Millaiset olivat arkkitehtuurin pääsykokeet 2019?

Sampo Louke arkkitehtuuri

Uudet arkkitehtiopiskelijat ovat selvillä! Syksyllä arkkitehtuurin opintonsa niin Aallossa, Tampereella kuin Oulussakin aloittaa huiman suuri joukko Teho-Opiston kurssilaisia. Yksi heistä onnellisista on Tehon Maxi-kurssin käynyt Sampo Louke. Lue, millaisilla fiiliksillä Sampo lähti pääsykokeisiin ja mitä mieltä hän oli tämän kevään tehtävistä. 
Teho-Opiston Maxi-kurssilainen Sampo Louke oli päättänyt, että tänä vuonna hän astelee sisään opiskelemaan arkkitehtuuria. Pääsykokeisiin luottavaisin mielin lähtenyt Sampo oli tehnyt psyykkausta pitkin vuotta ja prepannut itseään siihen, että kyllä se paikka sieltä tulee – ja niin tulikin! Opinnot Aallon arkkitehtuurin osastolla odottavat syksyllä.
Sampon tie arkkitehtuurin opintoihin kulki muutaman mutkan kautta
”Päätin hakea opiskelemaan arkkitehtuuria vasta reilu vuosi sitten. Luulin lukioikäisenä, että arkkitehtuuri on pääosin tekniikkaa, kaavoja ja insinöörimäistä hommaa. Juteltuani yhden arkkitehtiopiskelijan kanssa opin lisää ja oivalsin, että on kyseessä paljon taiteellisempi ala, jossa otetaan huomioon myös humanistisia tekijöitä.
Olen aina ollut kiinnostunut taiteesta ja halunnut tehdä jotain luovaa. Ajattelin jossain vaiheessa ryhtyväni sarjakuvapiirtäjäksi ja treenasinkin sitä suhteellisen paljon. Päädyin kuitenkin opiskelemaan äidinkieltä ja kirjallisuutta ja valmistuttuani olen työskennellyt viime vuosien ajan opettajana. Ajattelin, että ehkä novellien ja romaanien kirjoittaminen on se mun juttu. Hiljalleen rupesin kuitenkin miettimään, että taidealoista kuvataide ja arkkitehtuuri kiinnostavat minua eniten – päätin hakea arkkitehtuurin opintoihin.
Siinä vaiheessa kun tekee päätöksen, täytyy vain uskoa itseensä ja treenata mahdollisimman paljon. Otin tavoitteeksi treenata kerran päivässä, mutta en kyllä ihan siinä tahdissa pysynyt. Rutiini kuitenkin säilyi Teho-Opistolla ja joka viikko syksystä lähtien  harjoittelin ja valmistauduin pääsykokeisiin. Kesän itsenäinen, jopa hieman epämääräinen treenaaminen muuttui systemaattiseksi tekemiseksi – opin mihin tehtävissä tulee kiinnittää huomioita ja mihin suuntaan omaa tekemistä täytyy kehittää.”
 

PÄÄSYKOKEET 2019

“Kokonaisuudessaan pääsykokeiden ajan nautin tekemisestä. Olihan niitä odottanut koko vuoden. Onneksi arkkitehtuurin pääsykokeissa sisäänpääsy ei ole yhdestä poikki, vaan ehtii tehdä useampia tehtäviä. Itse olisin voinut tehdä vaikka kolme tehtävää päivässä, kun aina päivän päätteeksi jäin odottamaan innolla mitä seuraavana päivänä pääsee taas tekemään.
Tämän vuoden pääsykokeissa mielestäni hauskimmat tehtävät olivat Veonardo da Linci ja Ihmiset ympäristössä. Niissä sain piirtää rakennuksia, näkymää ja ihmisiä – pääsin käyttämään omia vahvuuksiani. Kaikissa tehtävissä kuitenkin onnistuin mielestäni hyvin, tai ainakin riittävän hyvin, kun paikka kerran tuli.”

Tehtävä 1: Vihanneshuippu

Koekeittiön kokki Paulikki Pokkula oli saanut tehtäväksi kehitellä vegaanisen välipalan reseptin suuren kauppaketjun ilmaisjakelulehden ruokapalstalle. Kokin työpöydällä oli tuttuja vihanneksia ja hedelmiä, kiekko vegaanista juustoa sekä sasliktikku (n. 25vm pitkä). Lisäksi pöydällä oli kulhossa kokin tekemää kasvisöljypohjaista yrttikastiketta. Kokki päätti leikata kaikki ainekset viipaleiksi tai lohkoiksi niin, että raaka-aineiden alkuperäinen muoto oli tunnistettavissa. Kokki kokosi lasilautaselle leikkaamistaan aineksista sasliktikun avulla tornimaisen annoksen, jonka päälle hän lopuksi lorautti öljykastiketta. Annos sai nimekseen Vihanneshuippu. Kokki jätti valmiin annoksen puiselle työpöydälle odottamaan valokuvaajaa ja sammutti lähtiessään kaikki muut valot lukuun ottamatta työpöydän kohdevaloa.
Tehtävä
Piirrä kolme kuvaa yhdelle mustalle A3-kokoiselle vaakasuuntaiselle paperille. Ensimmäisessä näkyy Vihanneshuipun raaka-aineet työpöydällä, toisessa Vihanneshuipun kokoamisvaihe ja kolmannessa valmis Vihanneshuippu yläviistosta nähtynä.
Toteutus
Piirrä kuvat puuvärikynillä yhdelle mustalle A3-kokoiselle vaakasuuntaiselle paperille.
Arvosteluperusteet
Arvostelussa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota luovaan ongelmanratkaisukykyyn, kolmiulotteiseen esittämistaitoon, piirustus- ja sommittelutaitoon sekä materiaalien ja raaka-aineiden tunnistettavaan esittämiseen.

Sampon kommentit:
”Ensimmäinen tehtävä yllätti hieman. Yhden piirroksen sijaan oli piirrettävä kolme kuvaa. Tehtävänannossa oli annettu paljon tekijöitä ja tärkeintä oli löytää sieltä se oleellinen. Usean kuvan työ pisti pohtimaan mikä tehtävässä oli oikeasti tärkeintä ja mitä tuli ottaa huomioon.
Päätin tehdä yksinkertaisen rakennelman, joka olisi orgaaninen eikä liian yksinkertainen. Kiinnitin huomiota valoihin ja kuvasin työni mielenkiintoisesta näkökulmasta. Teholta muistui ensimmäistä tehtävää työstäessäni mieleen opettajien kommentit siitä, että työ kannattaa pitää yksinkertaisena. Siksi päätin esittää omassa työssäni vain paria erilaista vihanneslohkoa, joista kokosin kolmen kuvan työni. Pyrin pitämään kautta linjan työni selkeänä.
Jotain pientä unohdin omasta työstäni. Onneksi vegaaniseen sasliktikkuun lisäämäni makkarat eivät kuitenkaan tuhonneet unelmaani arkkitehtuurin opinnoista. Kokonaisuudessaan työstä tuli selkeä ja tykkäsin, että pääsin piirtämään heti ensimmäisessä tehtävässä!”
 

Tehtävä 2: Veistokset galleriassa

Oheisissa kuvissa esitetyt kolme veistosta on asetettu galleriatilaan. Tila on muodoltaan kuutio, jonka särmät ovat noin kuusi metriä, ja sen seinät ovat valkoiset. Yhdellä seinällä on oviaukko ja kahdella muulla on ikkunoita, joiden kautta tilaan pääsee luonnonvalo. Tila on veistoksista lukuunottamatta tyhmä.
Tehtävä
Kuvaa galleriatila ja veistokset tilan ylänurkasta, katonrajasta katsottuna.
Toteutus
Piirrä kuva lyijykynillä pystysuuntaiselle A3-kokoiselle valkoiselle arkille. Saat itse päättä tilan valoisuuden, veistosten koon sekä niiden sijainnin galleriatilassa.
Arviointiperusteet
Arvioinnissa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota piirustustaitoon, tilan kolmiulotteisuuden, veistosten ja tilan mittasuhteiden esittämiseen sekä valon ja varjon aikaansaaman tunnelman kuvaamiseen.

Sampon kommentit:
”Kakkostehtävä olikin se lyijykynätehtävä. Siinä täytyi kuvata työ annetusta kuvakulmasta realistisesti. Tärkeää oli keskittyä työssä esitettyihin valoihin ja varjoihin sekä niiden avulla luotavaan tunnelmaan. Tehtävänannossa mainittujen useiden eri valolähteiden kanssa täytyi olla hyvin pikkutarkka.
Tehon kurssilla tehtiin paljon harjoitustehtäviä, jossa pääsin treenaamaan valon ja varjon piirtämistä. Vielä viimeisessä simulaatiossa sattui olemaan valoa ja varjoa harjoittava tehtävä, joten sain vain muutamia päiviä ennen pääsykokeita tuntumaa saman tyyppiseen tehtävään ja onnistuin siinä hyvin. Täytyi vain tehdä sama tässä tehtävässä – keskittyä tarkasti valon ja varjon piirtämiseen.”
 

Tehtävä 3: Veonardo da Lincin ensilento Urbinon yllä

Toisen päivän ensimmäisessä tehtävässä oli tarina nuoresta Veonardo da Lincistä, joka oli vihdoin saanut lentokoneensa ilmaan vuonna 1480. Inspiraation lähteeksi annettiin kuvia Urbinosta maantasolta nähtynä sekä aikalaiskuva renessanssiajan ruhtinasparista.

Tehtävä
”Nuori Veonardo da Linci on vihdoin saanut lentokoneensa ilmaan vuonna 1480 ja lentää Urbinon renessanssikaupungin yllä kuuluisan mesenaatin, ruhtinas Mederico da Fontedeltron hurratessa alhaalla yhdessä hovinsa kanssa. Esitä miltä Urbinon kadut ja torit sekä lentoa katsellut välijoukko näyttivät Veonardon lentokoneesta katsottuna kirkontornin korkeudelta (noin 40 metriä torin pinnasta)
Toteutus
Piirrä ja/tai maalaa näkymäkuva vapaavalintaisella tekniikalla valkoiselle pystysuuntaiselle A3-kokoiselle arkille
Arvosteluperusteet
Arvostelussa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota esitystaitoon, kaupunkitilan sekä historiallisen hetken tunnelman kuvaamiseen.

Sampon kommentit:
”Tämän tyyppinen tehtävä oli tuttu, sillä sama teema oli toistunut aiempienkin vuosien pääsykokeissa. Tehtävänannossa annetut valokuvat tuli kuvata oikeasta näkökulmasta – korkealta, noin 40 metrin korkeudesta. Täytyi siis osata kääntää kuvakulma eri perspektiiviin.
Toinen huomioita seikka oli historiallisen hetken tunnelman kuvaaminen. Mietin, että kumman kuvaaminen sitten on tärkeämpää historiallisen vai hetken? Päätin, että hetken, sillä monet varmasti osaavat annettujen valokuvien perusteella kuvata historian havinaa, mutta hetken kuvaaminen voisi olla haastavampaa.
Tein oman työni kalansilmä-perspektiivistä. Piirsin horisontin hieman vinoon, enkä kuvannut sitä ihan keskelle. Näin sain luotua mielenkiintoisen ja hieman erilaisen näkökulman omaan työhöni. Pyrin luomaan hetken, jossa Veonardo da Lincia huimaa päästessään ensimmäistä kertaa lentokoneeseen.”

Tehtävä 4: Kujat ja aukiot

Tehtävä
Suunnittele ja rakenna kujista ja aukioista syntyvien kävelyreittien pienoismalli annettujen ohjeiden mukaisesti.
Toteutus
Sinulla on jaettu kaksi laatikkoaihiota: isompi ruskea, joka sinun tulee koota laatikoksi ja pienempi, ulkoa valkoinen laatikkoaihio, jota ei tarvitse koota. Ruskea laatikko on tarkoitettu vain tehtävän säilyttämiseen.
Leikkaa saksilla pienempi, ulkoa valkoinen laatikkoaihio, eri kokoisiin osiin nii, että jokaisessa osassa on särmä tai särmiä. Hyödynnä ensisijaisesti laatikon valmiita taittosärmiä tai taittele niitä itse. Pahviin ei saa piirtää eikä sitä saa värittää millään tavalla.
Rakenna leikellyistä osista liimaamalla pitävästi mukana tuomallesi A4-kokoiselle pahville kävelyreittejä, joissa kapeat kuja ja avoimemmat aukiot muodostavat tilallisesti vaihtelevan kokonaisuuden. Sijoita noin 1cm korkea mittakaavahenkilö jonkin kävelyreitin varrelle. Huomioi, että työn tulee mahtua kokonaan ruskean laatikon sisälle.
Aseta lopuksi valmis tehtävä ruskean laatikon pohjalle ja kiinnitä se maalarinteipillä laatikon seiniin.
Arviointiperusteet
Arvioinnissa kiinnitetään ensisijaisesti huomioita luovaan ongelmanratkaisukykyyn, kävelyreittien tilalliseen vaihtelevuuteen ja toteutukset siisteyteen.

Sampon kommentit:
”Neljäs tehtävä oli ensimmäinen, jossa meinasin mennä hieman lukkoon. Ajattelin tehtävänantoa aluksi kaksiulotteisesti. Varmaan alkoi vähän väsy painamaan, sillä jos tehtävän arviointikriteereissä mainitaan tilallinen vaihtelevuus, niin kyseessä ei varmastikaan ole kaksiulotteinen tehtävä.
Noin puolen tunnin ajan suunnittelin kaksiulotteista työtä, kunnes tajusin että kyseessä on totta kai kolmiulotteinen työ. Aika riitti kuitenkin hyvin, sillä olin treenannut Teholla paljon rakentelutehtäviä ja keksin nopeasti tavan miten voisin rakennella työstäni kolmiulotteisen.
Toteutin työni kuusikulmion puolikkaista, jotka syntyivät jakamalla heksagonin kulmasta kulmaan puoliksi. Sovittelin palasia yhteen ja ryhdyin rakentamaan työtäni. Koska minulla oli jo syntynyt rutiinia rakentelusta, pystyin keskittyä pienoismallin siistiin toteutukseen. Otin yhden muotin, jonka avulla sain leikeltyä osat siististi ja kokonaisuudesta tuli kaiken kaikkiaan tosi siisti.”

Tehtävä 5: Ihmiset ympäristössä

Arkkitehdin ammatissa on tärkeää hahmottaa ihminen osana ympäristöään. Mieti, miten esittäisit ihmisiä luonnosmaisesti itse valitsemassasi ympäristössä. Valitse yksi ympäristö, joka voi olla sisätila tai ulkotila.
Tehtävä
Piirrä ympäristöön yksi ihminen noin 12-18 cm korkuisena, kahdesta viiteen ihmistä noin 5-8 vm korkuisina sekä useamman ihmisen ryhmä, jossa ihmisten keskikorkeus piirroksessa on noin 1-2 cm.
Toteutus
Piirrä näkymäkuva yhdelle vaakasuuntaiselle valkoiselle A3-arkille. Piirroksen tekniikka on vapaa.
Arviointiperusteet
Arvioinnissa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota piirustustaitoon, näkymäkuvan kolmiulotteisuuteen, eri etäisyydellä olevien ihmisten ja valitun ympäristön esittämiseen sekä kokonaisuuden sommitteluun arkille.

Sampon kommentit:
”Tämä tehtävä oli mielestäni tosi kiva, sillä tehtävän tekniikka oli täysin vapaa. Tehtävänannossa puhuttiin luonnosmaisesta toteutuksesta, joten toteutin työni mustalla tussilla. Hyödynsin toteutuksessa ideoita, joita olin jo aiemmin käyttänyt Teholla.
Tein laskettelumaiseman, jossa isä seisoi piirroksen etualueella parvekkeella seuraamassa lumilinnaa rakentavia lapsia. Näkymä oli alas rinteeseen, jossa näkyi laskettelurinnettä alas laskevia laskettelijoita. Sain luotua työhöni hyvin kolmiulotteisuutta ja esitettyä siinä luontevasti eri kokoiset ihmiset. Työ onnistuikin mielestäni tosi hyvin. Oikeastaan voisin sanoa että kaikki piirustustehtävät onnistuivat ja olivat siistejä kun vain keskityin omiin vahvuuksiini.”

Tehtävä 6: Paperitoteemi

Eurooppalaisten arkkitehtikoulujen kokoontuminen on tapahtuma, jossa vaihdetaan ajatuksia arkkitehtuurista ja sen oppimisesta. Tapahtumaan liittyy myös työpaja, jossa kukin koulu valmistaa valkoisista ja mustista aaltopahvin paloista taittelemalla ja leikkelemällä noin kuuri metriä korkean toteemin. Kokoushalliin syntyy toteemeista mielenkiintoinen arkkitehtorinen ”toteemimetsä”
Tehtävä
Suunnittele ja rakenna pienoismallitoteemi
Toteutus
Rakenna pienoismallitoteemi mukana tuomistasi valkoisista ja mustista A3-kokoisista paperiarkeista. Toteemin osia ei saa värittää eikä niihin saa tehdä piirroksia. Pienoismallitoteemin tulee pysyä pystyssä itsestään ilman tukia ja alustalevyä.
Kokoa sinulla annettu pahvilaatikko ja sijoita pienoismallitoteemisi laatikkoon. Toteemin tulee olla otettavissa ulos laatikosta arviointia varten.
Arviointiperusteet
Arvioinnissa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota paperimateraalin oivaltavaan käyttöön, toteemin muotoon, rakenteen jäykkyyteen ja kestävyyteen sekä toteutuksen siisteyteen.

Sampon kommentit:
”Tämä oli tosi hauska tehtävä. Pystyin hyödyntämään toteemiin valmiiksi Teholla harjoiteltua moduulia. Olin tehnyt sillä aiemmin paviljonkeja, mutta se sopi hyvin sovellettavaksi tähänkin tehtävään. Olin treenannut myös pahvi- ja kartonkirakennelmia, joten tiesin mihin kiinnittää huomiota.
Moduuli perustui kuusikulmioon, josta toteutin katon ja pohjan. Asetin näiden väliin kaksi ”vinoseinää”, minkä johdosta moduulin katto ja lattia eivät asettuneet täysin kohdilleen. Mietin rakentelussa moduuleille mielenkiintoisen rytmin ja lopputuloksesta tuli spiraalimainen toteemirakennelma, jonka suunta kuitenkin vaihtui välillä. Kolmijalkainen toteemi oli jäykkä ja kestävä rakennelma, joka pysyi hyvin pystyssä.
 

Tehtävä 7: Muodonmuutos

Tehtävä
Annetulla paperilla on kuusi samankokoista kuvakehystä. Esitä kehyksiin muodonmuutos, jonka ensimmäinen ja viimeinen vaihde on valmiiksi esitetty.
Toteutus
Täydennä piirtämällä lyijy- ja puuvärikynillä tyhjiin ruutuihin muodonmuutos, josta käy ilmi, mitä ensimmäisen ja viimeisen kuvan välissä tapahtuu. Kaikkiin tyhjiin ruutuihin on piirrettävä.
Arviointiperusteet
Arvioinnissa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota piirustustaitoon ja luovaan ongelmanratkaisukykyyn.

Sampon kommentit:
”Olin iloisesti yllättynyt, että jälleen tuli piirustustehtävä, jossa täytyi hahmottaa työ kolmiulotteisesti. Tämän vuoden tehtävissä vaadittiin mielestäni aiempaa vähemmän maalaustaitoa, värien hallintaa ja kuvataitelijoilta vaadittavaa ideointikykyä. Tehtävissä keskityttiin enemmän yksinkertaiseen tilojen hahmottamiseen ja selkeään esitystapaan.
Viimeisessä tehtävässä täytyi keksiä jokin erottuva idea, jossa valot ja muodot olisi selkeästi esitetty.
Ensimmäinen ja viimeinen kuva olivat valokuvia, jotka pyrin piirtämään mahdollisimman realistisiksi. Mietin, että kuinka erikoinen työn täytyy olla, jotta se erottuu. Ajattelin, että kunhan pullo ei vain suoraan leviä maljakoksi, vaan muodonmuutos on jollain tapaa kiinnostavampi se erottuu jo edukseen massasta.
Työssäni pullonkaula lähti taittumaan ja samanaikaisesti pullo paisumaan keskeltä ilmapallon lailla. Coca-cola teksti levesi ja puhkesi aalto-maljakoksi, sillä pullon pinnan kohotekstistä pystyi luomaan aalto-maljakon muotoa. Alkuperäisen pullon pohja ja korkki sulautuivat työhön ja sain luotua työhöni luontevan, mielenkiintoisen muodonmuutoksen.”
 
Arkkitehtuuri Sampo Louke

Teho-Opistolta varmuutta ja hyviä oppeja

“Teho-Opisto auttoi kyllä paljon pääsykokeisiin valmistautumisessa. Ilman kurssia olisin varmasti ollut todella epävarma koetilanteessa. En olisi tiennyt mitkä ovat omia vahvuuksiani, mihin erilaisissa tehtävänannoissa täytyisi keskittyä, ja mistä arviointikriteereissä on kyse. Kurssilla näki joka viikko myös muiden töitä ja kuuli jokaisesta työstä arvioinnin. Se opetti tosi paljon. Oppi ymmärtämään mitä tehtävissä vaaditaan ja millaiset työt erottuvat massasta.
Tänä vuonna pääsykokeissa vaadittiin paljon piirtämistä ja taitoa esittää asioita eri perspektiiveistä. Valmistautuessa kannattaa treenata aiempien vuosien pääsykoetehtäviä, miettiä millaisia tehtäviä pääsykokeissa toistuu ja millaisilla arviointikriteerit töitä arvostellaan. Perspektiivien osalta on hyvä selvittää, mitä erilaisia perpektiivejä on ensinnäkin olemassa. Esittäminen eri perspektiiveistä ei välttämättä ole aina yksinkertaista, joten kannattaa harjoitella etenkin sellaisia kuvakulmia, jotka tuntuvat itselle haastavilta.
Sampon kolme parasta oppia Teho-Opistolta:

  1. Oppi arvioimaan omia töitä ja hahmottamaan mikä tehtävänannoissa on tärkeää ja mitä niillä haetaan.
  2. Pääsykoe-simulaatiot. Sain itsestäni eniten irti kun tehtävien tekemiseen oli ajoitettu tietty aika – sama kuin pääsykokeissa. Simulaatioissa syntyi selvästi rutiini pääsykokeita varten ja varsinaisissa pääsykokeissa tuntui, että nythän mä teen vaan saman kuin viime viikolla niin onnistun.
  3. Ennakkotehtävät. Aivan kuten pääsykokeisiin myös ennakkotehtäviin pystyi lähteä Teho-Opiston valmennuksen myötä luottavaisin mielin. Asiantuntevat opettajat auttoivat koko matkalla ja aina löytyi joku, jolta kysyä neuvoa omiin haasteisiin.

 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Muotsikan graafinen suunnittelu – näillä töillä pääsykokeista sisään!

Graafinen suunnittelu Pinja Kangas

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti on hyvin arvostettu taidealojen oppilaitos. Tänäkin vuonna monet Teho-Opiston kurssilaiset laittoivat hakupaperit Muotsikkaan ja hurja määrä heistä aloittaa opintonsa syksyllä Lahdessa. Graafisen suunnittelun  pääsykokeista opintoihin tiensä selvitti Teholainen Pinja Kangas. Millaisilla töillä Pinja nappasi tämän vuoden pääsykokeista paikan Muotsikkaan?

Lähdin pääsykokeisiin aika ristiriitaisin fiiliksin. Mua jännitti etukäteen tosi paljon, ja ajattelin jotenkin ettei mulla ole mitään mahiksia päästä sisään, mistä olin näköjään loppu viimein ihan väärässä… Kuitenkin joka kerta kun pääsin pääsykoepaikalle, mulla oli ihan hyvä fiilis ja suht itsevarma olo siitä että okei, nyt teen parhaan suorituksen, mihin tänään pystyn ja se riittää jos niin on tarkoitus!
Sain tiedon opiskelupaikasta ollessani töissä, ja ensimmäisenä iski epäusko.. voiko tää olla totta? Mulle kerrottiin Muotoiluinstituutissa heti kokeiden jälkeen että oon varasijalla. Siellä kaikki saivat heti kokeen päätteeksi tiedon pääsivätkö sisään, jäivätkö varasijalle vai kokonaan ulkopuolelle. Sen vuoksi olin tosi epäuskoinen siihen päivään asti, kunnes tieto sisäänpääsystä varmistui.
Kun tieto sisäänpääsystä tuli, mun kädet tärisi monta tuntia ja en saanut nukuttua seuraavana yönä. Olin super innoissani ja vähän myös kauhuissani! Kolme välivuotta oli takana, ja nyt oli munkin aika päästä kouluun! Iso elämänmuutos! Ihan mahtavaa!

Millaisilla töillä pääsykokeista sisään?

Tehtävä 1.

Ensimmäinen työ oli kirjoitelma matkastasi tänä aamuna Muotoiluinstituuttiin. Tarinaan piti luoda arjen dramatiikkaa. Tämä oli mun mielestä tosi hyvä aloitustehtävä, sillä se vei ainakin multa pahimmat jännitykset pois! Olen aina tykännyt kirjoittaa, joten tuntui et se oli just mun juttu ja juttu luisti hyvin! Aika yllättävä tehtävä kuitenkin. Saattaa olla, että tuli monelle pienenä shokkina tämän tyyppinen tehtävä pääsykokeisiin.

TEHTÄVÄ 2.

Toisena tehtävänä oli aikakauslehden kahden aukeaman suunnittelu annetun tekstin pohjalta. Tekstissä kerrottiin riippuvuudesta ja tehtävänannossa annettiin tarkempia ohjeita tehtävän suoritukseen, jotka piti huomioida aukeaman suunnittelussa. Tehtävä meni mielestäni ihan OK, mutta aika kyllä loppui kesken, mikä näkyy alareunan värittämisen puutteena.

Tehtävässä puhuttiin sekä pääkuvasta että vinjetistä. Mun oli tosi vaikea hahmottaa, että mitä vinjetti tarkoittaa ja mitä sillä tässä tehtävässä haluttiin. Pohdin sitä vähän turhan pitkään ja tuli sitten lopulta vähän kiire just sen takia. Tätä tehtävää oli kuitenkin kyllä kiva tehdä kun teksti oli tosi mielenkiintoinen ja herätti paljon ajatuksia!

Muotoiluinstituutti graafinen suunnittelu

TEHTÄVÄ 3.

Kolmannessa tehtävässä täytyi esittää havainnollistava kuva/kaavio annetusta taulukosta, jossa kuvailtiin suomalaisten kasvanutta matkailuintoa. Tehtävänannossa annettiin siis ihan lukuja taulukossa, joita täytyi tulkita ja havainnollistaa.
Tämän tehtävän alussa meinasi paniikki iskeä, ja mietin et miten ihmeessä erotun joukosta tässä tehtävässä. Muistaakseni tämän tehtävän aikana mulle sattui aika haastatteluun, mikä sekotti pakkaa entisestään. Oon kuitenkin tosi tyytyväinen lopputulokseen verrattuna niihin fiiliksiin mitkä oli alussa! Hirveä kiire oli tässäkin kuten lähes kaikissa muissakin tehtävissä, mutta palautin kyllä tehtävän ihan hyvin mielin.
Jos nyt menisin uudestaan kokeeseen, niin koittaisin kyllä miettiä vähän etukäteen taulukoiden esittämistä. Sitä, miten tuollasia taulukoita, joissa on paljon lukuja voisi esittää muuten kuin tavallisilla kaavioilla.
Muotoiluinstituutti graafinen suunnittelu

TEHTÄVÄ 4.

Neljäntenä tehtävä oli tehdä juliste Sana & Sanottava -kirjallisuustapahtumasta, joka oli vähemmistöille suunnattu tapahtuma. Tämä meni mun mielestä AIVAN penkin alle 😀 Alkuperänen idea oli musta mulla hyvä, mut se ei toiminut paperilla YHTÄÄN sellaisena kuin olin sen suunnitellut. Aika ei kuitenkaan riittänyt sen muokkaamiseen, joten sillä mentiin. Tajusin vasta lopussa että tässä tehtävässä oltaisiin ilmeisesti haluttu enemmän kuvallista ilmaisua, ja lisäilin sinne viime hetkellä kuvia kukista ja nupuista kuvallisen ilmaisun toivossa. Se vain pahensi tilannetta… Tämän tehtävän jälkeen olin ihan varma että tämä oli nyt tässä ja katsotaan uudestaan ensi vuonna 😀

TEHTÄVÄ 5.

Viimeisen tehtävän aiheena oli suunnitella Muotoiluinstituutin tiloihin mielikuvitusolento nimeltä Pitkänen. Mielikuvitusolennon, jonka vain sinä pystyt näkemään. Satuolennon piti olla selvästi suomalainen, mutta se sai olla vain vähän ihmistä muistuttava. Työhön mukaan täytyi myös sisällyttää sana “pitkänen”.
Tälle tehtävälle annettiin enemmän aikaa kun muille, joten oli tosi rento fiilis aloittaa tekemään tätä! Aiheena tämä oli mielestäni tosi kiva, mutta en ollut aikoihin piirtänyt satuolentoja, joten oli yllättävän haastavaa saada aikaan jotain muuta kuin ihmistä muistuttava olen. Huomasin koko ajan ajautuvani ihmismäiseen olentoon. Lisäksi tässä tehtävässä haastetta toi myös perspektiivit, jotka olivatkin lopulta omassa työssäni vähän liioitellut… 😀 Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin tyytyväinen tähän! Tässä sai todellakin käyttää mielikuvitusta!

 

Pinjan fiiliksiä pääsykokeista

“Kaikkiin tehtäviin annettiin välineiden osalta tosi vapaat kädet. Muistaakseni missään ei oltu määritelty että pitäisi käyttää jotain tiettyä välinettä, olla mustavalkoinen tai annettu muita rajoitteita. Itse yritin tehdä kuitenkin mahdollisimman monipuolisen kokonaisuuden töistäni ja käyttää monia erilaisia välineitä – kuitenkin sellaisia, joilla toteutus ei veisi liian paljon aikaa.”
Pääsykokeista mulle jäi hyvä fiilis! Tuntui siltä että ylitin itseni, kun laitoin jokaisessa tehtävässä kaikki peliin ja luotin omaan ideaani. Pääsykokeissa tehtyjen töiden puolesta ei kuitenkaan jäänyt niin hyvä fiilis että olisin ollut varma lopputuloksesta. Henkisesti jäi kuitenkin tosi oli iloinen olo, sillä en luovuttanut missään kohtaa ja olin itsevarma, vaikka vähän jännittikin!
 

Teholta vertaistukea ja vinkkejä massasta erottumiseen

Kävin tehon Maxi-kurssin! Teho-Opistosta oli tosi paljon hyötyä, ja oon varma että lopulta just sen ansiosta oonkin nyt Muotsikassa sisällä! Tehossa parasta oli se, että oppi tekemään paremmin töitä, jotka erottuvat värien, kontrastien ja sommittelun puolesta. Toki noita olin miettinyt jo ennen Tehoakin, mutta valmennuskurssin myötä musta oikeasti tuntui ettei mun työt hukkunut massaan! Jotenkin sitä oppi hallitsemaan niitä paremmin, kun vuoden aikana teki itse ja näki niin paljon muidenkin töitä!

Tuntui että sitä ei todellakaan paini yksin esimerkiksi riittämättömyyden tai epätoivon tunteiden kanssa.

Toinen super iso plussa Tehossa oli vertaistuki ja yhteisö! Mulla ei ole ollut montaakaan kaveria, jotka olisivat ymmärtäneet taidekoulujen hakuprosessia tai olisivat kiinnostuneita taiteista. Siksi oli ihan mahtavaa kun kurssilla pääsi jakamaan mietteitään ja ajatuksiaan toisten kurssilaisten kanssa. Tuntui että sitä ei todellakaan paini yksin esimerkiksi riittämättömyyden tai epätoivon tunteiden kanssa. Se helpotti tosi paljon oloa, kun kuuli muilta ihan samoja mietteitä mitä itsellä on ollut.
Lisäksi kuuli paljon vinkkejä opettajilta ja muilta oppilailta ties mihin erilaisiin asioihin, mistä on ollut paljon hyötyä. Lisäksi Teholla oli musta aina kiva fiilis – hyvä henki ja kivoja tyyppejä! Todellakin suosittelisin muille!”
 


 

Rakennusarkkitehdin opinnoista työelämään

Rakennusarkkitehtuuri

Millaista on rakennusarkkitehtuurin opiskelu? Tuore rakennusarkkitehti Suvi Wallius-Valo antaa vinkkejä opintoja rakennusarkkitehtuurin puolella aloitteleville ja kertoo, mikä hänestä on ollut opinnoissa parasta.
Näin kesän alkupuolella toisilla yksi sivu aukeaa, toisilla sulkeutuu. Toiset saavat tiedon syksyllä alkavista opinnoista ja toiset valmistuvat monen vuoden opintojen jälkeen. Oman opintiensä päätökseen on saanut myös entinen Teholainen Suvi Wallius-Valo. Uunituore rakennusarkkitehti valmistui juuri Metropoliasta ja kertoo, mitä kaikkea opinnot toivat tullessaan ja miltä siirtyminen työelämään näyttää.

”Parasta koko rakennusarkkitehtuurin opinnoissa oli käytännönläheisyys ja konkreettisuus.

Rakennusarkkitehtuurin opinnoissa oli Suvin mukaan parasta käytännönläheisyyden ja konkreettisuuden lisäksi myös luokan mahtava yhteishenki. Ammattikorkeakoulun opinnoissa on usein paljon läsnäoloa, joten arkipäivät kuluvatkin tiiviisti koululla yhdessä opiskelukavereiden kanssa. Luonnollisesti siinä muodostuu tiivis porukka, jonka keskusteluissa pyörivät tehtävien lisäksi myös muut asiat.
Metropolian rakennusarkkitehtuurin opintokokonaisuus on tarkkaan suunniteltu ja jokainen suorittaa lähestulkoon samat kurssit. Opinnoissa aloitetaan pienemmistä projekteista, kuten paviljongeista, ja vähitellen jatketaan isompiin kohteisiin, kuten pientaloihin ja kerrostaloihin. Vapaavalintaisia kursseja on valittavana kymmenen opintopisteen verran – toki enemmänkin, jos aika ja rahkeet riittävät. Viimeisenä vuonna voi suunnata opintojaan uudisrakentamiseen, korjausrakentamiseen tai rakennushankkeen ohjaukseen.
Tahti on rakennusarkkitehtuurin opinnoissa suhteellisen kova. Suvi suositteleekin pysymään mukana välillä nopeassakin tempossa, jotta deadlinet eivät kasaannu viimeisille illoille. Hyvää suunnittelutaitoa vaaditaan opiskelijoilta myös kurssitehtävien suorittamisen aikatauluttamisessa.
”Ehdottomasti suosittelen kiinnittämään alusta asti huomioita siihen, että aina kun on deadline, tehtävät kannattaa tehdä ajoissa. Panostamalla laatuun saa enemmän irti tehtävistä. Kiireessä ei aina välttämättä ehdi tekemään niin hyvää lopputulosta kuin itse haluaisi. Täytyy myös muistaa olla itselle armollinen.”

Opiskeluista työelämään

Millaisiin tehtäviin rakennusarkkitehdit sitten työllistyvät? Ja miten Suvi itse on kokenut siirtymisen opiskeluista työelämään?
”Rakennusarkkitehdin tehtävät eivät hirveästi poikkea arkkitehdin tehtävistä. Ero nimikkeessä kertoo vain eri korkeakoulututkinnosta. Pääsääntöisesti rakennusarkkitehdit voivat olla mukana missä tahansa hankkeissa suunnittelutehtävissä. Riippuu itsestä, onko enemmän yliopisto- vai amk-opiskelija. Kannattaa valita itselle se sopivampi vaihtoehto.”
Alalle hakeutuu kunnianhimoisia ihmisiä, jotka eivät tyydy vähään. Rakennusarkkitehtuurin ala kehittyy jatkuvasti, ja joka vuosi fuksit tuntuvat Suvin sanojen mukaan olevan taitavampia ja taitavampia. Tulevaisuudessa ala tulee varmasti kehittymään jatkuvasti, kun nuoret talentit pääsevät hyödyntämään taitojaan työelämässä.
Rakennusarkkitehtuurin opintoihin kuuluu Metropoliassa kolme harjoittelujaksoa, joiden kautta moni on saanut myös ensimmäiset oman alansa kesätyöpaikat. Harjoittelut alan töissä avaavat ovia myös tulevaa työelämää varten. Suorittamalla harjoittelut erityyppisissä tehtävissä pääsee näkemään ja kokeilemaan, millaisissa töissä voisi mahdollisesti tulevaisuudessa työskennellä.
Viime vuonna valmistuivat ensimmäiset rakennusarkkitehdit liki 20 vuoteen. Rakennusarkkitehtuurin opinnot tulivat koulutustarjontaan uudelleen vuonna 2014 – ja hyvä niin, sillä alalla on tällä hetkellä lähestulkoon täystyöllisyys. Suvi kertoo todenneen sen myös itse, sillä töitä olisi kuulemma saanut tehdä enemmän kuin kalenteriin on mahtunut.
”Meillä on ollut kiitollinen tilanne siinä mielessä, että kaikki ovat työllistyneet. Monelle työpaikka on auennut harjoittelupaikoista. Itse tein ensimmäisen harjoittelun haalariharjoitteluna, josta pääsin töihin rakennusliikkeeseen ja sain hyvin jalkaa oven väliin. Tutustuin alan ihmisiin ja sain kesätöitä myös seuraavaksi kesäksi työmaainsinöörinä. Nyt kun paperit ovat taskussa, minua odottavat seuraavaksi nuoremman suunnittelijan tehtävät.”
Teho-Opisto onnittelee Suvia valmistumisen johdosta ja toivottaa antoisia hetkiä uuteen työhön!
 


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Opiskelupaikka oikaisupyynnöllä

Oikaisupyyntö

Jäikö sisäänpääsy harmittavan lähelle? Tiesitkö, että luoville aloille pääsee lähes vuosittain sisään oikaisupyynnön tehneitä hakijoita? Pettymys voi vielä muuttua iloksi! Mutta milloin tarkistuspyyntö kannattaa tehdä ja mistä oikaisupyynnössä oikein on kyse?
Joskus sisäänpääsy voi jäädä todella pienestä kiinni. Pääsykokeet tuntuivat menneen hyvin, mutta pisteet eivät aivan riittäneen sisäänpääsyyn vaaditulle tasolle. Todellisuudessa ne ovat kuitenkin voineet riittää. Inhimillisyyden nimissä arvosteluraati on voinut tehdä virheitä ja saattavat muuttaa antamiaan pisteitään. Oikaisupyynnön kautta nämä virheet voivat johtaa – ei enempää eikä vähempää kuin opiskelupaikkaan!
Oikaisupyynnön kautta opintonsa aloittanut entinen Teholainen Anne Polvi ja Teho-Opiston pääopettaja & perustaja Sini Koivisto kertovat, millainen prosessi oikaisupyynnön tekeminen on, ja miten sen kautta voi saada toisen mahdollisuuden opintojen aloittamiseksi.

Anne Polvi – Oikaisupyynnöllä opintoihin

Anne Polvi on yksi oikaisupyynnön kautta opiskelupaikkansa lunastanut Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelija. Pääsykokeissa puoli pistettä vajaaksi jäänyt pistesaldo muuttui oikaisupyynnön myötä opiskelupaikaksi.
Haave arkkitehtuurin opinnoista oli jäänyt kytemään Annen mieleen vuosiksi. Kun opiskelupaikka ei aikoinaan suoraan lukiosta auennut, hän päätti siirtyä muille aloille ja on työskennellyt mm. biologian/genetiikan-tutkijana ja asiantuntijana yliopistolla ja tutkimuslaitoksissa. Unelma arkkitehdin työstä jäi kuitenkin vaivaamaan, ja viime vuonna hän päätti laittaa rohkeasti hakupaperit ja pyrkiä uudelleen.
Teho-Opiston Maxi-kurssin aikana Anne sai kerrattua laajasti tekniikoita ja välineiden käyttöä, sillä hän ei ollut juurikaan piirtänyt 25 vuoteen. Ennakkotehtävät menivät hyväksytysti läpi ja pääsykokeetkin tuntuivat menneen vähintäänkin kohtalaisesti. Annen omien sanojen mukaan pääsykokeiden jälkeen jäi tunne, että sisäänpääsy saattaisi jäädä hyvin hilkulle.
Ja niin jäikin. Sisäänpääsy jäi vain puoli pistettä vajaaksi. Tuloksena oli 9. varasija.
Anne oli kuitenkin kuullut jo ennen pääsykokeita mahdollisuudesta tehdä oikaisupyynnön, mikäli sisäänpääsy jää pienestä kiinni. Hän oli päättänyt, että tekee sen varmasti, jos paikkaa ei tule. Eihän siinä mitään menetä!

Laskin, että jos yhden työn arvostelu nousee yhdellä pisteellä, yhteispisteet riittäisivät sisäänpääsyyn.

Miten oikaisuprosessi eteni?

”Tulosten tultua, kysyin raadin arvioinnit jokaisesta tehtävästäni. Katsoin tehtävät, tehtävänannot ja arviointiperusteet tarkkaan läpi. Teho-Opistolla sain hyvän kuvan siitä, miten työt pääsykokeissa arvostellaan. Teholla näki joka viikko paljon kurssilaisten töitä, kuuli niiden arvostelut ja palautteet. Tiesin arvostelujen tason ja millaisissa pisteissä pääsykoetöideni arviointi pyörisi.
Yhden työn kohdalla arvostelu ei mennyt mielestäni niin kuin tuomarit olivat sen arvioineet. Sain tehtävästä kakkosen, vaikka mielestäni niillä arviointikriteereillä olisin ansainnut vähintään kolmosen. Valitsin oikaisupyyntööni varmuudeksi vielä toisenkin työn, josta olisin voinut mielestäni saada hieman paremman arvosanan. Samallahan arvioitsijat katsoisivat senkin ja todennäköisyydet pisteideni nousuun kasvaisivat.
Tein hyvin lyhyen ja ytimekkään oikaisupyynnön. Olen kyllä kuullut monien kirjoittaneen pitkiäkin. Oikaisupyynnönhän voi kirjoittaa täysin vapaamuotoisesti ja vaatia sen avulla uutta arviointia niihin tehtäviin, jotka oli omasta mielestä arvioitu väärin. Täytyi spesifioida mitkä tehtävät vaatisivat uuden arvioinnin ja miksi. Oma päämääräni oli saada arvioitsijat vain katsomaan työt uudelleen ja tarkistamaan oliko arviointi oikeudenmukainen.
Laskin, että jos yhden työn arvostelu nousee yhdellä pisteellä, yhteispisteet riittäisivät sisäänpääsyyn. Ja niin sinä kävikin! Sain nostettua kakkosen työn kolmoseksi ja opiskelupaikka varmistui.”

Teholta vauhtia pääsykokeisiin

”Kävin Teho-Opiston Maxi-kurssin. Aloitin paikan päällä, mutta vaihdoin sen myöhemmin etäkurssiksi. Se oli itselleni siinä tilanteessa parempi vaihtoehto.
Jos en olisi ollut Maxi-kurssilla, niin varmasti en olisi päässyt sisään. Sain kattavan kertauksen pääsykokeissa tarvittavista tekniikoista. Myös tunneilla tehdyt tehtävät, etenkin rautalangan vääntely -tehtävät ja tikuista rakentelu -tehtävät olivat erityisen hyviä. Pääsykoetehtävien joukkoon sattui yksi tikuista rakentelu -tehtävä, ja koska Teho-Opistolla oli ollut hyvin saman tyyppinen tehtävä, tiesin, mitä siinä ei pidä tehdä ja mitä täytyy ottaa huomioon. Oma harjoitus ei aikoinaan mennyt ihan nappiin Teholla, mutta sekä omasta että muiden töistä kuullun palautteen perusteella oppi todella paljon. Sain siitä tehtävästä pääsykokeissa täydet pisteet!
Myös Teho-Opiston kevään pääsykoesimulaatiossa sai hyvän kuvan siitä, mihin pääsykokeissa tulisi panostaa ja mihin kiinnittää huomiota. Olin erittäin tyytyväinen Teho-Opiston valmennukseen ja sen ansiosta saamaani opiskelupaikkaan.”
Oikaisupyyntö

Miten teen oikaisupyynnön?

Mikäli hakija ei ole tyytyväinen valintakokeestaan tehtyyn päätökseen, hän voi tehdä oikaisupyynnön hakemaansa oppilaitokseen. Oikaisupyyntö tulee toimittaa kirjallisesti viimeistään perjantaihin 12.7.2019 kyseisen oppilaitoksen ilmoittamaan tarkkaan kellonaikaan mennessä. Tarkista tarkka kellonaika oppilaitoksen sivuilta!
Oikaisupyyntö tehdään kerrallaan yhdestä tehtävästä. Kerro kirjallisessa oikaisupyynnössäsi tarkasti mitä oikaisupyyntösi koskee. Yksilöi ne seikat, joihin haluat vedota – miten työsi on onnistunut tehtävän jokaisen arviointiperusteen kannalta. Arviointiperusteet ovat ne minkä perusteella työ arvioidaan/numeroidaan ja sitä kautta mitkä merkitsevät myös oikaisupyynnössä. Ne luovat sopivasti myös oikaisupyynnöllesi rakenteen. Oikaisupyyntö osoitetaan arkkitehtuurin valintakoelautakunnalle/-kollegiolle.
Kirjallinen oikaisuvaatimusmenettely tarjoaa hakijoille mahdollisuuden vedota päätöksenteossa mahdollisesti tapahtuneeseen virheeseen. Sen avulla virheelliset päätökset voidaan korjata. Oikaisuvaatimusmenettely tarjoaa mahdollisuuden esitellä ja perustella työsi ja ratkaisusi tarkemmin valintakoelautakunnalle, jos koet että arvosana ei vastaa idean ja toteutuksen laatua.
Hakijan tulee tehdä oikaisupyyntönsä itse tai sen tulee olla hänen valtuuttamansa asiamiehen allekirjoittama.
Huom! Muista kirjata oikaisupyyntöösi henkilö- ja yhteystietosi!
Lisätietoja valintaperusteiden soveltamisesta saat jokaisen oppilaitoksen hakijapalveluista.
 


 
Vuosittain sekä ennakkotehtävistä että pääsykokeista voi päästä läpi oikaisupyynnön avulla. Arvostelijat käyvät suuret määrät tehtäviä läpi ja on täysin inhimillistä, että virheitä tapahtuu. Siksipä, mikäli koet kohdanneesi arvostelussa vääryyttä, tarkistuspyynnön kautta pettymys voi muuttua uudeksi mahdollisuudeksi –  opintopaikaksi.
Teho-Opistolla on yli kymmenen vuoden kokemus arkkitehtuurin, taiteiden ja muotoilun pääsykokeisiin valmennuksesta. Opettajillamme on vankka kokemus sekä ennakkotehtävien että pääsykokeiden tasosta ja vaatimuksista. Usein heillä on tarkka näkemys siitä, millaisin arvosanoin raati arvostelee erityyppiset tehtävät. Tämän vuoksi pystymme vinkkaamaan oikaisupyynnön tekemisestä sellaisten tehtävien kohdalla, joista saadut pisteet voisivat yltää korkeammiksi.
Eikö pisteesi riittäneet? Älä luovuta vielä! Tee tarkistuspyyntösi huolellisesti ja toimita se ajoissa omaan hakukohteeseesi. Jokainen oikaisupyyntö ei luonnollisestikaan mene läpi, sillä tuomariston linja on usein hyvin tiukka ja vain todelliset virheet korjataan.
Uusi mahdollisuus on myös ensi keväänä! Ennen ensi kevään pääsykokeita on vielä hurjasti aikaa valmistautua ja treenata. Teho-Opistolla on Suomen laajin valikoima valmennuskursseja taiteen, arkkitehtuurin ja muotoilun aloille. Keväällä starttaa hurja määrä uusia kursseja, joten valitse juuri sinulle sopivin kurssi ja aloita valmistautuminen pääsykokeisiin ammattitaitoisessa valmennuksessamme.
 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Miltä sun välivuotesi näyttää?

Välivuosi

Missä sinun tuulesi puhaltavat?  Keräätkö rahaa sukanvarteen opiskeluaikaa varten? Haetko maailmalta muistoja keinustuolissa muisteltavaksi? Tai aloitatko määrätietoisesti valmistautumisen pääsykokeisiin jo hyvissä ajoin syksyllä? Mitkä ovet sinä valitset avata? 
Monelle kesä on oman tulevaisuuden pohdinnan aikaa. Toiset päättivät hetki sitten opinnot lukiossa ja tulevaisuuden suunnitelmissa siintävät jatko-opinnot. Toisilla tämän kevään pääsykokeet eivät menneet toivotulla tavalla, ja uusi yritys odottaa ensi keväänä. Välivuosi tarjoaa mahdollisuuden suunnata omaa polkua kohti omia unelmia. Määrätietoinen työ omien unelmien eteen palkitaan varmasti – ennemmin tai myöhemmin!
Vain harva pääsee aloittamaan jatko-opintonsa suoraan lukiosta tai ammattikoulusta. Välivuosi on edessä hyvin monella tulevanakin vuonna. Vuoden aikana ei kannata jäädä tuleen makaamaan, vaan nauttia vapaudesta valita, mitä juuri sinä haluat tehdä pitkän opiskelurupeaman jälkeen. Välivuoden aikana ehtii hankkimaan tulevaisuuden kannalta arvokasta työkokemusta, matkustella ja valmistautua pääsykokeisiin. Kaikki ovet ovat vielä avoinna – ja sinulla on mahdollisuus valita, minkä oven taakse kurkistat ja lähdet rakentamaan omaa polkuasi. 

Sinun välivuotesi voi kUUlosta tältä…

Meillä Teho-Opistolla moni on viettänyt välivuottaan töiden ohella tai täyspäiväisesti valmistautuessaan kevään pääsykoekoitokseen. Maxi-kurssi aloitetaan jo hyvissä ajoin syksyllä. Tämän syksy- ja kevätkauden kestävän valmennuskurssin aikana käydään taatusti kaikki tekniikat läpi ja treenataan monipuolisesti. Opettajamme elävät täysillä jokaisen hakuprosessissa mukana ja tsemppaavat kokeilemaan rohkeasti uusia tekniikoita ja ideoita – varmistavat, että jokaisen osaaminen on nostettu kevään pääsykokeisiin vaadittavalle tasolle.

Kun aloitin opintoni Teholla, en vielä tiennyt mihin “soppaan” allekirjoitinkaan itseni. Tehon ilmapiiri oli mitä mahtavin: opettajat ja oppilaat pitävät yhtä. Se kannustuksen, puskemisen ja tuen määrä, mitä sain tänä vuonna auttoi jaksamaan loppuun asti. Nyt voin todeta, että kaikki nämä (väli)vuodet ovat kultaa, sillä sain unelmieni opiskelupaikan vastaan ja nelivuotias minä kiljuisi onnesta! Minusta tulee arkkitehti. Olen onnellinen ja tästä se lähtee!

Taidealoille on tunnetusti kovatasoinen hakuprosessi. Sisään pääsee kuitenkin joka vuosi joukko taitavia ja lahjakkaita uusia opiskelijoita, jotka ovat joskus olleet aloittelijoita. Monelle heistä pääsykokeet ovat tuntuneet ylitsepääsemättömän vaikeilta ja sisäänpääsy on vaatinut useamman vuoden kovan treenin. Monipuolinen harjoittelu ja periksiantamattomuus palkitaan, kun koulupaikka vihdoin napsahtaa.
Teho-Opistolla valmennamme tulevia opintoja varten kannustavassa ilmapiirissä. Joka syksy valmennuksessamme aloittaa joukko motivoituneita tulevaisuuden arkkitehtejä, muotoilijoita, taidekasvattajia ja sisustusarkkitehtejä. Toimintamme perustuu hyvään meininkiin ja monille onkin löytynyt Teholta tiivis ystäväpiiri, jossa jokaisella on yhteinen tavoite – kevään pääsykokeissa onnistuminen. Niin usein Tehon kurssien jälkeen Teholaisten matka on jatkunut yhdessä myös syksyllä fuksiopinnoissa.

… ja näyttää tältä!


Välivuoden ei tarvitse olla välivuosi – se voi olla vuosi, jonka aikana sinä tähtäät tehokkaasti kohti omaa päämäärääsi. Käytä välivuotesi tehokkaasti ja aloita valmistautuminen pääsykokeisiin jo syksyllä. 

 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Näillä töillä läpi arkkitehtuurin ennakkotehtävistä

ennakkotehtävät

Teho-Opiston arkkitehtuurin opintoihin hakevat kurssilaiset jatkavat matkaansa kohti unelmiaan! Ennakkotehtävien tulokset julkaistiin ja onnelliset hakijakokelaat jatkavat matkaansa kohti pääsykokeita. Millaisilla töillä arkkitehtuurin ennakot sitten tänä vuonna läpäistiin? 
Kolme Teho-Opiston opiskelijaa esittelee työnsä ja kertoo, millainen prosessi ennakkotehtävät heille oli. Kurkkaa Helmin, Jennin ja Mobyn upeat työt ja inspiroidu lupaavien arkkitehtialkujen luomuksista. Tästä on hyvä jatkaa matematiikan kokeeseen ja siitä edelleen kohti nelipäiväisiä piirustus- ja suunnittelukokeita.

HELMI ANTTILA

Lähdin ennakkotehtävissäni liikkeelle materiaaleista. Söin muroja ja pussi jäi tyhjäksi. Ajattelin, että tämähän voisi olla hauska materiaali tehtäviini. Rupesin vain tekemään ja työstämään pussista pienoismallia ja sen jälkeen siirryin pohtimaan muita kuvia.
Arkkitehtuuri ennakkotehtävät 2019
Yleensä olen piirtänyt tosi kulmikkaita töitä, mutta nyt jostain syystä lähdin ihan erilaisella tekniikalla. Ennakkotehtävissäni yritin miettimään kaikkiin töihin jotain uutta ideaa. Pyrin siihen, ettei niissä olisi ihan perinteinen ajatus, vaan pikemminkin ideaa siitä mitä ilmalaiva, konferenssi tai kaupunki voisi olla.
Sisäkuvaa määritti tietysti pienoismallin muoto ja sen aukot. Hahmottelin pari ideaa ja pohdin mihin suuntaan lähteä. Kaikkein haastavinta oli saada toisessa kuvassa hahmoteltua pienoismallin kaksi palloa paperille. Perspektiivi oli vaikeaa saada näyttämään oikealta. Vasta viimeisenä siirryin kaupunkikuvaan ja pohtimaan siihen kuvakulmaa ja ympäröivää kaupunkia.

Yleensä se oli sellaista ideointia, mitä tein vaikka samalla kun katsoin Netflixiä.

Ennakkotehtävät veivät yllättävän kauan aikaa. Tein melkein päivittäin tunnin tai pari siitä lähtien kun ne julkaistiin. Yleensä se oli sellaista ideointia, mitä tein vaikka samalla kun katsoin Netflixiä. Kivointa koko ennakkotehtävien tekemisessä oli itse pienoismallin rakentelu. Ja hauskaa oli myös huomata se, et kuinka hyvät niistä tuli lopuksi.
Tosi paljon jännitti mikä tuomio omista ennakkotehtävistä tulee. Toisaalta Teholla puhuttiin, että kyllä täältä tyyliin kaikki pääsee jatkoon, niin mieli oli kuitenkin aika luottavainen. Ennakko-kurssilla yhdessä muiden kurssilaisten kanssa käydyt keskustelut luomisen tuskasta ja muusta tsemppasivat ja auttoivat jaksamaan. Myös eri aloille hakevien ennakoita oli tosi kiva nähdä!
Ennen pääsykokeita Tehon kurssit jatkuu ja tällä hetkellä lasken pääosin matikkaa. Lähinnä Tehon tehtäviä teen – et sillä mennään. Hyvillä fiiliksillä oon menossa kohti pääsykokeita ja nyt kun on jo niin paljon saavuttanut, niin on hyvä fiilis jatkaa eteenpäin!
 

JENNI SUUR-INKEROINEN

Kun ennakkotehtävät julkaistiin tutustuin aluksi materiaaleihin ja tutkin miten ne toimii. Eka mä ajattelin tehdä pienoismallin muovipullosta. Leikkasinkin jo suikaleita ja yritin pyörittää suikuraa vai miksikä sitä sanoisi. Eihän siitä tullut sellaista, kuin olisin halunnut. Sit kaivelin vähän lisää kätköjä kotona ja löysin kuplamuovia. Lopulliseen pienoismalliin yhdistin kuplamuoviin vähän muovipulloa, että sain sen pysymään kasasta. Kaikki tapahtui vähän niinkun vahingossa, ilman sen suurempaa suunnittelua. Lopuksi maalasin kuplamuovin vielä valkoiseksi, niin siitä tuli mun mielestä hauskan näköinen ja se miellytti omaa silmää.
Tykkäsin erityisesti rakenteluosuudesta ja sen toteuttamisesta. Suunnittelu vei paljon aikaa, verrattuna itse sen tehtävän tekemiseen. Toki niitä olisi voinut hioa aina vaan paremmaksi ja paremmaksi, mutta jossain vaiheessa oli pakko päättää että nyt tää on valmis!
Arkkitehtuuri ennakkotehtävätSisäkuvassa pyrin yhdistämään sisätilassa olevaa kaarevaa seinää. Tykkään tehdä värillisiä töitä mustalle, joten mulle oli tosi mieluisaa, että tehtävänantona oli luoda työ mustalle paperille. Yritin myös miettiä molempien kuvien värimaailmoja, että olisi yhteydessä toisiinsa ja ennakkotehtävistä syntyisi kokonaisuus.

Teholta oppineena pyrin siihen, ettei työni näytäisi liian tavalliselta.

Kolmannessa työssä itse perspektiivi ei ollut mulle kovin haastava. Ainut mitä kolmannessa tehtävässä pohdin oli lopullinen asettelu. Mun tavoite oli, ettei se olisi perinteinen, vaan että siinä olisi jotain erilaista – mieleenpainuvaa. Tehon kurssilla käytiin läpi monia asioita, joista oli hyötyä tehtävien tekemisessä ja mihin kannattaisi kiinnittää huomiota niin ennakkotehtävissä kuin pääsykokeissakin. Teholta oppineena pyrin siihen, ettei työni näytäisi liian tavalliselta.
Mulle jäi tosi hyvä olo töistä, mutta palautuksen jälkeen parin päivän päästä alkoi tulevat tulokset jännittämään. Onneksi meni läpi ja saan jatkaa kohti pääsykokeita. Nyt käyn matikka-kurssia ja jatkan hyvillä mielin valmistautumista. Vähän jännittää, mutta yritän tsempata ja ajatella mahdollisimman positiivisin mielin. Haen nyt toista kertaa, niin pääsykokeet on sinällään tuttu tilanne. En jännitä sitä itse tilannetta, mutta luultavasti itselleni tyypillisesti alan siellä jännittämään… Oon kuitenkin valmistautunut tosi hyvin ja käynyt syksystä asti Tehon Maxi-kurssia. Siitä on ollut tosi iso apu valmistautumiseen, koska on syntynyt selvä rutiini harjoittelemiseen. Tuntuu, että on saanut riittävän ajan valmistautumiseen ja päässyt tekemään monipuolisesti erilaisia tehtäviä.

MOBY SIIVONEN

Mulla oli omissa arkkitehtuurin ennakkotehtävissäni ideana hakea luonnonläheisyyttä. Aluksi ideani oli luoda kylkiluita muistuttava aika orgaaninen muoto. Lähdin työstämään sitä ja se jalostui matkan varrella vaihe vaiheelta. Onnistuin pienoismallin kuvauksessa ja tykkäsin tosi paljon omasta ekasta työstäni. Ja oikeastaan mun mielestä tavoitin kaikissa kolmessa työssä sen mitä haettiin. Etenkin tilallisuuteen olin tosi tyytyväinen.
Pienoismallin rakennus oli ehdottomasti kaikkein haastavin osuus. Tuntui aluksi, että kaikkia ideoita oli vaikea lähteä viemään paperilta eteenpäin. Piti vain rakentaa malleja, niin ajatus kasvoi. Aloitin maitopurkeilla ja muilla, mutta kun pohdin pienoismallin koon skaalaamista siirryin muropaketista leikattuihin siivuihin. Idea kehittyi oikeastaan siinä tehdessä. Olihan se toisaalta aika turhauttava, mutta myös opettavainen kokemus, kun joutui tekemään niin monta luonnosta. Mutta olin lopulta tosi tyytyväinen!

Oli tosi paljon etua, kun sai jutella omista töistä muiden kurssilaisten kanssa.

Parasta ennakkotehtäväprosessissa oli vertaistuki mitä sai Teholta. On ollut tosi tärkeää, kun on pystynyt keskustelemaan, kuulemaan kokemuksia ja jännittämään yhdessä. Mulla oli aika itsevarma olo ennakkotehtävistä palautusvaiheessa, eikä tullut kovinkaan isona yllätyksenä että läpi meni, kun olin jutellut muiden kanssa. Oli tosi paljon etua, kun sai jutella omista töistä muiden kurssilaisten kanssa.
Ennen pääsykokeita pyrin tekemään kaikki Tehon kotitehtävät ja valmistautumaan sitä kautta. Kritiikki on ollut valmennuskurssilla kaikkein hyödyllisintä. Kursseilla on käyty läpi asoita, mihin pitää kiinnittää huomiota. Parasta on ollut se, että on päässyt mogaamaan Tehon tehtävissä eikä tarvi mennä enää pääsykokeisiin kokeilemaan. On saanut testata omia ideoita ja saanut kritiikkiä siitä mikä toimii ja mikä ei.
 

TSEMPPIÄ TYTÖILLE JA KAIKILLE MUILLE ENNAKKOTEHTÄVÄT LÄPÄISSEILLE PÄÄSYKOKEISIIN!

 
Mikäli haluat mukaan treenaamaan yhdessä, kuulemaan opettajiemme rakentavat kritiikit omista töistäsi ja valmistautumaan ammattitaitoisessa valmennuksessamme, tutustu kursseihimme!
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/midi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”]TUTUSTU MIDI-KURSSIIN![/mk_button]

Pääsykokeet LIVE

Pääsykokeet

Pääsykokeet lähestyvät! Teho-Opistolla käy kova kuhina, kun kurssilaiset valmistautuvat kevään koitokseen. Avaamme Teholle Live-lähetyksen, jossa opettajat ja opiskelijat käyvät kevään kuumimmat pääsykoe-keskustelut. Myös sinä pääset kysymään mitä tahansa pääsykokeisiin liittyen!

 TEHO-OPISTON PÄÄSYKOKEET-LIVE

Teho-Opisto järjestää ensimmäistä kertaa PÄÄSYKOKEET LIVE-lähetyksen! Siirrä keskiviikkona 24.4. klo 13:30 taajuudet Teho-Opiston Instagramiin ja liity mukaan pääsykoe-keskusteluun.

Pääsykokeet Livessä keskustellaan eri oppilaitosten luovien alojen, kuten arkkitehtuurin, sisustusarkkitehtuurin ja graafisen suunnittelun pääsykokeista. Tule kuulemaan opettajien ja tämän vuoden kurssilaisten mietteitä valmistautumisesta kevään tärkeimpiin päiviin ja vinkkejä pääsykokeissa menestymiseen.
Saat vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Millaisilla tehtävillä onnistun pääsykokeissa?
  • Miten valmistaudun viimeiset viikot ennen pääsykokeita?
  • Mitä jos menen lukkoon pääsykokeissa?

Opettajillamme on useiden vuosien kokemus luovien alojen valmennuksesta. Näiden vuosien varrella eri alojen pääsykokeissa on toistunut samantyyppiset tehtävänannot ja aihepiirit. Kurssilaisemme onnistuvat vuosittain pääsykokeissa ja saavat haluamansa opiskelupaikan, koska oppivat ymmärtämään mitä pääsykokeissa vaaditaan. Mitä pääsykokeissa sitten todella halutaan testata ja millaisia ominaisuuksia tuomaristo arvostaa? Se selviää, Tehon Instagramissa keskiviikkona 24.4. klo 13:30-14:00.
Myös sinä voit kysyä mitä tahansa pääsykokeisiin liittyen! Lähetä kysymyksesi etukäteen Teho-Opiston Instagramiin yksityisviestillä tai kysy Instagramin live-lähetyksen aikana, niin saat vastauksen heti.

TEHO-OPISTON PÄÄSYKOKEET-LIVE
KESKIVIIKKONA 24.4. klo 13:30-14:00

LÄHETÄ KYSYMYKSESI PÄÄSYKOKEISIIN LIITTYEN JA TULE KUULEMAAN VASTAUKSET PÄÄSYKOKEET-LIVEEN!

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://www.instagram.com/tehoopisto/”]KYSY PÄÄSYKOKEISTA![/mk_button]

Taktikoiden onnistumisiin– Taideopettajan 5 vinkin taktiikalla varmistat osaamisesi pääsykokeissa!

Pääsykokeet

Miten hyödynnät tehokkaasti viimeiset viikot valmistautumiseen ennen pääsykokeita? Kokenut taidekasvattaja, arkkitehti ja Teho-Opiston pääopettaja Sini Koivisto kokosi parhaat vinkit pääsykokeisiin valmistautumiseen. Näillä vinkeillä taktikoit pääsykokeissa parhaan potentiaalisi esiin.


Lähipäivien ja -viikkojen aikana oppilaitokset julkaisevat ennakkotehtävien tuloksia. Positiivisen kirjeen jälkeen on aika suunnata katse kohti kevään tärkeimpiä päiviä – pääsykokeita. Ennen varsinaista koitosta on kuitenkin vielä hyvin aikaa valmistautua ja nostaa omat taidot pääsykokeissa vaadittavalle tasolle.
Tehon pääopettaja Sini on koonnut viisi vinkkiä pääsykokeisiin valmistautumiseen, joihin kannustaa panostamaan viimeisten viikkojen aikana. Lue asiantuntijan viime hetken vinkit ja onnistu pääsykokeissa!

VIISI VINKKIÄ VIIMEISILLE VIIKOILLE

1. Ota tekniikat haltuun

Viimeistään nyt on aika treenata eri tekniikat kuntoon. Harjoittele mahdollisimman laajasti erilaisia tekniikoita, joita pääsykokeissa voidaan testata. Esimerkiksi akvarellit ovat esiintyneet lähes varmasti syystä kaikilla aloilla melkein joka vuosi. Eli ainakin akvarellitreenit kannattaa aloittaa viimeistään nyt. 

2. Tsekkaa vanhat pääsykokeet

Pääsykokeissa toistuu usein hyvin saman tyyppisiä tehtävä antoja pienellä twistillä. On tosi tärkeää harjoitella oman alan ja oman koulun aiempien vuosien pääsykokeita – jotain samanlaista on suurella todennäköisyydellä vastassa myös tänä vuonna! Jos ei ole valmennuskurssilla, ainut tapa saada käsitys siitä, millaisia tehtäviä kokelailla teetetään, on kurkistaa aiempien vuosien pääsykokeita.

3. Pyydä kritiikkiä

Älä jätä harjoitustöitäsi kirjoituspöydän laatikkoon. Näytä rohkeasti omia töitäsi muille ja pyydä positiivista palautetta ja kehitysideoita. Muut voivat nähdä työsi hyvinkin eri tavalla ja useampi silmäpari antaa laajemman näkemyksen töistäsi. Kritiikki on todella tärkeää kehittymisen kannalta, joten sitä kannattaa pyytää äidiltä, isältä, sisaruksilta, kavereilta tai vaikkapa naapurilta.

4. Treenaa ajankäyttöä

Pääsykokeissa tehtäviin on varattu keskimäärin kolme tuntia. Muilla paitsi arkkitehdeillä on myös yksi neljän tunnin tehtävä ja arkkitehdillä jopa yksi kahden tunnin tehtävä.  Aika saattaa loppua helposti kesken – etenkin silloin kun idea tai toteutus ei tahdo sujua suunnitellusti. Ajankäyttöä on hyvä treenata kellottamalla omia harjoitustehtäviä. Älä lipsu, vaan pitäydy sovitussa ajassa ja seuraa kunkin työvaiheen vaatimia ajanjaksoja. Näin osaat varata pääsykokeissa juuri oikean ajan kunkin työvaiheen toteuttamiseen.

5. Rakenna keinot lukkojen avaamiseen

Pääsykoetilanne on innostava, mutta kuten sanomattakin selvää panokset ovat kovat – täytyy onnistua vakuuttamaan tuomaristo. Me kaikki suoriudumme eri tavalla jännittävissä tilanteissa, mutta mahdollisten lukkojen varalle pystyy valmistautua. Onkin hyvä miettiä valmiiksi joku itselle sopiva keino pattitilanteen laukaisemiseksi. Jos tuntuu ettei ideaa kerta kaikkiaan synny ja ajatukset ovat täysin lukossa, voi esimerkiksi alkaa luonnostelemaan tai piirtelemään joitain muotoja tai hahmoja, joiden kautta ideaa voisi hieman avittaa. Teho-Opistolla suosittelemme kurssilaisillemme Three Shapes Techniquea, joka on yleisesti käytetty luovuustyökalu lukkojen aukaisemiseen tai uuden näkökulman etsimiseen. Löydä oma keinosi lukkojen avaamiseen!

 

 

TSEMPPIÄ PÄÄSYKOE-TREENEIHIN!

Vältä pääsykoestressi! Psyykkinen valmentaja Katarina Meskanen kertoo, miten vältät liiallisen pääsykoestressin. Nappaa talteen Katarinan vinkit stressin hallintaan pääsykokeisiin valmistautuessa, pääsykoepäivän aamun varalle ja itse pääsykoetilanteen hallitsemiseksi.

 

 


Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Millainen on hyvä pääsykoetyö?

Pääsykoetehtävissä on tärkeää tuoda esiin oma tyyli, omat ideat ja hallitut tekniikat. Parhaat työt ja toteutukset palkitaan opiskelupaikoilla, mutta miten varmistat, että juuri sinun työsi täyttävät arvostelijoiden vaatimukset. Teho-Opisto on listannut tärkeimmät kriteerit pääsykoetöiden onnistumiselle.

Pääsykokeissa toistuu usein hyvin saman tyyppiset ja kullekin alalle tyypilliset tehtävänannot. Opettajamme kokosivat yhteen hyvän pääsykoetyön kriteerit, jotka pätevät alalle kuin alalle. Haitpa sitten arkkitehtuurin, muotoilun, sisustusarkkitehtuurin tai graafisen suunnittelun opintoihin, pidä seuraavat seikat kirkkaina mielessä jokaisen pääsykoetehtävän työstämisessä, niin onnistut taatusti!

 

Sommittelu

Sommittelu

Miten järjestelet ja sijoittelet elementit? Miten rajaat näkymän? Siitä on kyse sommittelussa. Varmista, että jokaisessa työssäsi korostuu oikeat asiat. Rakenna työstäsi helppolukuinen ja riittävän yksinkertainen kokonaisuus, jossa teoksen pääkohteet saavat arvoisensa roolin.

 

 

 

Tekniikka

Teknisesti näyttävällä työllä erotut massasta. Monien monien töiden joukosta on pystyttävä erottumaan ja tuomaan esille siihen hyviä keinoja ovat voimakkaat, selkeät ja kirkkaat tehovärit tai esimerkiksi vahvat kontrastit. Tiedäthän sen ”WOU”-fiiliksen, jonka saa aikaan voimakkaat ja näyttävät työt. Tuo esiin omat vahvuutesi mielenkiintoisella tavalla ja saa tuomaristo haukkomaan henkeään.

 

 

 

PääsykokeetYksinkertaistaminen ja abstrakti muoto

Tiedäthän, että usein vähemmän on enemmän. Yksinkertaistamisen taito on yksi tärkeistä kriteereistä pääsykoetehtävien arvioinnissa. Yksinkertaisen voimakas geometrinen tai orgaaninen muoto riittää hyvin varmistamaan yhtenäisen ja kiinnostavan kokonaisuuden. Älä yritä tuoda kaikkea esiin yhdessä pääsykoetehtävässä, vaan keskity luomaan yksinkertaisen kiinnostava työ.

 

 

Pääsykokeet

Punainen lanka

Luo työllesi selkeä punainen lanka ja pidä siitä kiinni läpi työn. Saat aikaan parhaan lopputuloksen, kun valitse selkeän linjan, esimerkiksi jokin muodon tai kokonaisuuden, jota täydennät ja varioit. Toistamalla samaa muotokieltä tai tiettyä teemaa saat rakennettua yhtenäisen, mutta kiinnostavan kokonaisuuden. 

 

 

Ajan henki ja trendi

Pidä itsesi ajantasalla alasi kuumimmista trendeistä! Tutustumalla yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja tämän päivän trendeihin osoitat olevasi perillä maailman menosta. Voit hakea inspiraatiota ideoihisi alan ammattilaisten töistä tai tulokulmia aiheeseen yhteiskunnallisista ilmiöistä. Tutustu etukäteen oman alasi kilpailuihin, niiden voittajiin ja rohkeisiin uranuurtajiin. Tuo pääsykokeissa töissäsi esiin tämän päivän polttavia puheenaiheita ja tulevaisuuden kiinnostavimpia suuntauksia. 

 

 

 

VALMIINA PÄÄSYKOKEISIIN?

Teho-Opiston ammattitaitoiset opettajat ovat koonneet yleiset kriteerit pääsykoetehtävien onnistumiselle. Kursseillamme syvennytään pääsykoetyyppisiin tehtäviin tarkemmin ja treenataan tarvittavat tekniikat kuntoon.  Ammattitaitoisten opettajien suunnittelemat tehtävät tekniikoiden monipuoliseen harjoittamiseen ja ideointiin takaavat onnistuneen ja kokonaisvaltaisen harjoituksen pääsykokeita varten. Kurssilaisemme treenaavat laajasti pääsykokeissa toistuvia tehtävätyyppejä ja saavat töistään rakentavaa palautetta opettajiltamme.

 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



• TEKIJÄT • Muotoilijat • BENELUX-MAAT •

Muotoilu

TEKIJÄT – OSA 5:
Teho-Opiston haastattelussa muotoilijat Benelux-maista
ALEXANDER MARINUS & NICOLE SPIT

“Maailman pitää muuttua” lukee englanniksi erään Lontoolaisen korkeakoulun seinällä. Kaikki muuttuu luonnollisesti koko ajan, mutta toisaalta maailmassa olevia epäkohtia tulee muuttaa. Muutoksen tuulia tuoksutellen kysyimme eurooppalaisilta luovien alojen ammattilaisilta, mitä he tekisivät jäätiköiden hyväksi, ja kuinka he olisivat tsempanneet itseään opiskelijoina? Entä mitä he ajattelevat maanantaiaamuisin ja miltä näyttää alan tulevaisuus vuonna 2030?
Kevään aikana Tehon blogissa julkaistaan Tekijät-haastattelujen sarja, jossa eri alojen ammattilaiset vastaavat edellä mainittuihin, samoihin kysymyksiin suoraviivaisesti tai laveammin – jokainen tyylillään.
Nyt vuorossa sarjan viiden ja viimeinen osa: Benelux-maiden muotoilijatSarja starttasi tanskalaisilla maisema-arkkitehdeilla ja arkkitehdeilla ja jatkoa saatiin norjalaisista arkkitehdeista, espanjalaisista graafisista suunnittelijoista ja italialaisista sisustusarkkitehdeistä. Osa vastaajista on niittänyt urapolkua kauemmin, osa on tuoreempia tekijöitä. Tutustu eri aloihin maailmalla uraa luovien ammattilaisten kautta.
Nauttikaa ammattilaisten näkemyseroista ja neuvoista!

Tekijät:
Muotoilijat – Benelux-maat

 
AM :
ALEXANDER MARINUS
https://www.alexandermarinus.com/

  • Muotoilija
    + perustaja, Alexander Marinus
  • Suunnittelutoimisto Brysselissä, Belgiassa
  • Projekteina : Juuttikasvikuitumateriaalin edelleen kehittäminen, Hey Jute, Puuntaimien istuttamis -projekti, Tree for Life
  • Plus : Vastavalmistunut muotoilija Eindhovenin yliopistosta, jonka tuotekehittelyssä syntynyt huomiotaherättänyt materiaali oli ehdolla vuoden 2018 materiaaliksi Dutch Design -viikolla. Perusti suunnittelu- ja viestintätoimiston Eco-On-Me vuonna 2016. Toimii myös Beursschouwburgin Taideteatterin freelancer copywriterina.

 
NS :
NICOLE SPIT
http://studiodaarheen.nl/

  • Muotoilija
    + perustaja, Design Studio DÁÁRHEEN
  • Suunnittelutoimisto Amsterdamissa, Hollannissa
  • Projekteina : Bio-teknologiaan ja -muotoiluun keskittynyt tutkielma BioTech, sekä erilaiset pienemmät muotoiluprojektit
  • Plus : Toiminut suunnittelijana D’Andrea & Evers Design -toimistossa, joka keskittyy palvelumuotoiluun terveydenhuollossa ja teolliseen muotoiluun. Tehnyt freelancerina. Oman muotoilutoimiston lisäksi opettaa ja luennoi Artemis Akatemiassa tulevaisuuden tuotekehityksestä.

 

HAASTATTELUT

( l ) What do you think on Monday mornings?
Mitä ajattelet maanantaiaamuisin?  

AM : That all depends from Sunday night, but usually my first concern is a good coffee.
Se riippuu sunnuntaiyöstä, mutta yleensä ensimmäinen huolenaiheeni on hyvä kahvi.

NS : Yes, a new day!
Jes, uusi päivä!

 
( ll ) What music do you listen when you work?
Mitä musiikkia kuuntelet työskennellessäsi?
AM : Broad taste, so depends from the work & mood. But it varies from hip hop over reggaeton to ambient drones to Drake or Pink Floyd.
Minulla on laaja musiikkimaku, joten se riippuu työstä & mielialasta. Se vaihtelee hip hopista reggaetoniin, ambient droneen , Drakeen tai Pink Floydiin.

NS : Sometimes just the birds in my garden, when I work at home. Sometimes classical parts like Chopin or the Egmont overture from Beethoven, sometimes Massive Attack, sometimes Laïs, sometimes Bebel Gilberto, but most of the time I have no music on when I work.
Joskus vain puutarhani lintuja, kun työskentelen kotona. Joskus klassista kuten Chopin tai Beethovenin Egmont alkusoitto, joskus Massive Attackia, joskus Laïsta, joskus Bebel Gilbertoa, mutta suurimman osan ajasta minulla ei ole musiikkia taustalla, kun työskentelen.

 
( lll )  How could designers save the polar bears and little kids?
Miten muotoilijat voisivat pelastaa jääkarhut ja pikkulapset?
AM : Designers can, at best, help bears and kids save themselves. And we should aim for that.
Muotoilijat voivat, parhaimmillaan, auttaa karhuja ja lapsia pelastamaan itse itsensä. Ja tätä meidän tulisi tavoitella.

NS : Designers are able to create solutions for all kind of problems. With creative thinking and teaming up, you can address every problem. Or changing a problem to a something we can all benefit from. Polar Bears can be saved by climate change, but also by changing their environment, fake ice, reservates, biotech solutions for making them more resistant to warmth or make it possible to eat another diët.
Little kids will reinvent the world themselves, as they are going to be the new designers. They will get the techniques to an ever higher level. Small kids that need to be saved, for instance, because of an illness, we designers will help by making the hospital environment more child friendly or invent better solutions for medicine intake.
Muotoilijat pystyvät luomaan ratkaisuja monenlaisiin ongelmiin. Luovalla ajattelemisella ja tiimin muodostamisella, voit kohdata jokaisen ongelman. Tai muokkaamalla ongelman joksikin, mistä me voimme hyötyä.
Jääkarhut voidaan pelastaa ilmastonmuutokselta myös muokkaamalla ympäristöä, tekojäällä, reservaateilla, bioteknisillä ratkaisuilla tekemällä jääkarhuista vastustuskykyisempiä lämmölle tai mahdollistaa karhujen ruokavalion muutos.
Pienet lapset tulevat uudelleen keksimään maailman, kun heistä tulee uusia suunnittelijoita. He kehittävät tekniikat yhä paremmiksi. Pienet lapset, jotka täytyy pelastaa esimerkiksi sairaudelta; me suunnittelijat autamme sairaalaympäristön kehittämisessä lapsiystävällisemmäksi ja luomme parempia ratkaisuja esimerkiksi lääkkeenottoon.  


( lV )  What is the core idea behind your / your team’s design?
Mikä on sinun / teidän tiiminne suunnittelun ydinidea?

AM : Create a sensitive product with real value, in accordance with nature (that also means people/society/economy). Don’t be afraid to be ambitious.
Luoda herkkä tuote aidolla arvolla ja sopusoinnussa luonnon kanssa ( tämä tarkoittaa myös ihmisiä/yhteiskuntaa/ taloutta).
Älä pelkää olla kunnianhimoinen.

NS : Making or alter nature, comes with responsibilities.
Tehdä tai muuttaa luontoa, vastuullisesti.

‘Hey Jute’ •  Kuivajuuttikasvikuitu • Materiaalin jalostaminen


( V ) What is the most interesting project you have been part of? Why?
Mikä on mielenkiintoisin projekti, johon olet osallistunut? Miksi?

AM : Tree For Life (check my website)
Briefly: trying to plant a lot of trees and educate people about planting indigenous species by selling tree saplings in a box as christmas gifts through a network of volunteers.
It was the first fully independent venture i was a part of. The first taste of what it means to be an entrepreneur. Also the first time i worked together with an old friend and we discovered we are a good team, so we continue working together regularly.
Tree For Life (lisätietoja nettisivuillani)
Lyhyesti: Tarkoituksena oli istuttaa puita ja valistaa ihmisiä uhanalaisten lajien istuttamisesta myymällä vapaaehtoisverkoston avulla joululahjaideana puuntaimia laatikoissa.
Tämä oli ensimmäinen itsenäinen liiketoimi, missä olin osallisena. Se oli ensimaku siitä, millaista on olla yrittäjä. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun työskentelin yhdessä vanhan ystävän kanssa ja samalla huomasimme, että me olemme mahtava tiimi, joten jatkoimme yhdessätyöskentelyä säännöllisesti.

 
NS : The project for trend research for an important upcoming trend for the next coming years was the most interesting project. I found out that biotechnology will be very influential. And the subject made me very enthusiastic. As a trend researcher, but also as a designer.
So i tried to envision what would happen and which project would be created, when the big tech companies would use biotech in product design. They are already investing a lot of money in biotech. Why? Where would that lead to?
More information here.

Kiinnostavin projekti oli trenditutkimus tulevien vuosien tärkeistä trendeistä. Sain selville, että bioteknologia tulee olemaan erittäin vaikutusvaltainen trendi. Ja tämä aihe, bioteknologia, sai minut todella innostumaan trenditutkijana, mutta myös suunnittelijana.    

Joten koetin kuvitella mitä tulisi tapahtumaan ja mitkä projektit luotaisiin, kun suuret teknologiayhtiöt käyttäisivät biotekniikkaa tuotesuunnittelussaan. He sijoittavat jo paljon rahaa bioteknologiaan. Miksi? Mihin se tulisi johtamaan?
Lisätietoja täältä.

 
( VI )  What is the basis for a good team spirit?
Mikä on hyvän tiimihengen perusta?

AM : Sharing a goal/passion AND spending time together outside/after work. Work hard play hard together, basically.
Tavoitteiden/intohimon jakaminen JA yhdessäoleskelu ulkona/töiden jälkeen. Työskentele kovasti, leiki kovasti yhdessä, periaatteessa.

NS : See the qualities of every single person in a team. Some are better in this, some are better in that, but everyone has qualities and everyone has his own speciality.  And even if you don’t see them, it could be that bringing humor or a relaxed atmosphere in the team is that persons quality. Never feel annoyed by the other, look at what unique quality that person has.
Jokaikisen tiiminjäsenen ominaisuuksien huomioiminen. Jotkut ovat parempia tässä, toiset ovat parempia tuossa, mutta jokaisella on positiivisia ominaisuuksia ja jokaisella on oma erityisyytensä.
Ja vaikket sinä sitä huomaisikaan, voi olla niin, että huumorin ja rennon ilmapiirin luominen tiimiin on jonkun ominaisuus. Älä koskaan ärsyynny toisesta henkilöstä, vaan huomioi minkälaisia ainutlaatuisia, positiivisia ominaisuuksia tuolla henkilöllä on.

 

‘NeoBio’ • Bioteknologian vaikutus tuotekehitykseen • Tulevaisuuden visio


( VII )  
What do you consider could be emphasised more in the education of  designers?
Mitä voitaisiin painottaa enemmän muotoilijoiden koulutuksessa?

AM : Context research and responsibility. We really have to go hardcore on sustainability and it is still allowed to just disregard that part of a design project/process. It’s 2019.
Kontekstitutkimusta ja vastuullisuutta. Meidän on todella tehtävä töitä peräänantamattomasti saavuttaaksemme kestävänkehityksen tavoitteet, vaikka yhä on sallittua vain ohittaa tämä näkökulma suunnitteluprojektissa/-prosessissa.
On vuosi 2019.

NS :
Entrepreneurship. And see point 5. Sometimes i see students that don’t believe they have enough quality. Try to look at the things you like most. What part of the project do you like most and at what parts do you give an extra bit of time just because you like it.
That is often where your qualities lie. Perhaps it is drawing, perhaps it is making models, or trying to find smart technical solutions, colour sensitivity, or something else. Never think that small part of you is not important, it is your goldmine.

Yrittäjyyttä. Katso kohta, vastaus 5. Välillä tapaan opiskelijoita, jotka uskovat ettei heillä ole tarvittavia ominaisuuksia. Koeta tarkastella asioita, joista pidät eniten. Mistä projektin osista pidät eniten ja mille projektin osille annat enemmän aikaasi vain koska pidät niistä.
Nuo ovat useimmiten ne alueet, joissa sinun ominaisuutesi ovat parhaimmillaan. Ehkä pidät piirtämisestä, ehkä pidät mallien rakentamisesta tai älykkäiden teknisten ratkaisujen löytämisestä, ehkä olet väriherkkä, tai pidät jostakin muusta. Älä koskaan ajattele, että se pieni osa sinusta ei ole tärkeä, se on sinun kultakaivosi.


( VIII )
What is design in the year 2030?
Mitä on muotoilu vuonna 2030?

AM : An attitude/way of thinking & doing, that has infused all other domains of academics, business, education, ….
Asenne/tapa ajatella ja tehdä, mikä on imenyt itseensä kaikkia muita akateemisia aloja, kauppatieteitä, kasvatustieteitä, …

NS : A symbiosis of nature and synthetic product design.
Luonnon ja synteettisen tuotesuunnittelun symbioosi.

 
( VIIII )  What would you say to yourself in the first study years?
Mitä sanoisit itsellesi ensimmäisinä opiskeluvuosina?

AM : Please yourself,  not your teachers (because paradoxically, by doing “you”, you will please your teachers). And get your hands very dirty, very fast.
Miellytä itseäsi, älä opettajiasi (sillä paradoksaalisesti, olemalla sinä, tulet miellyttämään opettajiasi). Ja likaa kätesi ja ala hommiin, todella nopeasti.
NS : Don’t try so hard to walk between the lines. Emphasize the things you do (and like to) which you think are not really conform the guidelines of the assignment. That gives it its own character and quality. Others or the teachers are not always right (for you), just take in the know how and use it in your own way.
Älä koeta vain totella ohjeita. Korosta asioita, joista pidät, ja jotka oletat rikkovan hieman tehtävänannon rajoja. Tämä antaa työlle lisää persoonallisuutta ja laadukkuutta. Muut ihmiset tai opettajat eivät ole aina oikeassa (sinun asioistasi), rekisteröi heidän antamat neuvot ja käytä niitä omalla tavallasi.  
 
//
Noora KassinenNoora Kassinen
Tehon Keski-Euroopan kirjeenvaihtaja ja entinen opettaja,
Tekijät -sarjan tuottaja

+ piirua vaille valmis, Sveitsissä, Lontoossa ja Suomessa arkkitehtuuritoimistoissa, mm. sairaalaprojektien- ja kilpailujen, kaupunkisuunnittelun & lyhytelokuvien parissa sekä arkkitehtuurin laitoksella Lontoossa työskennellyt Aalto yliopiston Wood Programmin läpilinkoutunut, puuarkkitehtuuriin erikoistuva arkkitehti.

 

HALUATKO MUOTOILIJAKSI?

Tänä keväänä muotoiluun hakevilla pääsykokeet lähestyvät! Nappaa Alexander Marinukselta ja Nicole Spitiltä mukaasi annos ajatuksia alasta ja sen tulevaisuudesta. Tutustu laajasti alaan ja hae inspiraatiota omiin pääsykoetehtäviin ja mahdollisia haastatteluja varten.
Haaveiletko muotoilun opiskelusta? Inspiroiduitko maailmalla uraa luoneiden muotoilijoiden kokemuksista ja haluat päästä itse muuttamaan maailmaa muotoilijana? Tutustu muotoilun opiskeluun lisää täältä.
Muotoilua voit opiskella Suomessa yliopistossa sekä Aallossa että Lapissa. Ammattikorkeakoulun puolella muotoilijat voivat käydä opinpolkunsa Lahden muotoiluinstituutissa, Metropoliassa, XAMK:ssa, Hämeen ammattikorkeakoulussa tai Kuopiossa Savonia-ammattikorkeakoulussa.


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!