta kukkarostaan kilpailun, jolla etsitään Kauppatorille uutta kojumallia korvaamaan vanhat oranssit teltat. Aalto-yliopiston kanssa yhteistyössä toteutettu kilpailu on edennyt siihen vaiheeseen, että finaalissa kisaavat vastakkain neljä erilaista ehdotusta. Kauppatori 2017 -tapahtuma onkin Teho-Opistolle suuri ylpeyden aihe, sillä taidenäyttelyn lisäksi myös suunnittelukilpailun kahdessa finaalityössä Salut ja Sail näkyy Tehon alumnien kädenjälki. Aplodit ja onnittelut huikeille osaajille!
Enemmän kuin valmennuskurssi
Taidenäyttely onkin konkreettinen osoitus siitä, että Teho-Opistolla tsemppi ei suinkaan pääty valmennuskurssin loppumiseen. Meille on sydämen asia tarjota taitaville nuorille mahdollisuuksia tuoda omaa osaamistaan esille ja saada ensimmäiset, tärkeät merkinnät portfolioon: taidenäyttely Helsingin sydämessä Kauppatorilla on upea meriitti ja ainutlaatuinen tilaisuus nuorille designereille. Kauppatorilla nähtävä näyttely myös toivottavasti rohkaisee ihmisiä sellaisia, jotka haaveilevat luovan alan opiskelusta (graafisesta suunnittelusta, taidekasvatuksesta, arkkitehtuurista, muotoilusta, sisustusarkkitehtuurista…) mutta ovat epävarmoja omasta osaamisestaan. Näyttely kertoo oman tarinansa taidekasvatuksesta. Sillä laadukkaan opetuksen avulla kuka tahansa voi oppia tekemään lyhyessäkin ajassa sellaisia töitä, jotka tulevat valituksi osaksi taidenäyttelyä maamme paraatipaikalle sekä läpäisevät tiukan pääsykoeseulan – lähtötasosta riippumatta. Psst. Tosi juttu. Tutustu Tehon tilastoihin ja palautteeseen!
Vielä ehdit suunnata Kauppatorille moikkaamaan Tehon tyyppejä ja ihastelemaan taitavien opiskelijoidemme hätkähdyttävän upeita teoksia! Lämpimästi tervetuloa!