Kevään Top-5 kurssityötä

Heissan! Niin se aika vaan hurahtaa ja kohta onkin käytynä koko tehon Maxi- etäkurssi. Olen niin kiitollinen, että lähdin tälle kurssille mukaan, sillä olen löytänyt uusia taitoja itsestäni ja oppinut näyttämään enemmän omia vahvuuksiani. Olen saanutkin yhteydenottoja koskien kurssin harjoitustöitä, että niitä olisi kiva nähdä. Nyt saattekin postauksen kevään aikana tulleista onnistumisista eli omat top-5 työt. (HUOM! tässä on tosiaan kaikista onnistuneimmat ja omiin töihin mahtuu mukaan myös useat työt joista olen saanut 2 tai 3 pistettä!)

 

MASSOITTELU ; KUUTIO

Tehtävä: Suunnittele 10x10x10cm kokoisen kuution sivujen pinnat (tahkot).

Palaute: 5 +kuutio on otettu kolmiulotteisesti käyttöön. Julkisivut muodostuvat massojen pinnoista. Hieno ja erilainen!

Tämä työ on ehdottomasti lemppari työ jonka olen kurssilla tehnyt! Toteutus on siisti ja kaunis.

 

RAKENTEET ; DAIMON

Tehtävä: Philip Pullmanin Universumin tomu-kirjatrilogiassa jokaisella ihmisellä on oma Daimon, sielueläin, joka kulkee ihmisensä rinnalla koko tämän elämän ajan. Ihminen ja Daimon ovat erottamattomat, eivätkä pysty olemaan kovin kaukana toisistaan.  Valmista rakenteellisesti kiinnostava oman daimonisi luuranko vapaavalintaisista materiaaleista.

Palaute: 5. Työ on erittäin siisti ja harkiten tehty. Perhosen siivet ovat ehkä hieman geneeriset, niihin olisi voinut keksiä jotain erilaista.  Muuten työ on erittäin kiinnostava ja hyvin onnistunut.

 

VALO JA VARJO ; MUUTOS

Tehtävä: Tee kolmen kuvan sarjakuva / kuvasarja, jossa muutos valossa ja varjossa kertoo tai paljastaa tarinassa tapahtuvan muutoksen.

Palaute: 5
+ erittäin onnistunut sommitelma, jossa valo ja varjo paljastavat tilannetta katsojalle
+ teknisesti hieno: esimerkiksi köydestä välittyy materiaalin tuntu
– kuvan alareunassa ei tarvitsisi olla noin paljon tyhjää

 

Ympäristö: Dioraama

Tehtävä; Luonnontieteellinen museo on tilannut sinulta suunnitelman uutta dioraamaa varten. Aiheessa he ovat antaneet sinulle vapaat kädet, mutta toivovat uuden dioraaman sisältävän sekä vaikuttavan luontomaiseman että eläimiä.

Palaute: 4,5
+Tila, jonne dioraama sijoittuu on selkeästi esitetty. Saa hyvän kuvan siitä, mikä tunnelma kävijänä tilassa olisi
+Mielenkiintoista, että teknologia on otettu käyttöön, onko etualalla ar-lasit? Puhutteleva teos
-Esitystä voisi vielä vähän viimeistellä, ripaus kontrastia ja ar-lasien näkymä voisi olla vähän selkeämpi

KAIKEN KESKELLÄ : OMATOIMINEN LISÄTEHTÄVÄ

Tehtävä: Piirrä ja/tai maalaa näkymä tilaan tai tilanteeseen, jossa olet kaiken keskellä.

Palaute: 5 Upeaa symboliikkaa ja dramatiikkaa kuvassasi! Hyvin onnistunut työ! Jos jotain muuttaisin, niin ehkä soutaja voisi olla vähän vähemmän kuvan keskiössä, ja esimerkiksi enemmän alalaidassa jolloin aavalle vedelle saisi lisää tilaa näyttää valtavalta ja loputtomalta.

 

Tämä työ on tosiaan omatoiminen lisätehtävä, joka piti toteuttaa 2 tunnin aikana.

 

Hassua, en olisi uskonut, että tähän top-5 postaukseen saisin laitettua rakentelu töitä. Ne ovat aina olleet heikkouteni, mutta tosiaan niissäkin on kehitystä huomattavissa!

~Netta

PS. minut löytää instagramista @nettakuosmanen_ ja teho-opiston @tehoopisto. Stooreihin ilmestyy useasti muitakin töitäni, joita teen kurssin ulkopuolella! Jos tahdotte nähdä lisää töitä ottakaa tilit seurantaan!


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Ennakkotehtävät- Lunastinko paikkaa pääsykokeisiin

A P U A! Eilen sai taas sykkeen kattoon, kun puhelin kilahti ja vastaus ennakkotehtävistä tuli sähköpostiin! Nimittäin se oli sellainen sähköposti, jota olin odottanut niin kauan. Tiedossani oli, että tänä vuonna tullaan karsimaan isompi osa ennakkotehtävissä, sillä matematiikan koe ei ole enää karsimassa ennen piirrustus- ja suunnittelukokeita . Lisäksi tämän hetkisen tilanteen vuoksi pääsykoe ryhmät pyritään varmasti pitämään mahdollisimman pieninä.

No varmasti teitäkin kiinnostaa se, että lunastinko paikkaa arkkitehtuurin pääsykokeisiin. Kyllä vain, seuraavana on siis edessä piirustus- ja suunittelu kokeet! Jännää!

Ai kauhea taas miten suuri tunteen purkaus tuli kun luin sähköpostin. En olettanut varmaa jatkoonpääsyä, sillä taso arkkitehtuurin pääsykokeissa on todella kova! Mutta olen kiitollinen, että tosiaan sain paikan pääsykokeisiin! Nyt taas fokus treenaamiseen, että taidot ovat kondiksessa pääsykokeissa. Lisäksi kovaa tahtia matikkaa niin laskurutiini löytyy! Alla löytyy pientä analyysia ennakkotehtävistä sekä tottakai kuvat millaisiin lopputuloksiin päädyin!

 

PIENOISMALLI

Pienoismalli sai niin paljon aikaan harmaita hiuksia. Se oli todella haastava ja se veikin suurimman osan ajasta.  Tein sen tehtävistä ensimmäisenä, sillä se määräsi aikalailla miltä 2. ja 3. tehtävä tulee näyttämään. Tein useita variaatioita työstä ja minulla olikin yksi työ lähes valmiina. En saanut työtä näyttämään ihan siltä, että se olisi täyttänyt tehtävän kriteerit. Päätin siis aloittaa ihan puhtaalta pöydältä, jonka jälkeen uusia ideoita avautuikin paljon. Inspiroidun “metsän” omaisesta pilari rakennuksesta. Pilarien päälle muodostui kupolimaista kattoa, joka alkoikin näyttämään omaansilmään hyvältä. Useiden kokeiluiden jälkeen päädyin kyseiseen lopputulokseen. ( kuva alhaalla). Oma komentti valmiista työstä : Hyvä idea ja toteutus. Ehkä olisi voinut olla vielä enemmän pilareita sekä jotkut kohdat vähän siistimmin tehty. Kokonaisuudessa olen tyytyväinen. Ja oli hyvä idea aloittaa ideoinnit ihan puhtaalta pöydältä, sillä en välttämättä tähän lopputulokseen olisi muutoin tullut.

ULKO- JA SISÄTILAT

Nämä työt toteutuivat huomattavasti nopeammin kuin pienoismalli. Idea oli selkeä miltä rakennus ulkoapäin näyttää ja ajatus siitä miltä se voisi näyttää sisältä. Näissä töissä keskityin suuresti siihen mitä tehtävässä vaaditaan. Nämäkään työt ei ole niitä ensimmäisiä töitä, joita tein. Vaan useiden epäonnistumisien ja onnistumisien summa. Näihinkin töihin olen tyytyväinen. Omaksi suosikiksi näistä nousi sisätilan kuvaaminen. Sain kuvaan aikaan oikein kivan valonhehkun ja tilallisuus on myös monipuolinen.

Näillä töillä tosiaan tieni sai jatkoa pääsykokeisiin. Toivotaan, että tämä kova harjoittelu tuottaa tulosta myös itse piirrustus- ja suunnittelu kokeissa!

 

Kiitos kun luit ja onnea kaikille jatkoon päässeille! Mikäli tänä vuonna kutsua jatkoon ei tullut, niin älä luovuta! Sinnikkyys ja kova treeni palkitaan aina!

~Netta

 


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Kuulumisia ja fiiliksiä yhteishausta

Heissan! On vierähtänyt jo tovi viimeisestä postauksesta, joten on oikea aika päivitellä kuulumiset!?

Aika on taas juossut niin nopeaa, vaikka kotona on tullut vietettyä suurimman osan ajasta. Olen nyt ahkerasti yrittänyt kuroa kurssia kiinni, sillä useat kotitehtävät jäi rästiin ennakkotehtävien vuoksi. Aika on kulunutkin kotijumppien ja kurssin parissa! Vaikka eletäänkin todella jännää aikaa, niin silti on todella ihanaa kun on päässyt nauttimaan kevät auringosta ja sen tarjoamasta energiasta!!☀️

Tosiaan viime viikon keskiviikkona yhteishaku sulkeutui ja hakemukset sekä ennakkotehtävät lähtivät matkaan. Nyt eletäänkin niin jänniä aikoja kun odotetaan  tietoa jatkoon pääsystä ja sitä kuinka käy valintakokeiden. Olen itse todella kova stressaamaan, joten tämä tilanne ei todellakaan ole eduksi!! Toivotaan, että valintakokeet järjestettäisiin mahdollisimman samantapaisesti kuin edellis vuosina, vaikka ne tehtäisiinkin etänä. Sillä monet on jo kovasti treenaillut juuri tavanomaisia pääsykokeita varten.

Vaikka eletään tässä epätietoisuudessa pääsykokeiden suhteen. Aioin silti treenata vanhaan tuttuun tapaan ja hioa , itsellenni se heikoimman, eli ajankäytön kuntoon. Ja oppia ja inspiroitua pääsykokeita varten mahdollisimman paljon.

Vaikka tosiaan stressaanki tooodella paljon on silti mietittävä että pääsykokeet varmasti järjestetään niin, että kaikilla on edelleen sama mahdollisuus päästä kouluun niinkuin edellis vuosina. Pakko nostaa hattua myös niille jotka suunittelevat juuri tämän kevään pääsykokeita, oli ala mikä hyvänsä, sillä ne tekevät joka päivä varmasti paljon töitä sen eteen, että kokeet olisivat parhaalla mahdollisella tavalla järjestetty.

Mutta ei pääsykokeista sen enempää, odotellaan niistä tarkempaa tietoa niin osataan valmistautua paremmin!

Yhteishaku meni pääosin ihan mukavasti, lukuunottamatta sitä pelkoa, että menivätkö tiedostot opintopolkuun oikein. Mutta toivotaan, että ne ovat menneet perille ja matka jatkuu niistä pääsykokeisiin!

Hain tosiaan Arkkitehtuuriin sekä Sisustusarkkitehtuuriin Metropoliaan ja Lahteen. Ja nimenomaan juuri tässä järjestyksessä. Ennakkotehtävistä tulee oma postaus kun tieto mahdollisesta jatkoon pääsystä tulee! Joten pysykää kuulolla!?

 

Oikein ihanaa pääsiäistä kaikille ja nauttikaa ihanasta kevätsäästä, tilanteesta huolimatta!?

 

~Netta


 

Yhteishaun valinnat ja Tehon verkko-opetus

Moikka! Yhteishaku päättyi eilen ja arkkitehtuurin ennakkotehtävät tuli palautettua muutama päivä sitten. Sain palautettua ennakkotehtävät hyvissä ajoin ja olen tyytyväinen lopullisiin töihin. Nyt haluaisinkin kertoa hieman yhteishaun valinnoistani ja sen lisäksi myös viime viikkoina Teholla käytössä olleesta verkko-opetus livestä.

Yhteishaun valinnat

Eli tälläisillä valinnoilla mentiin tällä kertaa. Hain jokaiseen Suomen arkkitehtuurin koulutusta tarjoavaan yliopistoon järjestyksellä Aalto, Tampere ja Oulu. Tein myös yhteishaun viimeisinä päivinä ex tempore valinnan ja laitoin maisema-arkkitehtuurin mukaan viimeiseksi valinnaksi. Ymmärrykseni mukaan arkkitehtuurissa painotetaan enemmän rakennuksia, kun taas maisema-arkkitehtuuri koskee rakennusten väliin jäävää tilaa. Itseäni kiehtoo eniten juurikin rakennukset, jonka takia intohimoni on “perus” arkkitehtuurin puolella.

Pallottelin pitkään, että laitanko maisema-arkkitehtuurin mukaan valintoihini, mutta lopulta ajattelin, että ei siitä haittaa ole. Voin nyt myös miettiä huolella maisema-arkkitehtuurin merkitystä itselleni ja onko se sellainen ala, jota kohti haluan tavoitella. Minun tulisi tehdä sitä varten luonnontieteen koe ja vaikka yhden maantiedon kirjan lukeminen ei välttämättä olisikaan suuri vaiva, niin en tiedä haluanko laittaa aikaani siihen, jos ei ole isoa kiinnostusta maisema-arkkitehtuuria kohtaan. Saa nähdä.

Verkko-opetus live

Koronatilanteen vuoksi Tehon normaali lähiopetus on estynyt ja se on siirretty verkossa tapahtuvaan live-opetukseen. Tilanne on monelta osin sama, kuin normaalisi lähiopetustunneilla, koska paikalla on kaksi opettajaa ja on mahdollisuus keskusteluun opiskelijoiden ja opettajien kanssa chatin kautta.

Olen osallistunut nyt noin viiteen livenä tapahtuvaan opetustuokioon. Olen ollut todella tyytyväinen siihen, kuinka nopeasti ja hyvin Teho-Opisto osasi vastata tähän ikävään viruksen aiheuttamaan tilanteeseen, kun normaalille lähiopetukselle saatiin jonkinlainen korvaava vaihtoehto. Olenkin osallistunut useille opetustunneille, koska se on kätevää.

Vaikka olisikin osallistunut jo aiemmin viikolla olleeseen sessioon, niin voi aina osallistua uudestaan ja antaa opettajien kertoa asioista esim. taustalla jos tekee samalla jotain muuta. Tehon eri opettajilla on erilaista taustaa ja tietoa, joten yleensä mukaan tarttuu jotain uutta.

Toivoisin itse, että chatissä tapahtuva keskustelu olisi vilkkaampaa. Keskustelujen määrä ei vastaa samaa, mitä lähiopetuksessa on ollut. Tämä ei tietenkään ole opettajien vika, sillä kenties kysymyksiä herää opiskelijoilla helpommin paikan päällä. Muuten olen ollut positiivisesti yllättynyt verkko-opetus livestä ja sen toimivuudesta.

Tuntuuko pääsykokeisiin valmistautuminen yksin haastavalta?

Poikkeustilasta huolimatta laadukas valmistautuminen luovien alojen pääsykokeisiin jatkuu Teho-Opistolla verkossa tapahtuvan Live-opetuksen kautta. Kursseille voit osallistua nyt mistä päin maailmaa vain. Live-opetus verkossa tarjoaa sinulle samat opit ja neuvot kuin lähiopetus sekä opettajien ja oppilaiden tuen ja kannustuksen.

Homma etenee

Hommat etenee ennakkotehtävien parissa, hyvä niin, sillä siitähän on JO kuukausi kun ennakot julkaistiin. Kauheaa kun aika menee nopeaa. Kun tehtävien palautuspäivä lähenee, niin myös aikataulu kiristyy. Vaikka jo kuukausi ennakoiden parissa on kulunut, niin pakko myöntää, että en yhtäkään tehtävää ole saanut valmiiksi. Mutta eikös se oo niin, että hyvin suuniteltu on puoliksi tehty? Ideat on kutakuinkin hallussa, joten tulevat viikot kuluu intessiivisesti tehtävien toteutuksissa. Toivottavasti lopputulos ja yhtä hyvä kuin ideatkin! 😀

Aiemmassa julkaisussa höpisin niin arkkitehtuurin kuin sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä. Päätavoitteena toki on vielä saada hiottua arkkarin ennakot kuntoon ja sen jälkeen vasta sisustusarkkitehtuurin ennakot. Suunitelmissa on edelleen hakea Metropolin sisustusarkkitehtuuriin, mutta Lahden sisustusarkkitehtuuriin haen, jos ehdin tehdä ennakkotehtävät. Kuten mainitsinkin viime postauksessa, että ennakkotehtävät Lahteen pitäisin “harjoituksena”, että en stressaisi ihan liikaa !

Kivasti olen päässyt rakentelemaan, mutta myös kiristelemään hermoja. Nyt on tuntunutkin, että tämä on kaikkea muuta, kuin helppoa ja kivaa. Mutta eihän unelmien saavuttaminen kuulukkaan olla liian helppoa. Monet demo mallit munakenno rakentelutehtävästä olen tehnyt ja muutamat turhautumisen kyyneleetkin olen tihrustanut… Vaikka välillä tuntuukin, että tämä on hikeä ja kyyneleitä, niin silloin on hyvä muistaa, että juuri ne kyyneleet kertoo siitä kuinka tärkeä tämä asia on itselleni!

Miten aikataulutan työt, kurssin sekä ennakot?

Olen varma siitä, että en ole ainoa joka saa pähkinän purtavaksi siitä, kuinka aikatauluttaa kurssin,ennakot,työt ja muut arkipäivän touhut. Itselläni on ollut tavoitteena käydä kurssikerta ajallaan, sekä saada tehtyä kurssin tehtävät ennen seuraavaa kurssi kertaa. Samoille viikoille on pitänyt sijoittaa sopivasti ennakoiden tekoa sekä työt! Huh on tekemistä!

Pieni flunssailu vei vähän voimia viimeisiltä parilta viikolta ja se myös näkyi tehtävien aikatauluissa. Väsyneenä ei oikein jaksanut keskittyä ja ajatus ei kulkenut. Nyt taas tuntuu, että puhti on tallella ja on sopiva hetki kiristää tahtia. Vaikka olen tarkkaan yleensä suunitellut, miten ja missä vaiheessa kurssi tehtävät teen on muutama tehtävä vielä rästissä. Mutta ei paniikkia! Tämä viikko kurssilla keskitytään ennakoihin ja ensi viikolla vietetää tauko viikkoa! Sopiva hetki kiriä kiinni ja keskittyä nimenomaan siihen tämän hetken tärkeämpään asiaan nimittäin ennakkotehtäviin.

Olen ollut nyt vähän hiljaa matikan suhteen, mutta ikävä myöntää, että se on jäänyt vähemmälle. Matikan harjoittelussa onkin parannettavaa ja sen aion tehdä!

Tässä tiivistettynä omat kuulumiset ennakoiden parissa! Tästä jatkellaan ja hommat etenee! Tsempit!

~Netta


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Triplasti ennakkotehtäviä

Kevään kuumimman puheenaiheen pariin. Elikkäs taide-alojen ennakkotehtävät! Kuten jo tiedättekin niin haen opiskelemaan arkkitehtuuria. Kuitenkin tämän kevään aikana mielenkiintoni sisustusarkkitehtuuriin on kasvanut. Pähkäilin jonkin aikaan, että onko liian iso taakka ottaa useammat ennakkotehtävät työnalle. Kysäsin asiasta myös Tehon opettajilta ja he kehottivatkin hakemaan useampaan paikkaa jos mielenkiintoa löytyy. Tällä tavalla saan myös avattua itselleni lisää uusia ovia, ja saan myös hyvää treeniä niin ennakkotehtävistä kuin pääsykokeista. Pidän kuitenkin arkkitehtuurin- kouluun hakemisen ykkös prioriteettina ja aion panostaakkin niihin ennakkotehtäviin hitusen enemmän. Alla on pohdintoja arkkitehtuurin, Metropolian sekä Lahden sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä!

Arkkitehtuurin- ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät

Kumpi tuli ensin muna vai kana? No tälläkertaa munakenno! Viime päivät onkin mennyt munakennoja keräillen ja grillitikkuja hamstraten.

Kuten arvattavissa oli ennakkotehtävissä säilyy sama tuttu tyyli. Rakentelua ja kuvaamista rankenteesta sisältä sekä ulkoapäin. Tällä kertaa tehtävänanto oli paljon rajatumpi kuin esimerkiksi viime vuoden tehtävissä. Rajatumpi tehtävän anto tuo vähän lisää haastetta. Mielenkiintoisia ja haastavia tehtäviä, mutta parhaani aion yrittää ja antaa reilusti aikaa tehtäville!

Olen tehnyt jo luonnoksia niin rakentelutehtävästä kuin piirustustehtävistä. Olen myös harjoitellut hieman eri tekniikoita piirustus/maalaustehtäviin. Tarkoitus olisikin pian jo rueta rakentelemaan sillä sain vihdoin tilaamani Scotchin liimat!! (Se on ollutkin nyt vaikeasti saatavilla.)

Tästä pääsette vielä kurkkaamaan Tehon opettajien analyysin arkkitehtuurin ennakkotehtävistä!

Metropolian sisustusarkkitehtuuri

Nyt jos joskus saa Draamailla ihan kunnolla! Nimittäin tehtävän aiheena onkin Draama. En ole aiemmin hakenutkaan sistusarkkitehtuurin puolelle! Tälläkertaa ennakkotehtävät koostuu vain yhdestä tehtävästä, joten sen merkitys on suuri. Tehtävänä on toteuttaa kokonaisuus, jossa ovat kumisaappaat, takki, tuoli ja sateenvarjo. Tämä tehtävä antaakin vapaat kädet mielikuvitukselle. Jännää nähdä mitä kaikkea tästä tehtävästä saa aikaan!

Tästä löydätte Tehon opettajien analyysin ennakkotehtävistä.

Lahden sisustusarkkitehtuuri

Ennakkotehtävät koostuvat kolmesta tehätävästä ; 1. Mielitila, 2. Veistoskaluste, 3. Motivaatiokirje.

Myös näissä ennakkotehtävissä pääsee rakentelemaan ja piirtämään/maalaamaan. Näihin ennakoihin en ole kerennyt sen enempää perehtyä kuin lukemaan läpi. Mutta päällepäin kuulostavat haastavilta mutta myös siltä, että tämän haasteen voin ottaa vastaan! En ota näistä niin suurta “stressiä” vaan ns. treeni mielessä! Vaikkakin paikka sisustusarkkitehtuurin opinnoissa kelpaisi!

Tästä linkistä pääsette tutustumaan tarkemmin ennakkotehtäviin.


Onneks mulla on maailman parhain kaveri tekemässä ennakoita.

~Netta


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Luovien alojen ennakkotehtävät 2020-opettajien analyysit

Luovien alojen ennakkotehtävät 2020 ovat täällä! Teho-opisto kokosi sinulle toolkit:in opiskelupaikan hakemisen tueksi. Toolkit:istä löydät helposti kaiken hakemiseen liittyvän informaation kuten tietoa opiskeluista,oppilaitoksista, tärkeät päivämäärät, linkit sekä Tehon opettajien analyysit kevään aikana julkaistavista ennakkotehtävistä.

 

Ennakkotehtävät

Onko sinulla jo kristallin kirkas suunnitelma siitä mitä haluaisit opiskella? Hienoa! Luovien alojen koulutusohjelmiin hakevien ensimmäinen askel kohti unelmien opiskelupaikkaa ovat joko opintopolussa tai kevään mukaan oppilaitosten nettisivuilla julkaistavat ennakkotehtävät. Ennakkotehtävissä pääset esittelemään ideointikykyäsi, motivaatiotasi sekä hallitsemiasi tekniikoita. Tehon blogista löydät myös opettajiemme analyysit vuoden 2020 ennakkotehtävistä. Julkaisemme analyysit mahdollisimman pian ennakkotehtävien julkaisun jälkeen. Seuraa siis Tehon blogia päästäksesi kuulemaan ammattilaisten mietteet tehtävistä ensimmäisten joukossa!

Mikäli vielä mietit, mitä haluaisit opiskella kokosimme tälle sivulle kattavasti tietoa opiskelusta eri luovien alojen oppilaitoksissa. Kokosimme yhteen myös kaikki luovien alojen hakukevään tärkeät päivämäärät, jotka kannattaa poimia kalenteriinsa.

 

Hakukevään 2020 tärkeimmät päivät

Korkeakoulujen yhteishaku:

Hakuaika on 18.3.–1.4.2020. (Suomenkieliset hakukohteet)

Hakemukset jätetään opintopolku.fi-sivuston kautta.

 

 

ARKKITEHTUURI

-Hakukohteet:

Aalto-yliopisto

Tampereen teknillinen yliopisto

Oulun yliopisto

Ennakkotehtävät

Ennakkotehtävät 2020 julkaistaan ma 10.2.2020 klo. 12.00

Palautusaika 1.4.2020 klo 15.00 mennessä

-Ennakkotehtävät löydät dia.fi-sivulta

– Tehon opettajat ottivat arkkitehtuurin & maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät 2020 tarkempaan analyysiin.

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/arkkitehtuuri-maisema-arkkitehtuuri-ennakkotehtavat-2020-opettajien-analyysi/”]KURKKAA ANALYYSIT![/mk_button]

 

Valintakokeet

Piirustus- ja suunnittelukokeen 1.päivä 1.6.2020

Piirustus- ja suunnittelukokeen 2.päivä 2.6.2020

Arkkitehtuurin matematiikan koe 3.6.2020 klo. 9.00-12.00

Maisema-arkkitehtuurin luonnontieteen koe 3.6.2020 klo.14.00-17.00.

Lue lisää dia.fi-sivulta

 

TAIDEALAT

AALTO-YLIOPISTO, ARTS TAITEIDEN JA SUUNNITTELUN KORKEAKOULU

-Hakukohteet:

Ennakkotehtävät

Ennakkotehtävät 2020 julkaistaan 17.2.2020

Ennakkotehtävien palautus 1.4.2020

–  Tehon opettajat ottivat Aalto-yliopiston taiteiden alojen ennakkotehtävät 2020 tarkempaan analyysiin:

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/aalto-yliopisto-taiteiden-alat-ennakkotehtavat-2020-opettajien-analyysit/”] OPETTAJIEN ANALYYSIT![/mk_button]

 

Valintakokeet

Kuvataidekasvatus 3.6-5.6.2020

Muotoilu 3.6-5.6.2020

Sisustusarkkitehtuuri 3.6-5.6.2020

Visuaalisen viestinnän muotoilu eli graafinen suunnittelu 3.6-5.6.2020

Bachelor’s Programme in Design valintakoetehtävien palautus Aalto-yliopiston Hakijapalveluihin 3.4.2020 klo 15.00 mennessä. Valintakoetehtävistä jatkoon päässeille hakijoille järjestetään haastattelut 11.-15.5.2020 välisenä aikana.

 

LAPIN YLIOPISTO, TAITEIDEN TIEDEKUNTA

-Hakukohteet:

Ennakkotehtävät

Graafisen suunnittelun sekä kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät 2020 löydät opintopolusta.

Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävä palautettava  8.4.2020 klo 15.00 mennessä Lapin yliopiston hakija- ja opiskelupalveluihin.

– Graafisen suunnittelun ennakkotehtävä palautettava 8.4.2020 klo 15.00 mennessä Lapin yliopiston hakija- ja opiskelupalveluihin.

-Tehon opettajat analysoivat Lapin yliopiston ennakkotehtävät 2020.

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/lapin-yliopiston-ennakkotehtavat-2020-opettajien-analyysit/”] KURKKAA ANALYYSIT![/mk_button]

 

Valintakokeet

Audiovisuaalinen mediakulttuuri 9.6.2020 klo 9-19 ja 10.6.2020 klo 8-14

Graafinen suunnittelu 9.6.2020 klo 9-19 ja 10.6.2020 klo 14-20

Kuvataidekasvatus  25.5. – 27.5.2020 (I osa 25.5. – 26.5. ja II osa 27.5.)

Sisustus-ja tekstiilimuotoilu 8.6.2020 klo 8-14 ja 9.6.2020 klo 9-19

Teollinen muotoilu  8.6.2020 klo 14-20 ja 9.6.2020 klo 9-19

Vaatesuunnittelu  8.6.2020 klo 8-14 ja 9.6.2020 klo 9-19

 

METROPOLIA

-Hakukohteet:

Ennakkotehtävät

-Ennakkotehtävät 2020 julkaistaan 15.2.2020 klo.9.

-Ennakkotehtävien palautusohjeet julkaistaan 15.2.2020.

– Tehon opettajat analysoivat ennakkotehtävät:

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/metropolia-ennakkotehtavat-2020-opettajien-analyysit/”] KURKKAA ANALYYSIT![/mk_button]

 

Valintakokeet

  • Visuaalisen viestinnän muotoilu-1.-3.6.2020
  • Teollinen muotoilu-26.-27.5.2020
  • Tekstiilisuunnittelu -26.-27.5.2020
  • Rakennusarkkitehtuuri – 28.5.2020
  • Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu – 26.-27.5.2020

Lue lisää metropolian valintakoe-sivustolta

 

LAHDEN MUOTOILUINSTITUUTTI

– Hakukohteet:

Ennakkotehtävät

-Ennakkotehtävät 2020 löydät lab.fi>valintakokeet.

-Ennakkotehtävien palautus 1.4.2020 klo 15.00 mennessä.

-Tehon blogista löydät opettajien analyysin ennakkotehtävistä:

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/lahden-muotoiluinstituutti-ennakkotehtavat-2020-opettajien-analyysit/”] OPETTAJIEN ANALYYSIT[/mk_button]

 

Valintakokeet

  • Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu 26.–28.5.2020
  • Pakkaus- ja brändimuotoilu  26.–28.5.2020
  • Teollinen muotoilu 26.–28.5.2020 
  • Graafinen suunnittelu 26.–28.5.2020
  • Mediasisällön suunnittelu 26.–28.5.2020

Lue lisää Muotsikan pääsykoe-sivustolta

 

XAMK

-Hakukohteet:

Ennakkotehtävät

-Ei ennakkotehtäviä vuonna 2020!

 

Muut hakukohteet

 

Hämeen AMK

-Hakukohteet

-Ei ennakkotehtäviä vuonna 2020

 

Oulun AMK

-Hakukohteet

-Ei ennakkotehtäviä

 

Savonia AMK

-Hakukohteet:

Ennakkotehtävä julkaistaan Savonian nettisivuilla 6.4.2020

-Ei ennakkotehtäviä

 

Tampereen AMK

Hakukohteet:

-Ei ennakkotehtäviä

 

 

Kuinka ottaa perspektiivi haltuun?

Moikka moi! Viime kerrat ollaan kurssilla harjoiteltu perspektiiviä, tilaa ja ihmisten roolia tilassa. Tilallisuus onkin yks merkittävimmistä kriteereistä arkkitehdin pääsykokeissa! Vaikka takataskusta löytyy jo pientä havaintoa siitä miten perspektiivit töihin luodaan ja miten tila saadaan näyttämään tilalliselta, niin kuitenkin yllättävän paljon lisää on tietoa tullut. Esimerkiksi tämän viikon kurssikerralla Perspektiivin Demovideoista sai jo paljon vinkkejä! Miten sitten itse olen harjoitellut tilallisuuden piirtämistä ja perspektiivin haltuun ottoa? Tässä postauksessa annan omat vinkit harjoitteluun! Suosittelen ehdottomasti koittamaan seuraavia kanavia perspektiivin oppiseen.

Näin piirrät rakennuksia 15- minuutissa

Syksyllä olin kiertelemässä suomalaisessa kirjakaupassa, kun eteeni sattui tulemaan kirja, jossa harjoitellaan nimenomaan rakennuksien piirtämistä ja perspektiiviä. Kirja oli edullinen, joten se lähti matkaani. Olen piirrellyt siitä muutamia harjoituksia ja se on loistava! Jos löytyy harrastuneisuutta ja tahdotte oppia lisää niin suosittelen!! Kirjan harjoitukset voi suorittaa lyhyessä ajassa eikä se siten vie aikaa kaikelta muulta tai harjoituksiin voi paneutua vaikka ihan monen tunnin harjoituksena. Kirjassa tehtävät vaikenee kirjan loppua kohden mentäessä, joten siinä pääsee haastamaan itseään ihan kunnolla! Alla muutama kuva harjoituksista, joita olen tehnyt! Kuten näette olen mennyt todella luonnosmaisella otteella eteenpäin.

Videot rakennuksien piirtämisestä

Sitten ihan loistokas paikka erilaisten rakennuksien ja perspektiivien piirtämiseen on niin tuttu paikka kuin Youtube. Kun haku kenttään syöttää vain “How to draw buildings” löytyy aivan rajaton määrä erilaisia opetus videoita. Youtube on hyvä paikka, jos haluaa päästä treenailemaan ihan opastusten mukaan myös haastavempia piirroksia.

 

Tehon Demo- videot

Ja tottakai Tehon Demo-videot!! Demo-videot eivät ole pitkiä, mutta niistä saa sen perusopin irti. Tykkään tehdä harjoituksen videon perässä, jotta saisin kaiken hyvän opin irti. Vaikkakin Demot ovat aika yksinkertaisia, niin ne luo pohjan vaativimmille tehtäville, joista on helpompi lähteä soveltamaan. Iso peukku näille Demoille! Demo-videot ja opettajien ohjaukset onkin oiva syy tulla mukaan tehon kursseille 😉

Lisäksi viikko sitten julkaistiin arkkitehtuurin sekä maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät! En ole vielä ehtinyt hirveästi paneutua tehtäviin sen enempää, kuin keräämään munakennoja ja grillitikkuja 😀 Kunhan pääsen prosessoimaan tehtäviä paremmin, saatte oman postuksen ennakoihin liittyen! Joten pysykäähän kuulolla! Teho-Opiston opettajien analyysin arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävistä 2020 löydät Tehon Blogista.

-Netta

 


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Ajatuksia arkkitehtuurin ennakkotehtävistä

Terve! Arkkitehtuurin ennakkotehtävät julkaistiin tämän viikon maanantaina ja nyt kun olen silmäillyt niitä tässä useamman päivän ajan, niin haluaisin jakaa omia mietteitä ja suunnitelmia niihin liittyen. Tässä vielä linkki ennakkotehtäviin, jos et ole vielä käynyt katsomassa, että mistä on kyse.

tehtävät

Tehtävien teema on mielestäni varsin lennokas ja mielikuvituksellinen. Hyvä niin. Ennakkotehtävissä näyttää jälleen toistuvan samat tehtävätyypit kuin monena aikaisempana vuonna, eli pienoismalli, kuva rakenteesta ulkoapäin katsottuna ja kuva rakenteen sisäpuolelta. Kyseiset tehtävät ovat helposti ymmärrettäviä ja toimivia. Lähden itse tekemään ennakkotehtäviä pienoismalli edellä ja sen jälkeen teen nämä kaksi kuvaa piirtäen/maalaten.

Ennakkotehtävissä on kuvailtu jo aika paljon valmiiksi millainen rakennelma on ja sen yksityiskohtia. Esimerkkinä tästä on seuraava kappale:

”…kun olimme puhdistaneet tilat pääosin niitä täyttäneestä lumesta, niin sisältä näkymä oli aivan poikkeuksellinen, sillä rakennuksen valtavista erilaisista ja -kokoisista kupolien valoaukoista, kupolien väleistä ja paikoitellen rikkoutuneista katon rakenteista tulvi sisään pieninä vanoina ulkopuolelta voimakasta päivänvaloa, joka korosti rakennuksen tilojen monimuotoisuutta ja niiden erilaisia munakennomaisia kattomuotoja.”

Olisin itse toivonut, että tehtäviä olisi jätetty enemmän auki jokaisen hakijan omalle tulkinnalle ja mielikuvitukselle siitä, että minkälainen rakennelma on. En kuitenkaan itse usko, että jokaisen sanan ja kohdan tarkka noudattaminen on niin tärkeää, vaan runsasta kuvailua on hyödynnetty todennäköisesti lähinnä luovuuden herättelyyn. Minusta on silti kiva, kun monia visuaalisia seikkoja ei pureskella hakijoille valmiiksi, koska tällöin tulee enemmän erilaisia teoksia.

materiaalit

Tällä kertaa materiaalina on munakennot ja grillitikut. Yllätyin vähän siitä, että edellisenä vuonna ollut kierrätysmateriaali ei tehnyt paluuta. Se ei haittaa, koska nyt tarkemmin rajatut materiaalit ohjaavat helpommin kohti erilaisia ratkaisuja. Tämä on hyvä asia, koska kierrätysmateriaali taas on laaja käsite, joka antoi ohjat tehdä oikeastaan mitä vain. Erilaisia kodin jätteestä löytyviä kappaleita on niin paljon, joten valikoimiseen meni aikaa.

Grillitikkuja minulta sattui löytymään jo hyvä määrä valmiiksi, sillä niille on ollut tarvetta aikasemmin Teholla. Munakennot taas ovat eri asia, koska omassa taloudessani niitä ei kuluteta isoja määriä. Olenkin kysellyt munakennojen perään ruokakaupoista, kahviloista, ravintoloista ja leipomoista. Ikävän vähän tuli kuitenkin vastaan paikkoja, jossa olisi munakennoja, ja jos niitä oli, niin kyseessä oli vain pari kennoa.

Itselläni menee paljon munakennoja pelkästään luonnosteluun ja kokeilemiseen, koska tykkään konkreettisesti sovitella paloja yhteen ja kokeilla erilaisia ratkaisuja. Jos keräisin munakennoja vähitellen eri paikoista, niin pienoismalli edistyy hitaammin, jolloin ennakkotehtävien tekemiseen jää vähemmän aikaa. Tämän takia päätinkin tilata kennoja suoraan netistä. Niitä odotellessa olen lähtenyt luonnostelemaan pienoismallin ulkonäköä ja olemusta.

Minulle tuli tässä myös mieleen se, että tämä ei ole ensimmäinen kerta kun askartelen jotain munakennoista. Käytin munakennoja nimittäin viime vuoden ennakkotehtävässä, kun tein pienoismallia ilmalaivasta. Kannattaa myös lukaista Tehon opettajien analyysi arkkitehtuurin ennakkotehtävistä 2020.

 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Uudistunut arkkitehtimatematiikan koe 2020

Arkkitehtivalinta matematiikan koe 2016 - mallivastaukset

Haaveiletko arkkitehdin urasta? Hyvä, sillä on aika muuttaa tämä urahaave todeksi! Vieläkö muistat, kuinka pyörähdyskappaleen tilavuus lasketaan ja kuinka kosinifunktio derivoidaan?  Matematiikan kiemuroiden hallinnan voit osoittaa useammalla tavalla pääsykokeissa, jotka uudistuvat tänävuonna. Kuinka varmistat onnistumisesi pääsykokeissa? 

Arkkitehtimatikan koe

Nyt on Aika kaivaa esille vanhat matikankirjat ja herätellä  aivojen matikkanystyröitä! Vuonna 2020 arkkitehtuurin matikan tärkeys korostuu, sillä  jokaisen on osoitettava riittävä matemaattinen osaaminen joko läpäisemällä arkkitehtuurin matikan koe tai omaamalla tarpeeksi hyvät yo-arvosanat. Kokeessa vaaditaan lukion pitkän oppimäärän mukaisia taitoja. Hyvät matemaattiset valmiudet hyödyttävät opiskelijaa myös hänen aloitettuaan opintonsa arkkitehtuurin parissa.

Miten kirjoitit matikan?

Hyviä uutisia sinulle, joka olet kirjoittanut ylioppilaskirjoituksissa joko pitkästä matikasta arvosanan C tai lyhyestä matikasta arvosanan E.  Näillä arvosanoilla arkkitehtuurin pääsykokeesi lyhenevät kolmesta päivästä kahteen, koska silloin sinun ei tarvitse osallistua arkkitehtuurin matikan kokeeseen. Kyseisillä kokelailla on edessään  kaksi-päiväiset piirustus- ja suunnittelukokeet ma 1.6- ti 2.6.2020. Tehon blogista voit seurata kuinka Tehon Jesse valmistautuu arkkitehtimatikkaan.

Vaikka sinulla ei olisikaan pitkästä matikasta arvosanaa C tai lyhyestä matikasta arvosanaa E, on sinulla silti mahdollisuus loistaa arkkitehtimatematiikan kokeessa! Arkkitehtimatematiikan koe järjestetään vasta piirustus-ja suunnittelukokeiden jälkeen  ke 3.6.2020 klo. 9-12. Kokeeseen valmistautumiseen kannattaa varata aikaa, sillä kokeen läpäisy on kokelaalle välttämätöntä.

Kaikki kokeesta riittävän pistemäärän saaneet ovat sitten samalla viivalla yo-arvosanoillaan riittävän matemaattisen osaamisensa osoittaneiden kanssa. Arkkitehtimatematiikan kokeen voi suorittaa oman valintansa mukaan Espoossa, Tampereella tai Oulussa. Koe sisältää 4 tehtävää joista kukin arvioidaan asteikolla 0-6. Voidakseen tulla hyväksytyksi kokelaan täytyy kerätä vähintään 6/24 pistettä matikan kokeesta.

 

Aikainen lintu madon nappaa

Onko matikkapähkinöiden pureskelusta lukion penkillä vierähtänyt jo tovi? Tai tuntuuko kosinifunktion derivointi ja pyörähdyskappaleen tilavuuden laskeminen sekavilta? Ei hätää! Teho-opisto on tukenasi koko hakemisprosessin ajan aina ennakkotehtävistä arkkitehtimatikan kiemuroihin sekä piirustus-ja suunnittelukokeisiin. Kokeeseen harjoittelun voi aloittaa esimerkiksi tutustumalla ja laskemalla edellisten vuosien arkkitehtuurin matematiikan kokeita.

YKSIN EI TARVITSE JÄÄDÄ!

Tehon arkkitehtimatikan kursseilla monen vuoden kokemuksen omaavat ammattilaiset sparraavat matikan hallintasi huippuun. Tehon pitkän arkkitehtimatikan-kurssi starttaa  9.2.2021 ja mukaan huippuporukkaan kannattaa ehdottomasti liittyä! 

Teho-opiston opettajat analysoivat arkkitehtuurin ennakkotehtävät heti niiden julkaisun jälkeen. Seuraa Tehon blogia, jotta kuulet ensimmäisten joukossa ammattilaisten mietteet ja vinkit arkkitehtuurin ennakkotehtävistä 2021.

 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!