Askel lähempänä?

Askel lähempänä? Kehittyminen havaittavissa?

Kehittyminen- niin pitkä prosessi ja kaiken lisäksi itse niin hankala huomata. Vaikka monet kolmen tunnin pääsykoe työt on tullut tehtyä niin välillä fiilis omasta kehittymisestä on huono. On päiviä jolloin tehtävät sujuu ja kädenjälki on parempaa, toisiniaan ideat ei synny ja aika rientää ennenkuin tehtävä on valmis. No ymmärrettävää on se, että kaikilla on hyviä ja huonoja hetkiä. Epäonnistumisia tulee ja menee, mutta niin tulee myös onnistumisia.

No sitten tulee se hetki, kun tajuaa itsessään sen kehittymisen, sen oivalluksen, joka tulee kun työtä tekee. Huomio kiinnittyy entistä enemmän valon ja varjon havannointiin sekä kuvien sommitteluun. Kolmen tunnin työ urakasta uskaltaa antaa tilaa ideoinnille, jonka jälkeen onkin huomattavasti helpompi lähteä tekemään työtä.

Itse havahduin siihen, että kehitystä on tullut kun tein kurssityötä ( kuva työstä ylhäällä). Uskalsin tosiaan antaa oman ajan ideoinnille, jonka jälkeen lähdin työstämään ideaa. Ihan hassua, miten tuntui paljon luonnollisemmalta laittaa valo ja varjo kohtia. Tästä on hyvä jatkaa.

Maxi etäkurssia alkaa olla jo hyvä tovi käytynä, mutta onneksi on paljon oppia edessä! Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että kehitystä on tullut, mutta kehitystä kaipaan vielä suuren kourallisen lisää. Lisäksi olen tosi malttamaton luonteeltani ja tahdon, että valmista olisi “tässä ja nyt”. Kurssin aikana olen oppinut myös kärsivällisyyttä. Ei hetkessä tapahdu se hyvä lopputulos. Se vaatii kärsivällisyyttä ja niitä istumalihaksia. Siksi tavotteena onkin paneutua entistä tehokkaammin kurssitehtäviin ja reakoida ahkerammin niihin omiin heikkouksiin. Etenkin maalaus on edelleen se heikkous! Vajaa viikko ennakoihin ja fiilis alkaa olla jo jännä. Onneksi ennakoiden teko aika on suhteellisen pitkä, joten aijon antaa niissäkin ensin aikaa ideoinnille, sitten rueta vasta hommiin. Onhan hyvin suuniteltu jo puoliks tehty, eikö?

Muistakaa myös tarkastella teidän kehitystänne ja saa olla myös ylpeä itsestään, se antaa motivaatiota tulevaan ja varmuutta seuraaviin tehtäviin.

Mikäli teille tulee kysyttävää tai haluatte kuulla kokemuksistani pääsykokeista tarkemmin, niin saa tulla jutustelemaan! Itsellekkin oli todella jännittävä tilanne vuosi sitten, kun ensimäistä kertaa lähdin tekemään piirustus- ja suunittelukokeita.

Tehokasta kevättä kaikille!

~Netta

 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Matematiikkaa, matematiikkaa…

Terve! Tammikuu vierähti nopeasti, mutta mitä olen puuhaillut? Aikani on mennyt paljolti pitkän matematiikan kurssien kertaamiseen Mafynetissä ylioppilaskokeen uusimista varten. Olen tehnyt tehtäviä jo ihan hyvin, mutta vielä on paljon opiskeltavaa. Yo-koe on 18.3, joten vielä on aikaa, mutta ei kuitenkaan tuhlattavaksi.

ylioppilaskokeet

Voin suositella Mafynettiä alustana kaikille. Kuten olen aiemmin blogissa maininnut, niin lukiossa minulla oli Mafynetin kertauskurssi fysiikassa ja kemiassa. Olen kokenut sen entistä paremmaksi nyt erityisesti pitkän matematiikan saralla. Tykkään Mafynetissä esimerkiksi siitä, että teoriat ovat tehtävien lomassa. Niitä on helpompi sisäistää verrattuna siihen, että suuri möhkäle teoriaa heitetään kerralla eteen ja vasta lopuksi on tehtävien aika. Mafynetissä on myös helppo seurata omaa ajankäyttöä ja etenemistä tehtävissä.

Itselleni isoin jännityksen aihe matematiikassa on yo-kokeen sähköistyminen. Olen koittanut ottaa selvää, että millainen matematiikan yo-koe on tietokoneella tehtäessä ja mitä apuvälineitä ja ominaisuuksia se pitää sisällään. Mafynetistä on ollut apua myös tähän, koska on erikseen tehtävätyyppejä, jotka harjoittavat juuri sähköistä ylioppilaskoetta varten. Koulussa olen aina laskenut ja palauttanut tehtävät paperille, joten matematiikan tekeminen tietokoneella ei ole tuttua. Epäröin usein sitä, että kuinka hyvin homma tulee toimimaan käytännössä. Se jääköön nähtäväksi.

Käyn myös uusimassa englannin yo-kokeen, jonka opiskelua en ole vielä aloittanut. Kielen kertaamisessa aloittaminen tuntuu hankalalta, koska ei ole oikein tarkkaa ideaa siitä, kuinka se kannattaisi tehdä näin pitkän tauon jälkeen. Aion pian aloittaa ainakin  muistuttelemaan kielioppia ja katselemaan vanhoja englannin yo-kokeita. Pääpaino on kuitenkin matematiikan puolella, koska jos kirjoitan siitä vähintään C:n, niin voin ohittaa arkkitehtuurin pääsykokeissa matematiikan vaiheen.

ennakkotehtävät lähestyvät!

10.2. julkaistaan arkkitehtuurin ennakkotehtävät. Odotan niitä oikeastaan innolla, koska olen hyvin kiinnostunut siitä, että minkälainen teema on tällä kertaa tiedossa. Toivottavasti olisi innostavat tehtävänannot! Viime vuonna, kun olin armeijassa, niin tein ennakkotehtävät kahden viikonlopun aikana lomille päästyäni. Ideoita pyörittelin toki siinä välissä, mutta toteutukseen käytin loppujen lopuksi varsin vähän aikaa. Pääsin ennakkotehtävistä viime kerralla kuitenkin läpi, joten en nää niissä mitään karmivaa. Ennakkotehtävät tulee palauttaa 10.2.-1.4. välisenä aikana. Tekoaikaa on reilusti, joten saan toivottavasti panostettua niin ideointiin, kuin myös toteutukseen. Tehon blogista löydät myös opettajien analyysin arkkitehtuurin ennakkotehtävistä 2020.

 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Kuinka saada hyvä startti pääsykokeisiin valmistautumiseen? Asiantuntijan 5 vinkkiä

Pääsykokeissa menestymiseen ei ole oikotietä vaan menestymisen resepti on pitkäjänteisyys. Siksi onkin tärkeätä, että tehokas valmistautuminen lähtee käyntiin jo heti alussa. Arkkitehtuurin ja taidealojen valmennuskursseja tarjoavan Teho-opiston pääopettaja Sini Koivisto kokosi sinulle viisi vinkkiä kuinka aloittaa pääsykokeisiin valmistautumisprosessi tehokkaasti jo ensiaskelista lähtien.

Viisi vinkkiä pääsykokeisiin valmistautumisen aloittamiseen

Tutustu pääsykokeissa vaadittaviin tekniikoihin

Aloita tutustumalla tekniikoihin ja siihen mitä kaikkea pääsykokeissa sinun odotetaan osaavan. Tutustu ja harjoittele monipuolisesti eri piirustus-, maalaus- ja pienoismallitekniikoita. Vaadittavia pienoismallitekniikoita ovat esimerkiksi puutikut, paperitekniikat, rautalanka sekä savi. Tutustumalla aikaisempien vuosien pääsykokeisiin saat vihiä siitä, millaisia asioita sinun odotetaan osaavan mitä todennäköisemmin myös omassa pääsykokeessasi.

Voita aloittamisen kankeus luonnostelemalla

Alkuun pääseminen voi olla joskus haastavaa ja tyhjä paperi tuntua pelottavalta. Hyväksi todettu lääke tähän on luonnoskirjan kuljettaminen mukanaan kaikkialle. Luonnoskirjaan voi esimerkiksi luonnostella ratikassa istuessaan. Arkinen luonnostelu kehittää pään ja käden yhteyttä. Erilaiset hahmotelmat voivat auttaa löytämään uusia muotoja.

Pyydä palautetta

Omien töiden näyttäminen muille ja subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalta. Töitään kannattaa näyttää rohkeasti muille alalla työskenteleville tai alasta kiinnostuneille ja pyytää rakentavaa palautetta. Teho-opiston kursseilla keskeisintä onkin, että opiskelijat saavat tukea ja palautetta alansa usean vuoden kokemuksen omaavilta ammattilaisilta. Teho-opistolla opiskelijat pääsevät näyttämään ja keskustelemaan töistään aina vähintään kahden opettajan kanssa.

Ota ajankäyttö haltuusi

Pääsykoetehtäviin on varattu keskimäärin kolme tuntia aikaa. Tehtäviä kannattaakin opetella jo heti alusta lähtien tekemään annetuissa aikarajoissa, jotta ajankäytöstä muodostuu rutiini. Töiden kellottaminen auttaa sinua myös hahmottamaan, kuinka kauan kukin työvaihe sinulta yleensä vie.

Ruoki idea-kirjastoasi

Parhaat pisteet pääsykokeissa yleensä saavat työt, joissa osoitetaan hakijan kykyä katsoa tulevaisuuteen sekä kekseliäisyyttä, omaperäisyyttä että visionäärisyyttä. Jokaisen työn ”sydän” on sen idea-sisältö. Ideointi ja sen harjoittelu onkin kaikkein olennaisinta. Harjoittele ideointia tutustumalla oman alasi tämänhetkisiin trendeihin. Idea-kirjastoasi pääset täydentämään lukemalla alasi blogeja ja seuraamalla ajankohtaisia kilpailuvoittajia. Joukosta erottuvien ja uudenlaisten töiden luomista voi edistää leikittelemällä ja revittelemällä ideoilla jo pääsykokeisiin valmistautumisen aikana.

Aloita matkasi kohti unelmiesi opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!

 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Takaisin Maxi -etäkurssin pariin

Heissan! Nyt on taputeltu pieni tauko kurssilta ja on taas aika jatkaa hommia kurssin parissa. Ihan ok oli ottaa vähän taukoa pääsykoe jutuista ja keskittyä välillä muihin hommiin. Nyt on taas motivaatiota ja energiaa pakattuna keväälle, sillä sitä tarvitaanki, nimittäin enää vajaa kuukausi niin ennakkotehtävät julkaistaan. Alkaa jo olla vähän jännittävä fiilis! Tässä postauksessa kerron hieman puuhailuistani maxi-kurssin tauon ajalta sekä matematiikan opiskelusta!

Matematiikkaa 📐📝

Tosiaan olen päässyt nyt hommailemaan kunnolla matiikan parissa. Viime viikolla alkoikin matiikan kertaus -kurssi Oulun Aikuislukiolla. Ja tällä viikolla pääsen myös Geometria kurssin pariin. Otin kursseja Aikuislukiolta ihan sen takia, että pääsen treenailemaan laskemista ihan kunnolla ja oppisin käyttämään sähköisessä yo-kokeessa tarvittavaa ohjelmaa, sillä olen niitä jotka kirjoittivat vielä matematiikan paperille. Onneksi kuitenkin arkkitehti matematiikan koe on vielä paperillisena! Lisäksi aion kirjoittaa matiikan uudelleen nyt keväällä. Se toivottavasti antaa lisää boostia arkkitehtimatematiikan kokeeseen. En ole koskaan ollut  mikään mestari matiikassa mutta viime keväänäkin matiikan kokeen suoritin, niin toivottavasti myös tänä keväänä. Toivotaan, että hyvä tahti ja tsemppi myös matemaatikan opiskelussa säilyy koko kevään. Tsemppiä kaikille myös matiikan osalta!

Rentoa maalailua ja fiilistelyä 🎨👩‍🎨

Aika joulun jälkeen on mennyt aikalailla töitä tehdessä ja reennaillessa. Sekä hieman maalaillen rennoin ottein. Olen pyrkinytkin nyt tauon aikana ottamaan hieman tilaa kurssi hommista, että motivaatiota ja energiaa kertyisi kevättä varten. Pidimmekin oikein hauskan ja rennon maalailu illan poikaystäväni kanssa. Otettiin vanha pääsykoe tehtävä, jonka aiheena oli ihminen ja puu. Kuva työstä on alhaalla. Tarkoitus olikin ettei mitään paineita vaan rennoin fiiliksin tehdään. Hauskaa oli! Mutta tosiaan ylihuomenna keskiviikkona jatkuu maxi-kurssi ja päästään taas tosi toimiin! Olen niin kiitollinen, että lähdin mukaan tälle kurssille. Aikaa pääsykokeisiin on, eli on hyvä tovi vielä oppia uutta! Kalenteri on taas pikku hiljaa saanut täyttöä ja on taas aika suunitella tarkemmin minne ehtii ja mitä ehtii tehdä. Pyrin olemaan rennoin fiiliksin läpi kevään ja tehdä parhaani, toivotaan, että se riittää ja kova työ palkittaisiin. Ihanaa kurssin jatkoa kaikille maxi- kurssilaisille ja tervetuloa teholle uudet midi-kurssilaiset! 🥰

~ Netta

 

 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Kooste syksyn töistä

Viimeinen postaus tälle vuodelle! Tarkoitus oli tehdä video, jossa esittelen syksyn työt ja niiden arviointia, mutta koska aikataulu ei antanut periksi niin teen nyt pienen postauksen. Toivottavasti keväällä pääsen rupattelmaan kurssista videolla. Tässä postauksessa pääsette nyt näkemään syyskauden töitäni sekä niiden arviointia!

 Lyijykynä/Värikynä/ Skissi/ tussi/ vesiväri/ akvarellitekniikat

 

 

 

 

 

 

 
Tehtävä: Lux- helsinki Arviointi: 3 +valuva jääpuikkoidea -lisää tummuutta ja tunnelmaa -etualalle voisi tuoda jotain

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rakentelutehtävät

 
 

 
 

Tässä oli tosiaan pieni katsaus syksyn töistäni. Ihan hämmästyin miten paljon on päässyt syksyn aikana ahertamaan ja oppimaan uutta. Niin ISO peukku tälle maxi- kurssille! Ja jos epäröit etäkurssia, niin rohkeasti mukaan! Tässä on vapaat kädet aikatauluttaa omaa tekemistä ja loistavat kurssi- ja luento materiaalit! lisäksi aivan mahtava oli itse yllättyä, että vaikka onkin tullut 2 ja 3 pisteitä nii suuri osa töistä onkin 4 ja 5. Mutta nöyrin mielin kohti kevättä. KIITOS kaikille lukijoille syyskaudesta! Ja jatketaan taas keväällä! Ihanaa uutta vuotta kaikille!


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Pääsykoesimulaatio ja pikkujoulut

Heissan! Noin viikko sitten piipahdin Teho-opistolla, Helsingissä. Päivään mahtui mukaan niin pääsykoesimulaatiota kuin pikkujouluja. Tässä postauksessa kerron vähän miten päivä helsingissä meni.

Pääsykoesimulaatio 👩🏽‍🎨

Tosiaan ensimmäinen pääsykoesimulaatio takana. Ihan hyvä fiilis jäi pienestä jännityksestä huolimatta. Mahtava homma oli, että pääsin paikan päälle teho-opistolle tekemään simulaation. Sopivasti pieni joululoma sattui simulaatio viikolle. Tein tottakai arkkitehtuurin pääsykoetehtävän. Tehtävän antona oli aihe jossa piti sijoittaa esine (kuva esineestä oli annettu tehtävän annon yhteydessä.) tyhjään tilaan. Tekniikka oli vapaa. Suoritin tehtävän lyijykynä tekniikalla, koska lyijykynät ovat minulle se luontaisin tekniikka. Maanantaina saimmekin jo palautteen töistä, ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Tehtävästä napsahti 4. Vielä pientä hiontaa työ olisi kaivannut niin lopputuloksesta olisi voinut tulla jopa täydet pisteet. Ensimmäinen simulaatio ja lisää on edessä. Toivottavasti keväälläkin tulisi mahdollisuus lähteä käymään teholla. Mutta nyt vain tyytyväisin mielin kohti kevättä.

Pikkujoulut 🎅🏼

Ja sitten hieman pikkujouluista! Tosi hyvä juttu, että pääsykoesimulaatio ja pikkujoulut sattuivat samalle päivälle, joten pystyin osallistumaan molempiin! Siis vitsi miten rentoa meininkiä pikkujouluissa oli! Olin tavannut vain muutaman teholaisen aiemmin ja suurin osa oli aivan vieraita kasvoja, siitä huolimatta fiilis oli rento ja oli todella mukavaa. Joulukorttien askartelua. ajatusten vaihtoa ja joulupukin vierailua sisältyi pikkujouluhin! Teimmekin upean Popup -pukkikortin teho-bloggaajan Jessen sekä 2 muun teholaisen kanssa. Aika meinasi loppua kesken, mutta hyvään lopputulokseen päädyimme (kuva alhaalla). Tässä taas huomasi kuinka hauskaa on yhdessä suunnitella ja rakennella.  Aivan mahtavaa, että sain tutustua moneen uuteen kasvoon! Ihana kun pääsee vaihtamaan ajatuksia esimerkiksi kurssitehtäviin sekä pääsykokeisiin liittyen. Alla muutavia kuvia pikkujouluista niin pääsette fiilistelemään.

Ihana ja rentouttava joulu takana ja sain nauttiakin joulusta perheen kanssa Savossa. Tänään saavuimme kotiin Ouluun ja huomenna taas töiden pariin! Ihanaa loppu viikkoa kaikille.💕

 


 

Miksi juuri arkkitehtuuri?

Miksi minua inspiroi juuri arkkitehtuuri ja miksi juuri tämä ammatti häämöttää minulla unelmana horisontissa? Siitä pääset kuulemaan tässä postauksessa!

Kun Ammatinvalinta on edessä, sos!

Psykologia, Liikunnanohjaus, Graaffinen suunnittelu, Arkkitehtuuri? Ammatinvalinta kysymys. Se on ollut elämäni SUURIN kysymys ylä-asteelta saakka. No miten tämä kysymys on ratkennut ➡️
Hyvä menestyminen lukion psykologiassa ohjasi kiinnostusta Psykologin ammattiin, mutta kuitenkin kun osa vaapa-ajastani kuluikin piirtäen ja maalaten oli varmempi suunta kohti taidealoja. Sitten kuitenkin liikunnan ja kädentaitojen harjaannuttaminen ovat kulkeneet käsikädessä läpi elämäni, on ollut punnittavana kahden tärkeän asian väliltä, kummasta ammatti, liikunnasta vai kädentaidoista/luovuudesta. Molemmat antavat niin paljon ja itsensä ilmaiseminen korostuu molemmissa. Opintopolkua selaillen sekä omia mielenkiinnonkohteita punnitsien on katse edelleen kääntynyt kohti taidealoja. Olen siis yksi teistä jotka ovat moneen kertaan punninneet ja miettineet mitä oikeasti isona haluaa tehdä. Se mikä helpotus on ollut kun olen kuunnellut itseäni ja sitä mitä juuri minä tahdon tehdä. Tämän valmennuskurssin aikanakin on vaan tuntunut niin omalta, että saan ilmaista ja haastaa itseäni luovien asioiden parissa.

Löytyykö taidetaustaa?

Monet varmasti teistäkin on ollut kuvaamataitoluokalla tai käynyt kuviskerhoa. Itse en koskaan ole näihin saanut mahdollisuutta, mutta oma intohimo ja kiinnostus taiteita kohtaan on tuonut harrastukseksi kuvaamataidon. Pienoismalleja, tauluja ja pieniä figuurihahmoja olen tehnyt jo monina vuosina. Joten paljon olen aherrellut. Ensimmäisen kerran se tunne, että oho ehkä mulla oli oikeasti tosi luova idea tapahtui 3.luokalla. Meillä oli koulumme kesken (1-.6luokkalaisilla) piirustuskilpailu, jossa voittajan työ painettiin koululla myytäviin t-paitoihin. Se hetki oli mahtava kun opettaja kutsui minut luokkaan ja onnitteli, että olen voittanut kyseisen piirustuskilpailun. Varmasti aika siisti fiilis niin pienestä tytöstä! Uskon, että silloin oli se hetki kun kipinä taidealoja kohtaan syttyi. Kuvis tunnit olivat parasta antia. Ylä-asteelle mentäessä olin täynnä intoa kun sain valinnaiseksi aineeksi kuviksen. Valinnainen kuvis oli siitä hyvä, että siellä sai todella vapaasti ilmaista itseään. Lopputyö kuviksessa oli huikea. Tein oman sarjakuva lehden, johon mukaan tein pienen savihahmon sekä A3-kokoisen piirustuksen. Joten taidetausta pohjautuu vankasti omaan mielenkiintoon ja harrastuneisuuteen. Olen ihan super onnellinen, että olen lähtenyt mukaan Teho-opistolle. Täällä saa kritiikkiä ja ohjeita siihen miten voin parantaa omia taitojani. Kritiikki on se asia jota olisin kaivannut jo aiemmin.
 

Miksi juuri arkkitehtuuri?🏛

No miksi juuri arkkitehtuuri eikä mikään muu taiteen ala? – Yksinkertaisesti ➡️ Haluan ilmaista itseäni ja tuoda vahvimmat luovat puoleni esille. Tahdon luoda arkkitehtuuria eli rakennustaidetta. Tahdon luoda toimivaa rakennustaidetta, joka palvelee niin yhdyskuntaa kuin meitä jokaista henkilökohtaisesti. Tahdon haastaa itseäni ja luoda uusia ennen näkemättömiä ratkaisuja.
Toivotaan, että ne unelmat, jotka horisontissa häämöttää toteutuvat! Nyt kovalla työllä eteenpäin. Peukut pystyyn ja toivotaan, että saavutetaan yhdessä unelmiamme! Tsemppiä kaikille tulevaan kevääseen!
Nyt kohti uutta viikkoa ja ihanaa joulun odotusta!  +Tiptap kohti perjantain tehon pikkujouluja! Nähdään siellä teholaiset!🎅💝
 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Motivaatio- Onko sitä vai ei?

Ihanaa Joulukuuta kaikille! Joko on joulukalenterin 3. ensimmäistä luukkua avattu? Itse olen hommannut kaksi erilaista kalenteria. (Mitenniin jouluihminen?). Tottakai hommasin tänäkin vuonna Veikkauksen arpakalenterin mutta myös löytyy itse ideoima joulusukka- kalenteri. Saa luvan kanssa herkutella hieman joka päivä jotain kun itse sujauttaa sukkaan suklaata !🎅❤️
Mutta sitten itse aiheeseen eli motivaatioon. En olekkaan vielä kirjoittanut siitä että miten minulta löytyy motivaatiota vai löytyykö sitä edes aina silloin kun sitä eniten tarvitsen.
Koko syyskauden ajan motivaatiota on ollut todella paljon. Usko omaan tekemiseen ja omaan kehittymisen polkuun on kasvanut kurssin aikana. Vaikkakin on tullut hetkiä kun kotitehtävien arvioinnista on tullutkit alhaisempia pisteitä, ei se ole horjuttanut motivaatiotani paljoakaan. Päinvastoin, se kasvattaa ns. ulkoista motivaatiota. Kun saa oikeasti kritiikkiä omasta tekemisestä, oppii niin paljon! Niinkuin olen aikaisemminkin painottanut kritiikin tärkeyttä. Ulkoinen motivaatio perustuukin palautteeseen ja palkintoihin ympäristöstä, tällaisia ovat esimerkiksi arvosanat ja kehu joilla on lähinnä välinearvo. Mutta mainitsen myös sen että olen positiivisesti yllätynyt kuinka monesta tehtävästä on tullutkin niitä täysiä pisteitä! Eli kehitystä havaittavissa!
Motivaatiota on monenlaista, oli se sitten työmotiivaatiota, itsemotivaatiota tai kyky motivoida muita. Teho-opiston opettajilla on kyllä uskomaton kyky motivoida kurssilaisia. Palautteen anto, heidän rento, mutta ammattitaitoinen ja luotettava asenne tarttuu myös meihin kurssilaisiin. Kiitos kuuluu siitä teille opettajille!
Sisäinen motivaatio on puolestaan sitä, mikä lähtee meiltä sisältäpäin. Se ohjaa meitä tekemään asioita, jotka koemme palkitsevana ja saamme siitä sisäistä mielihyvää. Sisäistä motivaatiota itseltä kyllä löytyy aivan todella paljon! Jos saisin päättää, piirtäisin ja maalaisin joka päivä mutta aina en vain ehdi. Toivon että tämä motivaatio säilyy pitkälti kevääseen, kohti pääsykokeita.
Lisäksi meitä ihmisiä on monenlaisia. Eikä olekkaan yhtä oikeaa tapaa toimia arjessa. Siksi olisikin tärkeää löytää se oma tapa ja rytmi arkeen, jonka avulla motivaatio pysyisi yllä. Toiselle meistä sopii tarkasti järjestetty ja ennakoitava arki, toinen meistä taas kukoistaa luovan kaaoksen ja seikkailujen äärellä. Itse olen kyllä tuota ensimmäistä tyyppiä. Tykkään järjestää asioita tarkkaan, joiden mukaan päivärytmi pysyy. Silloin pysyn helpommin aikataulussa eikä “viime hetken” paniikkia synny. Viime kevät meni ns. kaaoksen keskellä kun oli monta asiaa yhtäaikaa meneillään, ja eihän siitä oikein mitään tullut. Ja se näkyin pääsykokeissa. Nyt aioin tehdä toisin, niinkuin itselle paremmin sopii. Toivottavasti se tuottaakin tulosta. Lisäksi itselleni on tärkeää säännöllinen liikunta, sillä pysyn siten virkeänä ja keskittyminenkin pysyy kun ahertaa kurssitehtäviä. Liikunta onkin oma avain arjessa jaksamiseen.
Oma vinkkini onkin teille ; Etsikää siis itsellenne sopiva tapa toimia. Jos tuntuu, että motivaatio alkaa kadota niin pysähtykää hetkeksi ja miettikää pystyisittekö muuttamaan jotain arjessa, joka voisi lisätäkkin motivaatiota!❤️

Ihanaa viikon jatkoa!


 

Mystistä valoa ja taidetta – Lumo light festival

Heissan! Niin se vaan taas uusi viikko lähti käyntiin. Tässä postauksessa kerron vähän viikonlopun meiningeistä, nimittäin aivan upeasta Lumo valo tapahtumasta.
Lumo-valofestivaali levittäytyi tänä vuonna Oulun kaupungin keskustaan sekä Hupisaarten puistoon. Valofestivaali herätti kylmän ja pimeän kaupungin eloon viikonlopun ajaksi ja toi runsaasti iloa ja valoa. Lumon ohjelmistossa oli laaja kattaus teoksia, joita toteuttivat oululaiset, suomalaiset ja eurooppalaiset taiteilijat, yritykset ja yhteisöt. Festivaalin teemana oli “luontomme”  joka sai kaupungin mystiseen loistoon. Kaunis luonto murtautui kaupungin arkkitehtuurista ja vei mennessään unien ja fantasioiden maailmaan. Tapahtuma koostui yli kahdestakymmenestä ohjelmasisällöstä, joka sai esiin ihmisyyden sekä luontomme valoloistoon. Tapahtuma keräsi suuren määrän ihmisiä, niin lapsia kuin aikuisiakin, ihastelmaan valojen kauneutta. Itse kävin ihastelemassa teoksia sekä lauantaina että sunnuntaina. Oli ihan uskomatonta miten valot ja musiikki yhdessä loivat mystisen tunnelman.  Sunnuntaina piipahdin myös Oulun taidemuseossa ensimmäistä kertaa. Oikein kulttuuri painoitteinen viikonloppu. Alla olevista kuvista pääsette ihastelemaan valoteosten kauneutta!
Jos teillä on mahdollisuus vierailla vastaavissa tapahtumissa niin suosittelen!🌟

VALOA VERKOSTOSSA

“Jyväskyläläisen valoveistostaiteilija Kari Alosen teos kietoo valon itseensä kauniina palloina, joiden kuviot heijastuvat ympärillä olevaan luontoon.” Totetutus: Kari Alonen

OUR NATURE OUR WORLD

“Varjot alkavat hiipiä Oulun kaupungintalon seinässä. Pian rakennus taipuu, vääntyy, pullistuu, kunnes pintaan ilmestyy särö, ja rakennuksen arkkitehtuuri antaa periksi päästäen luonnon purkautumaan seinien sisältä. Kaupunkilaisille niin tuttu rakennus täyttyy nyt vesimassoilla, jotka vyöryvät ulos. Hiljalleen lumi sataa ja rakennus jäätyy. Teos toteutetaan näyttävällä videomäppäystekniikalla, jossa voimakkailla projektoreilla luodaan rakennuksen julkisivuun illuusio elävästä maailmasta.” Toteutus: Gala Stage (EST)

JELLYFISH

“Unet, painajaiset ja fantasiat ovat kautta aikojen ruokkineet ihmisten mielikuvitusta ja herättäneet ahdistusta, mutta myös kiehtoneet. Ne muodostavat sillan todellisen ja henkisen maailman välillä ja sallivat ihmisen syventyä tietoisuuteensa ja alitajuntaansa. Teos koskettelee rajaa valveen ja unen välillä. Valtamerien monimetriset meduusat uiskentelevat rauhallisesti ylös ja alas suurten puiden oksistoissa, ja äänimaailma syventää kokemusta katselemisesta valtameren syvyyteen. ” Toteutus: Magdalena Radziszewska (POL)

45XVIVANTS

“Neljäkymmentäviisi valoa sykkivää kotiloa peittää Paratiisisaaren kummun kuin yhteen kerääntynyt kalaparvi. Kotiloista muodostuu vaikuttava kokonaisuus, joka tuo mieleen syntymässä olevan elämän. Nämä hennosti ääntelevät olennot, jotka näyttävät tulleen joko esihistoriallisista ajoista tai siirtogeenisestä tulevaisuudesta, kutsuvat vierailijaa pohtimaan moniselitteistä suhdettamme luontoon.” Toteutus: Sophie Guyot (SUI)


 
Oma henkilökohatainen suosikkini oli ehdottomasti Jellyfish -valoteos. Se oli todella onnistunut ja sai aikaan rauhallisen sekä mystisen fiiliksen. Tosiaan piipahdin myös Oulun taidemuseossa. Näyttelyn aiheena oli Jaetut unet, jossa olikin suuri määrä erilaisia teoksia, jotka herättivät paljon ajatuksia. Välillä on hyvä altistua taiteella vähän runsaammin. Paljon inspiraatiota saa kun näkee nykytaidetta monestakin näkökulmasta.
Kiitos kun luit ja mahtavaa alkanutta viikkoa! 🥰
~Netta



 

Syksyn puoliväli saavutettu- millä fiiliksillä eteenpäin?

Aivan hurjaa vauhtia syksy meni ja nyt saadaan nauttia lumesta! Täällä Oulussa onkin jo ihan talvi! Tosiaan syksyn puoliväli on takana ja iso pinkka kurssitehtäviä on tehty ja kokemuksia on kertynyt. Toisissa olen onnistunut ja toisista olen saanut todella rakentavaa palautetta. Tällä hetkellä en koe epäonnistuneeni tehtävissä, vaikka ei ole nyt niitä täysiä pisteitä ropissut, päinvastoin olen oppinut sitä missä minulla on eniten kehittävää.
Lyijykynä-, tussi-, skissi-, värikynä-, akvarelli-, peiteväri- sekä paperitekniikat ovat läpikäytynä eli aivan super paljon asiaa! Paljon on vielä kehitettävää ja olen kiitollinen siitä, että kritiikin avulla tietää paremmin mihin kannattaa omassa työskentelyssä kiinnittää huomiota, jotta saisi aikaan parhaan mahdollisen luomuksen.  Lisäksi Tehon inktober -kuukausi oli hauska kokemus! Siinä sai aidosti antaa mielikuvituksen lentää. En käyttänyt aikaa niihin hirveästi vaan keskityin juuri siihen ideointiin, jota myös pääsykokeissa tarvitaan. Alla näette parit otokset inktober töistä.
Fiilikset kaiken kaikkiaan on tosi hyvät ja oon niin onnellinen että olen mukana Maxi-etäkurssilla. Olen tykännyt tosi paljon, että etäkurssia voi käydä oman aikataulun mukaisesti, käyn kuitenkin töissä joka on kaksivuorotyötä. Eli aina keskiviikko iltaisin, kun uudet materiaalit etäkurssilaisille tulee, en ole kotona. Etäkurssin ansioista pystyn kurssikerran käymään oman aikataulun mukaan! Mahtavaa!
Piakoin alkaa myös ahkera matematiikan opiskelu. Päätin, että lähden korottamaan matematiikan yo- arvosanaa ensi keväänä.  Näin saan intessiivisen ja tehokkaan treenauksen myös arkkitehti matematiikan pääsykokeeseen. Viime keväänä jännitin matikkaa todella paljon, sillä en ole ollut koskaan mikään paras matikassa. Mutta hyvin kuitenkin pärjäsin kokeessa ja läpäisin tieni piirustus ja suunittelukokeisiin. Nyt aion treenata myös matikkaa niin, että voin luottavaisin mielin astella pääsykokeisiin.
Vaikkakin tämä syksy on ollut todella hektistä ja aikataulu on tiukkaa, olen kiitollinen että minulla on läheiset ihmiset aina kannustamassa eteenpäin ja nyt teholaisten yhteishenki, jossa ponnistellaan porukalla kohti unelmiamme! Päivä päivältä lähempänä pääsykokeita ja  toivottavasti sitä omaa unelma-ammattia. Luottavaisin mielin siis kohti kevättä.
Ihanaa joulun odotusta ja tsemppiä kaikille! Nyt jatkan paperitekniikoiden parissa. Tehon ig ;ssä tulette sitten näkemään mitä saan papereista aikaan!
~Netta

 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!