Vaihda pääsykokeet portfolioon – mitä jos opiskelisitkin ulkomailla?

Monen taidealoista kiinnostuneen ajatuksissa siintää jo nyt ensi kevään hakuajat sekä pääsykoeruljanssi. Kotimaamme korkeakouluista löytyy useita vaihtoehtoja esimerkiksi arkkitehtuurin tai muotoilun opiskeluun, ja moni onkin päättänyt unelmiensa opiskelupaikan jo nuoruusvuosinaan. Joskus kuitenkin käy niin, että muutamankaan hakukerran jälkeen opinahjon ovet eivät aukea, tai pääsykoetehtävät eivät vain tunnu omalta jutulta. Olisiko olemassa siis jokin muu tapa päästä opiskelemaan unelmiensa ammatti – esimerkiksi portfolio ja ulkomaille hakeminen?

Millaisia opiskelumahdollisuuksia ulkomailla on?

Moni huomaa unohtaneensa pohdinnoistaan kokonaan muut maat, vaikka Suomi on vain yksi vaihtoehto mahdollisuuksien valtameressä. Ja jos pelkästään Suomessa tuntuu olevan useampia vaihtoehtoja taidealojen opiskelulle, aukeaa Pandoran lipas totaalisesti, kun suuntaa katseensa suomineidon rajojen ulkopuolelle. Erilaisia vaihtoehtoja löytyy melkein yhtä paljon kuin hakijoitakin: kiinnostavatko Skotlannin ylängöt ja arkkitehtuuri vai siestalla tauotettu muotoilun opiskelu Italiassa? Ulkomaille lähtiessä voit asettaa opiskelupaikallesi täysin erilaisia toiveita kuin kotoisessa Suomessa, ilmastosta ja kielestä lähtien.

Kuinka vaikeaa sisäänpääsy on?

Suurin osa hylkää ulkomaat ajatellessaan virheellisesti, että niistä opiskelupaikan saaminen olisi rutkasti Suomea hankalampaa. Kuitenkin, ulkomailla vaihtoehtoja ja samalla mahdollisuuksia sisäänpääsyyn on moninkertaisesti enemmän kuin kotimaamme kamaralla. Sen vuoksi ulkomailta opiskelupaikan saanti saattaa tilastojen valossa olla jopa todennäköisempää. Esimerkiksi Teho-Opiston avustuksella ulkomaille hakeneista jokainen on päässyt sisään johonkin hakemistaan korkeakouluista!
Moni myös kavahtaa korkeakoulujen pääsykokeita, joihin valmistautuminen on oma prosessinsa. Useissa ulkomaisissa korkeakouluissa valinnat tehdään kuitenkin portfolion perusteella. Tällöin jokainen hakija lähettää koululle portfolion, jossa henkilö esittelee osaamistaan ja lahjojaan portfolioon valittujen töiden avulla. Portfolion perusteella koulu päättää potentiaalisimmat opiskelijat, ja opiskelupaikka voi olla sinun – täysin ilman pääsykokeita!

Miksi hakea ulkomaille opiskelemaan?

Sen lisäksi, että portfoliomallinen hakeminen saattaa tuntua itselle sopivammalta, on ulkomailla opiskelussa muitakin hyötyjä. Kielitaidon kehittyminen etenkin ammattisanaston osalta on omaa luokkaansa, kun vieraalla kielellä kommunikoi päivittäin. Kansainvälisiä verkostoja muodostuu melkein itsestään, kun opiskelijoiden joukosta löytyy monia kansallisuuksia eri puolelta maapalloa. Toki tuttujen turvaverkkojen ulkopuolella opiskeleminen ei varmastikaan ole se helpoin vaihtoehto, mutta samalla uusi ympäristö tarjoaa erilaisia haasteita ja itsensä ylittämisen kokemuksia, jotka jäävät mieliin pitkiksi ajoiksi. Seikkailumieli ja uusien ihmisten kohtaaminen ovat vieraassa kulttuurissa myös eri tavalla läsnä, joten tiedossa voi olla uskomattomia kokemuksia koti-Suomessa jaettavaksi!

Millaisella portfoliolla kannattaa hakea?

Jokaisessa korkeakoulussa on omat ohjeensa liittyen portfolion muotoon, töiden määrään tai muihin yksityiskohtiin, mutta muutamia yleispäteviä neuvoja kannattaa portfoliossa noudattaa. Portfoliossa kannattaa tuoda mahdollisimman monipuolisesti ja laajasti esille omia taitojaan sekä hallitsemiaan tekniikoita, jotta se antaisi mahdollisimman laaja-alaisen kuvan osaamisestasi. Teknisen puolen lisäksi myös luovuus ja ideointikyky ovat erityisen tärkeä kriteeri töitä arvioitaessa. Kokonaisuuden tulisi myös olla selkeä ja eheä, jossa jokainen työ olisi mahdollisimman hyvä osoitus taidoistasi, eikä mukana roiku puolitehoilla tehtyjä täytetöitä.
Teho-Opisto_Portfolio_ulkomaat

Miten hyvä portfolio rakennetaan?

Portfolio kannattaa suunnitella hakemasi korkeakoulun vaatimusten mukaan, jolloin työmäärä ja muoto ovat juuri oikeanlaiset. Hyvin rakennettu portfolio on kuitenkin helposti muokattavissa muiden koulujen vaatimuksiin sopivaksi, joten saman portfolion erilaisilla variaatioilla voit hakea useisiin eri kouluihin. Esimerkiksi Lahden Muotoiluinstituutti määritteli kevään 2016 ennakkotehtävistä alkaen ainoaksi tehtäväksi portfolion, joten samalla portfoliolla voit hakea mahdollisesti sekä Suomeen että ulkomaille!
Portfoliossa on hyvä olla selkeä rakenne kansilehtiä ja sisällysluetteloa myöden. Muutamat kommentit itsestäsi, osaamisestasi ja taidealojen harrastuneisuudesta kertovat myös hieman laajemmin portfolion tekijästä. Alkusivujen jälkeen kokonaisuus voi koostua itse töistä, joihin on liitetty mukaan työn otsikko, tehtävänanto tai kuvateksti.

Mistä saada apua portfolion rakentamiseen?

Portfolion tarkoitus on esitellä juuri sinun osaamistasi, luovuuttasi ja tekniikoitasi, joten paras portfolio on itsesi näköinen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinun tulisi tuskastua yksiksesi. Eri keskustelupalstoilta, blogeista ja Pinterestistä löytyy paljon erilaisia vinkkejä ja neuvoja yleisesti portfolion kasaamiseen.
Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että töidesi joukosta ei löydy tarpeeksi monipuolisia tuotoksia, et osaa valita parhaimpia töitäsi tai tarvitsisit ammattilaisen ohjausta portfolion rakentamiseen, Tehon valmennuskursseilta löytyy apua myös portfolion koostamiseen.

Tehon opettajista löytyy henkilöitä, jotka ovat olleet useasti arvioimassa hakijoiden pääsykokeita ja portfolioita, joten heillä on todellinen asiantuntijatieto siitä, mihin asioihin koulut portfolioissa kiinnittävät huomiota. He myös osaavat nähdä työsi objektiivisesti ja ohjeistaa töiden valinnassa, sillä aina se omasta mielestäsi paras työ ei ehkä olekaan portfolion kannalta optimaalisin. Tehon valmennuskurssien tehtävät pohjautuvat aikaisempiin ennakkotehtäviin, joten tehtävänannot ja sitä kautta töiden sisällöt ovat hyvin mielenkiintoisia ja laadukkaita. Jokaisella kurssilla voi myös pääsykokeisiin valmistautumisen lisäksi muodostaa oman portfolionsa, joten supisuomalaisten pääsykokeiden lisäksi voit samalla koota portfolion myös ulkomaisia korkeakouluja varten!

Tule kokoamaan se täydellinen portfolio!

Teho-Opiston kevään suosituin valmennuskurssi Midi-kurssi alkaa heti tammikuun alussa. Voit halutessasi valita Midi-kurssin myös portfoliokurssina. Ilmoittaudu mukaan ja koosta itsellesi unelmien portfolio, jonka avulla haaveidesi opiskelupaikka voi olla juuri sinun!

Ennakkotehtävät 2017: Aalto-yliopisto, taiteiden alat

Vihdoin ne ovat täällä: nimittäin viimeisetkin kevään 2017 ennakkotehtävistä! Aalto-yliopisto julkistaa taiteen hakukohteiden ennakkotehtävät vasta yhteishaun alkaessa, joten niiden kanssa hakijoilla on usein suurin kiire. Siksi tuota julkistuspäivää myös odotetaan kuin kuuta nousevaa, samana päivänä kun voi virallisesti laittaa korkeakoulujen yhteishakulomakkeen menemään ja aloittaa ennakkotehtävien suorittamisen!
Millaiset ovatkaan sitten tämän kevään esivalintatehtävät Aalto-yliopistossa? Monena vuotena ennakkotehtäviä ja pääsykokeita tarkastellut pääopettajamme Sini Koivisto analysoi, millaiset ovat Aallon tämän vuoden tehtävänannot!

Sisustusarkkitehtuuri

Tehtävä 1. Kuka olet

Toteuta itsesi kolmiulotteisesti vain yhtä materiaalia käyttämällä.

Toteutustapa: Kuvaa toteutuksesi valkoista tai mustaa taustaa vasten. Tulosta kuva A3-kokoiselle paperille. Kuvan koko A3

Arviointiperusteet: Persoonallinen ilmaisukyky, kolmiulotteinen sommittelu.

Tehtävä 2. Mistä tulet

Piirrä näkymä tilasta, jossa juuri nyt olet.

Toteutustapa: Lyijykynällä A3 kokoiselle paperille.

Arviointiperusteet: Piirustustaito, tilallisuus, sommittelu.

Tehtävä 3. Minne menet

Suunnittele ja toteuta kartta reitistäsi tulevaisuuteen.

Toteutustapa: Värillinen maalaus tai kollaasi jonka tekniikka vapaa.

Arviointiperusteet: Taiteellinen ilmaisu, värien käyttö, mittakaava.

Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan ja tuotoksiaan valintaraadille isoissa postipaketeissa, mutta nyt käytännöt alkavat muuttua entistä enemmän tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Muutokseen kannattaakin siis suhtautua innostuen; nyt hakijalla on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, kokeilla valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen.
Ensimmäisessä tehtävässä tarkoituksena on luoda oma itsesi mitä tahansa materiaalia käyttäen – mutta juuri siinä piileekin juju, eli hakija saa käyttää vain yhtä materiaalia. Sen vuoksi materiaalivalinta kannattaa miettiä tarkkaan! Aikaisempina vuosina pääsykokeissa on ollut samantyylisiä tehtäviä, joissa materiaali on määritelty ennalta, joten nyt hakijoilla on käytössään melkein mikä tahansa materiaali, jonka he keksivät. Käytä siis mielikuvitusta ja toteuta itsesi erottuvasti!
Toisessa tehtävässä käsitellään tilaa ja tilallisuutta. Tilan hahmottaminen ja ymmärtäminen on tuleville sisustusarkkitehdeille todella tärkeää, joten siksi tilaan liittyvä tehtävä on hyvin perinteinen pääsykokeissa ja ennakkotehtävissä. Kannattaa myös kiinnittää huomiota tilan valintaan – voit siis itse päättää, missä tilassa haluat työn tehdä ja minkä tilan haluat esittää! Vaikka lukisitkin tehtävänannon yksiösi lattialla istuen, voit pohtia, mikä olisi sinulle kaikista paras tila kuvaamaan tehtävänantoa “Mistä tulet”?
Kolmas tehtävä on hyvin ennakkotehtävämäinen tulevaisuuden suunnitelmineen. Usein ennakkotehtävissä tai pääsykokeissa halutaan selvittää, millaisena hakija näkee tulevaisuutensa ja miten hän sen visualisoisi tai kertoisi. Mistä asioista hakija unelmoi? Mitkä innostavat häntä, minne hän osaa kuvitella itsensä tulevaisuudessa? Tällä kertaa karttana toteutettava tehtävä antaa myös mahdollisuuksia kertoa mahdollisesta polusta, jolla etenet tulevaisuuden haaveitasi kohti. Muista myös huomioida arvosteluperusteet: arvioinnissa katsotaan taiteellista ilmaisua, värien käyttöä sekä mittakaavaa, joten muista ottaa ne huomioon työtä toteuttaessasi!

Muotoilu

Tehtävä 1: Unelmien kulkuväline

Esitä yhdellä kuvalla unelmien kulkuväline.

Toteutustapa: Piirrä lyijykynällä A3 kokoiselle paperille. Kirjoita nimesi ja tehtävän numero kääntöpuolelle.

Arviointiperusteet: Piirustuksen selkeys, kolmiulotteinen hahmottaminen

Tehtävä 2: Voima

Suunnittele ja toteuta voimaa kuvaava avattava veistos.

Toteutustapa: Toteuta veistos valkoisesta A3 kokoisesta piirustuskartongista ja valkoisesta paperista. Taita kartonki keskeltä niin että se taitettuna muodostaa A4 kokoiset kannet. Toteuta kansien väliin valkoisesta paperista leikkaamalla, taittelemalla ja/tai liimaamalla avattava ja suljettava veistos, joka kuvaa voimaa. Nimeä veistoksesi ja kirjoita veistoksen nimi etukanteen. Kirjoita takakanteen oma nimesi ja tehtävän numero.

Arviointiperusteet: Materiaalin käsittely, idean välittyminen, veistoksen rakenne.

Tehtävä 3: Valo tilassa

Toteuta maalaus aiheesta valo tilassa.

Toteutustapa: Maalaa työ A2 kokoiselle paperille. Taita paperi lopuksi A3 kokoon. Kirjoita nimesi ja tehtävän numero kuvan kääntöpuolelle.

Arviointiperusteet: Tunnelman välittyminen, värien käyttö, omaperäisyys, sommittelu.

Tehtävä 4: Motivaatiokirje

Laadi noin 150 sanan teksti, jossa kerrot 3 tärkeintä syytä, miksi haet opiskelemaan Muotoilun pääaineeseen.

Toteutustapa: Kirjoita teksti arial- tai helvetica-fontilla, pistekoko 12, riviväli 2. Jätä paperin molempiin reunoihin 1,5 cm marginaali. Kirjoita nimesi ja tehtävän numero paperin kääntöpuolelle.

Arviointiperusteet: Kirjallisen ilmaisun selkeys, hakijan motiivit

Ensimmäinen tehtävä muotoilun puolella hyvin ennakkotehtävien ja pääsykokeiden tyyliin sopiva. Tehtävänannossa ohjeistetaan luomaan unelmien kulkuneuvo, ja erilaisia kulkuneuvoja on pyydetty aikaisempinakin vuosina toteuttamaan. Tärkeää on myös muistaa tehtävänannon ‘unelmien’-sana – mielikuvitusta saa ja pitääkin käyttää, kun kyse on unelmista! Koska arviointiperusteissa arvostetaan kolmiulotteisuuden hahmottamista, kannattaa siihen kiinnittää tässä tehtävässä erityisesti huomiota. Mieti siis kulmat ja esitystavat kuntoon, kun toteutat tehtävänantoa!
Toisena tehtävänä on muotoilussa ja sisustusarkkitehtuurissa usein toistuva pop-up kortti, tai tässä tapauksessa veistos. Avattavassa pop-up tekniikassa tärkeintä on ottaa selvää oikeista tekniikoista. Tämäkin on tekniikkalaji, jossa siisteys, materiaalin käsittely ja teknisyys ratkaisevat, vaikka idean välittyminen ja mielikuvituksellisuus ovat myös tärkeässä roolissa. Muista siis skarppius ja siisteys, niin pääset jo hyvin alkuun.
Kolmas tehtävänanto on erittäin erittäin perinteinen sisustusarkkitehtuurin sekä muotoilun tehtävä. Eri vuosien ennakko- ja pääsykoetehtäviä tutkiessa huomaa, että samankaltaiset tehtävät esiintyvät eri kouluissa ja taidealoilla. Se kertookin siitä, että jotkin tietyt asiat ovat hyvin tärkeitä taidealojen opiskelussa ja tiettyjen tehtävämallien kautta niitä on myös helppo testata. Siksi valo ja tila ovatkin hyvin yleisiä tehtävämuotoja. Valon tutkiminen ja tilan kuvaamisen hahmottaminen ovat tässä työssä oleellisia. Mitä paremmin hahmotat tilojen ja valojen anatomiaa ja niiden luonnetta, sitä paremmin saat luotua työn, joka on sekä teknisesti hyvä että ideallisesti mielenkiintoinen.
Viimeisenä tehtävänä on perinteinen motivaatiokirje. Sen tarkoituksena on saada selville hakijan perimmäisiä syitä hakea opiskelemaan muotoilua. Miksi juuri muotoilu? Mitkä asiat hakijaa kiinnostavat? Missä hän tulevaisuudessa haluaa nähdä itsensä muotoilijana? Muista siis kirkastaa itsellesi selkeästi, miksi haluat hakemaan juuri muotoilua, jotta osaat tiivistää sanomasi hyvin ja napakasti, mutta kertoa mielenkiinnostasi alaa kohtaan tarpeeksi kattavasti.

Visuaalisen viestinnän muotoilu eli graafinen suunnittelu

Ennakkotehtävä: Intohimo

Suunnittele ja toteuta julkaisu aiheesta, johon suhtaudut intohimoisesti. Nimeä julkaisusi.

Sisällössä tulee olla muotoiltuna seuraavat elementit:

enimmillään (max.) 2500 merkkiä tekstiä, joka kertoo kiinnostuksesi kohteesta
teksti voi olla yhtenäinen tarina tai jaettu esim. kuvateksteihin
julkaisuun pitää kuulua infografiikkaa, ts. kartta, diagrammi tai vaikkapa käyttöohje.

Toteutustapa: Kahdeksan (8) sivua käsittävä kokonaisuus, tulostettu tai käsin tehty, sivukoko korkeintaan A3. (Ota huomioon, että emme palauta ennakkotehtävää.)

Arviointiperusteet: Sisällölliset ratkaisut, kyky kuvata asioita omaperäisesti ja kiinnostavalla tavalla, visualisointitaidot, informatiivisuus, sommittelukyky, kerronnallisuus ja kokonaisuuden hallinta.

Graafisen suunnittelun, eli nykyisen visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävissä on toistunut melkein sama tehtävänanto jo pitkän aikaa. Toteutettavan julkaisun tarkoituksena on tarkastella hakijan osaamista, kykyjä ja kiinnostusta hyvin laaja-alaisesti. Visuaalinen viestintä on hyvin laaja-alainen aihe, joten sen vuoksi ennakkotehtäväkin testaa hakijan kykyjä ja rahkeita monipuolisesti. Muista siis panostaa jokaiseen osa-alueeseen huolellisesti, vaikka jokin osa-alue ei tuntuisi täysin omalta. Hyvin monessa tilanteessa kokonaisuus ratkaisee, eli jos keskityt vain luomaan yksi tai kaksi hyvää osa-aluetta julkaisuun, mutta kokonaisuus on sekava tai jokin osa-alue unohdettu, pisteet tipahtavat selkeästi. Pyri siis tekemään kunnollinen suunnitelma ja visualisoimaan julkaisu mielessäsi jo suunnitellessasi sitä, niin saat kokonaisuudesta selkeän.

Kuvataidekasvatus

Ennakkohtehtävä: Kolmen työn kokonaisuus

1. Sisätila

2. Välitila

3. Epätila

Tarkastele kolmen työn muodostaman kokonaisuuden kautta ihmisen muuttuvaa suhdetta materiaaliseen ja sosiaaliseen ympäristöönsä. Tulkitse annettuja otsikoita haluamallasi tavalla.

Merkitse jokaiseen tehtävään näkyvästi oma nimesi ja tehtävän numero.

Toteutustapa

Tehtävien toteutustapa on vapaa seuraavin rajoituksin:

Yksittäinen työ ei saa koostua irrallisista osista. Töissä ei saa olla irtoavia osia eikä särkyviä materiaaleja kuten lasia. Työn suurin sallittu koko on A3. Tehtävien tulee mahtua C3 (A3) -kuoreen.

Mahdollisten digitaalisten tehtäväsuoritusten tallennuksessa ja palautuksessa huomioi seuraavat ohjeet:

Digitaaliset tehtäväsuoritukset palautetaan muistitikulla. Tiedostot nimetään hakijan, koulutusohjelman ja tehtävän numerolla (esim. Kuvataidekasvatus_Virtanen_1). Muistitikkuun on merkittävä selvästi hakijan nimi ja syntymäaika sekä tikun sisältämät tehtävät numeroineen. Hakija on vastuussa tikun pakkaamisesta ja toimittamisesta siten, että se säilyy vahingoittumattomana.

Digitaalisen kuvan pidemmän sivun enimmäispituus 1024 pikseliä. Hyväksyttävät tallennusmuodot JPEG tai PDF. Videon enimmäiskesto on 1 min ja tallennusmuoto MOV, AVI tai MPEG4. Tiedoston enimmäiskoko 500 Mt.

Arviointiperusteet

Kuvallinen ja käsitteellinen ajattelu, toteutustapojen hallinta.

Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät ovat usein muista taidealojen tehtävistä hieman eroavia. Niiden tarkoituksena ei ole aina selvittää hakijan teknisiä taitoja piirtäjänä, vaan selvittää kuvallista ja käsitteellistä ajattelua. Opiskelemaan halutaan opiskelijoita, joilla on ideoita, ajatuksia ja intohimoa kuvataidetta kohtaan sekä kykyä kyseenalaistaa ja ottaa kantaa. Sen vuoksi kuvataidekasvatuksen tehtävänannot ovat usein hyvin monitulkintaisia.
Tässäkin tehtävässä jokaisen hakijan täytyy miettiä omia tapojaan käsittää tilaa: mikä tila ensinnäkin on? Onko se jotain fyysistä, abstraktia vai molempia? Millaisia tiloja on olemassa? Miten määritellä tila, jotta voi määritellä ja käsittää epätilan? Kun näiden tilojen käsitteet vielä yhdistetään muuttuvaan suhteeseen materiaaliseen ja sosiaaliseen ympäristöön, tulkinnat saattavat olla hyvinkin erilaisia. Siksi hakijan kannattaakin heittäytyä teemaan juuri sillä kulmalla, joka tuntuu itsestä parhaimmalta. Ja kannattaa muistaa, että vaikka tehtävänanto saattaa aluksi tuntua hieman etäiseltä, tärkeintä on kyetä kuvittamaan ja visualisoimaan omat ajatukset mahdollisimman hyvin. Koska tulkinnalle on annettu täysi vapaus, luovuutta saa käyttää, mutta haasteeksi saattaa tulla abstraktien asioiden ja ideoiden näkyväksi tuominen. Muista siis pohtia ideoidessasi myös sitä, miten saisit toteutettua työn kaikista selkeiten!

Muoti

1. Pinta

Luo yhdellä valitsemallasi työvälineellä A3-paperiarkille yhtä väriä käyttäen yhtenäinen pinta, joka voisi toimia inspiraationa vaatetuskankaille. Älä käytä mitään muta työvälinettä ja täytä koko paperiarkki pinnallasi.

Toteutustapa: Väritehtävä, väline vapaa, koko A3

Arvosteluperusteet: idearikkaus, työvälineen ja pinnan hyödyntäminen, sommittelu

2. Mallisto

Suunnittele 10 sadevaatteen mallisto, jossa on 5 tuotetta naisille ja 5 miehille arkikäyttöön. Kuvaa mallistosi tuotteet ihmisen päällä edestä ja takaa A2-paperiarkille. Käytä sadevaatteittesi kankaissa inspiraationa 1. tehtävässä luomaasi pintaa erilaisissa värityksissä.

Toteutustapa: Väline vapaa, väritehtävä, koko A2

Arvosteluperusteet: idearikkaus, mallistokokonaisuus, toimivuus

3. Ruuturaitamekko

Suunnittele ruuturaitamekko ja kuvaa se ihmisen päällä edestä ja takaa A2-paperiarkille.

Toteutustapa: Vesi- tai peitevärit, väritehtävä, koko A2

Arvosteluperusteet: idearikkaus, värien käyttö, maalauksellisuus

Muodin tehtäviä odotetaan joka vuosi hakijoiden keskuudessa myös suurella mielenkiinnolla. Tänä vuonna ensimmäinen tehtävä käsittelee pintaa, joka on hyvin tuttu aihe aikaisempien vuosien tehtävistä. Vaikka äkkiseltään pinnan suunnittelu tuntuisi helpolta, kannattaa ideointiin käyttää aikaa: mitä yksinkertaisempi tehtävä ja pelkistetympi tyyli, sitä helpommin moni hakija tekee hyvin samantyylisiä tuotoksia. Mieti siis mahdollisimman monipuolisesti, miten voisit hyödyntää työvälinettäsi pintaa tehdessä ja miten saisit pelkistetystä ideasta luotua oivaltavan työn.
Toisessa tehtävässä tullaan hyödyntämään ensimmäisen tehtävän pintaa. Tarkoituksena on suunnitella mallisto joka käsittelee sadevaatteita – tehtävä, joka on aikaisemminkin esiintynyt vaatetusalan pääsykokeissa. Inspiroivana lisänä on tehtävänannon ohje suunnitella mallistoon tuotteet sekä miehille että naisille. Usein kun muotialan tehtävät automaattisesti suunnitellaan naisille, ellei tehtävä ole erikseen miestenvaatteisiin keskittyvä. Tässä tehtävänannossa tulee molemmat samassa! Kannattaa myös miettiä sadevaatteita sekä muodin että käytettävyyden näkökulmasta. Sadetakilla kun on olemassa funktio, ja arviointiperusteissakin painotetaan toimivuutta, joten malliston olisi tarkoitus olla sekä idearikas että toimiva.
Kolmas tehtävä käsittelee vaatetusalan yhtä perustyötä, eli kuosien yhdistelyä ja sommittelua. Maalauksellisuutta ja värien käyttöä arvioiva raati tulee näkemään hyvin monia raitaa ja ruutua yhdistelevää mekkoa, joten pyri suunnittelemaan työ, joka erottuu joukosta. Tehtävänannossa ei ole annettu suuria rajauksia, joten muista jälleen kerran ajatella mahdollisimman monipuolisesti ja eri tavalla kuin muut hakijat, jos haluat erottua joukosta!
 
Tämän vuoden ennakkotehtäviä tarkastellessa selkeitä teemoja ovat tila ja unelmat. Molemmat näistä aiheista liittyvät hyvin vahvasti taidealoille: tila ja tilallisuus ovat monessa suhteessa tärkeitä asioita hahmottaa, mutta unelmointi ja mielikuvitus ovat bensaa luovuudelle. Pyri siis ennakkotehtäviä tehdessäsi ottamaan huomioon oikeat tekniikat, annetut ohjeet ja teknikyys, mutta muista myös unelmoida ja hullutella mielikuvituksen suhteen – usein raikkaimmat ideat, jotka on toteutettu hyvällä tekniikalla, ansaitsevat jatkopaikan pääsykokeisiin!
Vaikka ennakkotehtävät täytyy jokaisen hakijan tehdä itsenäisesti ja ilman ohjausta, on meillä Teho-Opistolla tarjolla vinkkejä ennakkotehtävien tekemiseen. Niitä tarjoilemme esimeriksi Ennakko-kurssillamme, jossa käymme läpi opiskelijoidemme kanssa sen, että heidän osaamisensa on esivalintatehtäviin vaaditulla tasolla ja he ymmärtävät, mitä ennakkotehtävissä haetaan. Vuosittain melkein kaikki opiskelijamme, yleensä jopa joka ikinen, pääsevät jatkoon ennakkotehtävistä, joten jos tehtävistä suoriutuminen jännittää, lue lisää Ennakko-kurssistamme tai ilmoittaudu mukaan!


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Ennakkotehtävät 2017: Metropolia kulttuuri- ja taidealat

Myös Metropolia on julkistanut tämän vuoden ennakkotehtävät liittyen graafisen suunnittelun ja vaatetusalan opintoihin. Moni onkin odotellut etenkin sisustusarkkitehtuurin esivalintatehtäviä, sillä mietinnässä oli, jatkuuko Metropoliassa viime vuoden käytäntö: tällöin muotoilun aloille oli vain perustietolomake varsinaisten ennakkotehtävien sijasta. Selkeästi Metropolia on ollut tyytyväinen tähän tapaan, sillä myös tänä vuonna käytäntö saa jatkoa!
Listasimme alle analyysimme kuitenkin graafisen suunnittelun ja vaatetusalan perinteisimmistä ennakkotehtävistä, joissa on tänä vuonna mielenkiintoisia aiheita. Osa on hyvin perinteisiä, taidealoilla usein nähtyjä tehtävänantoja, mutta mukaan on päässyt myös raikkaita uusia teemoja, jotka ainakin me Teholla otamme innolla vastaan!

MUOTOILUN ALAT

Perustietolomake korvaa tänäkin vuonna ennakkotehtävät sisustusarkkitehtuurissa, teollisessa muotoilussa ja tekstiilisuunnittelussa. Kyseiseen hakuprosessiin Metropolia päätyi muutama vuosi sitten yksinkertaistaessaan hakuprosessia, joten hakeminen ehdottomasti kannattaa – tällä kertaa kun se ei vaadi erityistä lisätyötä perustietolomakkeen täyttämisen lisäksi!
Ennakkotehtävien puuttuminen tarkoittaa myös sitä, että jokainen soveltuva hakija kutsutaan pääsykokeiden ensimmäiseen päivään. Sen aikana tullaan myös karsimaan osa hakijoista, ja jatkoon päässeet tulevat jatkamaan seuraaviin koepäiviin.
Metropolian perustietolomake julkaistaan yhteishaun alkaessa 15.3. tällä sivulla, ja se on palautettava yhdessä yhteishakulomakkeen kanssa viimeistään 5.4.2016 klo 15.00.

Graafinen suunnittelu

Tehtävä 1: Kirjoitustehtävä
Tutustu graafisen suunnittelun opetussuunnitelmaan Metropolian sivustolla. Kerro itsestäsi ja siitä minkä vuoksi graafinen suunnittelu kiinnostaa sinua niin paljon että haluaisit siitä ammatin. Kirjoita yksi A4-arkki. Laita tekstin alkuun kasvokuva itsestäsi ja kerro kumpaan suuntautumiseen olet hakemassa – painetun vai digitaalisen median suunnitteluun.
Tutustu graafisen suunnittelun opetussuunnitelmaan täällä: (Linkki julkaistaan hakuajan alkaessa 15.3.2017)
Toteutustapa
Essee
Laajuus
Yksi A4-arkki
Arviointikriteerit
Johdonmukaisuus, kieliasu ja perustelut

Tänäkin vuonna Metropolia luottaa hyväksi havaittuun ennakkotehtävään, sillä kyseessä on useana vuonna toistunut tehtävä. Tässä tehtävässä hakija saa tilaisuuden kertoa itsestään, kiinnostuksen kohteistaan ja soveltuvuudestaan alalle omalla tavallaan. Henkilökohtaisten tekstien avulla arvioijat pääsevät tutustumaan hakijoihin syvemmin ja saavat tietää hakijoista ja heidän tulevaisuuden suunnitelmistaan kattavasti.
Henkilökohtaisen aspektin lisäksi tehtävällä testataan myös hakijan tietämystä tulevasta alastaan.  Tehtävässä on jo itsessään annettu ohjeeksi tutustua graafisen suunnittelun opetussuunnitelmaan Metropolian sivuilta, joten tämä pakottaa hakijan tekemään myös taustatyötä opetussuunnitelman ja alan parissa. Tarkoituksena on hahmottaa, millaisena hakija näkee oman roolinsa tulevaisuudessa: millaista työtä hän haluaisi tehdä, millaisia ideoita hän toisi alalle ja kuinka selkeä kuva hakijalla on tulevista työtehtävistään.
Tämän tyyppinen kysymys on graafisen alan lisäksi tyypillinen myös monilla muotoilun aloilla hakijoiden haastatteluissa. Valintakomitean näkökulmasta kiinnostavaa on se, onko hakija on perehtynyt koulutusohjelmaan ja erityisesti alaansa, ja tietääkö tämä, mitä koulutukselta ja tulevalta ammatiltaan toivoo. Saman tyyppiset asiat kiinnostavat yhtälailla haastatteluissa.
Graafisen suunnittelun ammattilaiset työskentelevät kuvien lisäksi usein myös tekstien parissa, ja tämä ennakkotehtävä testaa hakijan valmiuksia kirjallisella puolella. Kirjoitustehtävää tehdessä kannattaa siis kiinnittää huomiota tekstin sisällön lisäksi myös sen rakenteeseen.

Tehtävä 2: Euroopan hullu vuosi 2017
Vuotta 1848 kutsutaan Euroopan hulluksi vuodeksi ajan tapahtumien vuoksi. Vuonna 2017 on nähtävissä myös monenlaisia vahvoja ilmiöitä ja meneillään olevia mullistuksia. Tee juliste aiheesta Euroopan hullu vuosi 2017.
Toteutustapa
A3-paperi, pystysuuntainen.
Juliste on värillinen ja siinä on teksti: Euroopan hullu vuosi 2017.
Tekniikka on muuten vapaa, mutta valokuvaa ei saa käyttää.
Laajuus
Yksi A3-paperi
Arviointikriteerit
Idea ja idean välittyminen, sommittelu, värien käyttö, typografia, tekniikan hallinta

Ennakkotehtävät sekä pääsykoetehtävät liittyvät usein hyvinkin ajankohtaisiin aiheisiin ja teemoihin. Tänä vuonna Metropolia tarttuu ajankohtaisuuteen Euroopan hullun vuoden kautta, joka voi tarkoittaa melkein mitä vain: miten kukakin määrittelee Euroopan hullun vuoden? Tämän tyylinen tehtävä testaa myös hyvin, seuraako hakija aikaansa, osaako hän lukea ilmiöitä ja trendejä ja miten hän kuvaa ne visuaalisesti. Tehtävässä kannattaa myös muistaa julisteeseen annetut ohjeet tekstistä sekä valokuvan jättämisestä pois työstä!

Tehtävä 3: Muraalin eli seinämaalauksen teko
Tee kuvasarja, jossa kuvataan muraalin tekemistä. Eli miten maalaus saadaan seinälle ja miltä lopputulos näyttää.
Toteutustapa
Työ on värillinen.
A3-paperi.
Tutustu aiheeseen.
Tekniikka on muuten vapaa, mutta valokuvaa ei saa käyttää.
Laajuus
Yksi A3-paperi
Arviointikriteerit
Havainnollisuus, sarjallisuus, oivaltaminen. Sommittelu. Käytetyn tekniikan hallinta.

Metropolian antama ennakkotehtävä liittyen muraaliin on ehdottomasti viime vuosien mielenkiintoisimpia tehtävänantoja! Tämän tyylisiä tehtäviä ei ole usein näkynyt ennakkotehtävissä tai pääsykokeissa, joten tässä on todellakin mahdollisuus erottautua ja tehdä jotain uutta! Erityisesti tehtävään yhdistetty kuvasarja, joka ei kuvaakaan esimerkiksi samaa aihetta kolmesta eri kulmasta, vaan keskittyy kuvasarjana kuvaamaan aikajanaa, on kutkuttava idea. Tässä työssä arviointikriteerinä oleva oivaltaminen on tärkeässä roolissa: keksiikö hakija oivallisen keinon esittää kuvasarjansa niin, että se kuvastaa muraalin tekemistä havainnollisesti ja sarjallisesti, mutta myös mielikuvituksellisesti ja luovasti.

Vaatetusala

Tehtävä 1

Tulkitse oheista piirrosta. Leikkaa mustasta kartongista kankaan kappaleet, joilla kuvittelet saatavan aikaan toimivan vaatteen muodot.

Liimaa leikkaamasi kartongin kappaleet A3-paperille vaakasuuntaan.

Kyseisen tyylinen tehtävä on hyvin perinteinen vaatetusalan ennakkotehtävissä tai pääsykokeissa. Erilaisten kuvien, kaavojen ja mallien avulla selvitetään, miten hakija ymmärtää vaatteiden muotoja ja muotoutumista: millaisista kappaleista vaate muodostuu? Hahmotuskyky ja kolmiulotteisten muotojen ymmärtäminen myös kaksiulotteisena sekä toisin päin on avain tässä tehtävässä onnistumiseen!

Tehtävä 2
Suunnittele vaatteet vanhemmalle huskysafari-yrittäjäpariskunnalle. He ottavat nämä vaatteet päällänsä vastaan turisteja ja vievät heidät koiravaljakolla lumiseen Lappiin. Kuvaa pariskunta ulkona luonnossa.
Tee työt koossa A3 vaakasuuntaan, värillisenä peite- tai vesiväreillä (papereita voi olla useampia). Liitä mukaan selkeät, mustavalkoiset tasokuvat vaatteiden malleista (edestä ja takaa) sekä mahdolliset materiaalinäytteet.

Tehtävänantoon liittyvän Lappi-teeman perusteella olisi voinut ajatella ennakkotehtävän liittyvän Lapin yliopistoon, mutta ihanan virkistävää nähdä myös pohjoisen teemaa Metropolian tehtävissä!  Vaikka tehtävä ensialkuun vaikuttaa hyvinkin helpolta, sisältää se silti monia pohtimisen arvoisia kohtia: toteuttaako hakija tehtävässä kaikista stereotypisimmän idean, joka pälkähtää usein samanlaisena monien hakijoiden päähän, vai keksiikö hän luovemman ja erottuvamman idean? Irrottelu perinteisestä saattaa myös toimia, kunhan muistaa miettiä tehtävän ohjeita: jos pariskunta käyttää vaatteita myös koiravaljakkoajeluilla, niiden tulee mielenkiintoisen ulkonäön lisäksi olla myös toimivia arkipäivän työssä.

Tehtävä 3
Piirrä ja maalaa työtiimisi tulevaisuuden työtehtävissä.
Tee työ koossa A3 vaakasuuntaan, värillisenä peite- tai vesiväreillä.

Tehtävän 3 tyyppinen idea toistuu vuosittain eri osastoilla ja hakukohteissa. Tarkoituksena on selvittää, millaisena hakija näkee itsensä vaatetusalan ammattilaisena ja millaisia tulevaisuuden haaveita häneltä löytyy. Tässä tehtävässä ei myöskään keskitytä pelkästään oman itsensä esittämiseen, vaan kuvaan tulee koko työtiimi: hakijan tulee siis miettiä, millaisten ihmisten ja millaisten ammattilaisten kanssa hän työtänsä tulevaisuudessa tekee.
Kokonaisuudessaan Metropolian vuoden 2017 ennakkotehtävät olivat yhdistelmä perinteisiä ennakkotehtävien teemoja yhdistettynä uudempiin ja vähän harvinaisempiin ideoihin. Hakijoilla on varmasti tehtävää esivalintatehtäviä tehdessä, mutta kova työ palkitaan: ne hakijoista, jotka jaksavat nähdä vaivaa miettiäkseen, suunnitellaakseen ja toteuttaakseen työt mahdollisimman hyvin, palkitaan usein pääsykoekutsulla!
Vaikka ennakkotehtävät täytyy jokaisen hakijan tehdä itsenäisesti ja ilman ohjausta, on meillä Teho-Opistolla tarjolla vinkkejä ennakkotehtävien tekemiseen. Niitä tarjoilemme esimeriksi Ennakko-kurssillamme, jossa käymme läpi opiskelijoidemme kanssa sen, että heidän osaamisensa on esivalintatehtäviin vaaditulla tasolla ja he ymmärtävät, mitä ennakkotehtävissä haetaan. Vuosittain melkein kaikki opiskelijamme, usein jopa joka ikinen, pääsevät jatkoon ennakkotehtävistä, joten jos tehtävistä suoriutuminen jännittää, lue lisää Ennakko-kurssistamme tai ilmoittaudu mukaan!


 

Ennakkotehtävät 2017: Lapin yliopisto, taide ja muotoilu

Suomessa taidealojen koulutus ei ole keskittynyt pelkästään Etelä-Suomeen, vaan hieman pohjoisemmastakin löytyy laadukasta taidealojen koulutusta. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta on panostanut taiteiden ja tieteiden yhdistämiseen, joten sitä kutsutaankin taideyliopistoksi tiedeyliopiston sisällä. Lapin arktisessa ympäristössä toimiva yliopisto saattaa joskus unohtua taidealojen opiskelupaikkoja miettiessä, mutta tällä pohjoisen luovalla yhteisöllä on tärkeä rooli taideteollisen alan kouluttajana: kolmannes Suomen taideteollisen alan korkeakoulutetuista onkin Lapin taiteiden tiedekunnan kasvatteja!
Monelle Lapin yliopistoon hakeminen on jo alusta asti itsestäänselvyys muiden taidekorkeakoulujen ohella, mutta monen mahdollista opiskelupaikkaa miettivän kannattaa ehdottomasti kurkistaa myös nämä pohjoisen tarjoamat mahdollisuudet. Jos esimerkiksi graafinen suunnittelu tai kuvataidekasvatus kiinnostavat, tarjoaa Rovaniemi näihin hieman erilaiset puitteet kuin Helsinki!
Lapin yliopiston julkistaessa ennakkotehtävänsä myös me Teholla lähdimme analysoimaan tämän vuoden tehtäviä. Rovaniemellä kuvataidekasvatuksen ja graafisen suunnittelun osalta yliopisto julkistaa perinteiset ennakkotehtävät, joiden perusteella karsitaan varsinaisiin valintakokeisiin kutsuttavat hakijat. Teollisen muotoilun, tekstiili- ja vaatetusalan (joka sisältää sisustus- ja tekstiilimuotoilun sekä vaatetussuunnittelun) sekä audiovisuaalisen mediakulttuurin osalta taas valintakokeisiin kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat ilman ennakkokarsintaa. Hakukirjeessä on kuitenkin mukana ohjeet valintakokeeseen mukana tuotavasta ennakkoon valmistellusta tehtävästä, joka on osa valintakoetta. Tästä syystä keskitymme tässä analyysissä tutkimaan etukäteen karsivia ennakkotehtäviä, eli kuvataidekasvatuksen sekä graafisen suunnittelun esivalintatehtäviä.

Graafinen suunnittelu

Ennakkotehtävä 1
Suunnittele juliste Arktinen talvipuutarha 2018 -tapahtumaan, joka järjestetään Napapiirillä ensi talvena. Tapahtumassa on esteettisesti esillä erilaisia kasveja sekä lumi- ja jääveistoksia.
Tee leikaten ja/tai repien ja liimaten erilaisista papereista (lehdet, väripaperit, kirjansivut jne,) kollaasitekniikalla juliste. Julisteen teksti: Arktinen talvipuutarha 2018
Suoritustapa: Toteuta juliste A3-arkille (pysty). Toteuta koko juliste käsin.
Arviointiperusteet: Visuaalinen tehokkuus, teeman visualisointi, sommittelu.

Tänä vuonna graafisen suunnittelun ensimmäinen ennakkotehtävä on hyvin samankaltainen kuin edeltävänäkin vuonna. Lapin yliopistossa ennakkotehtävät liittyvät usein Lapin alueeseen, eli niissä on jonkinlainen alueellinen kulma, joka on nähtävissä tänäkin vuonna. Erityistä innostusta Tehon suunnassa aiheutti kollaasitekniikka, joka on hyvin monipuolinen ja paljon mahdollisuuksia antava tekniikka. Toteutustapa on siis hyvin laaja, vaikka aluksi kollaasi saattaisikin kuulostaa hyvin rajatulta tekniikalta. Hakijan kannattaa siis ehdottomasti antaa luovuutensa ja mielikuvituksensa kukkia talvipuutarhaisen teeman parissa!

Ennakkotehtävä 2
Toteuta runokirjan kansikuva kirjassa esiintyvän runon perusteella.
Suoritustapa: Käsin A3-arkille, piirtäen ja maalaten, välineinä vesivärit ja lyijykynä. Toteuta pelkkä kuvitus, ilman kannen tekstejä.
Arviointiperusteet: Värien käyttö, sommittelu ja visualisointitaidot. Tekstin merkitysten löytäminen ja visuaalinen tulkinta.
Minä kuljen elämääni
kuin pälvivää merta ylittäisin, tiiran lailla,
liitäen, lekutellen, välillä syöksyen märkiin huoneisiin,
siihenkin, jossa lakanat aalloiksi, ja rakkaus, eräs.
Ja silti: jokainen saalis, jokainen hopeakylkinen
on peilinsirpale, särkipeili,
sokea kaistale kasvoistani,
muistoistani vain, silti liian vähän.
Eikä yksikään muisto
ole muuta kuin värähdys sisälläni,
kaiku vieraasta maasta,
haiku jota omakseni kutsun.
Ja se kammiossani asuva lapsi
pulssiani ahnaasti imevä
on vain hämärän värähdys lepikossa,
kipeä, loputon kaipuu alituisen rannalla.
Yhtä rakas, yhtä vieras kuin se mikä tulee,
yhtä vieras kuin kuolema, yhtä lailla läsnä.
Niin kuin valo karkaavissa lakanoissa,
jotka avautuivat pilviksi vuoteemme ylle.
Tänään en tunne sanojani, en säkeitä,
joita kirjoitan, en tuulen kuvaa siivissäni.
Huomenna rakastan, kuollut runoni,
pois mennyt läsnä oleva.
Tomi Kontio. Kokoelmasta Taivaan latvassa, 1998.

Tehtävä 2 on tänä vuonna perinteinen arkkityyppi graafisen suunnittelun tehtävästä. Levyn kansi tai kirjan kansi ovat usein graafisen suunnittelun ennakkotehtävissä tai pääsykoetehtävissä käytettyjä aiheita, jotka toistuvat eri vuosina. Ne ovat täysin omaa kategoriaansa graafisen suunnittelun tontilla, joten ne antavat myös paljon mahdollisuuksia toteuttaa omaa visiotaan luovasti. Siksi aihetta kannattaa miettiä myös räväkästi ja rajoja rikkovasti, mutta muistaa annetut ohjeet: esimerkiksi kannen toteutus pelkästään kuvituksena, ilman kannen tekstejä.

Ennakkotehtävä 3
Opasta kielitaidotonta maahanmuuttajaa kolmen pelkistetyn, kaksivärisen opastekuvan sarjalla saunomiseen olettaen, ettei hän ole koskaan nähnyt kyseistä toimintaa. Toteutetaan mustalla ja valkoisella, tasaisin väripinnoin.
Suoritustapa: Esitä opastekuvat vaakamuotoisella A3-arkilla vierekkäin. Toteuta kuvat ilman tekstejä. Käytä tasaisia väripintoja haluamillasi välineillä toteuttaen (käsin tai tietokoneella).
Arviointiperusteet: Pelkistäminen, visuaalinen informatiivisuus, sarjamaisuus ja kerronta, sommittelu ja ilmaisutaito.

Myös tehtävän 3 aihe toistuu usein graafisen suunnittelun kokeissa. Samaa tyyliä on ollut myös arkkitehtuurin sekä muotoilun kokeissa, joten tämän tyyliset tehtävät ovat hyvin yleisiä taidealoilla. Vaikka luovuus, mielikuvituksellisuus ja monipuolisuus ovat usein taideaineissa tärkeitä, yksi tärkeimpiä oppeja on myös pelkistys: se, miten jokin asia voidaan esittää hyvinkin selkeästi, kauniisti ja pelkistetysti. Tätä asiaa voidaan hyvin testata näiden pelkistettyjen opastekuvien avulla. Näinkin pelkistetyssä tehtävässä tulee kuitenkin muistaa kaksi asiaa: less is more & think outside the box. Koska saunomiseen liittyy vain rajallinen määrä asioita, pelkona on, että jokaisen hakijan tehtävät muistuttavat toisiaan. Muista siis luovuuteen yhdistetty pelkistys!

Kuvataidekasvatus

Ennakkotehtävä 1
Määritelmä: Esineet tai laitteet voivat toimia yhteyksien luomiseen: yhteyksien pitoon ystävien kanssa, yhteyden pitoon ajankohtaisiin tapahtumiin ja yhteiskuntaan tai muodostamaan yhteyksiä vielä tuntemattomiin ihmisiin, aiheisiin ja paikkoihin. Esineet kantavat mukanaan myös merkityksiä ja muistoja, jotka yhdistävät meitä historiaan, omaan kulttuuriin ja aikaan. Esineet kertovat keitä me olemme – yhdistävät meidät identiteetteihimme.
Toteutus: Valitse kolme esinettä, jotka rakentavat, pitävät yllä ja luovat yhteyksiä elä- mässäsi. Sijoita esineet tilaan ja asettele ne suhteessa toisiinsa. Tee asetelmasta piirros.
Välineet: A3-paperi pysty- tai vaakasuunnassa, lyijykynät ja/tai mustat tussit oman valintasi mukaan.
Arviointiperusteet: Muodon, valon, materiaalin ja tilan kuvaaminen.

Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät eroavat muista taidealojen ennakkotehtävistä kaikista eniten. Se, mikä eri taidealojen ennakkotehtäviä ja pääsykokeita kuitenkin yhdistää tässäkin tapauksessa, on aiheiden ajankohtaisuus. Tehtävässä annettu aihe yhteyksistä on hyvinkin ajankohtainen ja monitahoinen aihe. Siksi se testaa myös hakijoiden luovuutta, ajankohtaisten asioiden käsittelytaitoa ja ideointitaitoa. Tällaiset tehtävät, jotka periaatteessa vaikuttavat helpoilta, mutta tarkemmalla tarkastelulla saattavat osoittautua paljon moniulotteisimmiksi kuin olisi ajatellut, ovat usein niitä mielenkiintoisimpia. Näissä tehtävissä on myös suuri klisee vaara: moni saattaa toteuttaa ensimmäisen saamansa idean, jolloin erottautuminen muiden samanlaisten ideoiden joukosta on vaikeaa. Siksi aihetta kannattaakin tarkastella moniulotteisesti, ennen kuin alkaa työstämään tehtävää.

Ennakkotehtävä 2
Määritelmä: “Yhteys” on terminä hyvin monimerkityksinen. Sillä voidaan ymmärtää eri tahojen liittymistä toisiinsa tai niitä yhdistävien tekijöiden olemassaoloa.
Yhteys
1. toisiinsa yhdistyneenä, kosketuksissa, liittyneenä, kytkeytyneenä olo, kontakti; vuorovaikutus, kanssakäyminen.
2. eri paikkojen välisistä kulkumahdollisuuksista, teistä ym. kulkuväylistä, joukkoliikennevälineiden kulkuvuoroista.
3. asioiden, ilmiöiden tai tapahtumien yhteenkuuluvuus, riippuvuus- tai syy- seuraus – suhde.
4. kokonaisuus johon jokin asia tai osa kuuluu.
(Lähde: Kielitoimiston sanakirja. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi )
Tee juliste, jonka aiheena on “yhteys”. Julisteella tarkoitetaan viestinnän välinettä, jota käytetään jonkin asian julkituomiseen tai mainostamiseen ja sen tarkoituksena on kiinnittää huomiota.
Toteutus: Julisteessa tulee olla omaa piirrosta tai maalausta, mediakuvia jostain ajankohtaisesta aiheesta (lehtileike tai tuloste digitaalisesta mediasta, käytä enintään 2 kuvaa) sekä tekstiä enintään 10 sanaa.
Välineet: A3-paperi pysty- tai vaakasuunnassa, piirtimet ja/tai maalausvälineet, median kuvat
Arviointiperusteet: Aiheen käsittely, viestin välittyminen, visuaalinen kiinnostavuus ja kokonaissommittelu.

Tehtävä 2 liittyy omalta osaltaan myös tehtävän 1 aiheeseen yhteyksien muodossa. Yhteyksille annetaan monia merkityksiä, joita hakijan tulee pohtia monipuolisesti, laaja-alaisesti sekä useammalla tasolla. Kuten edellisessäkin tehtävässä, myös tässä on vaara sortua helposti kliseisyyteen ja ensimmäiseen saamaansa ideaan. Tehtävää tehdessä kannattaa myös muistaa tarkasti annetut ohjeet: enintään 2 mediakuvaa ja tekstiä enintään 10 sanaa. Moni nimittäin saattaa innostuessaan unohtaa annetut raamit, jolloin hyvälläkin idealla varustettu työ saattaa pärjätä sen vuoksi huonosti esivalintaraadin arvioinnissa.
Tiivistettynä Lapin yliopiston ennakkotehtävät ovat tänä vuonna erittäin mielekiintoiset ja ajankohtaisiin sekä paikallisiin teemoihin tarttuvat. Ne myös antavat helpon tien sortua liian itsestään selviin ratkaisuihin, mutta antavat luoville ja mielikuvituksellisille henkilöille mahdollisuuden irrotella ja ottaa aiheista kaikki irti!
Vaikka ennakkotehtävät täytyy jokaisen hakijan tehdä itsenäisesti ja ilman ohjausta, on meillä Teho-Opistolla tarjolla vinkkejä ennakkotehtävien tekemiseen. Niitä tarjoilemme esimeriksi Ennakko-kurssillamme, jossa käymme läpi opiskelijoidemme kanssa sen, että heidän osaamisensa on esivalintatehtäviin vaaditulla tasolla ja he ymmärtävät, mitä ennakkotehtävissä haetaan. Vuosittain melkein kaikki opiskelijamme, usein jopa joka ikinen, pääsevät jatkoon ennakkotehtävistä, joten jos tehtävistä suoriutuminen jännittää, lue lisää Ennakko-kurssistamme tai ilmoittaudu mukaan!


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Ennakkotehtävät 2017: Arkkitehtuuri ja maisema-arkkitehtuuri

DIA-yhteisvalinta eli diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnan ennakkotehtävät on tämän vuoden osalta julkaistu! Arkkitehtuurin esivalintatehtävien julkistuspäivä on monelle kevään yksi tärkeimmistä päivistä: siitä alkaa konkreettinen valmistautuminen kevään koitokseen, eli arkkitehtuurin pääsykokeisiin. Arkkitehdin urasta haaveilevien onneksi ennakkotehtäviä on tälle alalle vain yhdet: hakija ei siis joudu toteuttamaan jokaiseen kouluun erikseen omia ennakkotehtäviä, vaan esivalintatehtävät ovat samat, riippumatta siitä, mihin kouluun haet.
Nyt kun arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin esivalintatehtävät on julkaistu, päätimme ottaa ne meillä Teho-Opistolla hieman lähempään tarkasteluun ja analyysiin. Jos siis sinua kiinnostaa, millaisia asioita esivalintatehtävissä saatetaan pyrkiä testaamaan ja miten lähteä rakentamaan omia ennakkotehtäviä, kurkista pääopettajamme Sini Koiviston mietteet!

ARKKITEHTUURI JA MAISEMA-ARKKITEHTUURI, DIA-YHTEISVALINTA

 

DIANAN MATKASSA
Avaruuteen on lähetetty tutkimusalus Diana kohteenaan kaukaista tähteä kiertävä planeetta. Alus on miehittämätön ja varustettu robotiikalla, jonka tarkoitus on etsiä elollista elämää.
Tutkimusalus on suunniteltu tekemään planeetalla seuraavat tehtävät: laskeutuminen, ympäristön dokumentointi ja näytteiden keräys. Näitä varten aluksessa on erilaisia ulokkeita.
Rakenna tutkimusaluksen pienoismalli käyttäen oheisen kuvan mukaisia päivittäistavarakaupoista löytyviä materiaaleja:
Enintään 50 valkoista korvakkeellista pahvimukia, 50 valkoista halkaisijaltaan 15 cm pahvilautasta ja yksi 20 metrin rulla 30 cm leveää alumiinifoliota.
Erilaiset kiinnitysmateriaalit (liima, teippi tms.) sallitaan.

Tänäkin vuonna, kuten jonkin verran aikaisempinakin vuosina, kaikki kolme arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävää liittyvät samaan teemaan. Tällä kertaa teemaksi on valittu avaruus ja sinne lähetettävä tutkimusalus nimeltään Diana.
Avaruuteen liittyviä teemoja on nähty aikaisempinakin vuosina pääsykoetehtävissä tai ennakkotehtäviin liittyen. Teema, joka yhdistää tietyllä kulmalla teknisiä ominaisuuksia sekä mielikuvituksellista scifi-ajattelua antaa monenlaisia mahdollisuuksia ennakkotehtävän tekijälle. Sen vuoksi tutkimusaluksen suunnitteluun kannattaa käyttää hyvin aikaa ja miettiä teemaa ja ohjeistuksia monelta kantilta. Aina ei myöskään kannata tarttua ensimmäiseen ideaan, sillä muuten voi olla, että aluksesi ei erotu edukseen kymmenien samankaltaisten joukosta!

Tehtävä 1:
Ripusta aluksesi ohjeen mukaisella tavalla mustaa taustaa vasten. Valokuvaa alus ja tulosta vaakasuuntainen kuva A3-kokoon (297 mm x 420). Kuvassa tulee näkyä ainoastaan alus taustaa vasten kuvattuna.
Arvosteluperusteet:
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota aluksen
1. Kiinnostavaan toteutukseen
2. Luovaan materiaalien käyttöön
3. Toteutuksen siisteyteen
4. Mielikuvituksellisuuteen

Viime vuonna toteutettiin ensimmäistä kertaa ennakkotehtävät, joissa ei tarvinnut lähettää konkreettisia tuotoksia raadin arvioitavaksi, vaan arviointi toteutettiin kuvien perusteella. Selkeästi viime vuonna kokeiltu käytäntö oli ollut toimiva, sillä tänä vuonna toimintatapa oli jälleen sama. Moni siis huokaisee tänäkin vuonna helpotuksesta, kun työnsä huolellisesta pakkaamisesta ei tarvitse huolehtia ja murehtia. Valokuvausta kannattaa siis myös käyttää hyödykseen, esimerkiksi miettimällä oikea kuvakulma, jossa aluksesi esiintyy edukseen!

Tehtävä 2:
Esitä näkymä jossa on laskeutuva aluksesi, planeetan pintaa ja kaksi tai kolme planeetan kuuta. Piirrä ja/tai maalaa kuva vaakasuuntaisena A3-kokoon vapaavalintaisella tekniikalla.
Arvosteluperusteet:
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota
1. Esitystaitoon
2. Kuvan syvyysvaikutelmaan
3. Sommittelutaitoon

Toinen tehtävä on perinteinen ennakkotehtävien piirrä ja/tai maalaa tehtävä. Sen avulla saadaan käsitys hakijan teknisistä taidoista piirtämisen tai maalaamisen saralla, mutta nähtyä myös luovuutta. Kuten arvosteluperusteissa kerrotaan, työssä kannattaa keskittyä teknisiin ominaisuuksiin, kuten sommitteluun ja syvyysvaikutelmaan, mutta mitä mielenkiintoisempi idea ja luova ajatus työn taustalla on, sitä paremmin työ erottuu muiden samanlaisten joukosta.

Tehtävä 3:
Laskeutumisvaiheessa aluksesi saa pahoja vaurioita. Repeytymät aluksessa mahdollistavat sisäänpääsyn, jolloin planeetan oliot tulevat tutkimaan alusta.
Esitä aluksen sisätilanäkymä tilanteessa jossa oliot tulevat alukseen. Piirrä ja/tai maalaa kuva vaakasuuntaisena A3-kokoon vapaavalintaisella tekniikalla.
Arvosteluperusteet:
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota
1. Sisätilan kiinnostavuuteen
2. Tilanteen kuvaamistaitoon
3. Esitystaitoon

Kolmas tehtävä muistuttaa hieman edellisen vuoden toista ennakkotehtää, jossa tehtävänä oli suunnitella hyönteisravintola ja sen jälkeen piirtää kuva hyönteisravintolan sisältä. Tehtävä antaa raadille paljon tietoa hakijan osaamistasosta juuri tilojen piirtämisessä ja tilanteen kuvaamistaidosta. Koska tekniikka on vapaavalintainen ja teema herkullisen mielikuvituksellinen, tehtävässä kannattaa ehdottomasti käyttää luovuuttaan hullutellen! Hyvän tekniikan lisäksi kun tärkein ominaisuus, jolla ennakkotehtävien joukosta erottuu, on luova ja mielenkiintoinen idea toteutuksen taustalla.
Tämän vuoden tehtävät vaikuttavat siis erittäin mielenkiintoisilta, joten jäämme innoissamme odottamaan, millaisia ideoita hakijat aiheesta keksivätkään!

 

Ja hei, iskikö ennakkotehtäväpaniikki? Ei hätää, voit vielä hypätä mukaan esimerkiksi ennakkotehtäviin erikoistuneelle Ennakko-kurssillemme!  Ilmoittaudu mukaan saman tien, sillä luvassa on kevät täynnä innostumista, oppimista ja onnistumista Tehon hyvässä porukassa!


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Ennakkotehtävät 2017: Lahden Muotoiluinstituutti

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin valintaopas sekä esivalintatehtävät julkaistiin viime viikolla pääsykoekevään alkajaisiksi. Moni olikin jo odottanut kuumeisesti, millaiset ennakkotehtävät Muotoiluinstituutti tänä vuonna hakijoilleen tarjoaa: viime vuoden uutuuksiin kun kuului portfoliomuotoinen esivalintatehtävä muotoilun puolelle.
Viime keväänä me Tehon puolelta annoimme kiitosta tästä uudistuksesta, sillä se helpotti erityisesti ulkomaille haikailevien työtaakkaa – nimittäin moneen ulkomaiseen taideyliopistoon haetaan pelkästään portfoliolla ilman pääsykokeita, ja Lahti otti portfoliomuotoisen tehtävän kautta osaa tähän kansainväliseen trendiin. Näin hakijat pystyivät helposti hakemaan melkeinpä samalla portfoliolla sekä Suomeen että ulkomaille – napaten kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Selkeästi Muotsikka piti viime vuotista malliaan toimivana, sillä portfoliomuotoiset ennakkotehtävät saavat jatkoa tänäkin vuonna!
Nyt kun Lahden esivalintatehtävät on julkaistu, päätimme ottaa ne meillä Teho-Opistolla hieman lähempään tarkasteluun ja analyysiin. Jos siis sinua kiinnostaa, millaisia asioita esivalintatehtävissä saatetaan pyrkiä testaamaan ja miten lähteä rakentamaan omia ennakkotehtäviä, kurkista ensin tästä pääopettajamme Sini Koiviston mietteet!

MUOTOILUN ALAT

(Teollinen muotoilu, sisustusarkkitehtuuri, korumuotoilu, kalustemuotoilu, ajoneuvomuotoilu, vaate- ja asustesuunnitteluun, pakkaus- ja brändimuotoilu)

Portfolio (Työnäytekansio)
Esittele kansiolla näytteitä osaamisistasi, joiden uskot tukevan valintaasi opiskelijaksi. Tuo esiin töitä, joilla mielestäsi erotut muista hakijoista. Ole rohkea, uniikki ja persoonallinen. Esittele työnäytekansiossa omaa persoonaasi ja taitojasi esimerkkitöiden avulla.
Töiden ei tarvitse olla puhtaita muotoilutöitä vaan ne voivat olla esimerkiksi työhösi, harrastuksiisi tai aikaisempaan koulutukseesi liittyviä tuotoksia. Sisällytä portfolioon lyhyet töitä selittävät tekstit. Portfolio voi koostua esim. piirustuksista, valokuvista, mallinnuksista tai maalauksista. Haluamme nähdä erityisesti käsivarapiirroksiasi.
Huom! Ei videoita, tallenteita tai linkkejä.
Portfolion maksimikoko voi olla A3 ja siinä tulee olla  4–10 sivua.
Portfolion ensimmäisellä aukeamalla tulee olla motivaatiokirje.
Motivaatiokirjeen pituus voi olla maksimissaan A4-liuskan pituinen teksti.

Käsittele motivaatiokirjeessä ainakin seuraavia asioita:

  • Kerro itsestäsi lyhyesti.
  • Miksi haluat opiskelemaan muotoilua?
  • Mitä sinä osaat?
  • Kerro aikaisemmasta koulutuksestasi ja työkokemuksesta tai harrastuksen kautta hankitusta osaamisesta lyhyesti.
  • Miksi erityisesti haet Muotoiluinstituuttiin?
  • Miksi haluat juuri valitsemaasi koulutukseen?
  • Millainen on tulevaisuuden suunnitelmasi opiskelun jälkeen?

Oma nimesi ja hakukohteen nimi tulee olla portfolion kannessa.
Nido kaikki portfolion sivut yhteen haluamallasi tavalla.
Portfolio ja motivaatiokirje arvioidaan, mutta ei pisteytetä. Arviointiperusteena on soveltuvuus alalle, visuaalinen ilmaisukyky, näytetyöt sekä portfoliokokonaisuuden hallinta.

Kuten aikaisemmin kirjoitimme, hyväksi havaittu portfoliomalli on valikoitunut tänäkin vuonna muotoilun puolen esivalintatehtäväksi. Hyvin rakennetulla portfoliolla hakijalla on mahdollisuus näyttää raadille juuri niitä osa-alueita, joissa omasta mielestään ehdottomasti loistaa. Samalla hakijan on myös helppo antaa monipuolinen katsaus osaamiseensa rakentamalla työnäytekansion keskenään erityylisistä tuotoksista.
Portfoliota rakentaessa kannattaa ehdottomasti muistaa kokonaiskuva, joka portfoliosta välittyy. Vaikka omasta mielestäsi sinun kannattaisi laittaa työhön vain kaikista parhaat tuotoksesi, mutta jos ne kaikki ovat hyvin samanlaisia, ei osaamisestasi saada tarpeeksi laajaa kuvaa. Sen vuoksi on hyvä, jos joku ulkopuolinen taho, joka esimerkiksi tietää taidealasta tai ennakkotehtävistä, katsoo kokonaisuutta kanssasi.
Portfolioon tulee myös liittää mukaan motivaatiokirje, jonka kirjoittamiseen kannattaa myös käyttää huolellisesti aikaa. Sen tavoiteena on selvittää, kuinka hyvin hakija tuntee hakemaansa alaa, hänen sisäistä motivaatiotaan sekä kykyä kuvitella työskentelevänsä hakemallaan alalla. Portfolio ja motivaatiokirje muodostavat näin moniuloitteisen kokonaisuuden, jossa tarkastellaan hakijan teknistä osaamista, ideointia ja luovuutta sekä motivaatiota opiskelua ja hakemaansa alaa kohtaan.
Jos tarpeeksi monipuolisen, laadukkaan ja erottuvan portfolion kasaaminen tuntuu haastavalta, meillä Teholla on tarjota apua myös siihen. Olemme auttaneet jo pitkään ulkomaisiin taideyliopistoihin hakevia portfolioidensa kokoamisessa, ja osoituksena huolellisesta työstä 100% valmennuskursseillamme portfolion koonneista ja ulkomaille hakeneista on päässyt sisään johonkin hakemistaan yliopistoista! Esimerkiksi Midi-kurssillamme saat tehtyä vakuuttavan portfolion ammattilaisten ohjauksessa, kun toteutat viikoittaiset kurssitehtävät huolella. Kurssilla tehtävät työt ovat portfolion sisältöä ja rakennetta ajatellen kiinnostavaa materiaalia, sillä ne ovat harkitusti rakennettuja, kiinnostavia suunnittelutehtäviä. Kurssityöt käydään läpi ammattilaisten eli opettajiemme kanssa ja pääset valitsemaan niistä parhaan otoksen kertomaan omista taidoista, tekniikoista ja tärkeimpänä luovuudesta ja ideointikyvystä.

Visuaalinen viestintä – Graafinen suunnittelu

1. Nationalismi
Tee kolmen ruudun tarinallinen kuvasarja tai sarjakuva otsikon ajankohtaiseen aiheeseen liittyvästä tapahtumasta, ilmiöstä tai tilanteesta.
Toteutus: Mustavalkoinen, yhdelle A4-kokoiselle paperille. Voit halutessasi käyttää myös tekstejä. Toteutus vapaa. Tehtävän voi toteuttaa piirtäen, maalaten, valokuvaten tai kollaasein jne.
Arviointi: Tulkinta, sisällölliset ideat, kyky kertoa kuvin, omaperäisyys, sommittelu (tekstien ja kuvallisten elementtien muodostama kokonaisuus).

Usein pääsykokeissa ja ennakkotehtävissä painotetaan paljon ajankohtaisuutta. Ympäröivän maailman hahmottaminen, ilmiöiden huomiointi ja niistä inspiroituminen ovat taidealalla tärkeitä ominaisuuksia. Vaikka tässäkin tehtävässä hyvä tekniikka on tärkeässä roolissa, vielä suuremmassa roolissa on työn idea ja omaperäisyys. Mitä fiksumman tavan ottaa kantaa kuumiin aiheisiin keksit, sen paremmin erotut muiden hakijoiden joukosta. Liian ilmiselvä idea ei myöskään usein erotu, koska monet valitsevat helposti ensimmäisenä mieleen tulevien ideoiden joukosta. Joten mitä vähemmän ilmiselvä, mutta silti hyvinkin ajankohtainen teema aiheeksesi valikoituu, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on erottua!

2Omat työt
Esittele kymmenen omaa työtäsi.
Toteutus: Tee kymmenestä tekemästäsi työstä maksimissaan A4-kokoinen portfolio tulostaen tai itse rakentaen. Liitä jokaiseen työhön lyhyt kuvaus sen tarkoituksesta. Älä liitä portfolioon alkuperäisiä töitäsi. Valokuvaa, skannaa tai kopioi alkuperäinen työsi ja liittää se sitten portfolioosi. Sivumäärä ja rakenne ovat vapaasti valittavissasi. Sisältö pitää kuitenkin olla tarkasteltavissa ilman apuvälineitä, joten älä liitä portfolioon esim. DVD-levyä tai online portfoliosi osoitetta.
Arviointi: Oman tuotannon omaperäisyys, laatu ja esitystapa.

Portfoliomallinen ennakkotehtävä on sisällytetty myös visuaalisen viestinnän puolelle. Tämä tarkoittaa samalla myös melkoisen suurta työmäärää graafisen suunnittelun opinnoista haaveileville: ennakkotehtävät kun sisältävät sekä portfolion että kolme muutakin työtä!
Portfolioon pätee samantyyliset lainalaisuudet kuin muotoilun puolen portfolioonkin. Tarkoituksena on porfolion avulla saada mahdollisimman laaja kuva osaamisestasi ja luovuudestasi, joten muista valita porfolioon tarpeeksi monipuolisia töitä! Usein portfoliota kannattaa myös tarkastella jonkun ulkopuolisen kanssa, sillä toinen ihminen näkee luomasi työt eri tavalla objektiivisena kokonaisuutena, kuin mitä itse.

3. Suomi 100 vuotta
Suunnittele tapahtumaa markkinoiva juliste, jossa on kuvallisen ideasi lisäksi seuraavat tekstit:

     Suomi 100 vuotta
     Vaihtoehtobileet oman elämänsä sankareille
     Olavinlinnassa 6.12.2017

Voit lisätä tekstielementtejä tarpeesi mukaan selittämään tapahtuman luonnetta ja mahdollisia esiintyjiä.

Toteutus: Värillinen, A3-paperille, muuten vapaa toteutus.
Arviointi: Idea, esitystapa, viestivyys, sommittelu (tekstien ja kuvallisten elementtien muodostama kokonaisuus), omaperäisyys.

Julistetehtävät ovat hyvin perinteisiä graafisen suunnittelun ennakkotehtäviä, samoin erilaisiin tapahtumiin liittyvät tehtävänannot. Jo viime vuonna oli odotettavissa, että tänä vuonna esivalintatehtävissä tulee myös näkymään Suomi 100 vuotta -juhlavuosi, kuten tästä tehtävästä huomataan. Toteutustapa on tänäkin vuonna erittäin vapaa, joka antaa luovuudelle ja ideoinnille todella paljon liikkumavaraa! Tärkeää on kuitenkin muistaa julisteen perimmäinen tehtävä: viestiä ja informoida jostain tapahtumasta, joten luovan toteutuksen lisäksi kannattaa panostaa sommitteluun ja julistesuunnittelun hyviksi havaittuihin kikkoihin.

4. ”Minä ja tulevaisuuden toivetyöpaikkani”
Kuvaa itsesi tulevaisuuden toivetyöpaikassasi tekemässä jotain sellaista mistä olet aina haaveillut.
Toteutus: Tee mustavalkoinen toteutus aiheesta. Voit käyttää esimerkiksi mustetta, tussia tai vesiväriä ja sivellintä. Koko vapaa, maksimikoko A3.
Arviointi: Kerronnallisuus, ympäristön ja toiminnan esitystapa, sommittelu.

Lähes jokaisena vuonna yhden tai useamman koulun esivalintatehtävissä pyydetään toteuttamaan jokin tulevaisuuden visio. Samantyylisiä tehtäviä hieman eri aiheilla ja ideoilla on ennakkotehtävissä ollut siis aikaisemminkin.
Tämän tyylisissä tehtävissä testataan yleensä useampia erilaisia asioita: esimerkiksi sitä, miten hyvin tunnet alan, jota olet hakemassa. Osaatko miettiä, millaisia työtehtäviä kyseisellä alalla on ja oletko miettinyt, millaisten työtehtävien parissa juuri sinä haluaisit kyseisellä alalla työskennellä. Graafisen suunnittelun puolella tulevaisuuden toivetyöpaikka ei välttämättä tarkoita pelkästään konkreettista ympäristöä jossa työskentelet, vaan työtehtäviesi sisältöä, tekniikoita ja välineitä joilla teet töitä yms. Kannattaa myös miettiä tulevaisuudessa tapahtumaa kehitystä – ovatko esimerkiksi tietokoneet tai muut graafisen suunnittelijan työvälineet edelleen samanlaisia, kuin nykypäivänä? Tehtävässä korostuu kykysi visualisoida ajatuksiasi, toimia eräänlaisena visionäärinä ja kertoa kuvasi avulla omista unelmistasi ja visionäärisyydestäsi.
Iskikö ennakkotehtäväpaniikki? Ei hätää, voit vielä hypätä mukaan viimeisten joukossa tammikuun lopussa alkaneelle kevätlukukauden mittaiselle Midi-kurssillemme. Ilmoittaudu mukaan Midille tai muille kursseillemme saman tien, sillä luvassa on kevät täynnä innostumista, oppimista ja onnistumista! Jos koko kevään mittainen kurssi ei sovi aikatauluihisi, kurkista meidän ennakkotehtäviin erikoistunut Ennakko-kurssi tai muut lyhyemmät intensiivikurssimme.
Tsemppiä pääsykokekevääseen ja ennakkotehtäviin!
Kuva: Lahden Muotoiluinstittuutti / Tarmo Valmela


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Taidealojen ja arkkitehtuurin ennakkotehtävät 2017

Ennakkotehtävät 2017

On taas aika jokavuotisen pääsykoekevään lähtölaukauksen – nimittäin taidealojen ja arkkitehtuurin ennakkotehtävät on suurimmaksi osaksi julkaistu!

Ensimmäiset ennakkotehtävät, eli toiselta nimeltään esivalintatehtävät, julkaistiin tammi–helmikuun taitteessa Lahden muotoiluinstituutin hakukohteisiin sekä Lapin yliopiston taiteiden tiedekuntaan. Vihdoin ja viimein saapui myös monien odottama päivä, joka toi mukanaan arkkitehtuurin esivalintatehtävät. Arkkitehtuurin ennakkotehtävät ovat perinteisesti samat kaikkiin kolmeen arkkitehtuuria opettavaan yliopistoon, joten päätitpä hakea Aaltoon, Oulun yliopistoon tai Tampereen teknilliseen, ennakkotehtävät ovat samat kaikkialle.

Muutamia ennakkotehtävien julkistuksia joutuu vielä hetkisen odottamaan: esimerkiksi Metropolia julkaisee ennakkotehtävänsä 15.2. sekä taiteen kandidaatin ja maisterin tutkinnon osalta Aalto-yliopisto julkaisee ennakkotehtävät 15.3.

Ennakkohtehtävien palautuspäivämäärät vaihtelevat koulujen mukaan, mutta ajoittuvat välille 5.4.–20.4.2017. Itse hakuaika valtakunnallisessa yhteishaussa alkaa 15.3.2017 ja päättyy 5.4.2017 klo 15.

Jos arkkitehtuuri ja taidealat ovat kevään hakukohteinasi, kokosimme sinua varten yhteen ja samaan paikkaan tiedot ennakkotehtävistä sekä palautusten päivämääristä. Tulemme myös julkaisemaan Teho-Opiston opettajien analyysit esivalintatehtävistä ja lisäämme ne aina julkaisun jälkeen tähän listaan! Saattaa olla, että opettajiemme kommentit ennakkotehtävistä tuovat ajatteluusi uuden kulman tai saat paremmin kiinni siitä, miten voisit erottautua tuotoksillasi muiden hakijoiden joukosta!

ARKKITEHTUURI- JA TAIDEALOJEN ENNAKKOTEHTÄVIEN AIKATAULU KEVÄT 2017

Arkkitehtuurin yhteisvalinta (Aalto yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto)

Lahden muotoiluinstituutti

Lapin yliopisto, Taiteiden tiedekunta

Metropolia

Aalto-yliopisto, Taiteen kandidaatin ja maisterin tutkinto

Kirjoitamme blogiimme kevään aikana useampia postauksia ennakkotehtäviin sekä pääsykokeisiin liittyen, joten kannattaa pysyä linjoilla! Muistathan, että meillä Teholla on myös tarjota heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen tehokas Ennakko-kurssi, jossa keskitytään esivalintatehtävien hyväksytyn suorittamisen kannalta keskeisiin taitoihin, tekniikoihin ja sisältöihin. Jos ennakkotehtävien lisäksi sinua kiinnostaisi kokonaisvaltaisempi valmistautuminen pääsykoekevääseen, kurkista myös muut tarjolla olevat kurssimme!

Nyt kun lähtölaukaus pääsykoekevääseen on annettu, toivotamme Tehon porukalla rutkasti onnea ja inspiraatiota pääsykoerumbaan!


Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Piirustuskilpailumme veistokselliset voittajat on valittu!

piirustuskilpailu-2016-burning-man-sculpture-shadow

Nyt on taas se jännittävä aika vuodesta, kun on aika paljastaa Teho-Opiston piirustuskilpailun tulokset! Vuodesta 2009 asti järjestetty Tehon piirustuskilpailu on joka vuosi innostanut nuoria ilmaisemaan itseään ja ottamaan kantaa ajankohtaiseen teemaan kuvataiteen kautta. Tänä vuonna teemana oli Burning Man – veistokset aavikolla ja kilpailuun saapui kymmeniä teoksia, jotka olivat tasoltaan erittäin laadukkaita ja ideoiltaan monipuolisia!
Tuomaristo, johon kuului Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin rehtori Pihla Meskanen, palkittu muotoilija Eeva Jokinen, Teho-Opiston perustaja Sini Koivisto sekä mm. BIG:llä suunnittelukilpailuja voittanut arkkitehti Krista Tammela, on lopultakin saanut valittua voittajan. Kilpailun taso oli sen verran korkea ja kärki tasainen, että tuomaristo päätyi palkitsemaan kahden sijaan yhteensä neljä osallistujaa ilmaisilla Teho-Opiston kursseilla!

Saammeko siis esitellä, vuoden 2016 Tehon piirustuskilpailun kärkityöt

1. sija: Voittaja

Sini Korhonen
Sinin voittajatyössä tuomaristoa ihastutti hieno tekniikka, unenomainen hiekkamyrskyn tunnelma sekä läsnä ollut surrealistisuus. Heijastus ja tekstuurit olivat ihastuttavia. Valtavat kahvipannut kulkevat kuin norsut jonossa aavikolla. Hiekka pöllyää ja maa näyttää vajoavan katsojan silmien edessä – maan päälliset olosuhteet vaikuttavat lähes elinkelvottomilta ja katsoja jää miettimään, löytyisikö turva maanpinnan alapuolelta? Veistoksia katsomassa olevat suuret ihmisjoukot jäävät uupumaan, mutta tyhjyys omalta osaltaan tukee teoksen surrealistista maailmanlopun tunnelmaa. Kaunis teos ja takuuvarma sommittelu.
2. sija: Kunniamaininta

Annika Paakkanen 
Annikan työssä korostui huumaava tunnelma, eksoottiset värit ja valot. Surrealistisuus ja aavikon lumoava tunnelma ovat vakuuttavat, ja upea yhdistelmätekniikka huokuu aitoa tunnelmaa ja festarifiilistä. Valon käsittely ja väriharmonia korostavat myös hienoa yötunnelmaa.
Jaettu 3. sija: Kunniamaininta

Aino Horn 
Ainon työssä tuomaristo ihastui kauniiseen ja herkkään kädenjälkeen sekä tekniikkaan ja väriharmoniaan. Valon käsittely ja heijastukset ovat tämän työn suola, sillä materiaalit ja valon esittäminen on tehty taidokkaasti. Tilallisuus ja aavikon jatkumo välittyvät hienosti, ja työ sai myös kiitosta yhtenäisestä tekniikasta ja syvyysvaikutelmasta.
Jaettu 3. sija: Kunniamaininta
Sanna Sipponen 
Sannan teosta luonnehdittiin monipuoliseksi, kutkuttavaksi ja hauskaksi työksi. Taidokas ja hiottu tekniikka nousi esille, sillä kuvassa on hienosti käytetty ilmaperspektiiviä / etualaa, keskialaa ja taka-alaa luomaan syvyysvaikutelmaa. Lisäksi työssä on runsaasti kiinnostavia yksityiskohtia ja dynamiikkaa, jotka kiinnittävät katsojan huomion.  Kuvassa on onnistuttu tuomaan myös neljäs ulottuvuus eli aika (ja avaruus!) kuvaan keskialueen kuunkierrolla. Surrealistinen ja hieno tunnelma välittyy, ja teoksessa on käsitelty aihetta monipuolisesti. Väriharmonian upeus ja kiinnostava kuvakulma kiinnittivät erityisesti tuomariston huomion.
Kilpailun voittaja Sini saa palkinnoksi vapaavalintaisen kurssin Tehon kurssivalikoimasta, ja kunniamaininnan saaneet saavat palkinnoksi valikoimastamme Teho-, Finaali– tai Ennakko-kurssin tänä keväänä tai heille parhaiten sopivana aikana. Sydämelliset kiitokset kaikille osallistuneille – joihin olemme vielä tämän viikon aikana yhteydessä pienten muistamisten kera – ja lämpimät onnittelut kärkisijoille yltäneille!


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Piirustuskilpailun kautta ilmaiselle valmennuskurssille

Erään teholaisen tarina siitä, mihin piirustuskilpailun voitto lopulta johdattikaan

“Rakkauden kesä 1967. Veturihallista hippifestariksi. Kestävän kehityksen periaatteet.” Mitä ihmettä tässä konkreettisesti haetaan, Marika Miettinen tuskastelee arkkitehtuurin pääsykokeissa. Hän pyytää saman lyhyen tehtävänannon suomen lisäksi englanniksi, jos hän sitä kautta saisi jäsenneltyä tehtävänannon päähänsä. Yhteensä 8 riviä tekstiä, jotka hän pyytää nähtäväksi jopa ruotsiksi, vaikka sanojen muodostamat lauseet ovat toisella kotimaisella entistä etäisemmät. Miettinen tietää, että näissä pääsykokeissa ei olisi varaa tuhlata aikaa turhaan jumittamiseen, sillä aikataulu on tiukka ja taso äärimmäisen kova. Silti hän on käyttänyt ensimmäisen tunnin pelkästään tehtävänannon käsittelyyn, yrittäen tavoittaa sen tärkeän ahaa-elämyksen, jotta tietäisi mistä aloittaa.

On kesäkuu 2010 ja Marika Miettinen, tuolloin 18-vuotias kevään ylioppilas, tavoittelee ensimmäistä kertaa haaveidensa opiskelupaikkaa ja unelmiensa urapolkua. Tuo unelma on puskenut hänet Pohjois-Savon Siilinjärveltä ensin Lapinlahden kuvataidelukioon ja lopulta arkkitehtuurin pääsykokeisiin. Nyt, kun hän viimein on täällä, hän jumittuu yhteen tehtävään, eikä saa mitään paperille. Hän tietää, että monipäiväisten kokeiden aikana yhden tehtävän pieleen meno ei kaataisi koko haavetta, mutta kahdessa tehtävässä totaalinen epäonnistuminen tietäisi karsiutumista. Silti pöydällä lepää koskemattomana jämäkkä paperiarkki, jonka valkoinen tyhjyys heijastelee päänsisäistä tyhjyyttä minuutti minuutilta ahdistavammin.

Tuo unelma on puskenut hänet Pohjois-Savon Siilinjärveltä ensin Lapinlahden kuvataidelukioon ja lopulta arkkitehtuurin pääsykokeisiin. Nyt, kun hän viimein on täällä, hän jumittuu yhteen tehtävään, eikä saa mitään paperille.

Syteen tai saveen, hän lopulta päättää ajatustensa keskeltä. Vaikka lopputuloksesta ei tulisi täydellinen mestariteos, mikä tahansa tekele on tyhjyyttään kumisevaa paperia parempi. Hän päättää luottaa alitajunnasta kumpuavaan intuitioon ja tehdä mitä tahansa, mitä mieleen juolahtaa. Olkoonkin sitten täysin tehtävänannon vastainen tai kliseisellä idealla varustettu tuotos, mutta ainakin hän on tehnyt jotain. Seuraavien tuntien aikana paperille muodostuu teos, jonka Miettinen jättää totaalisen epävarmana valintakoetoimikunnan arvioitavaksi.

Todellisuudessa Marika Miettinen palautti tuona kesäkuisena maanantaina valintakoetoimikunnalle teoksen, joka myöhemmin tultaisiin nostamaan arkkitehtuurin valintakoenäyttelyssä pääsykokeiden parhaimpien töiden joukkoon – vitosen, eli parhaimman arvosanan työnä. Samana syksynä Marika aloittaa arkkitehtuurin opintonsa Oulun yliopistossa, päästen ensimmäisellä yrittämällä sisään. Joskus sitä ei edes itsekään arvaa, kuinka hyvin sitä tietämättään onnistuu, kun vain luottaa omaan sisäiseen ääneensä – ja saa hieman apua pääsykokeisiin valmistautumiseen. Marika Miettisen onnistumistarina ei nimittäin ala näistä pääsykokeista, vaan tarina alkaa jo puolta vuotta aikaisemmin.

Piirustuskilpailun voiton kautta Teho-Opiston kurssille

Syksyllä 2009 Teho-Opisto lanseerasi ensimmäisen kerran piirustuskilpailun, jonka voittaja sai valita itselleen sopivan valmennuskurssin taidealojen pääsykokeita varten. Tuolloin abivuottaan viettävä Marika sattui huomaamaan piirustuskilpailun, jonka palkintona olevalla valmennuskurssilla hän voisi tukea tavoitettaan, eli arkkitehdiksi opiskelemaan pääsyä. Piirtämisestä ja maalaamisesta jo lapsena innostunut savolainen päätti tarttua tuumasta toimeen, pyöräytti vesivärisiveltimen paperia vasten ja toteutti ideansa kilpailun aiheesta “Tulevaisuuden kaupunki”.

Piirustuskilpailu 2009, Tulevaisuuden kaupunki, Marika Miettinen
Marika Miettisen voitokas työ Teho-Opiston ensimmäisessä piirustuskilpailussa. Vuoden 2009 aiheena oli “Tulevaisuuden kaupunki” ja voittotyö toteutettiin vesiväreillä.

Marika Miettisen voitokas työ Teho-Opiston ensimmäisessä piirustuskilpailussa. Vuoden 2009 aiheena oli “Tulevaisuuden kaupunki” ja voittotyö toteutettiin vesiväreillä.

Kilpailun päätyttyä ja Tehon raadin arvioitua saapuneet työt, kilahti Miettisen puhelimeen onnittelusoitto piirustuskilpailun voitosta. Hän saisi valita Teho-Opiston valikoimasta haluamansa valmennuskurssin, jonka tavoitteena olisi siivittää hänet sisään tuohon himoittuun opinahjoon. Koska abikevät oli vielä Savon suunnilla kesken, ei viikoittainen lähikurssi Helsingissä ollut se järkevin vaihtoehto. Sen vuoksi Marika valikoi itselleen intensiivisen Finaali-kurssin, joka järjestetään juuri ennen vaativia pääsykokeita. Kurssin tarkoituksena on tehokkaasti kerrata pääsykokeiden luonnetta ja valmentaa haastavaan ruljanssiin. Näin Marika pääsisi juuri ennen koitosta hakemaan intensiivistä treeniä pääsykoepäiviä varten ja kehittämään ilmaisuaan.

Valmennuskurssin anti – pelkästään hyvä piirustustekniikka ei riitä

Toukokuun lopun saapuessa Marika suuntasi kohti Helsinkiä ja Tehon opetustiloja. Kevään aikana hän oli tajunnut, että vaikka arkkitehtuuri oli ollut hänen haaveensa oikeastaan aina, hän ei käytännössä tiennyt, mitä kaikkea lopullinen ura aiheen parissa sisältäisi. Tai mitä kaikkea pääsykokeissa edes mitataan! Sen vuoksi hänellä ei myöskään ollut erityisiä odotuksia Teho-Opiston kurssia kohtaan – eihän hän siinä vaiheessa edes tiedostanut, mitä kaikkea hän ei vielä tiennyt.

Marika Miettisen työ “Prey animals”


Ensimmäinen päivä missä tahansa uudessa ryhmässä on aina jännittävä. Joku saapuu sisään näyttävästi ja aloittaa loppumattoman puheensorinan vaivattomasti kenen tahansa kanssa. Omaa paikkaansa etsivät ne ryhmää hieman sivusta seuraavat persoonat, jotka mieluummin kuuntelevat ja tarkkailevat muita. Stadin slangi sekoittuu savolaiseen vientämiseen ja kientämiseen. On ensimmäistä kertaa arkkitehtuurin pääsykokeisiin tähtääviä, sekä jo useampana vuotena pyrkineitä ja sitä kautta pääsykoetilanteesta ammattilaisen tavoin kertovia. Jokainen etsii luokkahuoneesta korostuneen kohteliaasti omaa paikkaansa, jonka pöytätilan voi vallata muistiinpanovälineiden avulla. Tunnelma on varovaisen lämmin ja vastaanottava, sillä ovathan kaikki täällä samasta syystä: jokaisen haaveena on vielä joskus luoda uraa taidealojen ammattilaisena.

Tunnelma on varovaisen lämmin ja vastaanottava, sillä ovathan kaikki täällä samasta syystä: jokaisen haaveena on vielä joskus luoda uraa taidealojen ammattilaisena.

 Marika Miettisen työ Arkkitehtuurin historia -kurssilta, vesivärityö "Valve"
 Marika Miettisen työ Arkkitehtuurin historia -kurssilta, vesivärityö “Valve”

Pikakelaus Finaali-kurssin puoliväliin kertoo jo täysin toista tarinaa: pitkien, mutta antoisien päivien aikana ihmiset ovat tutustuneet toisiinsa, löytäneet yhteisiä intohimon ja keskustelun kohteita, tukeneet vuorotellen pääsykoestressin iskiessä. Myös Marika Miettinen on löytänyt paikkansa ryhmässä ja alkanut pikkuhiljaa ymmärtää, kuinka iso apu valmennuskurssista hänelle saattaakaan olla. Vaikka hänen tekniset taitonsa piirtämisen ja maalaamisen saralla ovat huipussaan harrastuneisuuden ja kuvataidelukion ansiosta, on hän vähitellen alkanut ymmärtää koko pääsykoeruljanssin anatomian. Valintakoelautakunta ei aina etsi sitä teknisesti taidokkainta hakijaa, vaan opiskelijaa, joka osaa ideoida luovasti ja rajoja rikkoen, osaa pukea ajatuksensa konkreettiseen muotoon teoksen kautta ja osoittaa monipuolisuutta sekä motivaatiota. Parin päivän prässi on vienyt hänet uudelle ajattelun tasolle: nyt hän osaa töitä ideoidessaan ajatella arkkitehtimäisemmin, luovemmin ja erottuvammin, mutta samalla mahdollisimman itsensä näköisesti. Valmennuskurssin tarkoituksena kun ei ole luoda pääsykokeisiin kymmeniä samanlaisia klooneja, vaan vahvistaa jokaisen taiteellista näkemystä sekä omaa tyyliä. Sitä kautta hakijoihin tarttuu myös aimo annos itsevarmuutta, jonka ansiosta pääsykokeissa kukaan ei turhaan lähde epäilemään itseään ja osaamistaan.

Kaikki viisi päivää kuluvat lopulta kuin hujauksessa. Maalaamis- ja piirtämistaitojensa hiomisen lisäksi Marika saa erittäin tärkeää harjoitusta pienoismallitehtävien ja askartelujen kautta. Savossa hän on käyttänyt tulitikkuja ja tulitikkurasioita pääasiassa nuotion tai takan sytyttelyyn, mutta viikon aikana hän on oppinut kehittelemään noista pienistä tikuista täysin uusia muotoja. Viiden päivän aikana oppeja on jaettu runsaasti myös aikatauluttamiseen, pääsykoestressin käsittelyyn, mielenkiintoisten ideoiden synnyttämiseen sekä ajatusten raikkaaseen esittämiseen. Töistä annettavat kritiikit ovat myös opettaneet näkemään, millaiset asiat töissä ovat tavoiteltavia sekä mielenkiintoisia ja millaisia piirteitä valintakoetoimikunta töissä arvostaa. Näkemällä omien töiden lisäksi myös muiden kurssilaisten tuotoksia, oppii jokainen hahmottamaan, millaiset ideat ovat ihmisille ensimmäisiä mieleen juolahtavia ajatuksia. Ja usein niiden stereotypisimpien ajatuksien kautta erottautuminen on pääsykokeissa paljon uniikkeja ideoita haastavampaa.

Miten valmennuskurssi auttaa käytännössä pääsykokeissa?

Viiden päivän Finaali-kurssin jälkeen Marika astelee pääsykokeisiin astetta varmemmin askelin. Salin ovella hän hengittää syvää, suoristaa ryhtinsä ja kävelee pääsykoetilaan jännittyneenä, mutta odottavaisena. Tätä tilannetta varten hän on treenannut, tästä hän on haaveillut ja tähän hän on koko lukio-aikansa tähdännyt. Vastassa hänellä on joukko motivoituneita hakijoita, joista kuka tahansa saattaa napata juuri hänen paikkansa, jos huono tuuri käy. Hän kuitenkin tajuaa, että pärjätäkseen kokeessa mahdollisimman hyvin, hänen tulee keskittyä omaan tekemiseensä ja olla miettimättä liikaa muita. Kunhan hän kokee antaneensa itsestään kaiken minkä pystyy, hän voi olla tyytyväinen, kävi miten kävi. Päättäväisesti hän istuu koepaikalleen ja aloittaa neljän päivän puserruksen, josta on tulossa hänen tähänastisen elämänsä stressaavin viikko. Kaikeksi onneksi nuo samat neljä päivää tulevat määrittelemään myös hänen uransa suunnan tulevaisuudessa, sillä valmennuskurssin ansiosta Marika on yksi niistä harvoista, jotka pääsevät opiskelemaan arkkitehtuuria ensimmäisellä yrittämällään. Ja siihen onnentunteeseen verrattuna neljän päivän stressi ei tunnu missään.

Ja niin, se rakkauden kesä 1967. Ilman valmennuskurssia Marika olisi saattanut tehdä sen virheen, mihin niin moni pääsykoeahdistuksessaan sortuu: hän ei olisi luottanut itseensä, ei olisi uskonut pystyvänsä luomaan mitään uniikkia ja saattaisi lopulta jättää koko tehtävän tekemättä. Ilman aikatauluharjoittelua hän olisi saattanut käyttää koko työhön varatun ajan pohtimiseen ja pähkäilyyn, tai vastaavasti piirtänyt paperille stereotypisimmät ajatukset jotka mieleen tulee, joilla hän olisi hukkunut satojen samanlaisten joukkoon. Oman tyylinsä tuntemalla hän luotti siihen, että vaikka idea teoksen takana ei olisikaan kaikista viilatuin, hän panostaisi työn tekniseen puoleen, joka saattaisi tuoda pisteitä kotiin. Kun on aikaisemmin pääsyt simuloimaan, miltä pääsykoetilanne saattaa tuntua, miten siirtää stressi taka-alalle ja miten kaivaa jostain sisuskaluista se luottamus itseensä, se on tuplasti helpompi tehdä oikeassa pääsykoetilanteessa.

Marika Miettinen diplomityöseminaaripäivänä, lopputyönsä esittelyn jälkeen. Taustalla diplomityön esittelyplanssit ja kädessä diplomityö.

Ja siksi Marika Miettinen on juuri nyt siellä, mihin hän on aina tähdännytkin. Oulun yliopistosta valmistuneena arkkitehtina, joka työskentelee omalla alallaan mielenkiintoisissa työtehtävissä. Ja me Teho-Opistolla olemme sen vuoksi erityisen ylpeitä Marikasta: hän on jo perinteeksi muodostuneen piirustuskilpailumme ensimmäinen voittaja, joka on tarinallaan osoittanut, että tavoittelemalla unelmiaan, tekemällä töitä niiden eteen ja valmistautumalla haastaviin koitoksiin, sitä saattaa päätyä vaikka mihin. Vaikka valintakoenäyttelyn parhaiden töiden joukkoon.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Lux Helsinki – festivaali, joka saa sinut rakastumaan valotaiteeseen

Suomen pimeä, usein loskainen ja joskus jopa synkeän hiljainen tammikuu ei välttämättä ole se inspiroivin aika vuodesta, jota muistellaan vuoden kohokohtana. Sen vuoksi onkin niin upeaa, että Helsingin kaupunki ja useat taiteilijat ovat päättäneet ottaa härkää sarvista ja valjastavat jo yhdeksättä kertaa talvisen pimeyden taiteen näyttämöksi – nimittäin Lux Helsinki -valofestivaalin avulla. Ja mikä parasta, festivaalin teoksista pääsee kuka tahansa nauttimaan täysin ilmaiseksi 5.–9.1.2017 välisenä aikana!

Lux Helsinki
Lux Helsinki 2017, Tarja Ervasti – Domus 360 sketch © Tarja Ervasti


Valon positiivinen vaikutus hyvinvointiin keskellä pimeintä vuodenaikaa on tunnistettu, ja Lux Helsinki tarjoaa siihen luovan mahdollisuuden valotaiteen keinoin. Valo-, media- ja kuvataiteilijat Suomesta, Hollannista ja Meksikosta toteuttavat tapahtuman pääreitille yhteensä 15 teosta, jonka lisäksi tapahtuma on kerännyt ympärilleen suuren määrän oheistapahtumia.
Koska meidän Teholaisten mielestä jokaisen tulisi kokea tämä ainutlaatuinen tapahtuma, keräsimme Lux Helsingin mielenkiintoisimmat kohteet, maukkaimmat oheistapahtumat ja sykähdyttävimmät sisällöt yhteen. Nämä vinkit luettuasi ymmärrät, miksi viiden päivän valofestivaali kiinnosti viime vuonna yli puolta miljoonaa vierailijaa!

1. Koe uusi reitti, jonka keskipisteenä on Tuomiokirkko

https://youtu.be/5Yd51eozS1g


Lux Helsingin reitti muuttuu tänä vuonna, kun tapahtuma valaisee historialliset rakennukset ja paljastaa sisäpihojen tunnelman idyllisissä Kruununhaan kortteleissa. Uusi reitti kulkee Kauppatorilta Mariankatua pitkin Kruununhakaan, sieltä Topelian pihalle ja lopulta Kansalliskirjaston sisäpihan kautta takaisin Kauppatorille. Uusittu pääreitti vie valotaidetta metsästävät festivaalikävijät jälleen kerran kohteisiin, joihin ei välttämättä tule arkisin poikettua. Tapahtuman keskipisteenä on tänä vuonna Tuomiokirkko, jonka kaikki neljä sivua valaistaan Domus 360° – Neljä kotia -valoteoksessa.

2. Ota varaslähtö Lux In -valotaiteen näyttelyssä

Lux In 2017, Janne Parviainen – Valomaalauksia © Eija Väliranta
Lux In 2017, Janne Parviainen – Valomaalauksia © Eija Väliranta


Tänä vuonna toista kertaa järjestettävä Lux In tuo valoa myös sisätiloihin, tällä kertaa Kaapelitehtaan Merikaapelihalliin. 1.–10.1.2017 järjestettävä näyttely tuo esille ajatuksia herättäviä valotaideteoksia sekä tunnetuilta taiteilijoilta että Taideyliopiston valosuunnittelun maisteriopiskelijoilta. Koska kyseessä on laajin Suomessa nähty kattaus valo- ja videotaidetta, tätä ei kannata missata! Lux Helsinkiä malttamattomana odottavan kannattaa siis lähteä hakemaan valoelämyksiä jo etukäteen näyttelystä, johon on vapaa pääsy.

 3. Pohdi vastuullisuutta Aalto-yliopiston opiskelijoiden Fotoni -teoksen parissa

Lux Helsinki 2017, Aalto-yliopiston opiskelijat – Fotoni © Lux Helsinki
Lux Helsinki 2017, Aalto-yliopiston opiskelijat – Fotoni


Nimekkäiden taiteilijoiden lisäksi festivaalilla nähdään joukko tulevaisuuden lupauksia: mukana on tänä vuonna Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin opiskelijoiden toteuttama uniikki ja ennennäkemätön valotaideteos, joka toteutetaan yhteistyössä IKEA Suomen kanssa. Emme olleet Teho-Opiston puolella lainkaan yllättyneitä, kun kuulimme opiskelijaryhmässä olevan mukana myös Tehon alumneja! Sen verran huikeita opiskelijoita meidän kauttamme on Aallon sisustusarkkitehtuurin puolelle päätynyt, ja olemme heistä hurjan ylpeitä!
Kauppatorin valokuvaustasanteen yhteydessä esiteltävä teos on nimeltään Fotoni. Fotonia kuvataan “valo-olennoksi, kuvitteelliseksi hahmoksi, valon persoonaksi. Fotonin läsnäolo on välttämätön elämän synnylle. Fotoni kantaa mukanaan turvaa, lämpöä ja energiaa. Sillä on matkassaan valohippuja, joita se sirottaa ympärilleen. Ilman Fotonia maapallomme olisi kylmä ja väritön planeetta. Ilman sitä ei ole elämää.”
Teoksen tarkoituksena on viestiä valon merkityksestä, sekä herättää pohtimaan jokapäiväistä energiankulutustamme ja inspiroida tekemään vastuullisia valintoja arjessamme. Sen vuoksi teos on myös itsessään syntynyt kestävän kehityksen periaatteita noudattaen, eli huolellisesti suunnitellen, materiaalivalintoja harkiten ja katsoen kauas tulevaisuuteen lyhytnäköisen ajattelun sijasta.
Erityisesti, jos olet kiinnostunut tulevaisuudessa sisustusarkkitehtuurin opiskelusta, tätä teosta ei kannata jättää välistä. Nämä 2. vuosikurssin opiskelijat ovat teoksen avulla päässeet oppimaan valosta ja valosuunnittelusta, joten tulevaisuuden sisustusarkkitehtuurin opiskelijana voit päästä toteuttamaan samantyylisiä projekteja!

4. Tutustu ensi kertaa Suomessa toteutettavaan Bring Your Own Beamer -tapahtumakonseptiin

BYOB (Bring Your Own Beamer) Kaapelitehtaalla
BYOB (Bring Your Own Beamer) Kaapelitehtaalla


Tänä vuonna valofestivaali tuo 4.1. Helsinkiin ensi kertaa kansainvälisen Bring Your Own Beamer (BYOB) -tapahtumakonseptin. BYOB ei ole mikään tavallinen näyttely, vaan yhden illan tapahtuma, jossa kuka tahansa osallistuja pääsee täyttämään tyhjän tilan projektoreita käyttämällä. Kaikenlaiset taideteokset ovat luvallisia, kunhan ne ovat projisoitua: videotaiteesta VJ-setteihin, diaesityksistä kotivideoihin. Ideana on toteuttaa kollektiivisesti valoon pohjautuvaa mediataidetta.
Jos itselläsi ei ole projektia esiteltäväksi, paikalle voi suunnata myös nauttimaan ilmapiiristä ja muiden taideteoksista. K18-tapahtumassa on myös baari, joten Kaapelitehtaalle voi myös suunnata rennossa mielessä tutustumaan uusiin ihmisiin. On upea huomata, että Helsinkiin alkaa pikkuhiljaa rantautua tapahtumia, joissa voi mielenkiintoisen taiteen äärellä ihan luvan kanssa tutustua täysin uusiin tyyppeihin – meille stereotyyppisille suomalaisille kun se tuntemattomiin tutustuminen ei ole aina sitä helpointa hommaa, joten tämäkin tilaisuus kannattaa käyttää hyödyksi!

5. Nauti Kauppatorin arkkitehtuurista kauniisti valaistuna

Lux Helsinki 2017, Lux arkkitehtuuri – Kauppatorin julkisivut
Lux Helsinki 2017, Lux arkkitehtuuri – Kauppatorin julkisivut


Kauppatorin laitamilla sijaitsevat Kaupungintalo, Ruotsin suurlähetystö, Korkeimman oikeuden palatsi, Presidentinlinna sekä Lampan ja Goviniuksen talot ovat itsessään arkkitehtuurisia taidonnäytteitä, mutta hukkuvat normaalisti tammikuun pimeisiin iltoihin. Onneksi Lux Helsingin ajan kaupungin siluetti hehkuu talven pimeydessä, kun festivaali valaisee nämä mielettömät julkisivut. Pysäyttävää kokonaisuutta pääsee ihailemaan Kauppatorilla sijaitsevalta valokuvaustasanteelta.

6. Anna elämys makuaistillesi – Lux Helsinki laajentu Lux Eat -ruokatapahtumaksi

Lux Eat -ruokatapahtuma 5.–9.1.2017
Lux Eat -ruokatapahtuma 5.–9.1.2017


Mmmm, puhutteleva taide ja makuhermoja syleilevä ruoka – voiko olla parempaa yhdistelmää? Ruokapuolen mukaantulo omana Lux Eat -ruokatapahtumana on vastaus aikaisempien vuosien kävijäpalautteeseen. Ja kun leikkiin lähdetään, niin tänä vuonna ruoka tuleekin mukaan oikein rytinällä: 23 ravintolaa sekä 2 ruokarekkaa tarjoavat tapahtuman ajan lähes 50 annosta ja menua. Vaihtoehtoja löytyy sekä 10, 30 että 50 euron hintaluokista, joten valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin!
Ohjeistus on siis seuraava: kerää ystävät kokoon ja varaa pöytä iltaa varten, jos olet suunnitelmallisuudesta nauttiva tyyppi. Jos taas liika suunnitelmallisuus ahdistaa, niin piipahda sen sijaan spontaanisti syömään valotaiteen lomassa. Niin tai näin, Lux Eat on ehdottomasti parasta yhdessä muiden kanssa nautittuna, Lux Helsingin reittiin yhdistettynä.
Teholaisten ruokahifistelijäjengi suosittelee kokeilemaan ainakin seuraavia:

  • Roster Helsingin Annos 10 €, joka on Roster Lobster Slider: oma briossi, caesarkastike, romaine salatti, grillattu hummeri, punasipuli – melkoinen makuelämys kympillä! Rosterissa kannattaa vierailla myös sisustuksen vuoksi, sillä mutkattoman tyylikkään sisustuksen lisäksi viinien esillepano on näkemisen arvoinen.
  • Bryggeri Helsingin Menu 30 €, jossa pääsee nauttimaan tattikeitosta, fenkoli-perunaterriinistä ja paistetusta nieriästä sitruunaruoho-vehnäolutkastikkeessa! Myös Bryggerissä sisustus hurmaa: sisustusarkkitehti Matti Kuloveden taidonnäytteessä ei jää epäselväksi, että Bryggeri on moderni, mutta ehta panimoravintola.
  • Ravintola Kuurnan Menu 50 €, jossa tarjoillaan alkuruoiksi ah-niin-täydellistä maa-artisokkakeittoa sekä kylmäsavunieriää omena-aiolilla, pääruoaksi joko paahdettua portobellosientä, uunisiikaa tai paistettua naudan maminhaa ja jälkiruoaksi suklaakakkua. Tämä Kruunuhaan salainen helmi kannattaa kokea viimeistään nyt, jos et ole sitä vielä aikaisemmin tehnyt.

7. Kulje maagisen Flowers of Lifen valoinstallaation läpi

Lux Helsinki 2017, Flowers of Life © Flowers of Life
Lux Helsinki 2017, Flowers of Life © Flowers of Life / Karo Holmberg


Instagram täyttyi Slushin aikaan upean värikkäistä valoinstallaatioista, joiden takana oli UV-valotaiteeseen erikoistunut Flowers of Life. Kollektiivin tähän asti suurin valoteos täyttää Helsingin yliopiston Topelian pihan Lux Helsingin aikaan “pyhästä geometriasta” ammentavalla teoksella. Installaatio näyttäytyy erilaisena eri suunnasta katseltuna ja kokemuksen kruunaa mahdollisuus kulkea valoteoksen läpi! Jos olet pitänyt Linnanmäen valokarnevaaleista tai KoneMetsän miljööstä, tulet varmasti pitämään myös tästä saman kollektiivin tuotoksesta.

8. Ole #tyttöjenpuolella ja lahjoita valoisampi tulevaisuus

Lux Helsinki 2017, Mónica Ruiz Loyola –Absence © Mónica Ruiz Loyola
Lux Helsinki 2017, Mónica Ruiz Loyola –Absence © Mónica Ruiz Loyola


Mónica Ruiz Loyola on meksikolainen taiteilija, joka yhdistelee töissään digitaalisia ja analogisia elementtejä sekä avointa lähdekoodia. Lux Helsingin teoksessa Absence lähtökohta on naisten kohtaama sorto Meksikossa ja erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta. Lopputuloksena syntyi runollinen kunnianosoitus naisille, jossa liikkeen tunnistava kamera ohjaa teosta – tällöin elämys on jokaisen teoksen luona vierailevan ryhmän kohdalla erilainen.
Yhteistyössä Plan International Suomen kanssa tehty projekti haastaa ihmisiä myös olemaan #tyttöjenpuolella ja lahjoittamaan kehitysmaiden tytöille ja naisille mahdollisuuden koulutukseen. Jos siis yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja naisten oikeudet ovat itsellesi tärkeitä, on tämä teos kokemisen arvoinen!

9. Koe yleisön vuorovaikutus interaktiivisen Light Pipes -teoksen parissa

Lux Helsinki
Lux Helsinki 2017, Rölli Ridanpää & Tero Laine – Light Pipes © Light Pipes / Konsta Linkola


Light Pipes on urbaanin kaupunkimaiseman kuvaus, missä valo ja ihmisten vuorovaikutus kuvastavat kaupunkiympäristön monia mahdollisuuksia. Interaktiivinen teos koostuu kupariputkista ja venttiileistä, joilla voidaan säätää hehkulamppujen kirkkautta.
Teos ei ole itsessään valmis, vaan se syntyy vuorovaikutuksesta: kaksitoista henkilöä pääsee kerrallaan säätämään venttiilejä ja hehkulamppujen kirkkautta. Yhteistyöllä he voivat joko pimentää kaupungin tai saada sen loistamaan täydellä kirkkaudella. Vuorovaikutuksen avulla teos herättää miettimään, miten yksilöt ja yhteisöt voivat vaikuttaa suuriin kokonaisuuksiin – kuinka paljon voimme yhdessä vaikuttaa olosuhteisiin, joissa elämme? Jos urbaani muotoilu ja tehdasmaiset kupariputket vetoavat sinuun, kannattaa Light Pipesin venttiilejä käydä vääntelemässä.

10. Vieraile valoelämysten parissa Helsingin kaupunginmuseossa

Lux Helsinki
Lux Helsinki 2017, Helsingin kaupunginmuseo tarjoaa valohoitoa ja elämyksiä © Maija Astikainen


Helsingin kaupunginmuseo on vierailemisen arvoinen koska tahansa, mutta sisään kannattaa poiketa erityisesti Lux Helsingin aikaan. Kaupunginmuseon tarjonta sopii erityisesti lapsiperheille, joten pikkulasten kanssa valofestivaalia kierrellessä kannattaa nokka suunnata myös näitä elämyksiä kohti. Paikanpäältä löytyy esimerkiksi kaamoshoitola, jossa mittava arsenaali kirkasvalolamppuja ja löhöilytyynyt muodostavat täydellisen rentoutumiskeitaan. Täällä voit ladata itsellesi lisää virtaa pimeyden keskelle! Museon sisäpihalta löytyy myös suurikokoinen valopiirustus, jossa ohikulkevien varjot tulevat osaksi piirustusta muuttaen teosta jatkuvasti.
Kuten vinkkien määrästä näkee, viiden päivän festivaali ja sen kymmenelle päivälle ajoittuvat oheisohjelmat tuovat Helsinkiin upean kattauksen monipuolisia elämyksiä. Koska festivaali tuo mukanaan myös poikkeusjärjestelyitä kaduille ja joukkoliikenteen reiteille, tapahtuma on rajattu vain viiden päivän mittaiseksi. Sen vuoksi taiteesta kannattaa suunnata nauttimaan niin pian kuin mahdollista, ettei mahdollisuus jää epähuomiossa käyttämättä. Sillä voimme luvata, että koettuasi kerran tämän talvisen elämyksen, myös sinä rakastut valotaiteen mahdollisuuksiin – ja seuraavina vuosina tapahtuman unohtaminen ei kävisi mielessäkään!
Näiden vinkkien saattelemana me Teholaiset toivotamme ilahduttavaa ja valoisaa Lux Helsinkiä valotaiteen nykyisille sekä tuleville ystävälle! Voit myös tulla jälkikäteen huikkaamaan, mikä teoksista tai oheisohjelmista oli oma suosikkisi – odotamme malttamattomina, mitkä teokset nousevat tänä vuonna Instagramin feediä täyttämään ja kahvipöytäkeskustelujen puheenaiheiksi.