Ella nappasi kaikki hakemansa visuaalisen viestinnän opiskelupaikat – Katso kuvat Aallon töistä!

Ella Svens kävi Maxi-kurssin ja nappasi yhteensä kolme visuaalisen viestinnän muotoilun opiskelupaikkaa! Ovet aukesivat niin Metropoliaan, LAB-muotoiluinstituuttiin kuin Aalto yliopistoonkin, joista Ella suuntaakin nyt Aaltoon! Lue Ellan ajatuksista hakuprosessin ajalta ja katso Aallon pääsykokeiden työt!

Ella kävi Helsingin kuvataidelukion multimedialinjan ja päätti jo nuorena haluavansa tehdä jotain visuaaliseen viestintään, teknologiaan ja luovuuteen liittyvää. Lukiosta valmistuttuuan Ella tutki Aallon sivuja ja huomasi visuaalisen viestinnän linjan olevan oikea paikka itselleen. Tämän kevään hakukerta oli Ellan kolmas, mutta aiemmilla hakukerroilla hän ei yrittänyt vielä täydellä teholla ja töiden teon ohella käytti vain vähän aikaa ennakkotehtävien tekemiseen. Kahden hakukerran jälkeen Ella päätti olevansa valmis menemään kouluun ja ilmoittautui Maxi-kurssille.

Kurssille mennessä tiesin, että mulla on jo aika vahva pohja piirtämisessä. Sain kuitenkin kurssilta strategian siihen pääsykoehakemiseen, kun näin miten muut ihmiset tekevät tehtäviä. Opin myös rajasta, johon voin viedä oman luovuuteni ilman, että vedän ihan yli ja ohi aiheen. Kurssi oli tosi hyödyllinen, varsinkin mulle.

Aallon pääsykokeet

” Kolmet pääsykokeet oli aika rankka rupeama, enkä välttämättä suosittele valintaa. Aallon kokeissa olin jo tosi puhki, mutta olin jo niin valmis menemään kouluun, että halusin testata kaikkia eri hakukohteita.

Aallon kokeet oli kolmen päivän pituiset. Pääsykokeista jäi yleisesti hyvä fiilis, vaikka ne tehtiinkin etänä Zoomin kautta. Meillä oli kuitenkin kamerat päällä ja sellainen 11 hengen pienryhmä, josta sai vähän sellaista tekemisen meininkiä kun näki, että tuolla nuo muutkin tekee. “

Tehtävä 1: Lukujärjestyssymbolit

PISTEET 10/10

Tee 10 merkin tai symbolin sarja lukujärjestyksen aineista lapsille, joilla on lukivaikeuksia. Käytä kolmea eri väriä, jotka toistuu jokaisessa merkissä. Tekstiä ei saa sisällyttää. Aikaa 4 tuntia.

Ella:

” Päätin heti, että teen työn akryylikynällä, koska sillä saan tehtyä nopeasti hyvää jälkeä. Koska sybmolit oli tarkoitettu lapsille, halusin tehdä jotain todella ymmärrettävää ja sellaista, jonka lapset tajuaisivat jos arvioisivat tehtävän. Ideoin sen perusteella, että mitä tulee mieleen kun miettii eri aineita. Esimerkiksi käsitöistä tuli mieleen ensimmäisenä puolalanka ja taideaineista paletti. Olisin itse pienenä tykännyt hahmoista tosi paljon niin päädyin tekemään symbolit hahmojen muotoon. Mun juju oli se, että teen näistä selkeät mutta tosi kivan näköiset. Olin tähän tyytyväinen ja siitä tulikin aika nappi suoritus. “

Tehtävä 2: Mistä on hyvä visuaalisen viestinnän muotoilija tehty?

PISTEET 8/10

Tee kuvallinen kakkuresepti siitä, miten leivotaan hyvä visuaalisen viestinnän muotoilija. Aikaa 3 tuntia.

Ella:

” Kun näin tehtävänannon, olin todella hämmentynyt. Tehtävässä sai käyttää tekstiä, mutta se piti kuvittaa enkä ihan tiennyt mitä tällä haetaan. Tästä tuli yleisesti iso hämmennys, koska koko tekeminen ja lopputuloskin on melko hämmentävä. Halusin kuitenkin tehdä kivan tekstin, jota on hauska lukea. Kuvitukseen näin muutaman linjan, otin vesivärit ja aloin maalailemaan. Vesivärien jälkeen otin mustekynän, jolla aloin tehdä yksityiskohtia. Tuntuu, että tein työn ilman aivoja, mutta lopputuloksesta tuli kuitenkin ihan passeli. “

Tehtävä 3: Tosi nopea esinekollaasi

PISTEET 2/10

Tee 3D kollaasi annetun laulun sanoituksen perusteella:

“It is on a day like this one, a little later a little earlier
that you discover without surprise, that something is wrong
that you don’t know how to live, and you will never know”
Georges Perec teoksessa A Man Asleep

Voit ottaa mistä tahansa ympäriltäsi asioita ja esineitä kollaasiin. Aikaa 1 tunti.

Ella:

” Olin ihan järkyttynyt kun näin tehtävänannon. Mietin, että mikä ihme on 3D kollaasi ja mitä tällä oikein tarkoitetaan. Laulun sanoista mieleeni tuli sellainen tarina ja aloin paniikissa keräämään kaikkia tavaroita, leikkaamaan ja liimaamaan. Sitten aika alkoi loppua kesken ja heitin vaan kaiken tuohon alustalle. Otin kuvankin tosi nopeasti ja tajusin, että eihän tästä saa kukaan mitään selvää. En ollut yhtään tyytyväinen ja mietin, että mitä on tullut tehtyä. Oli tosi ymmärrettävää, että tästä tuli tosi vähän pisteitä koska onhan tää aika sekamelska. “

Ensimmäisen päivän viimeisen tehtävän jälkeen olin tosi pettynyt ja siitä jäi paha maku suuhun. Menin kuitenkin päivän jälkeen suoraan treeeneihin, missä sain nollattua ajatuksia. Päätin, että nyt vaan mennään tekemään ne viimeiset kaksi päivää.

Tehtävä 4: Kansi uusiksi!

PISTEET 10/10

Tee uudet kannet lukemallesi kirjalle, jossa on epäsopivat tai epäonnistuneet kannet. Kirjoita essee, jossa perustelet valintaa ja kerrot työstä. Liitä vähintään yksi leikkaa ja liimaa elementti. Aikaa 4 tuntia.

Ella:

” Tämä oli taas toinen järkytys mulle, koska en lue ihan älyttömästi kirjoja. Luen kuitenkin Agatha Christien salapoliisiromaaneita ja joitain näistä kirjoista olen ostanutkin. Sitten muistin, että omistan yhden kirjan jota en meinannut löytää kaupasta, koska sen kannesta ei näkynyt kirjan aihe ollenkaan. Valitsin sen kirjan, koska siitä saisin kirjoitettua myös hyvin esseen. Työssä yritin symboloida eri asioita kuten kuolemaa, koska en muistanut ihan tarkasti kirjan yksityiskohtia. Halusin työhön vuorimaiseman, Hercule Poirotin ja värisevän auringon. Tuntui, että vähän selviydyin tehtävän läpi. Yllätyin tosi paljon täysistä pisteistä, koska työstä jäi vähän epävarma fiilis. “

Tehtävä 5: Uhanalaiset eläimet

PISTEET 7/10

Tee kuuden postimerkin arkki/sarja uhanalaisista eläimistä kertovan artikkelin pohjalta. Merkkien tulee toimia yksittäin, mutta muodostaa myös yhtenäinen kokonaisuus. Aikaa 4 tuntia.

Ella:

” Tehtävän aihe oli henkisesti aika raskas, koska uhanalaiset eläimet on tosi lähellä sydäntäni. Tehtävässä piti lukea Ylen artikkeli aiheesta ja inspiroitua siitä. Artikkelissa mainittiin zombie-eläimet ja siitä sitten innostuin Tiesin kuitenkin, että en osaa toteuttaa zombieita hirveän hyvin, mutta keksin, että pehmolelut ovat vähän sellaisia elottomia asiota, joihin ihmiset vaikuttaa. Pehmoleluilla ja täytteiden pursuamisella pystyisin kuvittamaan uhanalaisten eläinten tilannetta ilman, että siitä tulisi liian raaka. Tätä oli todella kiva tehdä, vaikka henkisesti olinkin aika loppu. “

Toisen päivän jälkeen olin tosi tyytyväinen, etenkin jos vertaa ensimmäisen päivän jälkeisiin fiiliksiin.

Tehtävä 6: Kolmiulotteinen muistomerkki

PISTEET 8/10

Tee itsellesi tärkeälle, tunnetulle henkilölle muistomerkki. Aikaa 4 tuntia.

A osa) Tee aiheesta kollaasi/moodboard

B osa) Luonnostele veistos ja perustele tulkintasi

C osa) Rakenna kartongista muistomerkki henkilöllesi

Ella:

” Muistin heti, että Lahden ennakkotehtävissä olin tehnyt vastaavan “itselle tärkeä henkilö”-tehtävän joulupukista, niin päätin tehdä tämänkin siitä. Tehtävässä piti siis tehdä kaikki kolme tehtävää neljässä tunnissa, joten päätin aloittaa tehtävän tekemisen käänteisesti kartonkiveistoksesta. Ajattelin, että jos jossain tulisi kiire niin se olisi mieluiten moodboard.

Veistosta tehdessä inspiroiduin esimerkiksi Vasa-laivasta ja sen linjoista. Kartonkiveistos onnistui heti ensimmäisellä yrittämällä, jonka jälkeen aloin tehdä “luonnosta”. Oli vähän outoa tehdä luonnosta itse työn tekemisen jälkeen. Moodboardiin laitoin kuvia asioista, jotka tuli itselle mieleen työstä esim. laiva, luurangon luiden linjat ja aallot. Ajankäytön kannalta päinvastainen tekemisen järjestys oli hyvä valinta, mutta lopputuloksesta tuli ehkä vähän erilainen kuin olisi tullut toisin tehtäessä. “

Tehtävä 7: Mitä jäi näyttämättä?

PISTEET 10/10

Keksi itse tehtävänanto ja toteuta se. Kirjoita essee, jossa kerrot tehtävän tärkeydestä ja merkityksestä. Aikaa 4 tuntia.

Ella:

” Viimeisen tehtävän kohdalla mietin, että mitä ihmettä meiltä voidaan vielä testata. Kun tehtävänanto ilmestyi näytölle, olin taas vähän shokissa. Tehtävänannossa painotettin sitä, että ‘nyt pääsee näyttämään omat taitonsa’ ja siitä tuli vähän lisää paineita. Arivointikriteereissä mainittiin myös tehtävän haastavuus, joten päätin suunnitella tehtävän niin, että se on itselleni helppo, mutta ehkä joillekkin muille vaikea.

Tajusin, että missään tehtävässä ei ole varsinaisesti tehty hahmosuunnittelua, eikä aiemmissa ole saanut tehdä työtä digitaalisesti, joten tein tehtävän sopimaan näihin. Hahmot ovat itselleni yksi mieluisimmista asioista tehdä, koska niiden tekemisessä ei tarvitse miettiä oikein mitään sääntöjä. Ajattelin myös, että kahden hahmon luominen lisäisi tehtävän haastavuutta. Lisäsin vielä elementtejä niin, että tehtävänannossa piti miettiä vähän itseään ja kertoa tarinaa itsestään. Jos olisin itse pääsykokeiden tekijä niin tekisin jonkun tämän tyylisen tehtävän. “

” Tykkään käyttää paljon värejä ja työssä käyttämäni värimaailma oli ollut mielessäni jo viikkoja ennen koetta, jossa pääsin sitten käyttämään sitä. Hahmoja suunnitellessa näin ensimmäisenä, että kahdella hahmolla on valtava kokoero. Näin myös, että Seko-hahmossa on jokin olematon muoto ja eri leijailevia osia. Hahmo kuvastaa ideaa, joka on vähän niinkuin muodotonta asiaa, jossa monta osaa tulee yhteen. Tein omasta hahmosta pienen, sillä peleissäkin on usein pieni päähahmo, mutta sillä on aina se jokin juttu, jonka avulla se voi silti aina voittaa.

Tehtävää tehdessä mulla oli ihan super iso into ja tehtävän jälkeen oli todella hyvä fiilis. Oli kiva nähdä, että sain tästä hyvät pisteet, koska se tarkotti etten ollut ainoa joka tykkäsi tästä. “

Ellan vinkit pääsykokeisiin

Kun Aallon tulokset tuli, olin kesken hampparin purasun. Päivitin vain ohimennen Opintopolun ja olin siinä sitten ihan hämmentyneenä hamppari suussa. Muutamaan tuntiin en meinannut tajuta, että oon oikeesti menossa Aaltoon. Oli se aika hurjaa, että pääsin mun ykkösvaihtoehtoon.

On tärkeää, että kokeissa on varmuus itsestä ja omasta tekemisestä. Ei kannata miettiä liikaa sitä, mitä muut ajattelee ja näyttää tehtävissä itsensä. On hyvä yrittää löytää se rentous siihen tekemiseen niiden kokeiden aikana, koska se yleensä näkyy myös sen työn jäljestä. Ja ota hyvät eväät, muista juoda vettä ja syödä välissä.

Myöskin jos joku työ menee huonosti, siitä ei saa lannistua. Mullakin oli tuolla joukossa yksi ihan kunnon epäonnistuminen, eli se on ihan sallittua ja silti voi päästä sisään.

Oletko sinä seuraava, joka nappaa kaikki hakemansa opiskelupaikat?


Tule mukaan kurssille ja opi ajakäyttö sekä oman luovuuden rajat, joilla menestyt pääsykokeissa! Olit sitten kokeneempi tekijä kuten Ella tai vasta aloitteleva piirtäjä, säännöllisellä harjoittelulla ja ammattilaisten tuella voit saada juuri sen haluamasi opiskelupaikan.

Kurkkaa myös Digi-kurssi, joka on suunniteltu juuri visuaalisen viestinnän aloille hakeville. Kurssin voi ottaa pakettina esimerkiksi Maxi-kurssin oheen!

Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Aloita matka kohti unelmiesi opiskelupaikkaa jo tänään!



Julia sai täydet pisteet Metropolian Visuaalisen Viestinnän Muotoilun pääsykokeista – Katso kuvat töistä!

Julia Haaranen kävi vuoden pituisen Maxi-kurssin ja sai täydet pisteet Metropolian visuaalisen viestinnän muotoilun pääsykokeista! Katso kuvat huikeista pääsykoetöistä sekä Julian kertomus, miten työt syntyivät. Mukana myös Julian kokeisiin johdattaneet ennakkotehtävät!

Julia haki opiskelemaan visuaalisen viestinnän muotoilua ensimmäisen kerran vuosi sitten, jolloin matka jäi ennakkotehtävävaiheeseen. Tämän vuoden hauissa Julia sen sijaan nappasikin upeasti täydet pisteet pääsykokeista ja pääsi unelmiensa alalle opiskelemaan! Jos ensimmäisen hakukerran jälkeen iskee epävarmuus omasta osaamisesta, ei siis kannata lannistua vaan jatkaa sinnikkäästi harjoittelua ja unelmiensa tavoittelua!

Ennakkotehtävät

Ennakkotehtävävaiheeseen kuului kolme tehtävää: ensimmäisessä tuli kertoa esseenä omasta taustastaan ja motivaatioistaan hakea kyseiselle alalle; kuvallisissa tehtävissä tehtiin juliste ja tähän liittyvä kuvasarja. Tarkat tehtävänannot näet Metropolian sivuilta!

TEHTÄVÄ 2: Juliste

” Tehtävässä piti tehdä juliste, jossa lukee teksti “Armotonta menoa”. Näkökulman sai valita itse, mutta julisteen piti olla positiivinen. “

Julian kommentit:

Tein tyyliltään aika abstraktin julisteen, koska ajattelin että se voisi erottua joukosta. Päädyin tekemään julisteen näyttelystä ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen.

TEHTÄVÄ 3: Kuvasarja

” Toinen kuvallinen tehtävä liittyi julistetehtävään. Piti tehdä kuvasarja aiheesta “Armotonta menoa -mitä todella tapahtui?” ja näkökulman sai valita itse. Kuvasarjan ei pitänyt olla välttämättä positiivinen. “

Julian kommentit:

Oli vähän vaikea keksiä miten lähtisin lähestymään tätä, koska kuvasarjat ei ole vahvuuteni. Päätin tehdä museon kartan, koska olin tehnyt julisteen, joka mainosti museon näyttelyä. Työssä on museon pohjapiirros ja otteita eri kohdista näyttelytilaa. Olin ihan tyytyväinen lopputulokseen, koska tein sen aika nopeasti ja ajattelin myös ettei varmaan ole toista samanlaista.

Pääsykoetyöt

TEHTÄVÄ 1: Juliste

” Tehtävänä oli tehdä asenteita muokkaava juliste Tampereen ratikasta. Näkökulma tuli valita itse ja julisteessa piti lukea “Tampereen ratikka”. Iskulause piti myö ideoida ja aiheeseen sai hakea inspiraatiota Tampereen ratikan nettisivuilta. “

Julian kommentit:

Alkuun tehtävää oli vaikea lähteä tekemään, koska en ole käynyt paljoa Tampereella, enkä tiennyt miten ratikkaan siellä suhtaudutaan. Ajattelin kuitenkin, että tällanen tehtävänanto on laitettu sen takia, että asenteet olisi tällä hetkellä enemmän negatiivisia. Ajatus toteutukseen lähti Tampereen ratikan nettisivuilta, jossa korostettiin ratikan pyöreitä muotoja ja kulmia. Sivuilla painotettiin myös ratikan esteettömyyttä ja sitä, että kuka tahansa on tervetullut kyytiin. Aikaa tehtävän tekoon oli aamu yhdeksästä neljään, eli taukojakin ehti pitää välissä eikä tekemisessä tullut kiire. Koen, että tehtävän toteutus onnistui hyvin ja että minimalistisempi esitystapa erottuisi ehkä joukosta.

TEHTÄVÄ 3: Kuvasarja “Liekko ja Toiva”

”  Tehtävässä annettu Astuvansalmen kalliomaalausten kuva oli maalattu Liekan ja Toivon tarinan kunniaksi. Tarkoituksena oli tutustua Astuvansalmen kalliomaalauksiin ja tehdä kuvasarja, ilman tekstiä siitä tapahtumasta, jonka perusteella Liekosta ja Toivasta tehdyt kalliomaalaukset on maalattu. “

Julian kommentit:

En ole hirveän lahjakas kuvasarjojen tekemisessä, koska niistä tulee mieleen sarjakuva, joiden tekemisessä en ole kovin lahjakas. Luin netistä Astuvansalmen kalliomaalauksia ja siitä, mitä eri asiat symboloi. Kirjoitin tarinan pohjaa ja keksin, että kuvasarjan voisi toteuttaa karttamaiseen tapaan, eikä sarjakuvana. Tehtävässä oli myös paljon aikaa, mutta idean keksimiseen meni tämän kohdalla aika paljon aikaa. Kiire ei kuitenkaan tullut. Olin vähän epävarma siitä, onko työ liian sekava tai onko idea tarpeeksi hyvä.

“Luota omaan visioon”

” Pääsykokeiden jälkeen oli vähän epävarma fiili, lähinnä toisen tehtävän jälkeen. Kahden tehtävän lisäksi oli myös noin 10 minuutin haastattelu, jossa kysyttiin tehtävien tekemisen kulusta ja motiiveista hakea tälle alalle. Haastattelussa keskusteltiin myös muista harrastuksista ja kokonaisuudessaan koin, että haastattelu meni hyvin. Vaikka pääsykokeet menikin ihan hyvin, olin todella yllättynyt kun näin, että olen päässyt kouluun. “

Kannattaa luottaa siihen omaan visioon ja keskittyä omaan tekemiseen. Pääsykokeissakaan ei kannata miettiä sitä, kuinka paljon aikaa on jäljellä, koska ideoitakin tulee enemmän kun ei stressaa liikaa.

Haaveiletko sinäkin opinnoista luovilla aloilla?


Tule kurssille ja tavoita unelmasi Julian lailla! Säännöllisellä harjoittelulla ja ammattilaisten tuella voit saada juuri sen haluamasi opiskelupaikan.

Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Aloita matka kohti unelmiesi opiskelupaikkaa jo tänään!



Pinja loisti töillään Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän muotoilun pääsykokeissa- Katso kuvat

Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän muotoilun pääsykokeiden tulokset on vihdoin julkaistu. Pinja Oja hohkaa onnea, sillä hänen pitkäaikainen unelmansa Aallon visuaalisen viestinnän muotoilun opiskelupaikasta toteutui. Kurkkaa millaisilla töillä Pinja loisti pääsykokeissa!

Teho-Opiston Maxi-valmennuskurssilla valmistautunut Pinja Oja meinasi hypätä onnesta kattoon, kun Aalto-yliopiston visuaalien viestinnän muotoilun tulokset julkaistiin. Pitkäaikainen unelma opiskelupaikasta toteutui ja pitkäjänteinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin. Tunnelma on katossa sillä Aallon visuaalisen viestinnän linjalla aloittaa myös monta tuttua Tehon valmennuskurssilta.

Ensireaktio tulosten jälkeen oli hyppiminen ilosta ja soitto äidille ilo uutisista! Aallon visuaalisen viestinnän muotoiluun pääsy on ollut vuosia mun unelma eikä se tunnu vieläkään ihan todelta. Kesä menee kouluun valmistautuessa, mutta eiköhän se kaikki realisoidu mulle oikeesti vasta syksyllä!

Pinja Oja

Mua on kiinnostanut ihan aina visuaaliset uramahdollisuudet ja Aallon tarjoama visuaalisen viestinnän muotoilun linja tarjoaa mukavan laajasti opetusta alan eri osa-alueista. Oppimisen kannalta Yliopisto oli mulle paras valinta, joten pistin joka vuosi kaiken keskittymisen just tän paikan hakuun.

Visuaalisen viestinnän muotoilussa viehättää eniten alan monimuotoisuus, tekniikan jatkuva kehittyminen ja sen vaikutus maailmaan.

Kouluun pääsy on ollut jo pitkään mun tavote, joten halusin tehdä ihan tosissani töitä sen eteen. Osallistuin Tehon Midi-kurssille jo keväällä 2019, mutta kevät lensi todella nopeasti, enkä silloin saanut vielä kutsua pääsykokeisiin. Tuntui, että olin päässyt kivasti tekemisen makuun keväällä ja niinpä jatkoin Tehon Maxi-kurssilla syksyllä. Kun pääsykoepäivät häämötti kesäkuun alussa, tuntui että mä oon tehnyt kaikkeni valmistautuakseni, ja jännityksestä huolimatta lähdin tekemään niitä hyvin mielin!

Pinjan pääsykoetyöt

Pääsykokeet tehtiin tänä vuonna tosiaan etänä webkameran välityksellä. Annetun ajan aikana piti ehtiä tehdä työ, ottaa kuva ja minuutin mittainen esittelyvideo ja lopuksi lähettää ne Aallon palautuskansioon. Itse vältyin teknisiltä haasteilta ja Aallon puoleltakin niitä oli todella vähän ja mahdolliset ongelmat ratkaistiin nopeasti. Oli mukavaa, kun ei tarvinnut kuljettaa tarvittavia taidetarvikkeita mihinkään, vaan kaikki löytyi kotoa eikä mitään voinut unohtaa kokeesta! 🙂

Tehtävä 1: ”TRIPTYYKKI” 

Tehtävänanto:

Tee oma tulkintasi triptyykistä. Maalaa triptyykkiin ihmisiä, joilla on ollut sinuun vaikutusta tai joita arvostat. Kirjoita sivun alalaitaan muutama rivi siitä, keitä triptyykissä on kuvattuna ja miksi. 

Toteutustapa:

  A3-kokoinen vaaka-arkki, värillinen, vesi- tai peitevärit. Aikaa 4h.

PISTEET: 7/10

Pinjan kommentit:

Halusin jakaa triptyykin jollain muulla tavalla, kuin esim viivoilla tai muulla itsestään selvällä tavalla, joten jaoin sen eri ajankohtiin omasta elämästäni. Valitsin väriteeman ja yritin kuljetella katsetta muodoin ja sommitelmin. Aika kului nopeasti ja taidettiin melkein kaikki palautella töitä ihan viimeisillä minuuteilla.

Tehtävä 2: MITÄ OIKEIN TAPAHTUI? Kuvasarja

Tehtävänanto: 

Saat tehtävää varten yhden kuvan.  Saamasi kuva on keskimmäinen tarinallisessa viiden kuvan sarjassa. Tee neljä muuta kuvaa täydentääksesi kuvasarjan. Voit merkitä saamasi kuvan viitteellisesti esimerkiksi kehyksillä arkille haluamaasi paikkaan (annettua kuvaa ei ole tarpeen kopioida arkille).  Älä käytä tekstejä kuvissa, mutta nimeä tarinasi paperin alalaitaan

Toteutustapa:

 A3-kokoinen vaaka-arkki, värillinen, tekotapa ja työvälineet muuten vapaat. Aikaa 4h.

PISTEET: 10/10

Pinjan kommentit:

Tää tehtävä tuntui haastavalta! Saatiin alaviistosta otettu lähikuva koiran kuonosta. Mulla synty aika villi idea, ja mietin hetken onko se liian outo, mutta se tuntui omalta ja olin luvannut itselleni uskaltaa olla oma itseni tehtäviä tehdessä, joten lähdin toteuttamaan sitä! Suunnitteluun meni paljon aikaa ja toteutuksessa meinas loppua aika kesken. Tän tehtävän kohdalla olin ilonen, että työstä piti kertoa videossa, sillä pääsin avaamaan vähän ideaani. Totesin naureskellen, että tuijotin kuvaa niin kauan, ettei se näyttänyt enää kuonolta ja siitä se ajatus sitten lähti.

Tehtävä 3: AAPINEN 

Tehtävänanto: 

Typografinen kirjankansi   

Osa a)

Suunnittele uuden aapisen typografinen etukansi latinalaisin aakkosin

Osa b) 

Maassa elää hiljattain löydetty älykäs sivilisaatio.    Suunnittele tekemästäsi aapisen kannesta myös käännösversio, jossa käytät löydetyn sivilisaation omaa kirjoitusjärjestelmää.   Tee kirjoitusjärjestelmän kaikki merkit (”aakkoset”) näkyväksi arkin alaosaan.  Kirjoita lisäksi muutaman lauseen kuvaus löydetystä sivilisaatiosta.

Toteutustapa: 

A3-kokoinen arkki, kannen koko vapaa. Mustaa jälkeä jättävät työvälineet, ei harmaasävyjä. Käytä vain kirjaimia ja merkkejä. Aikaa 6h.

PISTEET: 8/10

Pinjan kommentit: 

Lähdin miettimään aapista siitä näkökulmasta, että se on tarkoitettu oppimiseen ja lapsille, joten halusin suunnitella kannen kirjaimet selkeällä mutta mielenkiintoisella tavalla. Koin, että kolmiulotteinen on sopiva ratkaisu tähän! Lisäsin vähän huumorimielessä kanteen mukaan myös tekstin ”ABC ja paljon muuta”. B osassa keksin tarinan käännösversion ympärille ja mun mielestä se toi siihen heti lisää mielenkiintoisuutta! 

Tehtävä 4: MANIFESTI 

Tehtävänanto:

Kirjoita manifesti, joka ilmaisee sellaisia periaatteita, tarkoitusperiä ja aikomuksia, joita pidät tavoittelemisen arvoisina. Aikaa 3h.

PISTEET 7/10

Pinjan kommentit:

Yllätyin, kun tehtävä ei ollutkaan tänä vuonna motivaatiokirje, jota olin itse harjoitellut ennen kokeita! Kirjoitin manifestin visuaalisen viestinnän muotoilun alasta ja sen tärkeydestä yhteiskunnassa, joten oma motivaatio loisti siitä silti hyvin läpi.

Tehtävä 5: PAKKAUSSARJA 

Tehtävänanto:

Paketoi käsitteet uteliaisuus, turvallisuus ja syyllisyys. Tee kolmen pakkauksen sarja. Suunnittele ja toteuta pakkausten fyysinen rakenne ja visuaalinen ulkoasu. Älä käytä tekstiä. Aikaa 4h.

PISTEET 9/10

Pinjan kommentit:

Ensimmäinen ajatus oli, että en halua tehdä laatikkoa. Sitten aloin pohtimaan millaista materiaalia annetut käsitteet voisi olla ja miten ne pitäisi sen perusteella paketoida. Esimerkiksi turvallisuus olisi särkyvää ja se pitäisi paketoida suojaavasti ja syyllisyys on materiaaliltaan painava ja sitä pitää kantaa.

Tehtävä 6: MERKKI 100 luonnosta 

Tehtävänanto:

Suomeen on syntymässä uusi ekokaupunki, joka tarvitsee visuaalisen tunnuksen (kuvallinen symboli/merkki), jota se tulee käyttämään kaikessa viestinnässään. Luonnostele 100 kuvallista symbolia/merkkiä.  Ympyröi lopuksi versioista oma suosikkisi punaisella värillä. Kirjoita toiseen arkeista lyhyt perustelu siitä, miksi valitsit merkin ja miksi se on kehityskelpoisin. 

Toteutustapa: 

Sarja mustavalkoisia luonnoksia kahdelle A3-arkille, ei harmaan sävyjä, ei tekstejä, muuten vapaa. Aikaa 4h.

PISTEET 8/10

Pinjan kommentit:

Kolmannen koepäivän viimeinen työ vei kyllä loputkin mehut! Yksi arviointiperusteista olikin sinnikkyys. Mulla pysy aika vahvasti kasvillisuus ja talot teemana mutta sinnikkäästi tein aina vaan uusia versioita. Välillä piti pysähtyä miettimään, mutta aika luonnollisesti se uusi idea aina syntyi edellistä tehdessä! Mä tykkään pelkistämistehtävistä ja olinkin joskus tehnyt samankaltaisen tehtävän vanhojen koe tehtävien kansioista harjoituksena!

Haastattelu

Pääsykokeista 30 sai haastattelukutsun! Pääsykokeet tuntui sujuvan hyvin webkameran välityksellä, mutta  haastattelu olisi ollut itselle luonnollisempaa saman huoneen sisällä. Oma haastattelu oli vasta illalla muiden haastateltavien jälkeen, joten jännitys ehti kasaantua päivän aikana vähän turhankin paljon. Itse haastattelusta en ihan hirveästi enää muista, mutta pyrin olemaan oma itseni ja se on tärkeintä!

Pinjan vinkki pääsykokeisiin

Tän saman vinkin oon kuullut monelta ja kun sen sisäisti itse niin se on ehdottomasti paras vinkki: Usko omaan tekemiseen ja uskalla olla oma ittes!

MAXI-valmennuskurssin parasta antia oli ehdottomasti pääsykoetyyppisten tehtävien tekeminen rutiiniksi asti ja niistä saadut kommentit! Oli niin siistiä saada kritiikkiä omista töistä ja nähdä miten kurssikaverit toteutti samoja tehtäviä. Tuntu, että jokaisen kotitehtävän tekemisen ja kritiikin jälkeen oppi aina jotain uutta, oli se sitten konkreettisesti sen työn tekemisestä ja tekniikoista tai kurssi kerran aiheesta ja luovasta ajattelusta. Selkeyty myös omat heikkoudet ja vahvuudet. Muistan, kun joskus mietin ihan hirveesti mitä muut ajattelee mun töistä ja se hirvitti mua kamalasti, mutta Tehon kurssilta löyty semmonen usko omaan tekemiseen ja se pysyy mukana!


70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Oma kotiateljee – vinkit taideaineiden itseopiskeluun

Kun koulut ovat kiinni ja harrastukset keskeytetty, on aika kaivaa taidevälineet esille ja rakentaa ihka oma kotiateljee. Nyt jos koskaan on aikaa panostaa pääsykokeisiin valmistautumiseen. Kotona opiskelu ja pääsykokeisiin valmistautuminen tarjoaa myös oivan mahdollisuuden opiskella juuri siihen vuorokauden aikaan kun olet kaikkein tehokkaimmillasi. Kokosimme sinulle vinkkejä, kuinka ottaa kaikki tehot irti kotiopiskelusta!

 

 

Merkkaa kalenteriin opiskelutuokio

Oletko aamuvirkku, jonka energiatasot ovat parhaimmillaan heti aamun ensimmäisinä tunteina vai iltapäivä-ihminen, jonka mielikuvitus herää vasta lounaan jälkeen. Itsenäinen opiskelu on erinomainen mahdollisuus sijoittaa opiskelu juuri siihen vuorokaudenaikaan, jolloin juuri sinä koet olevasi tehokkaimmillasi. Kotoa löytyy paljon virikkeitä, jotka saattavat lykätä opiskelua ja hairahtumisen välttämiseksi onkin hyvä merkata opiskeluhetki kalenteriin tiettyyn ajankohtaan ja päättää pitäytyä aikataulussa. Tehostaaksesi valmistautumistasi merkkaa kalenteriin,mitä aijot tänään treenata ja mihin aikaan, millon aiot ulkoilla, pitää taukoja ja syödä.

 

 

Rakenna oma opiskelunurkkaus

Itselleen on hyvä varata oma työskentelytila, jossa hyvä ergonomia toteutuu ja pääsee keskittymään rauhassa. Ylimääräiset ärsykkeet kuten puhelin ja TV kannattaa jättää suosiolla pois viemästä huomiota opiskelun aikana. Se mahdollistaa opiskeltavaan asiaan intensiivisen keskittymisen. Huolehdithan myös riittävästä valaistuksesta opiskellessasi.

 

 

Voita aloittamisen kankeus

Tuntuuko siltä, että tyhjä paperi tuijottaa ja pää lyö tyhjää? Ei hätää! Kuten urheilijatkin, koita lämmitellä mielikuvitustasi alkuun luonnostelemalla paperille esimerkiksi asioita, joita näet ympärilläsi. Näin käden ja mielen koordinaatio alkaa pikku hiljaa heräilemään.

 

 

 

Tauon paikka!

Vaikka mielenkiintoiseen asiaan uppoutuminen tuntuukin ihanalta, on oppimisen kannalta tärkeää malttaa pitää taukoja. Oppimisen kannalta olisikin ihanteellista opiskella 45 minuuttia intensiivisesti ja sen jälkeen antaa aivoille vartin breikki, jonka aikana antaisit ajatusten lipua hetkeksi kokonaan pois opiskelusta. Tauon aikana on hyvä nousta hetkeksi pois opiskelunurkkauksesta ja jaloitella. Jo nopealla alle parin minuutin taukojumpalla saat ihmeitä aikaan!

 

Aivot kaipaavat ravintoa

Pääsykokeisiin valmistautuessa on tärkeää muistaa syödä säännöllisesti ja monipuolisesti, jotta aivot jaksavat. Jatkuvasti uutta oppivat aivot kaipaavat nimittäin paljon energiaa. Mikäli kaipaat ideoita välipaloihin Meillä kotona-lehti kokosi 9 ohjetta nopeasti valmistettaviin terveellisiin välipaloihin.

 

 

 

 

 

Oiva hetki kartuttaa uusia ideoita

Luovien alojen pääsykokeissa korostuu hakijan ideointitaitojen merkitys ja itsenäinen opiskelu antaa mahtavan tilaisuuden treenata tätä taitoa. Jokaisen pääsykoetyön kantavavoima on sen idea-sisältö. Parhaat pisteet pääsykokeissa saavatkin usein työt, jotka ovat toteutettu omaperäisten ja kekseliäiden ideoiden ympärille raikkaalla tavalla.  Hyvä tapa harjoitella ideointia onkin tutustua oman alansa tämänhetkisiin trendeihin lukemalla esimerkiksi alan blogeja ja seuraamalla ajankohtaisia kilpailuvoittajia. Uskalla pitää hauskaa ja revitellä uusilla ideoilla!

Vertaistukea valmistautumiseen

Mikäli kaipaat vertaistukea opiskeluun:

Unelmia horisontissa-Netta matkalla arkkitehdiksi– blogista pääset lukemaan Netan ajatuksia, fiiliksiä ja kokemuksia matkalla kohti arkkitehtuurin pääsykokeita.

Ekonomista graafikoksi: Even matkassa kohti visuaalista viestintää-blogista pääset seuraamaan Even matkaa kohti visuaalisen viestinnän opiskelupaikkaa.

Arkkitehdiksi.- Jessen taival kohti yliopistoa-blogista pääset seuraamaan Jessen kehityskaarta ja matkaa kohti unelmien opiskelupaikkaa.

Muista pitää hauskaa!

Kaiken puurtamisen vastapainoksi on erittäin tärkeää muistaa rentoutua ja pitää hauskaa! Itsenäinen kotiopiskelu mahdollistaa paikasta toiseen siirtymiseen tavallisesti käytettävän ajan vapauttamisen johonkin sinulle mielekkääseen tekemiseen. Miltä kuulostaisi esimerkiksi teehetki kaverien kanssa Skypen välityksellä, tai yhteinen maalaushetki johon kaverisi toiselta puolelta maailmaa voisi osallistua etäyhteyden välityksellä?


 

Miltä kuulostaisi luovien alojen pääsykokeisiin valmistautuminen ammattilaisten kanssa poistumatta omasta luovuuden kotipesästäsi? Teho-Opiston etä-ja virtuaalivalmennuskursseilla pääset kätevästi hiomaan kaikki pääsykokeissa vaadittavat taidot ja tekniikat huippuunsa ammattilaisten kanssa omaan tahtiisi. Kursseillamme painotamme interaktiivista oppimistapaa, joka takaa sen että jokainen oppilaamme saa kaipaamansa tukea ja kannustusta voidakseen maksimoida kehityskaarensa. Kurssimme toteutuvat Teho-Opiston virtuaalisessa luokkahuoneessa Elidemy:ssä. Jokainen opiskelija saa myös kultaakin kalliimpaa palautetta harjoitustöistään alan ammmattilaisilta ja pääsee osaksi kannustavaa opiskelijaporukkaa.

Intensiivi-kurssilla esimerkiksi saat tehokkaan kertauksen tärkeimmistä taidoista, tekniikoista ja tyyleistä arkkitehtuurin, muotoilun tai taidealojen valintakokeita varten. Kehitämme ajankäyttöäsi ja ideointikykyäsi niin, että pystyt toimimaan tehokkaasti ja oikein jännittävässä pääsykoetilanteessa.

Aalto-yliopisto taiteiden alat ennakkotehtävät 2020-opettajien analyysit

Aalto-yliopiston taiteiden alojen ennakkotehtävät 2020 johdattavat hakijan propagandajunasta muutokseen ja matkalle. Testissä ovat mm. hakijan mielikuvitus, tarinankerronta ja kolmiulotteinen hahmotus. Teho-Opiston pääopettaja Sini otti tehtävät tarkempaan analyysiin. Kurkkaa Sinin mietteet tehtävistä!

On aika päästää mielikuvitus valloilleen, sillä Aalto-yliopisto on julkaissut taiteiden alojen ennakkotehtävät 2020! Ennakkotehtävät sisältävät mitä mielenkiintoisempia tehtävänantoja. Luethan tehtävänannot ja arviointikriteerit huolella. Teho-Opiston pääopettaja Sini Koivisto otti tehtävät tarkempaan analyysiin. Kurkkaa Sinin mietteet tehtävistä!

Tänävuonna ennakkotehtävät toimitetaan hakukohteesta riippuen joko sähköisesti Opintopolkuun tai postitse tai viemällä Aalto-yliopiston hakijapalveluihin 1.4.2020 klo 15.00 mennessä.

Sähköisesti toimitettavat ennakkotehtävät:

Näissä hakukohteissa ennakkotehtävät liitetään Opintopolun hakulomakkeelle, jossa on liitepyyntö ennakkotehtävistä. Suositeltava tiedoston koko on 1-100 Mt (Opintopolkuun ladattavien tiedostojen maksimikoko on 1.0 Gt).

Fyysisesti toimitettavat ennakkotehtävät:

Näissä hakukohteissa ennakkotehtävät toimitetaan Aalto-yliopiston hakijapalveluihin joko postitse tai paikan päälle tuomalla. Ennakkotehtävät tulee palauttaa suljetussa kirjekuoressa. Kuoressa tulee lukea hakijan nimi, sähköpostiosoite sekä hakukohteen nimi.

Sisustusarkkitehtuuri ennakkotehtävät

Tänävuonna hakijat pääsevät sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävissä näyttämään lahjansa mm. tarinankerronnassa, sommittelussa, värien käytössä sekä pienoismallin rakentamisessa. Hakijoilla on tänävuonna edessään mitä mielenkiintoisimmat tehtävänannot!

TEHTÄVÄ 1: MATKA

Piirrä kolmen ruudun mustavalkoinen sarjakuva aiheesta matka.

Toteutustapa:
Lyijykynällä A3-kokoiselle paperille.

Arvosteluperusteet:
Tarinankerronta, sommittelu ja viivan käyttö

Opettaja Sinin kommentit:

Sarjakuva/kuvasarja pitkästä aikaa! Samantyyppinen tehtävä on toistunut visuaalisen viestinnän ennakkona viime vuosina. Tehtävässä on tällä kertaa tarinallinen aihe – matka! Mikä on sinun näkökulmasi? Mieti tätä ja yllätä! Tarinankerronta on mainittu arvosteluperusteissa, joten juoni on tärkeä.

Tehtävänä on mustavalkoinen kuvasarja. Tarinallisuutta korostetaan ja kuvien avulla kerrotaan tarina pyydetystä aiheesta sarjakuvan keinoin. Kuvasarjassa arvioidaan tarinankerronnan lisäksi sommittelua ja viivan käyttöä. Graafisuus siis korostuu sekä sommittelun että viivankäytön kautta.

Tässä tehtävässä olennaista on valitun tyylin ja visuaalisen ilmeen lisäksi tietenkin tarina eli idea – tehtävällä on teema, joka ohjaa kokonaisuutta – mutta oman näkökulman valinta on se twist tässä tehtävässä. Kekseliäsyyttä ja graafisia kykyjä testaava tehtävä kyseessä!

 

TEHTÄVÄ 2. MIELENOSOITUS:

Maalaa ihmisiä kaupunkitilassa mieltään osoittamassa.

Toteutustapa:
Vesiväreillä A3-kokoiselle paperille.

Arvosteluperusteet:
Liikkeen ja tilan taju, sommittelu ja värien käyttö.

Opettaja Sinin kommentit:

Toinen tehtävä on raikasta vaihtelua totuttuun – tosin viime vuonna sisustusarkkitehdeillä oli myös ihmisjoukko teemana, veden rajassa. Tänä vuonna tehtävässä kuvataan ihmisjoukkoa kaupunkitilassa mieltään osoittamassa. Tärkeää tässä tehtävässä on tapahtuman lisäksi ihmisten suhde tilaan – ja kaupunkitilan kuvaaminen. Arvosteluperusteissa mainitaan liikkeen ja tilan taju.

Arvosteluperusteissa mainitaan sommittelu ja värien käyttö joihin kumpaankin kiinnitetään erityistä huomiota tässä työssä. Tehtävän konteksti antaa varmasti ideoita tyylillisiin valintoihin!

Tehtävä jättää kivasti tilaa omalle näkemykselle ja tulkinnalle – ja idealle. Tilallisuus ja pinnat, valo ja varjo, ihminen ja ihmisten joukko tilassa, kaupunkimaisemassa. Siinä tämän tehtävän ainekset. Ihmisiä tilassa -tehtävätyypin uudenlainen tulkinta.

Muista huomioida työtä suunnitellessasi arvosteluperusteet: Liikkeen ja tilan taju, sommittelu ja värien käyttö!

 

TEHTÄVÄ 3. TORILLA TAVATAAN

Suunnittele Havis Amanda -patsaan tilalle rakennelma juhlimista varten.

Toteutustapa:
Tee pienoismalli suunnittelemastasi rakennelmasta, materiaalivalinta on vapaa. Valokuvaa pienoismalli valkoista taustaa vasten ja tulosta valokuva A3-kokoiselle paperille.

Arvosteluperusteet:
Kolmiulotteinen hahmotus, rakenne, materiaali ja mielikuvitus.

Opettaja Sinin kommentit:

Yhtenä tehtävänä on lähes joka vuosi toistuva pienoismallin/kolmiulotteisen esineen mallin rakentaminen. Tänä vuonna aiheena on hyvinkin rakenteellinen ja samalla humoristinen “rakennelma juhlimista varten”.  Tehtävän nimi `Torilla tavataan´ viittaa Suomalaisten menestykseen eri urheilulajeissa. Tehtävä on hyvin samantyyppinen viime vuoden sisustusarkkitehtiennakon uimahyppytornin kanssa.

Luovuudelle ja leikittelylle annetaan tässä tehtävässä tilaa, vaikka toisaalta edellytetään myös pientä insinöörimäisyyttä. Kyseessä on juhlintaa varten tarkoitetun rakenteen suunnittelu ja toteutus pienoismallin muodossa. Tehtävä on hauska ja se antaa mahdollisuuden myös rakenteelliselle irrottelulle. Tässäkin tehtävässä kannattaa muistaa oman idean ja uudenlaisen rakenteellisen tulkinnan tärkeys helppojen tai valmiiden ratkaisujen sijaan. Huomioi myös se erityispiirre että rakennelma sijoitetaan keskelle suihkulähdettä!

Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan ja tuotoksiaan valintaraadille isoissa postipaketeissa, mutta nyt käytännöt alkavat muuttua entistä enemmän tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Muutokseen kannattaakin siis suhtautua innostuen; nyt hakijalla on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, testata valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen. Mikä tässä on mielestäni tärkeää on parhaan mahdollisen näkökulman löytäminen valokuvaan. Onneksi valokuvan keinot ovat monet ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan. Haaste on heitetty!

Lue lisää sisustusarkkitehdin koulutuksesta ja hakemisesta

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/sisustusarkkitehtuuri-valmennuskurssi/”] Sisustusarkkitehtuurin info-paketti[/mk_button]

 

 

 

Muotoilu ennakkotehtävät

Tänävuonna muotoilun opintoihin hakevat pääsevät ideoimaan uusia tapoja seurata aikaa! Testissä ovat mielikuvituksen lisäksi myös mm. hakijan kyky esittää asioita visuaalisesti, kokonaisuuden hallinta sekä ideointikyky.

TEHTÄVÄ 1. UUSI AIKA

Suunnittele kolme keskenään erilaista uutta tapaa seurata ajan kulua. Ratkaisusi voivat olla tuotteita, palveluja tai teoksia. Esitä ratkaisusi piirroksina, maalauksina, kollaaseina tai prototyyppeinä. Tehtävän tätä osaa ei saa tehdä tietokoneella.

Valokuvaa tehtävän tulokset siten, että kuvasta ymmärtää millaisen ajan seuraamisen tavan olet ideoinut.

Tehtävän liitteeksi kirjoita teksti, jossa selität lyhyesti kolme ideaasi. Tekstin pituus enintään 300 sanaa.

Valokuvaa ratkaisusi kirkkaassa valaistuksessa. Nimeä valokuvat “sukunimi_etunimi_järjestysnumero.jpg”, alkaen numerosta 1. Lopuksi lataa valokuvat JPG-tiedostoina Opintopolkuun.

Kirjoita teksti koneella. Nimeä teksti “sukunimi_etunimi_teksti.pdf”. Lopuksi lataa teksti PDF-tiedostona Opintopolkuun.

Arviointiperusteet:
Kekseliäisyys. Ratkaisujen monipuolisuus. Visuaalinen esittäminen. Tekstin osalta selkeys.

Valokuvaa ratkaisusi kirkkaassa valaistuksessa. Nimeä valokuvat “sukunimi_etunimi_järjestysnumero.jpg”, alkaen numerosta 1. Lopuksi lataa valokuvat JPG-tiedostoina Opintopolkuun.

Kirjoita teksti koneella. Nimeä teksti “sukunimesi_teksti.pdf”. Lopuksi lataa teksti PDF-tiedostona Opintopolkuun.

Opettaja Sinin kommentit:

Onpa kivaa vaihtelua tämä tehtävä! Tämä on tehtävä, jossa testataan hakijan ideointikykyä – kykyä tuottaa samaan tarpeeseen useita ideoita ja arvioida niitä, sekä esitellä kuvin ja sanoin suunnittelemansa ideat.

Teemana on Uusi aika – uusi tapa seurata ajan kulua. Näitä tapoja on kehitelty kautta aikojen, joten nyt joudut todellisen haasteen eteen: mikä voisi olla uusi tapa seurata aikaa 2020-luvulla? Mitä vaikutuksia tällä on ympäröivään maailmaan ja yhteiskuntaamme?

Ratkaisumahdollisuuksiksi saa esittää tuotteita, palveluita tai teoksia (tai kaikkia näitä). Ei siis välttämättä tarvitse ideoida kaikkia kolmea saman genren alla. Miellekartta saattaa olla hyvä tapa lähteä miettimään eri mahdollisuuksia ja seurauksia.

Teksti on myös olennainen osa tehtävää – saat 300 sanan verran tilaa kertoa ideoistasi ja täydentää sitä mitä pystyit kuvien avulla kertomaan. Mikä mahtava tilaisuus avata ideoitasi, niiden lähtökohtia ja taustaa – sekä käyttöä ja vaikutuksia!

TEHTÄVÄ 2. SEURAUKSET

Valitse yksi ensimmäisessä tehtävässä suunnittelemistasi uusista tavoista seurata ajan kulua. Kuvaa, millaisia seurauksia olisi, jos ideoimasi ajan seuraamisen tapa olisi ainoa keinomme mitata aikaa arjessa. Seuraukset voivat liittyä esimerkiksi työntekoon, yhdessäoloon, liikkumiseen, pukeutumiseen, opiskeluun, sisustukseen tai harrastuksiin. Esitä seuraukset tilannekuvina sarjakuvamaisesti 2-5 kuvan kokonaisuutena. Sarjakuva voi olla piirros, maalaus tai kollaasi. Kuvassa saa olla tekstiä.

Valokuvaa tehtävä kirkkaassa valaistuksessa. Nimeä valokuva “sukunimesi_seuraus.jpg”. Lopuksi lataa valokuva JPG-tiedostona Opintopolkuun.

Arviointiperusteet:
Mielikuvitus. Ideointikyky. Kokonaisuuden hallinta. Visuaalinen esittäminen.

Opettaja Sinin kommentit:

Tehtävän toisessa osassa esitetään millaisia seurauksia olisi jos suunnittelemaasi tapaa seurata aikaa käytettäisiin oikeasti ainoastaan. Tässä mennään vielä askel eteenpäin  – nimittäin esitetään miten `uuden ajan´ käyttö vaikuttaisi meihin ihmisiin ja meidän elämäämme. Seurausten mainitaan tehtävänannossa voivan liittyä työntekoon, yhdessäoloon, liikkumiseen, pukeutumiseen, opiskeluun, sisustukseen tai harrastuksiin. Tässä suuntia mihin lähteä tehtävän toisessa osassa. Vapauta ajatuksesi ja mielikuvituksesi miettimään mitä syntyisi jos ajan käsite ja sen seuranta olisikin täysin toisenlaista!

2-5 kuvaa esitetään tilannekuvina sarjakuvamaisesti – piirustuksen, maalauksen tai kollaasin keinoin. Tekstiä saa käyttää osana kuvia. Tyyli vaikuttaa aina osaltaan paljonkin lopputulokseen. Tyyli valikoituu luonnollisesti valitun aiheen tai teeman mukaan. Esitä kuvissa harkiten mihin uusi aika ja tapa seurata sitä vaikuttaa! Käytä myös tekstiä kuvan tukena aina tarpeen mukaan. Tärkeintä on hyvä idea ja sen seuraukset – visio on vapaa!

Lue lisää muotoilun koulutuksesta ja hakemisesta  [mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/muotoilu-valmennuskurssi/”] Muotoilun info-paketti[/mk_button]

 

 

Visuaalisen viestinnän muotoilu ennakkotehtävät

Mille aatteelle sinun sydämesi sykkii? On aika päästää luovuus valloilleen ja sukeltaa propagandajunan uumeniin. Tänävuonna visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävissä ovat testissä mm. hakijan ideoiden sisällöt, iskevyyss, viestivyys sekä sommittelutaidot.

TEHTÄVÄ ”PROPAGANDAJUNA” – juna viestintävälineenä

Suunnittele ulkoasu junalle, joka viestii itsellesi tärkeästä asiasta, jolla on myös yhteiskunnallista merkitystä.

Propagandajunan on tarkoitus olla yksi osa laajempaa vaikutusviestinnällistä kampanjaa.

Nimeä kampanja ja suunnittele sille logo.

Esittele propagandajuna ja kaksi muuta kampanjaelementtiä (viestintävälinettä) värillisenä 8-sivuisena esitteenä.

Esitteessä tulee olla itse kirjoittamaasi tekstiä (yhteensä 1000 -1500 merkkiä sanavälit mukaan lukien) sekä itse tekemääsi kuvitusta ja infografiikkaa, esimerkiksi vaunukartta tai junan reittikartta.

Toteutus:
Värillinen 8-sivuinen PDF. Sivukoko 1920 x 1080 pikseliä.

Voit tehdä esitteen myös käsin. Tässä tapauksessa kuvaa tai skannaa esitteen sivut ja liitä kuvat peräkkäin yhdeksi monisivuiseksi PDF-tiedostoksi. Kuvien yhteen liittämiseksi on olemassa ilmaisia ohjelmia netissä, esimerkiksi https://smallpdf.com/jpg-to-pdf

Huom. Tehtävä ladataan PDF -liitteenä sähköisesti Opintopolkuun ohjeiden mukaisesti. Tarkista tiedostojen toimivuus, sillä puutteellisia hakemuksia ei voida arvioida. Nimeä tiedosto Etunimi_Sukunimi_VCD.

Arviointiperusteet:
Sisällölliset ideat, viestivyys, iskevyys, visuaalinen esitystapa, tekstisisältö, sommittelu ja selkeys.

Opettaja Sinin kommentit:

Visuaalisen viestinnän muotoilun (ent. graafinen suunnittelu) tehtäväkokonaisuus on säilynyt samantyyppisenä jo pidemmän aikaa, tänä vuonna julkaisu on muuttanut nimeään: Propagandajuna – juna viestintävälineenä! Se on moniosainen, graafisia kykyjä laajalti testaava tehtävänanto: Suunnitellaan propagandajuna osana laajempaa vaikutusviestinnällistä kampanjaa – ja esitellään se sekä kaksi muuta kampanjaelementtiä 8-sivuisena esitteenä (vrt. Zine). Osana tehtävänantoa nimetään myös suunnittelemasi kampanja ja suunnitellaan sille logo. Viestintävälineiden suunnittelun lisäksi mukana on siis muotoilua, ilmeen ja logon suunnittelua. Kaikenkattava graafisten taitojen testi siis kyseessä! Huomioi nämä kaikki tehtävänannon eri osaset jotta kokonaisuus sisältää varmasti kaiken pyydetyn.

Tärkeää on tietenkin oma näkökulma ja tulkinta: Mitä aihetta suunnittelemasi kampanja käsittelee ja kommentoi. On mietittävä oma näkemys/näkökulma, itselle tärkeät sisällöt, kuvasto ja grafiikka teemaan liittyen. Yhtenäinen sommittelu, taitto ja typografia ovat tietysti tässäkin julkaisussa tärkeää, kuten aina.

Kuten aiempina vuosina, myös tänä vuonna julkaisuun sisällytetään infografiikkaa – mahdollisiksi esimerkeiksi annetaan vaunukartta tai junan reittikartta. Tee taustatyötä ja panosta infografiikan informatiivisuuteen ja selkeyteen.

Esitteessä tulee olla aiempien vuosien tapaan myös itse kirjoittamaasi tekstiä (yhteensä 1000 -1500 merkkiä sanavälit mukaan lukien). Panosta siis myös tekstin typografiaan ja taittoon (sekä luettavuuteen) – jotta kokonaisilme säilyy.

Tänä vuonna moniulotteinen tehtävänanto erottaa tehtävän aiemmista tarkemmin säänneltynä kokonaisuutena. Pidä huolta että kaikki vaadittu on esitetty, valitsemasi teeman hengessä!

Lue lisää visuaalisen viestinnän muotoilun opinnoista ja hakemisesta [mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/graafinen-suunnittelu-valmennuskurssi/”] Visuaalisen viestinnän muotoilun info-paketti[/mk_button]

 

 

KUVATAIDEKASVATUS ENNAKKOTEHTÄVÄT

Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät 2020 ovat aikaisemmilta vuosilta tuttuun tapaan kolmen tehtävän kokonaisuus. Tehtävänanto jättää paljon tilaa hakijan omalle mielikuvitukselle. Tehtävässä kiinnitetään huomiota mm. hakijan visuaaliseen ja käsitteelliseen ajatteluun, taiteellisten toteutustapojen hallintaan sekä kolmen työn muodostamaan kokonaisuuteen.

TEHTÄVÄ: MÄ JÄTÄN TÄN TÄHÄN

Lause I´ll just leave this here elää omaa elämäänsä sosiaalisessa mediassa. Miten itse haluaisit tulkita tehtävän otsikkoa?

Tulkitse annettua otsikkoa kolmen työn kautta, jotka muodostavat kokonaisuuden.
Anna jokaiselle työlle nimi.

Toteutustapa:
Töiden toteutustapa on vapaa. Noudata seuraavia ohjeita:

Merkitse jokaiseen työhön näkyvästi oma nimesi ja työlle antamasi nimi.

Yksittäinen työ ei saa koostua irrallisista osista.

Töissä ei saa olla irtoavia osia eikä särkyviä materiaaleja, esimerkiksi lasia.

Yksittäisen työn suurin sallittu koko on A3. Töiden tulee mahtua C3 (A3) -kuoreen.

Digitaalisten toteutusten osalta huomioi seuraavat ohjeet:

Digitaaliset toteutukset palautetaan muistitikulla. Tiedostot nimetään hakijan, koulutusohjelman ja työn nimen mukaan (esim. Sukunimi_etunimi_kuvataidekasvatus_työnnimi). Muistitikkuun on merkittävä selvästi hakijan nimi ja syntymäaika. Hakija on vastuussa tikun pakkaamisesta ja toimittamisesta siten, että se säilyy vahingoittumattomana.

Digitaalisen kuvan pidemmän sivun enimmäispituus saa olla 1024 pikseliä.

Hyväksyttävät tallennusmuodot ovat JPEG tai PDF. Videon enimmäiskesto on 1 min ja tallennusmuodot ovat MOV tai MPEG4. Tiedoston enimmäiskoko on 500 Mt.

Muistitikulta ajettavan interaktiivisen toteutuksen idean täytyy välittyä yhdessä minuutissa. Toteutusten täytyy olla käyttöjärjestelmäneutraaleja.

Arviointiperusteet:
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota visuaaliseen ja käsitteelliseen ajatteluun, taiteellisten toteutustapojen hallintaan sekä kolmen työn muodostamaan kokonaisuuteen

Opettaja Sinin kommentit:

Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävien kokonaisuus on viime vuosina ollut samantyyppinen, kolmen tehtävän kokonaisuus – eli triptyykki. Tehtävien aihe on usein ollut kantaaottava ja erilaisia tulkintoja mahdollistava kokonaisuus. Tälläkin kertaa tulkinta ja näkökulma ovat vapaat – tehtävänanto on erityisen vapaa jopa humoristinen tänä vuonna!

Ennakkotehtävät eivät mittaa ainoastaan kuvataidekasvatukseen hakevan kokelaan teknisiä taitoja piirtäjänä, vaan myös hakijan kuvallista ja käsitteellistä ajattelua. Viime vuosien tehtävissä kuvittaminen ja visualisointi ovat korostuneet, sillä aiheet ovat olleet hyvinkin monitulkintaisia. Tällä kertaa on mielestäni erityisen suuri painotus ideasisällöllä ja valituilla näkökulmilla. Tehtävillä halutaan yleisesti selvittää hakijan ideat, ajatukset ja intohimo taidetta kohtaan sekä kyky kyseenalaistaa ja ottaa kantaa.

Tänä vuonna tehtävänantona on pohtia sosiaalisessa mediassa yleisesti käytettävää: Mä jätän tän tähän -selitettä käsitteenä ja sen merkityksellisyyttä eri näkökulmista – tehtävänä on kolmen työn sarja aiheesta, joka on hyvinkin ajankohtainen, ajanmukainen, laaja ja monitulkintainen – Oma näkökulma ja töiden sanoma on tärkeitä.

Teknisesti taitava toteutus on aina plussaa ja arvostettavaa. Näkisin että tärkeä osa tässä on omalla näkökulmalla ja mielipiteellä, sekä aiheen tulkinnalla, valinnalla ja sen käsittelyllä. Kiinnostava ja omakohtainen, ajankohtainen ideasisältö ja sen kautta rakennettu oivaltava kokonaisuus kantavat varmasti pitkälle. Kannattaa ehdottomasti miettiä aiheen valintaa, kokonaisuutta osineen ja omaa henkilökohtaista näkökulmaa tarkkaan. Lisäksi töiden nimet kannattaa valita tarkkaan jotta ne rakentavat mahdollisimman hyvin kokonaisuutta

Kannattaa aina muistaa, että vaikka tehtävänanto saattaa aluksi tuntua hieman etäiseltä, tärkeintä on työn idea ja että siinä kyetään kuvittamaan ja visualisoimaan omat ajatukset mahdollisimman hyvin. Muista siis pohtia ideoidessasi myös sitä, miten saisit toteutettua työn kaikkein selkeimmin! Huumorillekin annetaan tällä kertaa mahdollisuutensa.

Huomioi töiden tekniikaltaan vapaat, mutta formaatiltaan tarkat toteutusohjeet!!

Lue lisää kuvataidekasvatuksen opinnoista ja hakemisesta [mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/kuvataidekasvatus-valmennuskurssi/”] Kuvataidekasvatuksen info-paketti[/mk_button]

 

 

ESITTÄVÄVIEN TAITEIDEN – LAVASTUS ENNAKKOTEHTÄVÄT

Tänävuonna esittävien taiteiden-lavastuksen ennakkotehtävät sisältävät musiikin tulkintatehtävän kappaleesta “Tunnel Vision”. Tehtävissä arvioidaan mm. hakijan dramaturgian tajua. Hakija pääsee myös osoittamaan motivaationsa motivaatiokirjeen muodossa.

TEHTÄVÄ 1. KOLMIULOTTEINEN KOKONAISTULKINTA

Kuuntele kappale Tunnel Vision. (Artisti Kate Tempest, albumilla Let Them Eat Chaos, 2016. Kappale löytyy esimerkiksi Youtubesta. Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=z4qGLDkK9TA ) Minkälaisen tunnereaktion annettu materiaali herättää sinussa ja miksi?

Tee musiikin sekä sanoitusten herättämien ajatusten ja tunnelmien pohjalta kolmiulotteinen kokonaistulkinta. Älä anna kappaleen pohjalta tuotetun musiikkivideon vaikuttaa omaan tulkintaasi.

Toteutustapa:
Kolmiulotteinen työ ilman tekstisisältöä.
Valmiin työn on mahduttava C3 kokoiseen kirjekuoreen yhdessä muiden tehtävien kanssa.

Kirjoita nimesi ja tehtävän numero työn kääntöpuolelle.

Arviointiperusteet:
Lähtökohdan (Tunnel Vision) suhde lopputulokseen, valittujen materiaalien suhde sisältöön sekä tilallinen ja visuaalinen kokonaisvaikutelma.

Opettaja Sinin kommentit:

Musiikin tulkintatehtäviä on ollut useilla aloilla lähivuosina. Useimmiten lopputuloksena on tehty tulkinnan pohjalta piirros tai maalaus, nyt tehdään kuitenkin kolmiulotteinen tulkinta kappaleesta Tunnel vision!

Koska mallin on mahduttava c3 kuoreen muiden tehtävien kanssa, voidaan tästä päätellä että sen tulee olla jollain tavalla kokoontaittuva. Tähän aiheeseen/mahdollisuuksiin kannattaa tutustua ennen mallin aloitusta. Tehtävän voit tehdä kaikista soveltuvista materiaaleista.

Arviointiperusteena mainitaan tuotoksen suhde kappaleen musiikkiin ja sanoituksiin (lähtökohdan suhde lopputulokseen) – mieti siis sekä musiikin että sanoitusten sanomaa ja minkälaisia visioita ne sinussa herättävät. Lisäksi kiinnitetään huomiota myös valittujen materiaalien suhteeseen kappaleen sisältöön. Ehkä saat näihin inspiraatiota kappaletta kuunnellessasi.

Tilallinen ja visuaalinen kokonaisvaikutelma arvioinnissa arvioi sitten sitä miten hyvin linjassa ja kokonaisuus työ on. Muista valitsemasi linja ja työn selkeys!

 
TEHTÄVÄ 2 ESITYSKONSEPTI: MUUTOS
 

Käy kävelyllä lähiympäristössäsi. Ympäristö voi olla mikä tahansa.

Ideoi kävelysi pohjalta vapaasti esityskonsepti, jonka nimi on Muutos. Sijoita esityskonseptisi tapahtuvaksi kävelyreittisi varrelle.

Ratkaise esityksesi perusidea ja pohdi, miten se voisi konkretisoitua. Kiinnitä huomiota siihen, miten idea näkyy paikkavalinnassa tai -valinnoissa, tilaratkaisussa tai -ratkaisuissa, yleisön sijoittumisessa ja visuaalisuudessa.

Seuraavat kysymykset saattavat auttaa esityksen ideoimisessa: Mikä kävelysi varrella puhutteli sinua henkilökohtaisesti? Mitä yleisemmin kiinnostavaa tähän ympäristöön liittyy? Miten ympäristö on suhteessa annettuun nimeen Muutos?

Toteutustapa:
Tee vapaasti valitsemallasi tekniikalla kuva tai kuvasarja, jonka avulla voit havainnollistaa tärkeimpiä asioita ideoimastasi esityksestä. Voit toteuttaa kuvan/kuvasarjan piirroksena, maalauksena, valokuvin tai eri esitystekniikkoja yhdistävänä kollaasina. Voit hyödyntää myös tietokoneen kuvankäsittely- ym. ohjelmia.

Kirjoita lisäksi selkeä kuvaus teoskonseptistasi. Tekstin maksimipituus on yksi A4-sivu, fonttikoko 12, riviväli 1,5.

Kirjoita nimesi ja tehtävän numero kummassakin tehtävän osassa paperin kääntöpuolelle.

Arviointiperusteet:
Dramaturgian taju, eli kyky erottaa asioihin sisältyviä, kokemuksen kannalta olennaisia tekijöitä sekä yhdistää niitä luovasti omaan taiteelliseen ja visuaaliseen ilmaisuun. Kyky esittää konsepti havainnollisesti sekä sanallistaa omaa ajattelua.

Opettaja Sinin kommentit:

Muutos on ollut aiheena monella alalla ja nimenomaan kuvan tai kuvasarjan avulla visualisoituna. Tällä kertaa -esittävän taiteen ollessa kyseessä – on teemana suunnitella esityskonsepti, jonka nimi on otsikon `Muutos´.

Esityskonseptin inspiraation on tarkoitus lähteä ympäristöstäsi eli ensimmäiseksi voi miettiä tarkkaan ja valita sopivia reittejä teemaan sopien. Uskon että parhaiten inspiraatio tähän tehtävään löytyy nimenomaan tehtävässäkin ehdotetuilta kävelyretkiltä.

Arviointiperusteissa mainitaan ”Dramaturgian taju”, `eli kyky erottaa asioihin sisältyviä, kokemuksen kannalta olennaisia tekijöitä sekä yhdistää niitä luovasti omaan taiteelliseen ja visuaaliseen ilmaisuun´. Tässä tehtävässä haetaan siis esittävälle taiteelle ja Muutos teemaiselle esitykselle inspiraationlähteitä ympäristöstä. Yhtä tärkeäksi nousee se miten näitä osaa käyttää osana esitystä ja mitä itse muutoksen teemaan sisällyttää ympäristössä. Mieti teema tarkkaan sillä sen ympärille tulee esityksen ja muutoksen juoni.

Kuvasarjassa olennaista on valita havainnolliset hetket esityksen eli muutoksen varrelta.  Teema mahdollistaa monenlaiset tyylit.

Tässäkin tehtävässä yhdistetään teksti ja kuva – tässä ne ovat kuitenkin erilliset, kumpikin tärkeä osa tehtävää. Koska niitä ei sinänsä yhdistetä tässä tehtävässä, ei ole kyseessä erityisesti taittotehtävä. Tehtävänannossa pyydetään, että teksti on selkeästi kirjoitettu, se kuvaa havainnollisesti esityksen konseptin ja kulun sekä sen lähtökohdat reittisi varrella. On tärkeää että esityksen aihe käy kaikesta selkeästi ilmi.

 
TEHTÄVÄ 3: MOTIVAATIO

Olet hakemassa esittävien taiteiden lavastuksen opintoihin. Kerro, miksi haluaisit opiskella juuri tätä alaa? Mikä motivoi tulevaisuuden suunnitelmiasi ja kiinnostustasi esittävien taiteiden alueeseen?

Kirjoita motivaatiokirje, jossa kerrot suunnitelmiesi taustalla vaikuttavista tekijöistä.

Tee motivaatiokirjeen rinnalle kuva, jonka aiheena ovat työskentelyäsi motivoivat ja liikkeelle panevat voimat. Motivaatiokirjeen ja kuvan tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus.

Toteutustapa;
Tekstin maksimipituus on yksi A4-sivu, fonttikoko 12, riviväli 1,5.

Tee kuva vapaasti valitsemallasi tekniikalla kokoon A3.

Kirjoita nimesi ja tehtävän numero kummassakin tehtävän osassa paperin kääntöpuolelle.

Arviointiperusteet:
Motivaatio. kuvallisen esityksen suhde motivaatiokirjeeseen ja taiteellinen kokonaisvaikutelma.

Opettaja Sinin kommentit:

Tässä tehtävässä hakija saa tilaisuuden kertoa itsestään, kiinnostuksen kohteistaan ja soveltuvuudestaan alalle. Tekstien avulla arvioijat pääsevät tutustumaan hakijoihin henkilökohtaisesti ja saavat tietää hakijoista paljon kiinnostavia asioita.

Tehtävällä testataan myös hakijan tietämystä tulevasta alastaan sekä sitä, mitä hakija tulevaisuuden ammatiltaan hakee. Perustelut siitä, miksi oma ala kiinnostaa ja miksi haluaisi siitä itselleen ammatin ovat olennaisia osia tämän tekstin sisältöä. Tämä antaa mahdollisuuden hakijalle tehdä myös taustatyötä oman alan, esittävän taiteen parissa.

Tehtävässä saa myös esittää kuvallisesti omaa työskentelyään motivoivat ja liikkeelle panevat voimat.  Tämä on arvokas mahdollisuus avata omaa itseään ja motivaatiotaan arvioijille – käytä tämä mahdollisuus mahdollisimman tehokkaasti hyväksesi. Huomaa että kyseessä on tekstin ja kuvan muodostama yhtenäinen kokonaisuus: kirjoitustehtävä + piirustustehtävä = taittotehtävä! arviointiperusteissa kiinnitetään huomiota kuvan ja tekstin yhteyteen sekä kokonaisvaikutelmaan. Kummatkin ovat siis yhtä lailla tärkeitä osa-alueita tehtävässä!

Hyviä pointteja vetävän tekstinrakentamiseen kertoo myös tämä hauska video: https://youtu.be/N6ptU71EMvw

Kuvassa Teho-Opiston pääopettaja Sini Koivisto.

VALMISTAUTUMINEN ENNAKKOTEHTÄVIIN

Ennakkotehtäviin tarttuessa kannattaa antaa itselleen mahdollisuus hullutella ja kokeilla eri tekniikoita rohkeasti. Hyvä tapa päästä alkuun on esimerkiksi kantaa luonnoskirjaa mukanaan kaikkialle. Siihen voi sitten hahmotella vaikkapa ratikassa istuessaan erilaisia muotoja ja ideoita ilman paineita. Kuten Albert Einstein sanoi: “Creativity is intelligence having fun”.

 

Graafinen suunnittelu ja muotoilu: hakukohteet ja niiden erot

Taiteissa on monia eri aloja ja oppilaitoksia, ja välillä tiedon kerääminen hakemisesta ja opiskelusta voi tuntua ihan loputtomalta suolta. Tutkiskellessani itseäni kiinnostavia vaihtoehtoja, ajattelin samalla jakaa löydökseni ja infon tänne blogiin. Koska itseäni kiinnostaa eniten visuaalisen viestinnän muotoilu ja (perus:D)muotoilu, niin postaukseni keskittyy näihin. Toivottavasti näistä on teillekin iloa! 🙂 Muista aloista kiinnostuneet kannattaa suunnata esimerkiksi tänne: https://teho-opisto.fi/mika-sinusta-tulee/

Ykköshakukohteeni keväällä tulee olemaan näillä näkymin Aallon visuaalisen viestinnän kandiohjelma, mutta pohdiskelen vielä vähän tämän rinnalla Aallon mutoilun kandiohjelmia. Aaltoon saa hakea vain yhteen kandiohjelmaan kerrallaan. Tiedän, että tilastoja ei kannattaisi liikaa tuijottaa, mutta rehellisesti sanoen olen kyllä vähän turhankin tiuhaan käynyt niitä vilkuilemassa. Visuaalisen viestinnän muotoilu on kaikista Aallon ohjelmista tilastojen mukaan yksi vaikeimmista kohteista päästä sisään. Tilastoja Aaltoon hakemisesta löydät täältä: https://www.aalto.fi/fi/opiskelu-aallossa/tilastoja-hakemisesta   Vis. viest. muotoiluun pääsi siis viime vuonna sisään 3,9 % hakijoista, kun muotoiluun pääsi 17 %, sisustusarkkitehdiksi 5,8 % ,  muotoilun eng. kieliseen ohjelmaan 9 % ja elokuva- ja tv-vain 1,3% hakijoista (2 aloituspaikkaa!).  Aallon lisäksi luulen, että haen kakkosvaihtoehtona myös Metropoliaan. Lisäksi pyörittelen vielä mahdollisuutta hakea kahteen Aallon poikkitieteelliseen MA-ohjelmaan. Fellow-kauppatieteilijät tiedoksi, näihin voi käsittääkseni hakea myös KTK-tutkinnolla: creative sustainability & international design business management
Alla kerättynä vähän tietoa visuaalisen viestinnän ja muotoilun opiskelusta.

Visuaalinen viestintä / graafinen suunnittelu

Visuaalisen viestinnän muotoilua tai graafista suunnittelua voi opiskella Suomessa yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa. Tutkintonimike yliopistosta on taiteiden kandi tai maisteri ja AMK:ista medianomi. Yliopistossa voi opiskella Aallon lisäksi Lapin yliopistossa,  www.ulapland.fi/FI/Yksikot/Taiteiden-tiedekunta/Opinnot/Graafinen-suunnittelu . Haku Aallon visuaaliseen viestintään alkaa 18.3. AMK:eja, joissa graafista suunnittelua voi opiskella on useita, esimerkiksi Metropolia tai Lahden muotoiluinsituutti. Metropolian tutkinto-ohjelmasta löydät lisää tästä: https://www.metropolia.fi/haku/koulutustarjonta-nuoret-kulttuuri/viestinta-visuaalinen-viestinta/ 

Tässä visuaalisen viestinnän muotoilun kuvaus Aallon sivuilta:

“Ihmisten yhteiselämä ei toimi ilman viestintää, josta jatkuvasti suurempi osa on visuaalisessa muodossa. Visuaalista viestintää ovat kuvien lisäksi myös tekstin typografinen muotoilu sekä kaikki tavat, joilla kuva ja teksti yhdistyvät luodakseen merkityksiä ja viestejä. Visuaalisen viestinnän muotoilun opinnoissa sinusta kasvaa näiden alueiden tekijä ja asiantuntija. Asiantuntemuksesi perustuu graafisen suunnittelun taitoihin, kommunikaation ja erilaisten medioiden ymmärrykseen, tekniseen ja teknologiseen osaamiseen sekä jatkuvaan keskusteluun historian ja nykyhetken suhteesta. “

Uramahdollisuuksista Aallon sivuilla sanotaan näin:

“Koska visuaalista viestintää tarvitaan lähes kaikkialla, alan koulutus antaa hyvin laajat ammatilliset mahdollisuudet. Opinnoista valmistuneet työskentelevät esimerkiksi graafisen muotoilun, journalismin, tiedon visualisoinnin, visuaalisen kerronnan, tuotesuunnittelun, palvelumuotoilun, pakkausmuotoilun, kirjasuunnittelun, kirjainmuotoilun, markkinointiviestinnän, muodin, digitaalisten palveluiden, pelisuunnittelun, sarjakuvan, animaation, kuvituksen tai taiteenparissa. Työpaikkoja tarjoavat niin yritykset, julkinen sektori kuin järjestökenttäkin. Merkittävä osa visuaalisen viestinnän muotoilijoista toimii freelancerina ja/tai yrittäjinä vähintään jossakin vaiheessa työuraansa.”

Aallon kandiohjelmasta opinto-oikeuden saa Visual Communication Design -maisteriohjelmaan, joka on kansainvälinen ja englanninkielinen. Aallon sivuilla sanotaan:

“Maisteriohjelmassa sinun on mahdollista painottaa opintojasi joko Information Design- tai Visual Narrative -teemoihin. Kandidaatin tutkinto antaa sinulle hyvän pohjan myös muihin alaa lähellä oleviin opintoihin. Tällaisia voivat olla vaikkapa uuden median, muotoilujohtamisen, kestävän kehityksen tai kuratoinnin maisteriopinnot Aalto-yliopistossa. “

Koulutuksen sisältöön pääset tutustumaan täältä: https://into.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageId=4856842

Muotoilu

Muotoilua voi graafisen suunnittelun tapaan opiskella yliopistossa joko Aallossa tai monessa AMK:issa, kuten Metropoliassa. Tehon sivuille on myös hyvin koottu infoa opiskelusta tänne: https://teho-opisto.fi/muotoilija/ 
Muotoilussa on paljon eri suuntautumisvaihtoehtoja kalustemuotoilusta palvelumuotoiluun ja brädimuotoiluun. Luulisin, että esimerkiksi sivuaineopinnoilla ja maisterivaiheen suuntautumisella omaan tutkintoon voi vaikuttaa paljonkin ainakin Aallossa. Yliopistossa valmistuvista tulee taiteiden kandeja tai maistereita, ja AMK:ista muotoilijoita tai esim. Hämeenlinnasra artenomeja. Esimerkiksi Metropoliassa voi suuntautua joko teolliseen muotoiluun tai tekstiilimuotoiluun. Aallossa voi opiskella muotoilua suomeksi tai englanniksi, mutta huomionarvoista on, että ohjelmat eivät sisällöllisesti vastaa toisiaan, ja niistä on eri opinto-oikeudet maisteriohjelmiin.

Bachelor’s programme in design

Aallossa on siis mahdollista hakea myös englanninkieliseen muotoilun ohjelmaan. Hakeminen suomenkielisestä ohjelmasta eroaa siinä, että hakijoiden on osoitettava kielitaitonsa ja lisäksi ei järjestetä valintakokeita, vaan valintatehtävät tedään kotona ennakkotehtävien tapaan ja kokeiden tilalla järjestetään haastattelut. Lisätietoja hakemisesta löydät täältä: https://www.aalto.fi/fi/opiskelu-aallossa/haku-aalto-bachelors-programme-in-design-kandidaattiohjelmaan-taiteen-kandidaatti https://www.aalto.fi/fi/koulutustarjonta/bachelors-programme-in-design
Haku alkaa jo joulukuussa.
Ohjelman kuvaus Aallon sivuilta:

“The Aalto School of Arts, Design and Architecture is one of the most prestigious design schools in the world and the leading design school in Northern Europe. The Bachelor’s Programme in Design prepares students for designing future products, services and systems in a creative and critical manner. Design as a concept is no longer linked to purely physical objects but digital experiences and abstract concepts as well, enhancing its power to shape the world. Thus, students are given the freedom to define themselves as designers, each finding their own ways of working and direction when exploring problems, developing solutions and forming opportunities. After completing their diverse bachelor studies, students are admitted the right to continue their studies in one of the five Master’s Programmes available.”

Opinto-ohjelman kurssikuvauksineen löydät täältä:  https://into.aalto.fi/display/enbadesign/Curriculum+2019-2020
Maisteriohjelmavaihtoehdot, joihin ohjelmasta saa opinto-oikeuden:

  • Collaborative & Industrial Design
  • Creative Sustainability
  • International Design Business Management
  • New Media Design & Production
  • Visual Communication Design

 

Muotoilu, taiteen kandidaatti ja maisteri  Aalto

Ohjelman kuvaus Aallon sivuilla:

“Muotoilija on luova ammattilainen, joka pitää huolta käyttäjien ja maapallon hyvinvoinnista rakennettua ympäristöä kestävällä tavalla muokkaamalla. Muotoilijan työsarkaa ovat esimerkiksi sarjavalmisteiset kodin, julkisen tilan ja työskentely-ympäristöjen tuotteet, lukuisat erilaiset analogiset ja digitaaliset käyttöliittymät, yksityisen ja julkisen sektorin palveluprosessit, brändit ja strategiat, käyttäjäkokemusta, tuote-ergonomiaa ja esimerkiksi piensarjaisia taideteollisuuden tuotteita unohtamatta. Muotoilun pääaineen opetus perustuu muotoilun kasvavaan yhteiskunnalliseen merkitykseen ja työnkuvan laajenemiseen. Tavoitteena on kouluttaa luova ja yhteistyökykyinen suunnittelun ammattilainen, joka kykenee käsittelemään laajoja muotoilualan tehtäväkokonaisuuksia ennakkoluulottomasti, kriittisesti ja vastuullisesti.”

Suomenkielisen mutoilun ohjelmasta saa opinto-oikeuden seuraaviin maisteriohjelmiin:  Collaborative and Industrial Design, Contemporary Design sekä Fashion, Clothing and Textile Design . Ilmeisesti on mahdollista hakea myös muihin yllä mainittuihin maisteriohjelmiin, mutta siis haettava erikseen.
Opintojen rakenne: https://into.aalto.fi/display/fiartskand/Opetussuunnitelma+2018-2020
Haku alkaa maaliskuussa https://www.aalto.fi/fi/opiskelu-aallossa/haku-suomen-ja-ruotsinkieliseen-kandidaattikoulutukseen huom, että hakuaikataulu on eri kuin englanninkielisessä.

Oma päätelmä kahden ohjelman eroista: englanninkielinen ohjelma Aallossa on yleisempi ja kenties teoreettisempi kuin muotoilijan suomenkielinen ohjelma, ja siitä saa esim. monipuolisemmat mahdollisuudet suuntautua eri maisteriohjelmiin. Eri ohjelmien kuvauksista huomaa, että työ- ja suuntautumismahdollisuuksissa näyttää olevan erojen lisäksi myös paljon yhtäläisyyksiä. 🙂 Mutta huh, tulipa tästä pitkä postaus! Onko siellä mun lisäksi muita eri hakukohteiden välillä pähkäileviä?
-Eve


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Pelottaa, jännittää, hirvittää

Moi, mun nimi on Eve, ja mua jännittää. Oon nimittäin päättänyt 27-vuotiaana hakea uudestaan kouluun, ja kirjoittaa tästä prosessista vielä koko kansalle julkista blogiakin. Apua, mihin sitä on taas ryhtynyt! Ja miten epäsuomalainen tämä asetelma onkaan, kertoa nyt ihan kaikille yrittävänsä jotakin. Vaikka on ihan mahdollista epäonnistua. Sos.
“Ken kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa” on varmaan ihan jokaiselle meille suomalaiselle tuttu sanonta. Mutta tämä ajatus me kuulkaa heitetään nyt ihan ronskisti romukoppaan! Täten minä, Eveliina Eleonora, pyhästi vannon, että en anna epäonnistumisen pelon sumuttaa itseäni tällä matkalla. Ja hyväksyn senkin, että vaikka aion kaikkeni yrittää, joudun ehkä keväällä kirjoittamaan tänne “pieleen meni, mutta menköön” -postauksen. Sillä se ei pelaa joka pelkää, kaverit. 🙂
No, kukas hitto oikein luulen olevani?
Nimeni on siis Eveliina ja olen 27-vuotias, vuoden niin kutsussa oravanpyörässä pyörinyt, KTM-ihminen. Työskentelen tällä hetkellä markkinoinnin, viestinnän ja sisällöntuotannon parissa ja tykkään kovasti työstäni. Syy, miksi olen hakemassa lukemaan taideaineita ei siis suinkaan liity siihen, että olisin elämääni kyllästynyt alanvaihtaja, vaan se, että haluan  syventää luovaa osaamistani ja yhdistää intohimoni markkinoinnin, luovuuden ja bisneksen rakkauslapseksi. Ja olla jonain päivänä taiteiden JA kauppatieteiden maisteri, eli luova bo$$-lady.
Opiskelusta taideyliopistossa ja tarkemmin Aalto Yliopistossa olen haaveillut jo pienestä lukiolaisesta saakka, mutta lukion ja välivuoden jälkeen päädyin sittenkin kauppakorkeaan opiskelemaan markkinointia. Se tuntui myös tosi kiinnostavalta, mutta vähän turvallisemmalta vaihtoehdolta. Nyt kun yksi tutkinto ja painaa takataskussa, on aika lähteä suunnistamaan kohti uutta unelmaa ja visuaalisen viestinnän muotoilua.
Hyppää siis mukaan matkalle!
Terkuin Eve
IG: @evoleena @tehoopisto


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Aallon visuaalisen viestinnän muotoilu – näillä töillä huippupisteet pääsykokeissa!

Viktor Teodosin visuaalisen viestinnän muotoilu Aalto

Aallon visuaalisen viestinnän muotoilu on yksi haastavimmista kouluista päästä sisään. Kovasta hakijajoukosta erottuvat ne, jotka pystyvät vakuuttamaan arvostelijat omilla taidoillaan ja pääsykoetöillään. Katso, millaisilla töillä Teho-Opiston käynyt Viktor pääsi tänä vuonna sisään tälle halutulle linjalle.
Vain 5% ensisijaisista hakijoista pääsee aloittamaan opintonsa Aallon visuaalisen viestinnän muotoilun linjalla ensi syksynä. Yksi heistä onnellisista on Viktor Teodosin, joka nappasi tänä vuonna huippupisteet pääsykokeissa. Huikea onnistuminen pääsykokeissa ei kuitenkaan tullut ilman kovaa treeniä ja harjoittelua.
Teho-Opiston Maxi-kurssin käynyt Viktor harjoitteli pääsykokeisiin päämäärätietoisesti koko viime syksyn ja kevään. Hän treenasi erilaisia pääsykoetyyppisiä tehtäviä, sai Tehon opettajilta palautetta ja hioi omia tekniikoitaan kuntoon. Kun pääsykokeet vihdoin koittivat, oli tehty kaikki, mitä ennen varsinaisia pääsykoepäiviä pystyi tehdä. Enää täytyi vain onnistua pääsykokeissa.
Ennen pääsykokeita Viktor totesi itselleen:

”Duunit on nyt tehty, en voi enää tämän enempää treenata tai oppia.”

Pääsykokeisiin hän lähti tekemään parhaansa ja tsemppasi itseään läpi tärkeiden päivien. Teho-Opistolla muutamaa päivää ennen pääsykokeita tehty pääsykoe-simulaatio oli auttanut virittäytymään oikeaan mielentilaan koepäiviä varten. Pääsykoetilannetta vastaavassa simulaatiossa hän pääsi harjoittelemaan tehtävien tekoa tarkoissa aikarajoissa ilman taukoja, ja keskittymään täysin omaan tekemiseen – toimimaan kuten pääsykokeissa.

PÄÄSYKOKEET 2019

Tämän kevään Aallon visuaalisen viestinnän muotoilun pääsykokeissa hakijakokelaiden osaamista testattiin seitsemässä tehtävässä ja yksilöhaastattelussa. Monet tehtävistä muistuttivat edellisten vuosien pääsykoetehtäviä ja Teho-Opiston kursseilla tehtyjä harjoitustehtäviä.

”Noin vuosi sitten joku oli kysynyt visu-opiskelijalta vinkkejä kokeisiin. Vastaus oli ollut: ”En mä tiiä, mä vaan tein mitä mä halusin”. Silloin kohautin olkapäitäni ja ajattelin, että mitä hyötyä tuosta muka on. Nyt kuitenkin ymmärrän mitä hän tarkoitti. Pääsykokeissa ei pidä liikaa miettiä mitä arvostelijat tehtävissä hakee. Ne ovat kokeneita tällä alalla ja varmasti avoimia uusille erilaisille tyyleille. Sitä mäkin lähdin lopulta tavoittelemaan – omaa tyyliä ja omia juttuja. Tein mitä mä halusin.”

Ja se kannatti! Näillä töillä Viktor nimittäin nappasi loistavat pisteet tämän kevään pääsykokeissa. Katso kuvat kaikista Viktorin töistä ja lue kommentit ja ajatukset jokaisesta tehtävästä.
  

TEHTÄVÄ 1

OPASTEMERKKI

Suunnittele kampuksella käytettävät merkit tai symbolit seuraaville kohteille:

A) hiljainen työtila yhteiskäyttöisessä monitilatoimistossa
B) lainaamo suunnittelijan työvälineille
C) opiskelijoiden ryhmätyötila

Toteutustapa
Valitse kaksi kolmesta vaihtoehdosta ja suunnittele ja sommittele molemmat merkit vierekkäin A3 paperille, siten että ne ovat yksivärisiä, helposti erottuvia ja käyttökelpoisia sekä suuressa että pienessä koossa eri viestintäkanavissa. Molempien merkkien tulee olla suuressa koossa 18 cm halkaisijaltaan ja pienessä koossa 2 cm halkaisijaltaan.

Välineet: Musta huopakynä tai musta maali tai tussi ja sivellin

Aikaa: 4 tuntia

Arviointiperusteet
Omaperäisyys, pelkistämiskyky, erottuvuus ja selkeys, merkin käyttökelpoisuus eri kanavissa.

Visuaalisen viestinnän muotoilu

PISTEET: 5/10

Viktorin kommentit:

”Pääsykokeiden ensimmäinen tehtävä oli suunnitella kampuksella käytettäviä opastemerkkejä. Pääsin nopeasti jyvälle mitä haluan tehdä, mutta neljän tunnin aika raja hämäsi hieman. Otin turhan rennosti suunnittelu- ja sommitteluvaiheen ja aliarvioin, miten kauan työn tussaaminen kestää. Tuli aika hemmetin kova kiire.
Senttimetrien tarkkuudella toteutettava työ vaati paljon odotettua enemmän aikaa, ja niinpä jouduin tekemään tässä työssä yhden oleellisen osan jossain viidessä minuutissa. Tämä ei ollut ihan optimaalinen alku pääsykokeisiin ja jäi vähän huono maku ajankäytössä.
Ensimmäinen työ oli heikon työni pääsykokeissa. Harmillisesti toteutus jäi vähän sotkuiseksi, sillä värittäessä kiireessä mustia alueita tussilla väritys meni vähän yli. Sotkuisuus varmasti laski pisteitäni. Toisaalta pystyin muissa tehtävissä muistelemaan tässä tehtävässä tehtyä virhettä ja tiesin, etten voinut jäänyt jaarittelemaan missään muussa tehtävässä.”
 

TEHTÄVÄ 2

MINÄ

Saat eteesi päivän sanomalehden. Käytä sitä materiaalina muodostamaan itsestäsi kuva, joka kertoo sinusta ihmisenä. Voit leikellä, repiä, liimailla tai muokata sanomalehteä haluamallasi tavalla, mutta rakenna kuvasi erilliselle paperiarkille.

Toteutustapa
Luo annetulla välineistöllä A2-pystyarkille omakuva. Muiden materiaalien käyttö on kielletty.

Välineet: Sanomalehti, sakset, liima ja A2-paperiarkki

Aikaa: 4 tuntia

Arviointiperusteet
Ilmaisu, materiaalin käyttö, sommittelu, omaperäisyys

Visuaalisen viestinnän muotoilu

Pisteet: 9/10

Viktorin kommentit:
”Tykkäsin tästä kollaasi-tehtävästä. Olin tehnyt aiempien vuosien pääsykokeita ja saman tyyppinen tehtävä oli toistunut siellä. Myös minä-aiheiset tehtävät ovat olleet visuaalisen viestinnän muotoilun pääsykokeissa yleisiä. Koin tämän kuitenkin helpommaksi kuin edellisen vuoden infografiikka-tehtävän, sillä nyt täytyi tehdä vain kuva, joka kertoo minusta ihmisenä. Oletin myös, että pääsykokeissa monet tehtävät ovat A2-kokoisia, sillä myös se oli toistunut viime vuosien aikana.
Päätin tehdä tästä työstäni hieman surrealistisen. Ei tuntunut kovin luovalta ja omaperäiseltä tehdä itsensä näköistä kuvaa. Näin ollen päätin koittaa esittää fiilistä, joka mulla iskee, kun teen juttuja tai koitan olla luova.
Oli aika epämääräinen tunne, kun lähdin tekemään tätä tehtävää. Silti ilman selkeää visiota, luotin siihen, että tiedän mitä teen. En halunnut näköistä millään tavalla, joten yhdistelin kuvia, jotka olivat minusta siistejä. Selaisin sanomalehden ja leikkasin siistit kuvat talteen. Kuvista muodostui pikkuhiljaa visiota siitä, mitä lähden työstämään.
Tässä tehtävässä onnistuin paljon paremmin ajankäytön kannalta kuin ensimmäisessä tehtävässä. Keskityin omaan tekemiseeni, mutta palautusvaiheessa näin muiden töitä ja näin ettei kukaan muu ollut lähestynyt tehtävää tästä kulmasta. Musta tämä oli yksi onnistuneimmista tehtävistä ja tätä oli niin hauska tehdä!”
 

TEHTÄVÄ 3

TUOTEPERHE

Luonnostele viiden tuotteen tuoteperhe teemalla Kierrätys. Voit vapaasti päättää, mitä ja millaisia nämä ”tuotteet” ovat.

Toteutustapa
Nimeä tuoteperheesi ja visualisoi eri tuotteet samalle A2-arkille.

Välineet: Vapaa

Aikaa: 4 tuntia

Arviointiperusteet:
Sisällölliset ideat, omaperäisyys, sarjallisuus, viestivyys

Pisteet 10/10

Viktorin kommentit:
”Jälleen tehtävä A2-arkille!
Aloitin tehtäväni brainstormaamalla ideaa paperille. Kirjoitin alas kaikki ajatukset ja yksittäiset sanat mitä ”kierrätys” toi mieleeni. Aluksi tuntui haastavalta saada oma idea syntymään, mutta tiesin että kyllä mä sen keksin.
Fokukseni oli heti alusta alkaen keksiä jotain lapsille. Mietin aluksi olisiko ne kierrätettäviä leluja… Unohdin kuitenkin leluidean, kun keksin lelumaiset kierrätysastiat. Tavoitteeni oli tehdä hauskojen tuotteiden avulla kierrätyksestä hauskaa lapsille.
Tein kierrätysastiat tusseilla erilliselle paperille, josta leikkasin ne irti. Nimesin jokaisen kierrätysastian ja loin niistä hahmot. Muutamat saivat kunnian kantaa omien kavereideni nimiä, kuten esimerkiksi Paperi-Pake.
Halusin luoda ehjän kokonaisuuden, mitä arvostetaan suunnittelussa yleensäkin. Tuotteiden lisäksi tein työlle otsikon, sommittelin tuotteet arkille ja kirjoitin kuvaukset tyypeille. Viimeistelin tuotekonseptin niin hyvin kuin se oli mahdollista tuossa aikarajassa.”
  

TEHTÄVÄ 4

TUOTTEELLE PAKKAUS

Jatkona edelliseen tehtävään, muotoile sinulle annetulla välineistöllä jollekin edellisessä tehtävässä luonnostelemallesi tuotteelle sopiva ja edustava kolmiulotteinen pakkaus, joka suojaa ja esittelee tuotteen.

Toteutustapa
Tee kolmiulotteinen pakkaus ilman tekstejä tai kuvituksia. Liitä pakkauksen sisälle käyttöohje, josta tulee käydä ilmi minkä tuotteen pakkauksesta on kyse.

Välineet: Jaettavat materiaalit: kartonki, paperi, naru

Aikaa: 4 tuntia

Arviointiperusteet

Idea, prototyypin toteutus, kolmiulotteisen muodon taju, viestivyys

Visuaalisen viestinnän muotoilu
Visuaalisen viestinnän muotoilu

Pisteet 10/10

Viktorin kommentit:
”Tässä tehtävässä juju oli se, että jaettujen materiaalien lisäksi ei saanut käyttää mitään muuta materiaalia. Ei liimaa, ei teippiä, ei mitään. Tehtävä oli todella out-of-the box ja tosi haastava.
Mietin, että mitäköhän tästä tulee. Mun tuotteet olivat käytännössä isoja koreja, joita ei ollut järkeä laittaa mihinkään laatikkoon. Yleensä tämän tyyppisissä tuotteissa on korkeintaan joku etiketti tai kantokahva.
Päätin, että teen tuotteelle jonkinlaisen kehikon, jonka avulla tuote pysyy kiinni ja josta sitä voi kantaa. Valitsin tuotteeksi Ongelma-Oliverin, jonka kansi oli lohikäärmeen pää. Tein sille pakkaukseksi kehikon, jolla suun sai pysymään kiinni ja pakkaus toimisi samalla kantokahvana.
Mulle jäi tästä aika huono fiilis lopuksi, kun lopputuloksesta tuli jotenkin tosi epäsiisti. En tiennyt kumpaa arvostetaan enemmän toteutusta vai ideaa. Ideaan olin edelleen tyytyväinen ja keksin jotain erilaista. En toteuttanut kaikilta puolilta suljettua boxia, vaan jotain mikä sopii oikeasti tuotteella. Toteutus puolestaan oli mielestäni vähän tökerö.
En todellakaan odottanut täysiä pisteitä tästä tehtävästä. Ilmeisesti arvosteluissa painotettiin ideaa ja sen sopivuutta aikaisempaan tehtävään. Toteutuksessa annettiin nähtävästi armoa, koska pelkällä narulla on vaikeaa askarrella. Hyvä näin!”
 

TEHTÄVÄ 5

TYPOGRAFINEN JULISTE

Suunnittele mustavalkoinen typografinen mainosjuliste uudelle sosiaalista mediaa käsittelevälle dokumenttielokuvalle ”Hysteria”. Julisteessa tulee olla ainakin Hysteria-sana, joka on samalla elokuvan logo.

Voit käyttää vain kirjaimia ja merkkejä julisteessa. Leikkaa kirjaimet ja merkkejä paperista ja liimaa ne paikoilleen.

Toteutustapa
Luo annetulla välineistöllä A2-pystyarkille juliste.

Välineet: Musta ja valkoinen paperi, sakset ja liima

Aikaa: 2 tuntia

Arviointiperusteet
Erottuvuus, viestivyys, ilmaisu typografisin keinoin, omaperäisyys, sommittelu, muodon taju.

Visuaalisen viestinnän muotoilu

Pisteet: 8/10

Viktorin kommentit:
”Viides tehtävä oli ainut kahden tunnin mittainen. Kaksi tuntia on tosi lyhyt aika ja tiesin että tässä on pakko päästävä nopeasti hommiin. Aloin miettimään sommittelua siltä kannalta, että jos on A2- kokoinen valkoinen paperi, voisin täyttää maksimissaan puolet mustalla.
Puolet mustaa, puolet valkoista ei kuitenkaan sommitelmallisesti ole kauhean hyvä. Päädyin pitämään julisteen enimmäkseen valkoisena ja jättämään siihen tyhjää tilaa. Halusin jotain dynaamista, joten kallistin tekstit ja pyrin tekemään niistä energiset ja sommitellullisesti mielenkiintoiset. Halusin mustan suunnikkaan valkoisen tekstin taakse. En ollut täysin varma kiertääkö tämä tehtävänannon, joten keksin, että voin tehdä tekstin taustasta huutomerkin. Lisäsin mustan pallon julisteeseen ja loin samalla huutomerkin.
Olin tyytyväinen, eikä kahden tunnin aikarajassa tullut kiire. Vaikka pari tuntia on lyhyt aika, tehtävään annettu hyvin rajattu välineistö piti huolen, että oli luotava yksinkertainen ja toimiva työ. Uskon, että arvioitsijoiden odotukset ottivat huomioon tehtävänannon. Perus hyvä työ, mutta omia pisteitäni saattoi laskea, ettei työssäni käynyt ilmi dokumentin aihe, eli sosiaalinen media.”
 

TEHTÄVÄ 6

MOTIVAATIOKIRJE

Kerro ja kirjoita, miksi haet opiskelemaan juuri visuaalisen viestinnän muotoilua. Millä osa-alueilla koet olevasi vahvimmillasi ja millainen suunnittelija haluaisit olla tulevaisuudessa?

Toteutustapa
Kirjoittaen kaksi sivua A4-koossa

Aikaa: 1:45 tuntia

Arviointiperusteet
Kirjallinen esitystaito, kyky analysoida ja eritellä lyhyesti. Motivaatio.

Pisteet 9/10

 
Viktorin kommentit:
”Osasin odottaa myös tänä vuonna kirjoitustehtävää. Kirjoitin motivaatiokirjeeseen aika paljon asiaa. Päätin, etten mieti liikaa vaan puhun suoraan sen, mitä haluan kysymyksiin vastata. Teksti luisti hyvin. En ollut koskaan aiemmin kirjoittanut motivaatiokirjettä, mutta harjoituksen vuoksi kirjoitin muutamaa päivää ennen päiväkirjaan, miten vastaisin näihin juttuihin. Pystyin hyödyntämään niitä ajatuksia ja sanamuotoja sekä motivaatiokirjeessä että haastattelussa. Itselleni kirjoittaminen on aina ollut hyvä tapa selkeyttää omia ajatuksia.
Haastatteluja pidettiin pitkin pääsykoepäiviä ja itselleni se sattui toisen pääsykoepäivän aamuksi. Koska haastattelutilanteessa ei saanut sanottua ihan kaikkia juttuja, pystyin motivaatiokirjeessä selkiyttämään omia ajatuksia sekä lisäämään haastatteluissa sanomatta jääneet asiat.”
 

TEHTÄVÄ 7

UUDENLAINEN MIELLEKARTTA

Miellekartta eli mind map on ideointia ja asioiden jäsentämistä varten suunniteltu esitystapa. Miellekarttaa voi käyttää opiskeltavan asian havainnollistamiseen, asian rakenteiden ja yhteyksien selkeyttämiseen, muistiinpanojen tekemiseen tai ideointiin.

Tehtävänäsi on keksiä ja suunnitella uudentyyppinen visuaalinen miellekartta, joka kuvaa oman luovuuden maailmaasi.

Toteutustapa
Värillinen, piirtäen tai maalaten, muuten vapaa. Koko: A3-arkki

Aikaa: 4 tuntia

Arviointiperusteet
Idea, visuaalinen esitys, värien käyttö.

Visuaalisen viestinnän muotoilu

PISTEET 9/10

Viktorin kommentit:
”Tämä tehtävä oli uppo-outo ja tuntui jotenkin tosi epämääräiseltä. Pyydetäänkö tässä tosiaan suunnittelemaan uudenlaista miellekarttaa? Miten ihmeessä se muka onnistuu? Haluaako nämä vain yllättyä positiivisesti antamalla laajan tehtävänannon ja odottavat, että joku keksii jotain siistiä?
Mä lähdin miettimään tehtävää visuaalisesti, sitä millaisella tyylillä voisin tehdä brainstormausta. Miellekartasta halusin visuaalisesti näyttävän ja käytännöllisen – sellaisen, jota voisin oikeasti käyttää luovan projektin brainstormaukseen. Miltä prosessi näyttäisi ja miten voisin käyttää siinä miellekarttaa apuna?
Tein käytännössä ihan mind mapin, jossa ei kuitenkaan ollut perinteisiä palloja ja viivoja, vaan yhtä kuplivaa massaa, josta irtoaa palloja. Ne asiat, jotka ovat työn yläreunassa ovat kaukana tulevaisuudessa, ehkä jopa kaukaa haettuja. Värikoodien avulla pystyy seuraamaan, miten joku idea muuttuu alaspäin tultaessa. Mitä alemmaksi työssä mennään sen pienemmiksi paloiksi ideat jakautuvat – konkretisoituvat.
En täysin tiennyt mitä tällä tehtävällä haettiin, mutta olin ihan tyytyväinen lopputulokseen, joka näytti paremmalta luonnossa kuin tuossa kuvassa. Erikoinen tehtävänanto heijastui myös arvosteluun, sillä pisteiden valossa arvostelu jakautui vahvasti kahtia, suurin osa sai joko todella hyvät tai todella huonot pisteet tästä. Eniten arvosteluissa oli kolmosia, nelosia ja ysejä.
Jossain vaiheessa pääsykokeita paine vain katosi ja aloin tekemään mitä haluan. Mun kehittyneimmät taidot ovat kuvittaminen ja piirtäminen. Viime vuonna haku tyssäsi varmaan siihen, kun nojauduin liikaa pelkkiin vahvuuksiini. Graafisessa suunnittelussa tarvii paljon muutakin kuin kuvittamis- ja piirustustaitoa! Tänä vuonna vasta tässä viimeisessä tehtävässä maalasin ensimmäisen kerran. Mulla oli pakattuna kaksi laukullista ja yksi kangaskassi erilaisia maalausvälineitä, mutta niitä ei tullut käytettyä ennen tätä tehtävää.”
 

HAASTATTELU

Jokainen hakija haastatellaan vuorotellen 12 minuuttia. Haastattelut jakautuvat 3 päivälle ja ennakkotehtävää käytetään haastattelussa materiaalina.

Kysymykset:

  1. Esittele itsesi lyhyesti (muutamassa minuutissa).
  2. Miksi olet hakenut opiskelemaan juuri visuaalisen viestinnän muotoilu?
  3. Mitä tekemäsi ennakkotehtävä kertoo sinusta ja miten se kuvaa sinua tekijänä?
  4. Mikä on mielestäsi suurin vahvuutesi, ja mikä on heikkoutesi?
  5. Millaisia odotuksia sinulla on koulutusohjelmalta ja millaista työtä haluaisit tehdä tulevaisuudessa?
  6. Onko vielä jotain mitä haluaisit nostaa esille tai mitä haluaisit kysyä meiltä? (jos jää aikaa)

Arvioidaan haastattelukokonaisuus sisältäen motivaation ja sopivuuden ohjelmaamme (1-5).

Pisteet 10/10

Viktorin kommentit:
”Haastattelut oli jaettu kolmelle päivälle. Mun haastattelu sattui toisen päivän aamuun, joten ehdin pohtimaan vastuksia kysymyksiin kotona ensimmäisen pääsykoepäivän illalla. Itsestä kertominen on aina ollut mulle vaikea kysymys, sillä pohdin aina mitä sillä todellisuudessa halutaan tietää. Haastattelu oli tosi rento tilanne ja haastattelevat lehtorit olivat mukavia. Rupattelin niiden kanssa ja kerroin lyhyesti itsestäni. Olin tosi tyytyväinen!
En tiennyt etukäteen, että ennakkotehtävät otetaan materiaaliksi vielä haastatteluun. Kerroin, että tykkään filosofisista jutuista, ja siksi käsittelin niitä myös ennakkotehtävissäni. Haastattelijat tarttuivat fantasia-tyyliini ja kerroin, että pidän fantasiasta, surrealismista ja filosofiasta, sekä siitä miten ne voidaan liittää oikeaan maailmaan. Sivulause sai heidän kirjaamaan innoissaan jotain ylös. Ilmeisesti se oli kiinnostavaa kuultavaa. Kokonaisuudessaan haastattelusta jäi hyvä fiilis, ja niin näköjään heillekin. Siistiä!”
 

KOKONAISUUDEN ARVIOINTI

”Yksittäisten tehtävien lisäksi pääsykokeissa arvioitiin myös kaikkien töiden kokonaisuus. Sain siitä 9 pistettä! Kukaan ei ollut saanut täysiä, ja ysejäkin oli vain kolme. Täytyy olla kyllä tosi tyytyväinen!
Teholla ollaan useasti sanottu, että yksi pieleen mennyt tehtävä ei vielä kaada pääsykokeita. Oletin kuitenkin ensikertalaiskiintiön takia, että omassa tapauksessa en voi tyriä yhtäkään. Hienoa nähdä että näin ei ollut.”
  

Teho-Opistolta kritiikkiä, rutiinia ja hyviä tyyppejä

Ehdottomasti hyödyllisintä kurssilla oli kritiikit! Se, että oikeasti sai jotain palautetta omista tehtävistä ja samalla myös muiden ideoista. Kurssilla pääsi näkemään selkeästi, onko omat ideat massasta erottuvia – erottuvatko ne siitä, miten muut tekee ja ajattelee. Tietysti valmennuskurssille hakeutuu tietynlaisia tyyppejä, jotka haluavat panostaa hakuprosessiin tosissaan. Mutta kun erottuu jopa valmennuskurssilaisten joukosta, niin varmasti erottuu pääsykokeissa muista kokelaista.
Kritiikkien jälkeen ehdottomasti suurin valmennuskurssilta saatu hyöty oli rutiini. Se, että Maxi-kurssilla joka viikko niin syksyllä kuin keväällä pidettiin kirkkaana mielessä, mikä on tavoite. Arjessa helposti unohtuu mitä tavoittelee ja koska pääsykokeet ovat vain kerran vuodessa se voi tuntua syksyllä vielä kaukaiselta. Teholla oli jatkuvasti mielessä, mitä kohti ollaan menossa.
Lisäksi iso etu valmistautumisessa niin ennakkotehtäviin kuin pääsykokeisiin oli ne tyypit siellä. Ei tarvinnut yksin vertailla omia töitä omiin töihin, vaan pystyi näkemään itsensä muiden joukossa ja näkemään muiden töitä. Se antoi tosi paljon kuvaa siitä, miltä näyttää hyvä työ.” 
 


 
UPEA SUORITUS VIKTORILTA!
Syksyn ja kevään ahkera ja määrätietoinen valmistautuminen palkittiin. Nämä työt nähtyä ei ole ihme, että tuomaristokin hurmioitui hänen taidoistaan ja potentiaalistaan visuaalisen viestinnän muotoilijana. Paljon tsemppiä alkaviin opintoihin Viktorille ja kaikille muille Teholaisille, jotka aloittavat Viktorin opiskelukavereina!
Haaveleitko sinäkin opinnoista visuaalisen viestinnän muotoilun linjalla? Haluatko sinäkin valmistautua ammattilaisten ohjauksessa ja onnistua pääsykokeissa, aivan kuten Viktor? Aloita valmistautuminen tutustumalla kursseihimme ja varaamalla paikkasi valmennuksessamme!
 
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/midi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”]TUTUSTU MIDI-KURSSIIN![/mk_button]
 
 
 

Ennakkotehtävät 2019 – Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto paaovi

Millaiset ovat Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun alojen ennakkotehtävät? Nyt kaikki tämän kevään ennakot on julkaistu ja opettajamme analysoivat eri alojen tehtävät. Lue asiantuntijoiden kommentit ja aloita valmistautuminen. 
Tänä vuonna Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin, visuaalisen viestinnän muotoilun, muotoilun, kuvataidekasvatuksen, arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävissä on useita viime vuosilta tyypillisiä tehtäviä, mutta mukaan mahtuu myös piristäviä uutuuksia. Mihin asioihin eri alojen tehtävissä täytyy kiinnittää huomiota, ja mitä mieltä Teho-Opiston pääopettaja Sini Koivisto on tämän kevään ennakoista selviää tästä postauksesta!
Huomaathan, että Aalto-yliopisto vastaanottaa visuaalisen viestinnän muotoilun ja muotoilun ennakkotehtävät ainoastaan sähköisinä palautuksina! Eli työt tulee palauttaa liitteenä sähköisesti Opintopolku.fi-ohjeiden mukaisesti.
Aalto ennakkotehtävät 2019

Sisustusarkkitehtuuri:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävissä on usein toistunut pienoismallin tai kolmiulotteisen esineen mallin rakentaminen. Myös tilan hahmottamista ja ymmärtämistä testataan lähes vuosittain hakijoilta – onhan nämä taidot tuleville sisustusarkkitehdeille todella tärkeitä. Ennakkotehtävien arvosteluperusteissa korostetaan tilan ja ihmisen suhdetta, sommittelutaitoa sekä tunnelman luomista ja mielikuvitusta. Kiinnitä siis huomiota etenkin näiden treenaamiseen!
Valmiiden mallien ja tuotosten valokuvaaminen sekä valokuvan arvioitavaksi lähettäminen on yleistynyt ennakkotehtävien palautuksissa. Hakijalla on siis nykyisin mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, kokeilla valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen.
Sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät julkaistiin 4.3.2019. Tänä vuonna tehtäviä on kolme, kuten aiempinakin vuosina.
Tehtävä 1. TUNTEMATON KALA

Itämeren keskeltä löytyy tuntematon kala – maalaa se.
Toteutustapa: Väreillä maalaten A3‐kokoiselle paperille.
Arviointiperusteet: Ilmaisuvoima, mielikuvitus, värien käyttö

Tehtävä 2. UIMAHYPPYTORNI

Suunnittele noin 5 metriä korkea uimahyppytorni ja rakenna siitä pienoismalli. Tornin korkeus noin 5 metriä.
Toteutustapa: Materiaali ja tekniikka vapaa. Ota rakentamastasi pienoismallista kuva yksiväristä taustaa vasten ja tulosta kuvasi A3-kokoiselle paperille.
Arviointiperusteet: Rakenteen ja materiaalin hallinta, kolmiulotteinen sommittelu, kekseliäisyys

Tehtävä 3. IHMISIÄ VEDENRAJASSA

Piirrä näkymä ihmisistä vedenrajassa.
Toteutustapa: Lyijykynällä mustavalkoisena A3‐kokoiselle paperille.
Arviointiperusteet: Tilan ja ihmisen suhde, persoonallinen ja kuvallinen ilmaisu, tunnelma, sommittelu

Sinin kommentit sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä:

  1. Tuntematon kala

Tämä tehtävä on mielikuvituksellinen ja erottuva viime vuosien tehtävistä. Tulkinnalle ja ideoinnille annetaan hyvinkin vapaat kädet. Kannattaa muistaa oma tulkinta ja erottuva idea ja välttää mahdollisesti helppoja ratkaisuja. Sisustusarkkitehtuurin ennakoissa  maalaustehtävissä on esiintynyt Monenlaista abstraktia ja mielikuvituksellista – tänä vuonna ideoidaan uudenlaista eläinlajia, tuntematonta kalaa! Tässä tehtävässä tulee ottaa huomioon myös kiinnostavat uudenlaiset piirteet kalalajilla. Minkätyyppinen olio on kyseessä? Miten kuvata uudenlaiset piirteet? Todella mielenkiintoinen ja luova tehtävä.

  1. Uimahyppytorni

Toisena tehtävänä on lähes joka vuosi toistuva pienoismallin/kolmiulotteisen esineen mallin rakentaminen. Tänä vuonna aiheena on hyvinkin rakenteellinen ja kiinnostava uimahyppytorni. Luovuudelle annetaan tässäkin tehtävässä tilaa, vaikka toisaalta edelytetään myös pientä insinöörimäisyyttä. Kyseessä on kuitenkin liikkuvan rakenteen suunnittelu ja toteutus pienoismallin muodossa. Tehtävä on kiinnostava ja se antaa tilaa luovuudelle sekä rakenteelliselle irrottelulle. Erilaisia näyttäviä tornirakenteita on kehitelty vaikka minkälaisia – tässäkin tehtävässä kannattaa muistaa oman idean ja uudenlaisen rakenteellisen tulkinnan tärkeys helppojen tai valmiiden ratkaisujen sijaan.
Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan ja tuotoksiaan valintaraadille isoissa postipaketeissa, mutta nyt käytännöt alkavat muuttua entistä enemmän tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Muutokseen kannattaakin siis suhtautua innostuen; nyt hakijalla on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, kokeilla valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen. Mikä tässä on mielestäni tärkeää on parhaan mahdollisen näkökulman löytäminen valokuvaan. Onneksi valokuvan keinot ovat monet ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan. Haaste on heitetty!

  1. Ihmisiä vedenrajassa

Kolmas tehtävä on raikasta vaihtelua totuttuun – siinä kuvataan ihmisjoukkoa maisemassa veden rajassa. Tärkeää tässä tehtävässä on ihmisten suhde tilaan ja maisemaan – ja maisematilan kuvaaminen. Maiseman tarjoamat tehokeinot kannattaa käyttää hyväksi. Tehtävä jättää kivasti tilaa omalle näkemykselle ja tulkinnalle. Tilallisuus ja pinnat, valo ja varjo, ihminen ja ihmisten joukko tilassa, maisemassa. Siinä tämän tehtävän ainekset. Ihana ihmisiä tilassa -tehtävätyypin uudenlainen tulkinta.
Muista huomioida työtä suunnitellessasi arvosteluperusteet: Tilan ja ihmisen suhde, persoonallinen ja kuvallinen ilmaisu, tunnelma ja sommittelu!
HUOM! Sisustusarkkitehtuurin tehtävät on palautettava hakuajan loppuun mennessä viimeistään 3.4.2019 klo 15.00. 
 
Aalto ennakkotehtävät 2019

Visuaalisen viestinnän muotoilu:

Aalto-yliopiston graafisen suunnittelun, eli nykyisen visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävissä on toistunut lähes sama tehtävänanto jo useina vuosina peräkkäin. Tehtävänä on ollut suurempi kokonaisuus, johon on sisällytetty erilaisia teemoja. Sommittelu, taitto, typografia ja infografiikka ovat näytelleet suurta roolia visuaalisen viestinnän ennakkotehtävissä joka vuosi.
Visuaalisessa viestinnässä on tärkeää hahmottaa eri aloja laajasti ja ottaa haltuun monipuolisesti eri teemoja. Ennakkotehtävillä testataankin myös hakijan kykyä kuvata asioita omaperäisesti ja kiinnostavalla tavalla sekä taitoja hahmottaa kokonaisuutta. Tutustu ennakkotehtävien teemoihin laajemmin, jotta pystyt ottamaan sisäistämään ne ja tuomaan tehtäviin omaa näkökulmaa.
Visuaalisen viestinnän ennakkotehtävä julkaistiin 4.3.2019 ja myös tänä vuonna tehtävänä on kokonaisuus – zine.
Tehtävä: Zine

Suunnittele ja toteuta oma kuvallinen zine aiheesta sielu. Zinen teko- ja visualisointitapa ovat vapaat, mutta siinä tulee olla myös itse kirjoittamaasi tekstiä (yhteensä 1000–2500 merkkiä sanavälit mukaan lukien) sekä itse tekemääsi infografiikkaa.
Toteutustapa: Etukansi ja kolme (3) aukeamaa käsittävä kokonaisuus, joka voi olla käsin tai tietokoneella tehty. Jos teet julkaisusi käsin, valokuvaa tai skannaa työsi. Kuvaa kansi ja aukeamat erikseen ja tallenna jpg-muotoon sekä nimeä tiedostot nimillä kansi.jpg, aukeama1.jpg, aukeama2.jpg ja aukeama3.jpg. Voit myös tehdä julkaisun täysin koneella ja tallentaa sen joko jpg tai pdf-tiedostomuotoon kanneksi ja aukeamiksi.
Arviointiperusteet: Sisällölliset ideat, viestivyys, omaperäisyys, kerronnallisuus, visualisointitaidot, sommittelu ja kokonaisuuden hallinta

Sinin kommentit visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävistä:
Visuaalisen viestinnän muotoilun (ent. graafinen suunnittelu) tehtäväkokonaisuus on säilynyt samantyyppisenä jo pidemmän aikaa, tänä vuonna julkaisu on taas nimeltään Zine. Nyt tehtävällä on abstrakti, vahva ja monitulkintainen teema: Sielu. Tärkeää on tietenkin oma näkökulma ja tulkinta aiheesta. On mietittävä oma näkemys/näkökulma, itselle tärkeät sisällöt, kuvasto ja grafiikka teemaan liittyen. Yhtenäinen sommittelu, taitto ja typografia ovat tietysti tässäkin julkaisussa tärkeinä kantavina punaisina lankoina, kuten aina. Eheä graafisesti näyttävä kokonaisuus on hyvin suoritetun tehtävän edellytys.
Kuten aiempina vuosina, myös tänä vuonna julkaisuun sisällytetään infografiikkaa. Monitulkintainen teema erottaa tänä vuonna tehtävän vapaammin tulkittavana kokonaisuutena, graafisen suunnittelun sääntöjen, trendien ja graafisten tyylien säilyttäessä aina tärkeän asemansa osana kokonaisuutta.
HUOM! Visuaalisen viestinnän tehtävät on palautettava viimeistään 3.4.2019 klo 15.00.

Aalto ennakkotehtävät

Muotoilu:

Aalto-yliopiston muotoilun ennakkotehtävissä testataan hakijan ideointikykyä, ongelmanratkaisukykyä, muodontajua ja muotoiluprosessia. Nämähän ovat juuri niitä asioita, joita alalla vaaditaan. Tehtävätyypit ovat vuosien varrella vaihtuneet jonkin verran, mutta mukaan on mahtunut lähes joka vuosi ainakin yksi esineen muotoilu, pop-up kortti- ja veistostehtävä.
Tutustumalla aiempien vuosien ennakkotehtäviin, treenaamalla erilaisia toteutustapoja ja kehittämällä omaa ideointia. Etenkin kokonaissommittelu ja omaperäinen toteutus kannattaa hioa kuntoon omissa ennakkotehtävissä.
Muotoilun ennakkotehtävät julkaistiin 4.3.2019 ja muotoiluun hakeville on tänä vuonna työstettävänään kahden tehtävän verran.
Tehtävä 1. SATU TÄSTÄ AJASTA

Tehtäväohje: Klassiset lasten sadut ovat oman aikakautensa kuvauksia. Tehtävänäsi on päivittää valitsemasi yli 100 vuotta vanha lasten satu ajankohtaiseksi.
Esitä tehtävä kahdessa osassa seuraavasti:

  1. Esittele valitsemasi satu muutamalla virkkeellä. Perustele sen jälkeen lyhyesti, miksi valitsit sadun päivitettäväksi. Kerro lopuksi millaisilla muutoksilla tuot sadun nykypäivään ja miten satu kuvaa tätä päivää. Voit laatia tekstin käsin tai koneella A4-kokoiselle paperille.
  2. Esitä uudistamasi satu visuaalisesti kansikuvan tai yhden kohtauksen avulla. Visualisoinnin tulee mahtua yhdelle A3-kokoiselle paperille tai kartongille. Digitaaliset tekniikat pois lukien tekniikka on vapaa. Voit käyttää esimerkiksi peite- ja vesivärimaalausta, piirustusta, tusseja, liituja sekä kollaasia. Visualisointia ei saa tehdä tietokoneella.

Arviointiperusteet: Tekstin selkeys ja oivaltavuus, visuaalisen ilmaisun rohkeus, värien käyttö ja sommittelu.
Tehtävän palautus: Valokuvaa käsin laatimasi tehtävät kirkkaassa valaistuksessa ja lataa ne JPG-tiedostoina Opintopolkuun. Tietokoneella laadittu teksti ladataan PDF-tiedostona Opintopolkuun. Nimeä tiedostot sukunimesi_teksti.PDF (tai JPG) ja sukunimesi_kuva.JPG.

Tehtävä 2. TEE-SE-ITSE TYÖKALU

Tehtäväohje: Suunnittele ja valmista työkalu, jolla voit muokata kotisi keittiöstä valitsemaasi materiaalia kiinnostavalla ja hyödyllisellä tavalla. Valmista työkalullasi jokin pieni tai yksinkertainen tuote, teos tai esine.
Laadi tehtävä neljässä osassa seuraavasti:

  1. Suunnittele ja valmista työkalu. Työkalun materiaali on vapaa.
  2. Valokuvaa suunnittelemasi työkalu kirkkaassa valaistuksessa siten, että sen mittakaavan ja rakenteen ymmärtää valokuvan perusteella. Valokuvia voi olla 1-3.
  3. Esitä 1-3 valokuvalla, miten työkalua käytetään.
  4. Valokuvaa lopuksi suunnittelemallasi työkalulla valmistamasi tuote, teos tai esine.

Arviointiperusteet: Työkalun kekseliäisyys ja toimivuus, toteutuksen huolellisuus, työkalun ulkonäkö.
Tehtävän palautus: Lataa ottamasi 3-7 valokuvaa Opintopolkuun JPGtiedostoina. Nimeä tiedostot sukunimesi_1.JPG, sukunimesi_2.JPG jne. siten, että kuvat asettuvat tehtävänannon mukaiseen järjestykseen.

Sinin kommentit muotoilun ennakkotehtävistä:
Tehtävä 1.
Muotoilun ensimmäisen tehtävän kahden työn sarja poikkeaa aiempien vuosien tehtävätyypeistä selkeästi. Tehtävän kaksi osaa muodostavat kokonaisuuden, jossa testataan muotoilijankin työssä tärkeitä taitoja: ideointikykyä, ongelmanratkaisukykyä, uudelleenajattelun taitoa ja kekseliäisyyttä. Tehtävä on tällä kertaa kuvitustehtävä, jossa on tarkoitus päivittää yli 100 vuotta vanha vanha satu tähän päivään omaa kekseliäisyyttä käyttäen. Tehtävä käsittelee historiaa verrattuna nykypäivään, useamman kerran toistuneen nykypäivän ja tulevaisuuden vertaamisen sijaan.
Tehtävän ensimmäisessä osassa esitetään valittu satu tiivistäen muutamalla lauseella. Sen jälkeen perustellaan miksi juuri tämä satu on valittu. Lopuksi kerrotaan miten satu päivitetään tähän päivään ja miten se tulee kuvaamaan tätä päivää. Tehtävässä tärkeimmäksi nousee tietenkin sen ideasisältö, eli oikeanlaisen sadun valinta ja kekseliäät muutokset tähän päivään. Minkälainen voikaan olla yli 100 vuotta vanha satu tänään kirjoitettuna? Todella kiinnostava ideointikykyä ja kekseliäisyyttä testaava tehtävä!
Tekstin sisällön eli sadun ja sen muutosten lisäksi tekstin asettelu ja typografia nousevat tässä tehtävässä tärkeiksi. Layout on aina yksi tärkeä osa tällaista tekstisisältöistä tehtävää.
Tehtävän 1. Toisessa osassa pyydetään esittämään vapaalla tekniikalla käsin (ei tietokoneella) toteutettuna kuvitus ensimmäisessä osassa modernisoidusta sadusta. Koska satu tai sen kohtaus esitetään tosiaan vain yhden kuvan avulla, nousevat kuvan sisältö ja sen rakentaminen, sekä kohtauksen tai hetken valinta tehtävää toteuttaessa olennaisen tärkeiksi. Kaikki tärkein sadun tähän päivään päivityksen kannalta olisi oltava mahdollista esittää yhden kuvan avulla. Kiinnostavan haastava kuvitustehtävä!!
Tehtävä 2.
Toisessa tehtävässä on kyseessä usein toistuva esineen muotoilutehtävä, tällä kertaa uuden kehiteltävän työkalun muodossa. Tarkoitus on siis suunnitella työkalu, jolla voi muokata keittiöstä löytyvää materiaalia kiinnostavalla ja hyödyllisellä tavalla. Tehtävänanto johdattelee muotoiluajatteluun keittiöteeman alla. Hauska työvälineen muotoilutehtävä, jonka osana tulee myös valmistaa työkalulla vielä jokin pieni tai yksinkertainen tuote, teos tai esine

  1. Suunnittele ja valmista työkalu. Työkalun materiaali on vapaa.

Tehtävän 2. ensimmäisessä osassa tärkeäksi muodostuu valitun materiaalin kolmiulotteinen käsittelytaito ja materiaalin hallinta. Tietenkin työkalua ideoidessa ja valmistaessa tulee pitää mielessä myös tehtävän viimeinen osuus jossa sillä tulee voida valmistaa tuote, teos tai esine. Työkalulla tulee voida muokata keittiöstä löytyvää materiaalia kiinnostavalla ja hyödyllisellä tavalla – reunaehdot keittiötyökalulle ovat siis selkeät! Myös muokattavan materiaalin valinta vaikuttaa tietenkin tuotteen muotoilun ja suunnittelun moniin mahdollisuuksiin.

  1. Valokuvaa suunnittelemasi työkalu kirkkaassa valaistuksessa siten, että sen mittakaavan ja rakenteen ymmärtää valokuvan perusteella. Valokuvia voi olla 1-3.

Valokuvatessa on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, kokeilla valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen. Mikä tässä on mielestäni tärkeää on parhaan mahdollisen näkökulman löytäminen valokuvaan – ja mittakaavan havainnollistaminen. Onneksi valokuvan keinot ovat monet ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan.

  1. Esitä 1-3 valokuvalla, miten työkalua käytetään.

Tämä osuus tehtävästä vaatii sen että työkalulle on oikeasti suunniteltu järkevä käyttötarkoitus. Valokuvassa täytyy näkyä sekä työstäjä että työstettävä materiaali tulkitsisin.

  1. Valokuvaa lopuksi suunnittelemallasi työkalulla valmistamasi tuote, teos tai esine. 

Tässä jälleen kerran tärkeää valittu mahdollisimman hyvä näkökulma ja valokuvauksen mahdollistamat tehokeinot!
HUOM! Muotoilun tehtävät on palautettava viimeistään 3.4.2019 klo 15.00.

Aalto ennakkotehtävät

Kuvataidekasvatus:

Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävien kokonaisuus on viime vuosina ollut samantyyppinen, kolmen tehtävän kokonaisuus – eli triptyykki. Tehtävien aihe on usein ollut kantaaottava ja erilaisia tulkintoja mahdollistava kokonaisuus.
Ennakkotehtävät eivät mittaa ainoastaan kuvataidekasvatukseen hakevan kokelaan teknisiä taitoja piirtäjänä, vaan myös hakijan kuvallista ja käsitteellistä ajattelua. Viime vuosien tehtävissä kuvittaminen ja visualisointi ovat korostuneet, sillä aiheet ovat olleet hyvinkin monitulkintaisia. Tehtävillä halutaan selvittää hakijan ideat, ajatukset ja intohimo kuvataidetta kohtaan sekä kyky kyseenalaistaa ja ottaa kantaa.
Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät julkaistiin 4.3.2019 ja on tänäkin vuonna tyypillinen kolmen tehtävän kokonaisuus.
Tehtävä: JÄLKI

Jäljen voi esimerkiksi jättää jäljittää peittää löytää tunnistaa kopioida koodata mitata muistaa unohtaa välittää uutisoida feikata … Pohdi jäljen monimerkityksellisyyttä eri näkökulmista. Tarkastele aihetta kolmen työn kautta, jotka muodostavat kokonaisuuden. Anna jokaiselle työlle nimi.
Toteutustapa: Töiden toteutustapa on vapaa.
Noudata seuraavia ohjeita:
Merkitse jokaiseen työhön näkyvästi oma nimesi ja työlle antamasi nimi. Yksittäinen työ ei saa koostua irrallisista osista. Töissä ei saa olla irtoavia osia eikä särkyviä materiaaleja, esimerkiksi lasia. Yksittäisen työn suurin sallittu koko on A3. Töiden tulee mahtua C3 (A3) -kuoreen.
Digitaalisten toteutusten osalta huomioi seuraavat ohjeet:
Digitaaliset toteutukset palautetaan muistitikulla. Tiedostot nimetään hakijan, koulutusohjelman ja työn nimen mukaan (esim. Kuvataidekasvatus_Virtanen_työnnimi). Muistitikkuun on merkittävä selvästi hakijan nimi ja syntymäaika. Hakija on vastuussa tikun pakkaamisesta ja toimittamisesta siten, että se säilyy vahingoittumattomana. Digitaalisen kuvan pidemmän sivun enimmäispituus saa olla 1024 pikseliä. Hyväksyttävät tallennusmuodot ovat JPEG tai PDF. Videon enimmäiskesto on 1 min ja tallennusmuodot ovat MOV, AVI tai MPEG4. Tiedoston enimmäiskoko on 500 Mt. Muistitikulta ajettavan interaktiivisen toteutuksen idean täytyy välittyä yhdessä minuutissa. Toteutusten täytyy olla käyttöjärjestelmäneutraaleja.
Arviointiperusteet: Arvioinnissa kiinnitetään huomiota: – visuaaliseen ja käsitteelliseen ajatteluun – taiteellisten toteutustapojen hallintaan – kolmen työn muodostamaan kokonaisuuteen.

Sinin kommentit kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävistä:
Kuvataidekasvatuksen ennakot ovat kuten useana aiempana vuonna, kolmen tehtävän kokonaisuus – triptyykki. Aihe on usein yhteiskunnallinen ja/tai kantaaottava, sekä monenlaista tulkintaa mahdollistava kokonaisuus.
Nyt tehtävänantona on pohtia jälkeä käsitteenä ja sen monimerkityksellisyyttä eri näkökulmista – tehtävänä on kolmen työn sarja aiheesta, joka on laaja ja monitulkintainen ja jättää paljon tilaa omalle ajattelulle. Teknisesti taitava toteutus on aina plussaa ja arvostettavaa, mutta näkisin että pääpaino tässä tulee omalle näkökulmalle ja mielipiteelle, sekä aiheen valinnalle ja sen käsittelylle. Kiinnostava ja omakohtainen, mahdollisesti ajankohtainen ideasisältö ja sen kautta rakennettu oivaltava kokonaisuus kantavat varmasti pitkälle. Kannattaa ehdottomasti miettiä aiheen valintaa, kokonaisuutta osineen ja omaa henkilökohtaista näkökulmaa tarkkaan. Lisäksi töiden nimet kannattaa valita tarkkaan jotta ne täydentävät ja rakentavat mahdollisimman hyvin kokonaisuutta
Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät ovat usein muista taidealojen tehtävistä hieman eroavia. Niiden tarkoituksena ei ole vain selvittää hakijan teknisiä taitoja piirtäjänä ja kuvallista-, vaan myös käsitteellistä ajattelua. Opiskelemaan halutaan opiskelijoita, joilla on ideoita, ajatuksia ja intohimoa kuvataidetta kohtaan sekä kykyä kyseenalaistaa ja ottaa kantaa. Tämän vuoksi kuvataidekasvatuksen tehtävänannot ovat usein monitulkintaisia.
Kannattaa aina muistaa, että vaikka tehtävänanto saattaa aluksi tuntua hieman etäiseltä, tärkeintä on työn ideasisältö ja että se kyetään kuvittamaan ja visualisoimaan omat ajatukset mahdollisimman hyvin. Koska tulkinnalle on annettu täysi vapaus, luovuutta saa käyttää, mutta haasteeksi saattaa tulla abstraktien asioiden ja ideoiden näkyväksi tuominen. Muista siis pohtia ideoidessasi myös sitä, miten saisit toteutettua työn kaikkein selkeimmin!
HUOM! Kuvataidekasvatuksen tehtävät on palautettava viimeistään 3.4.2019 klo 15.00.
 

Arkkitehtuuri & maisema-arkkitehtuuri:

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät ovat osa Diplomi-Insinööri- ja Arkkitehtikoulutuksen (DIA) yhteisvalintaa. Ennakkotehtävät ovat molemmille linjoille pyrkiville kokelaille samat. Viime vuosina arkkitehtuurin ennakkotehtävissä on yhdistelty muotoilua, mielikuvitusta ja materiaalien käyttöä. Myös massoittelu, mittakaavan ja tilan tajun sekä muotoilu- ja esitystaito ovat nousseet esiin lähes vuosittain, joten etenkin näiden osa-aluiden treenaaminen auttaa menestymään ennakkotehtävissä.
Nykyisin suuri osa tehtävien palautuksista tapahtuu valokuvien muodossa. Tämä lisää valon kuvaamisen taidon merkitystä – niin myös tänä vuonna.
Vuoden 2019 ennakkotehtävät muodostavat kolmen tehtävän sarjan ilmastonmuutoksen ilmalaivasta. Ennakkotehtävien sarja muistuttaa edellisvuosien sarjoja kaikkien kolmen tehtävän toteutustapojen ja tekniikoiden puolesta. Tehon pääopettaja Sini Koivisto tarkasteli tämän vuoden tehtävät ja antoi jokaisesta tehtävästä omat kommenttinsa.
Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät on palautettava Aalto-yliopiston Hakijapalveluun viimeistään 3.4.2019 klo 15 mennessä.
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/arkkitehtuuri-maisema-arkkitehtuuri-ennakkotehtavat-2019/”]ARKKITEHTUURIN- JA MAISEMA-ARKKITEHTUURIN ENNAKKOTEHTÄVÄT & ANALYYSI[/mk_button]
 
 

Aalto Bachelor’s Programme in Design

Aalto Bachelor’s Programme in Design on Aalto-yliopiston ainut englanninkielinen taiteiden kandidaatin ohjelma. Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan opiskelija voi syventää opintojaan Aalto-yliopiston taiteen maisterin ohjelmissa. Opinnoissa korostuu muotoilun tärkeys muuttuvassa maailmassa sekä opiskelijan valmiuksien kehittäminen monipuoliseksi taiteiden ammattilaiseksi. Koulutuksen opinto-ohjelma on mahdollista räätälöidä valinnaisten opintojen kautta juuri sinun näköiseksi opintokokonaisuudeksi.
Haku on monivaiheinen, joka pitää sisällään ennakkotehtävät, valintakokeen ja haastattelun.
Lue Teho-Opiston opettajien ajatukset ja kommentit Aalto Bachelor’s Programme in Design ennakkotehtävistä sekä ohjeet ohjelmaan hakemiseen:
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/aalto-bachelors-programme-in-design-haku-ja-ennakkotehtavat-2019/”]AALTO BACHELOR’S PROGRAMME IN DESIGN ENNAKKOTEHTÄVÄT JA ANALYYSI[/mk_button]
 
Aalto ennakkotehtävät 2019

VALMISTAUTUMINEN ENNAKKOTEHTÄVIIN

Yllä näet eri koulutusalojen alla aikaisempina vuosina toistuneita tehtävätyyppejä ja vinkkejä niiden harjoitteluun. Ennakkotehtävissä kannattaa nostaa esiin oma mielikuvituksesi, osaamasi tekniikat ja mahdollisimman laajasti myös omat taitosi. Tekijänsä näköiset – jopa yllättävät työt erottuvat massasta. Älä siis tyydy niihin yleisimpiin ja ennalta-arvattavimpiin toteutuksiin. Testaa eri tekniikoita ja toteutuksia, valitse sitten niistä se, joka tuo parhaiten esiin juuri sinun vahvuutesi!
Hakijoilla on velvollisuus suorittaa ennakkotehtävät itsenäisesti ilman ohjausta, mutta me Teho-Opistolla pystymme tarjoamaan vinkkejä sekä monipuolista harjoitusta ennakkotehtävien tekemiseen. Kursseilla opiskelijamme saavat henkilökohtaista opastusta, palautetta ja kannustusta. Opettajiemme ohjauksessa osaamisesi nostetaan esivalintatehtävien vaatimalle tasolle. Niin on käynyt vuosittain lähes kaikille teholaisille. Hyvin valmistautuneet kurssilaiset ovat päässeet heittämällä ennakkotehtävistä piirustuskokeisiin jatkamaan omaa tietään kohti unelmien opiskelupaikkaa.
Jos ennakkotehtävistä suoriutuminen mietityttää tai haluat varmistaa systemaattisen harjoittelun, tutustu Tehon valmennuskursseihin. Ennakkotehtävien kanssa kamppaileville tai niiden suorittamiseen treeniä kaipaaville suosittelemme nimenomaan ennakkotehtäviin keskittyvää Ennakko-kurssiamme.


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Aalto-yliopiston taidealat – Ennakkotehtävät 2018

Aalto-ylipisto ennakkotehtävät 2018

Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulu on julkaissut tämän vuoden ennakkotehtävätPääopettajamme Sini kertoo, millaiset ovat hänen mielestään Aallon tämän vuoden kuvataidekasvatuksen, muodin, muotoilun, sisustusarkkitehtuurin ja visuaalisen viestinnän eli graafisen suunnittelun ennakkotehtävät.
Aiemmista vuosista poiketen ennakkotehtävät julkaistaan jo ennen yhteishaun alkamista, joten hakijoille jää hieman pidempi aika niiden työstämiseen. Eli käännä luovuusvolyymit maksimiin, aloita suunnitteluprosessi ja upota kätesi töihin!
Aalto ennakkotehtävät 2018

KUVATAIDEKASVATUS

 

RAJA
Rajan voi esimerkiksi:

  • asettaa
  • rikkoa
  • kuvitella
  • kohdata
  • ylittää
  • kaataa
  • siirtää
  • tunnistaa
  • menettää

Pohdi rajojen monimerkityksellisyyttä eri näkökulmista. Tarkastele aihetta kolmen työn kautta, jotka muodostavat kokonaisuuden. Anna jokaiselle työlle nimi.
TOTEUTUSTAPA
Töiden toteutustapa on vapaa.
Noudata seuraavia ohjeita:

  • Merkitse jokaiseen työhön näkyvästi oma nimesi ja työlle antamasi nimi.
  • Yksittäinen työ ei saa koostua irrallisista osista. Töissä ei saa olla irtoavia osia eikä särkyviä materiaaleja, esimerkiksi lasia. Yksittäisen työn suurin sallittu koko on A3. Töiden tulee mahtua C3 (A3) -kuoreen.

Digitaalisten töiden osalta huomioi seuraavat ohjeet:

  • Digitaaliset työt palautetaan muistitikulla. Tiedostot nimetään hakijan, koulutusohjelman ja työn nimen mukaan (esim. Kuvataidekasvatus_Virtanen_työnnimi). Muistitikkuun on merkittävä selvästi hakijan nimi ja syntymäaika. Hakija on vastuussa tikun pakkaamisesta ja toimittamisesta siten, että se säilyy vahingoittumattomana.
  • Digitaalisen kuvan pidemmän sivun enimmäispituus 1024 pikseliä. Hyväksyttävät tallennusmuodot JPEG tai PDF. Videon enimmäiskesto on 1 min ja tallennusmuoto MOV, AVI tai MPEG4. Tiedoston enimmäiskoko 500 Mt.

ARVIOINTIPERUSTEET
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota kuvalliseen ja käsitteellinen ajatteluun sekä toteutustapojen hallintaan.

Sinin kommentit kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävistä: 
Kuvataidekasvatuksen ennakot ovat kuten useana aiempana vuonna, kolmen tehtävän kokonaisuus – triptyykki. Aihe on usein yhteiskunnallinen ja/tai kantaaottava, sekä monenlaista tulkintaa mahdollistava kokonaisuus.
Nyt tehtävänantona on jälleen kolmen työn sarja, mutta aihe ovat abstrakti, mikä jättää paljon tilaa omalle tulkinnalle. Teknisesti taitava toteutus on aina plussaa ja arvostettavaa, mutta näkisin että pääpaino tässä tulee omalle näkökulmalle, omalle mielipiteelle sekä aiheen valinnalle ja sen käsittelylle. Kiinnostava ja omakohtainen, mahdollisesti ajankohtainen ideasisältö ja sen kautta rakennettu oivaltava kokonaisuus kantavat varmasti pitkälle. Kannattaa ehdottomasti miettiä aiheen valintaa, kokonaisuuden rakentamista ja omaa henkilökohtaista näkökulmaa tarkkaan.
Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät ovat usein muista taidealojen tehtävistä hieman eroavia. Niiden tarkoituksena ei ole aina selvittää hakijan teknisiä taitoja piirtäjänä, vaan kuvallista ja käsitteellistä ajattelua. Opiskelemaan halutaan opiskelijoita, joilla on ideoita, ajatuksia ja intohimoa kuvataidetta kohtaan sekä kykyä kyseenalaistaa ja ottaa kantaa. Tämän vuoksi kuvataidekasvatuksen tehtävänannot ovat usein monitulkintaisia.
Kannattaa aina muistaa, että vaikka tehtävänanto saattaa aluksi tuntua hieman etäiseltä, tärkeintä on kyetä kuvittamaan ja visualisoimaan omat ajatukset mahdollisimman hyvin. Koska tulkinnalle on annettu täysi vapaus, luovuutta saa käyttää, mutta haasteeksi saattaa tulla abstraktien asioiden ja ideoiden näkyväksi tuominen. Muista siis pohtia ideoidessasi myös sitä, miten saisit toteutettua työn kaikkein selkeimmin!
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/kuvataidekasvatus-valmennuskurssi/”]TUTUSTU KUVATAIDEKASVATUKSEN VALMENNUSKURSSIIN[/mk_button]
 
 
Aalto-yliopisto ennakkotehtävät 2018
MUOTI

TEHTÄVÄ 1. 
HUONE JA PIHA
Ota valokuva sekä omasta huoneestasi että kotisi pihasta. Suunnittele molempien valokuvien pohjalta 2 abstraktia (eiesittävää) pintaa. Jaa A2-paperiarkki kahtia ja kuvaa pintasi sen molemmille puoliskoille. Tulosta myös ottamasi valokuvat ja liitä ne A2-paperiarkin kääntöpuolelle.
TOTEUTUSTAPA
Koko A2, väritehtävä, väline vapaa, mutta ei tietokoneella tehtyä toteutusta.
ARVIOINTIPERUSTEET
Idearikkaus, värin ja pinnan käyttö, sommittelu.
TEHTÄVÄ 2. 
MALLISTO
Luonnostele A2-arkille 10 asukokonaisuuden naisten- tai miestenvaatemallisto, jonka asukokonaisuudet kuvaat ihmisen päällä edestä ja takaa. Mallistoluonnoksen materiaaleissa käytät hyväksesi edellisessä tehtävässä suunnittelemiasi pintoja.
TOTEUTUSTAPA
Koko A2, väritehtävä, väline vapaa, mutta ei tietokoneella tehtyä toteutusta.
ARVIOINTIPERUSTEET
Omaperäisyys, kokonaisuuden hahmottaminen, värien ja pintojen käyttö.
TEHTÄVÄ 3. 
SUOJA
Suunnittele toiminnallinen ja esteettinen suojavaate festivaaleille. Jaa A2-paperiarkki kahtia, esitä tuotteesti edestä ja takaa sen vasemmalle puoliskolle ja kuvaa oikealle puoliskolle suojavaatteesi ihmisen päällä festivaalitilanteessa. Selitä lyhyesti paperiarkin kääntöpuolelle minkälaiselle dfestivaalille olet vaatteen suunnitellut, mitä vastaan ja miten se suojaa kantajaansa sekä missä materiaalissa toteuttaisit suunnittelemasi tuotteen.
TOTEUTUSTAPA
Koko A2, väritehtävä, väline vapaa, mutta ei tietokoneella tehtyä toteutusta.
ARVIOINTIPERUSTEET
Idearikkaus, toiminnallisuus, värien käyttö, materiaalin taju.

Sinin kommentit muodin ennakkotehtävistä: 
1.  Pinnat on muodin ennakkotehtävissä aiheena hyvin tyypillinen  – se on toistunut useasti viime vuosina, lähes joka vuosi. Muodon taju on pinnan rakentamisessa kaiken a ja o. Aiheiden valinta – tällä kertaa ulko- ja sisätilat – muodostuu tässä olennaiseksi, sillä se määrittelee pintojen tyypit ja aiheiston tai teemat. Kolmiulotteisuus on huomionarvoista tässä tehtävässä. Tärkeäksi muodostuu siis myös lähtömateriaalit, niiden tyypit ja värit, joista pintoja alkaa tekemään. Ne määrittelevät pintojen ilmeen.
Vaikka äkkiseltään pinnan suunnittelu tuntuisi helpolta, kannattaa ideointiin käyttää aikaa: mitä yksinkertaisempi tehtävä ja pelkistetympi tyyli, sitä helpommin moni hakija tekee hyvin samantyylisiä tuotoksia. Mieti siis mahdollisimman monipuolisesti, miten voisit hyödyntää työvälinettäsi pintaa tehdessä ja miten saisit pelkistetystä ideasta luotua oivaltavan työn.
Tilat aiheena ovat tietenkin koko tehtävän kantava teema ja selkäranka, tässä korostuu nyt oma ideointikyky ja visio. Muista että tehtävässä 2. käytetään hyväksi näitä pintoja mallistoa suunnitellessa – materiaalien ja värien valinnat kannattaa siis tehdä sillä silmällä!
2. Tässä tehtävässä hyödynnetään ensimmäisessä tehtävässä kehiteltyjä tiloista inspiroituneita kolmiulotteisia pintoja. Kyseessä on siis tiloihin ja kolmiulotteisiin pintoihin perustuva tai niistä inspiraationsa saava sarja. Asukokonaisuuksissa tärkeää on tietenkin yhteinen kantava teema, mutta tarpeeksi laaja vaihtelu eri tilanteisiin.
Tarkoituksena on suunnitella mallisto – tehtävä on aikaisemminkin esiintynyt lähes joka vuosi vaatetusalan pääsykokeissa. Inspiroivaa on tehtävänannon ohje suunnitella mallisto joko miehille tai naisille. Usein kun muotialan tehtävät automaattisesti suunnitellaan naisille, ellei tehtävä ole erikseen miestenvaatteisiin keskittyvä. Tässä tehtävänannossa saa itse valita! Kannattaa miettiä asuja tällä kertaa sekä muodin että tilallisuuden näkökulmasta. malliston olisi tarkoitus olla selkeä kokonaisuus – sekä idearikas että pintojen kautta tiloista ja väreistä inspiraationsa hakeva.
3. Muotoilun ihanteet ja yleiset trendit yhdistävät eri aloja. Kannattaa tutustua ja olla perillä ajan hengestä ja trendeistä, sekä oman alansa uusimmista tuulista. Olennaista on huomata ensimmäiseksi kaksi eri suuntaa mistä vaate pyydetään kuvaamaan, sekä niiden välinen suhde ja muutos. Lisäksi suojavaate pyydetään kuvaamaan ihmisen päällä festivaalitilanteessa. Tässä kuvassa sekä selitysteksteissä kuvataan miltä vaate suojaa, miten se suojaa ja miten se onnistuu silti olemaan esteettinen kuten pyydetään. Miltä vaatteen tulisi suojata juuri festivaaleilla? Anna mielikuvituksesi lentää!
Kannattaa miettiä suojavaatteita sekä muodin että käytettävyyden näkökulmasta. Suojalla kun on olemassa funktio, ja arviointiperusteissakin painotetaan toiminnallisuutta, joten malliston olisi tarkoitus olla sekä idearikas että toimiva. Lisäksi arviointiperusteissa painotetaan värien käyttöä ja materiaalin tajua – joten suunnittelu kannattaa tehdä näitä painottaen.
 

Aalto ennakkotehtävät 2018

MUOTOILU

TEHTÄVÄ 1.
UUSI IDEA
Muotoilijan työkenttänä on koko maailma. Vaikka maailma on tilastojenkin valossa koko ajan aiempaa parempi paikka elää, varjostaa nykypäivää myös joukko vaikeita ja laaja-alaisia ongelmia, kuten esimerkiksi ilmaston lämpeneminen, hyvinvoinnin epätasainen jakaantuminen ja ikääntyvän väestön terveydenhoito. Tehtävänäsi on ideoida ja esittää tuote, teos tai palvelu, joka ratkaisee tai tuo esiin jonkin ajankohtaisen ongelman tai osan siitä.
TOTEUTUSTAPA
Etsi päivän sanomalehdestä lehtijuttu, joka käsittelee jotakin nykyajan laaja-alaista ongelmaa. Ideoi tuote, palvelu tai taiteellinen teos, joka tarjoaa ongelmaan ratkaisun, osan ratkaisua tai kommentoi sitä. Esitä tehtävä kolmella A3- kokoisella tukevalla paperilla tai kartongilla seuraavasti:1. Esitä yhdellä kartongilla ongelma. Liimaa sivulle ongelmaasi käsittelevä lehtijuttu tai sen kopio sekä 200-400 sanan perusteluteksti, miksi tartuit juuri tähän ongelmaan. Voit esimerkiksi kertoa, miksi ongelma on merkittävä.2. Esitä toisella kartongilla prosessi. Esittele ideointiprosessisi vaiheet visualisoimalla ja avainsanoilla. Kerro, miten etenit ongelmasta tuote-, teos- tai palveluideaasi. Kuvaa myös, miten tuotetta, teosta tai palvelua käytetään.3. Esitä kolmannella kartongilla ratkaisu. Kuvaa tuote, teos tai palvelu piirtämällä, maalaamalla, tekstinä tai kuvakollaasina siten, että tuotteesta, palvelusta tai teoksesta saa kokonaiskuvan sekä käsityksen, miten se vastaa lehtijutusta poimimaasi ongelmaan.Kirjoita nimesi ja tehtävän numero jokaisen kartongin kääntöpuolelle.
ARVIOINTIPERUSTEET
Idean omaperäisyys, visuaalisen ja kirjallisen ilmaisun selkeys, esityksen johdonmukaisuus.
TEHTÄVÄ 2. 
TAITTUVA LELU
Elämän digitalisoitumisen vastapainoksi fyysiset lelut ovat jälleen suosittuja. Tehtävänäsi on rakentaa kokoontaittuva, avattava tai avautuva lelu.
TOTEUTUSTAPA
Leikkaa, liimaa ja taittele tukevasta paperista tai muusta tukevasta levymäisestä materiaalista lelu, joka pysyy avattuna omin voimin. Lelun kokoa avattuna ei ole rajattu. Kokoon taitettuna lelun tulee mahtua housujen taskuun. Anna lelulle nimi sekä kerro lyhyesti, millaiseen leikkiin lelu on tarkoitettu. Kirjoita lelun nimi, lelun käytön kuvaus sekä oma nimesi ja tehtävänumero A5-kokoiselle paperille. Lähetä paperi samassa kuoressa tehtävien kanssa.
ARVIOINTIPERUSTEET
Lelun kekseliäisyys, rakenteen toimivuus, toteutuksen huolellisuus, yleisilme.

Sinin kommentit muotoilun ennakkotehtävistä:
1. Muotoilun ensimmäisen tehtävän kolmen työn sarja poikkeaa aiempien vuosien tehtävätyypeistä selkeästi. Kolme tehtävän osaa muodostavat kokonaisuuden, jossa testataan nimenomaan muotoilijan työn tärkeimpiä osia: ideointikykyä, ongelmanratkaisukykyä, muodon tajua ja muotoiluprosessia. Uutena mukaan tulee myös palvelumuotoilu, joka on otettu mahdolliseksi tavaksi ratkaista tehtävän ongelma.
Tehtävän ensimmäisessä osassa esitetään ongelma kollaasitekniikalla. Lehdestä leikkaamalla ja itse kommentoimalla on esitettävä miksi juuri tämä ongelma on valittu ja miksi se on merkittävä. Kollaasitekniikka, oman tekstin asettelu ja typografia – sekä tietenkin sisältö – nousevat tässä tehtävässä merkittäviksi. Kokonaissommitelma eli layout on tärkeä osa tätä tehtävää.
Toisessa osassa pyydetään esittämään jokaisen muotoilijan ja suunnittelijan työn olennaisin ja tärkein osa eli prosessi. Prosessi kuvaa muodon tai idean syntyä vaiheittain. Tämä on kiinnostavaa ja olennaista, sillä tämä tehtävä kertoo mitä kaikkea tekijä on ajatellut ja minkälaisten vaiheiden kautta hän on päätynyt lopullisiin ratkaisuihin. Prosessi on hyvä esittää esimerkiksi luonnosvaiheiden ja niiden lyhyiden selitetekstien avulla. Usein sanotaan että luomisen prosessi on kaikkein tärkein osa tehtävää. Se kertoo paljon tekijästä muotoilijana, ideoijana ja sisällöntuottajana.
Kolmas osuus tässä tehtävässä on perinteinen muotoilutuotteen esittelyplanssi. Tässä on tarkoitus kuvata tuote tai palvelu mahdollisimman selkeästi ja havainnollisesti tarpeellisista suunnista/tarpeellisilla tavoilla niin, että katsojalle muodostuu selkeä kokonaiskuva. Tässä on hyvä olla perillä havainnollisista tuotteen esittämistavoista ja kulmista sekä muotoilijan luonnostelu- ja esitystyyleistä. Jos valintana on teos tai palvelu, on mietittävä mitä kaikkea esitykseen tarvitaan, jotta katsojalle selkenee kokonaiskuva ongelman ratkaisusta.
2. Toisessa tehtävässä on kyseessä usein toistuva esineen muotoilutehtävä, tällä kertaa kivan monitulkintaisena. Tehtävänanto johdattelee muotoiluajatteluun leikin kautta. Tehtävänä on tällä tausta-ajatuksella suunnitella kolmiulotteinen, kokoontaitettuna taskuun sopiva lelu/leikittävä esine luonnollisessa koossa. Hauska muotoilutehtävä annetun tausta-ajatuksen, digitaalisuuden vs. fyysisyyden ja leikin modernin tulkinnan kannalta.
Tärkeäksi muodostuu kaksiulotteisen paperin kolmiulotteinen käsittelytaito eli paperitekniikoiden ja rakenteiden hallinta. Kyseessä on ns. pop-up tekniikka sillä lelun on avauduttava ja taituttava kokoon ja toisaalta pysyttävä auki omin voimin. Kokoontaittuvuus ja auki pysyminen asettavat omat haasteensa rakenteelle – eli paperitekniikat haltuun.
Tehtävässä pyydetään myös lelun käytön kuvaus erilliselle paperille, missä tekijä pääsee avaamaan ja täydentämään lelun tarinaa – on silti hyvä että itse lelu on niin selkeä että se itsessään kertoo mahdollisimman hyvin mitä sillä tehdään. Toisaalta sekä muotoilijat että leikkivät lapset ovat erittäin luovia, joten leikkikalun monipuolisilla käyttömahdollisuuksilla vain taivas on rajana.
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/muotoilu-valmennuskurssi/”]TUTUSTU MUOTOILUN VALMENNUSKURSSIIN[/mk_button]
 
Aalto-yliopisto ennakkotehtävät 2018

SISUSTUSARKKITEHTUURI

TEHTÄVÄ 1.
KAIKEN ALKU
Maalaa näkemyksesi kaiken alusta.
TOTEUTUSTAPA
Väreillä maalaten A3-kokoiselle paperille.
ARVIOINTIPERUSTEET
Ilmaisuvoima, tilallisuus, tunnelma, värien käyttö.
TEHTÄVÄ 2. 
IKILIIKKUJA
Suunnittele ja rakenna ikiliikkuja.
TOTEUTUSTAPA
Materiaali ja tekniikka vapaa.
Ota rakentamastasi ikiliikkujasta kuva yksiväristä taustaa vasten ja tulosta kuvasi A3-kokoiselle paperille.
ARVIOINTIPERUSTEET
Kekseliäisyys, rakenteen ja materiaalin hallinta, kolmiulotteinen sommittelu.
TEHTÄVÄ 3. 
IKKUNA TULEVAISUUTEEN
Piirrä itsesi katsomassa tulevaisuuteen.
TOTEUTUSTAPA
Lyijykynällä mustavalkoisena A3-kokoiselle paperille.
ARVIOINTIPERUSTEET
Tilan ja ihmisen suhde, mielikuvitus, tunnelma, sommittelu.

Sinin kommentit sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä: 
1. Tämä tehtävä on abstrakti ja erottuva viime vuosien tehtävistä. Tulkinnalle ja ideoinnille annetaan hyvinkin vapaat kädet. Kannattaa muistaa oma tulkinta, välttää kliseisyyttä ja mahdollisesti helppoja ratkaisuja. Tunnetiloja ja muuta abstraktia on esiintynyt maalaustehtävissä sisustusarkkitehtuurin ennakoissa, mutta tässä tehtävässä mukaan tulee myös kiinnostava ajan funktio. Minkä kaiken alku on kyseessä? Miten kuvata ns. fifth element? Todella mielenkiintoinen ja haastava tehtävä.
2. Toisena tehtävänä on lähes joka vuosi toistuva pienoismallin/kolmiulotteisen esineen mallin rakentaminen. Aiheena on haastava, mutta kiinnostava ikiliikkuja on aihe, jonka voi tulkita todella monella tavalla. Luovuudelle annetaan tässäkin tehtävässä tilaa, vaikka toisaalta edelytetään myös pientä insinöörimäisyyttä. Kyseessä on kuitenkin liikkuvan ikiliikkujan suunnittelu ja toteutus pienoismallin muodossa. Tehtävä on kiinnostavan abstrakti ja se antaa tilaa luovuudelle sekä mielikuvitukselle. Erilaisia ikiliikkujia on kehitelty aikojen saatossa, mutta tässäkin tehtävässä kannattaa muistaa oman idean ja tulkinnan tärkeys helppojen tai valmiiden ratkaisujen sijaan.
Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan ja tuotoksiaan valintaraadille isoissa postipaketeissa, mutta nyt käytännöt alkavat muuttua entistä enemmän tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Muutokseen kannattaakin siis suhtautua innostuen; nyt hakijalla on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, kokeilla valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen. Mikä tässä on mielestäni haastavinta, on ikiliikkujan liikkeen saaminen esitettyä pysäytetyn hetken, valokuvan avulla. Onneksi valokuvan keinot ovat monet ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan. Haaste on heitetty!
3. Kolmas tehtävä on hyvin tyypillinen ennakkotehtävämäinen tulevaisuuden suunnitelmineen. Usein – lähes joka vuosi – jopa useamman alan ennakkotehtävissä tai pääsykokeissa halutaan selvittää, millaisena hakija näkee tulevaisuutensa ja miten hän sen visualisoisi tai kertoisi. Mistä asioista hakija unelmoi? Mitkä innostavat häntä, minne hän osaa tai haluaa kuvitella itsensä tulevaisuudessa? Tällä kertaa ikkunana tulevaisuuteen toteutettava tehtävä sisältää ajan kulun ja muutoksen – se antaa myös mahdollisuuksia kertoa menneestä tai nykyisyydestä mistä tekijä katsoo tulevaisuuden haaveita kohti. Muista myös huomioida arvosteluperusteet: arvioinnissa katsotaan tilan ja ihmisen suhdetta, sommittelua sekä tunnelmaa ja mielikuvitusta, joten muista ottaa ne huomioon työtä toteuttaessasi!
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/sisustusarkkitehtuuri-valmennuskurssi/”]TUTUSTU SISUSTUSARKKITEHTUURIN VALMENNUSKURSSIIN[/mk_button]
Aalto-yliopisto ennakkotehtävät

VISUAALISEN VIESTINNÄN MUOTOILU

 

MANIFESTI 
Manifesti tarkoittaa julistusta. Se on julkinen ilmoitus, jolla yksilö tai ryhmä voi ilmaista periaatteita, tarkoitusperiä ja aikomuksia, joita pitää tärkeinä ja tavoittelemisen arvoisina. Usein se tähtää muutokseen. Suunnittele ja toteuta oma manifesti itsellesi tärkeästä aiheesta. Nimeä manifestisi. Manifestin tekotapa on vapaa, mutta siinä tulee olla itse kirjoittamaasi tekstiä (yhteensä 1000–2500 merkkiä sanavälit mukaan lukien) sekä itse tekemääsi infografiikkaa, kuten esimerkiksi kartta, diagrammi tai käyttöohje.
TOTEUTUSTAPA
Kahdeksan (8) sivua käsittävä kokonaisuus, tulostettu tai käsin tehty, sivukoko korkeintaan A3. (Ota huomioon, että emme palauta ennakkotehtävää.)
ARVIOINTIPERUSTEET
Sisällölliset ratkaisut, kyky kuvata asioita omaperäisesti ja kiinnostavalla tavalla, visualisointitaidot, vaikuttavuus, sommittelukyky, kerronnallisuus ja kokonaisuuden hallinta.

Sinin kommentit visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävistä:
Visuaalisen viestinnän muotoilun (ent. graafinen suunnittelu) tehtäväkokonaisuus on säilynyt samantyyppisenä jo pidemmän aikaa, aiemmin julkaisu on kulkenut nimellä Zine. Nyt tehtävällä on kantava, vahva ja yhteiskunnallisesti kantaaottavakin teema: Manifesti. Tärkeää on tietenkin aiheen valinta ja oma tulkinta aiheesta. On mietittävä oma kannanotto, itselle tärkeät sisällöt, kuvasto ja grafiikka teemaan liittyen. Sommittelu ja taitto, sekä typografia ovat tietysti tässäkin julkaisussa tärkeinä kantavina punaisina lankoina, kuten aina. Eheä kokonaisuus on hyvin suoritetun tehtävän edellytys.
Kuten aiempina vuosina, myös tänä vuonna julkaisuun sisällytetään infografiikkaa – kartta, diagrammi tai vaikka käyttöohje. Vahva teema erottaa tehtävän vapaammin tulkittavana kokonaisuutena, graafisen suunnittelun sääntöjen, trendien ja graafisten tyylien säilyttäessä aina tärkeän asemansa osana kokonaisuutta.
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/graafinen-suunnittelu-valmennuskurssi/”]TUTUSTU VISUAALISEN VIESTINNÄN VALMENNUSKURSSIIN[/mk_button]
 
 
 
Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulun tämän kevään ennakkotehtävät olivat siis siinä. Pääopettajamme Sinin kommenttien avulla pääsimme tehtävissä hieman pintaa syvemmälle, joten toivottavasti niistä on teille hakijoille paljon apua.
Pistä muistiin ennakkotehtävien palautus päivämäärä 28.3.2018. Samana päivänä päättyy myös tämän kevään yhteishaku. Huomaathan, että Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulu on tehnyt joitain muutoksia valintakoepäiviin ja valintakokeen vaiheisiin. Taiteen alan valintakokeet järjestetään 24.5.-1.6.2018, ja niihin kutsutaan ennakkotehtävien perusteella. Kannattaa siis alkaa heti töihin ja ihastuttaa kevään tuomaristo omalla työlläsi.